Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pettäminen rangaistavaksi teoksi lakialoite

Vierailija
27.02.2014 |

Pettämisestä rangaistava teko lakialoite

 

Pettäminen eli ”avio-/avosuhderikos” avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tulisi määritellä rangaistavaksi lainvastaiseksi teoksi. Perusteena että se aiheuttaa petetylle huomattavan henkisen kärsimyksen lisäksi yleensä mittavat taloudelliset tappiot sekä pahimmillaan työkyvyttömyyttä ja mielenterveysongelmia kuten masennusta. Avioliitto kahdenihmisen välinen on rekisteröity sopimus. Sen perustuu nykypäivänä yleensä kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, perusideana turvalliset olosuhteet perheelle, yhteiskuntamme tärkeimmille yksiköille, mutta se on myös instituutio ja taloudellinen sijoitus, jossa suunnataan lähes kaikki resurssit perheeseen. Pettäminen ja rinnakkaissuhde tulee toiselle osapuolelle yleensä juuri nimenomaan yllättävänä shokkina. Avioeron tulee toki pysyä laillisena, mutta osapuolet eivät saisi aloittaa uusia suhteita ennen sen voimaan astumista, jolloin kaikki osapuolet ehtivät asennoitua tilanteeseen paremmin sekä henkisesti että taloudellisesti. Yleensä tarpeen tulee myös asuinpaikan vaihto, johon menee aikansa. Rangaistusehdotuksena olisi mittavat sakot, sekä merkintä rikosrekisteriin, varattomien  tilanteessa tai törkeän pitkäaikaisen pettämisen tapauksessa ehdollista vankeutta.

suhteuttakaa nämä esimerkiksi siihen, mitä joutuu lusimaan asepalveluksesta kieltäytymisestä ja mitä voi saada työnantaja tai työntekijä työsopimuksen rikkomisesta. Ne ovat paljon pienempiä rikkeitä/rikoksia yksittäiselle henkilölle kuin aviorikos. Nyt olisi aika toimia, vai haluammeko Suomesta moraalittoman polyamoristisen valtion jossa yhteiskunnan perusyksiköt, lapsille tärkeät perheet ovat yli 50 prosenttisesti hajonneet. Yksilötasolla on tärkeää, että hän saa oikeutta kärsimäänsä vääryyteen. Pettämistapauksiin vaaditaan selkeät todisteet, useampi todistava henkilö tai raskaat kirjalliset ym. dokumentit

Kommentit (75)

Vierailija
21/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ok, jos samalla tehdään pihtaamisesta laitonta.

Vierailija
22/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä haluan, että mun parisuhteessa uskollisuus perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen eikä mihinkään keinotekoiseen rangaistuksenpelkoon. En siis toisin sanoen todellakaab kannata Ap:n ideaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omalla tavallaan yksiavioisuus vastoin luonnon lakeja sekä se sotkee evoluution etenemistä. Niin eivät pääse parhaat geenit valloilleen kun ne alfaurokset eivät pääse levittämään siemeniään vaan ovat sidottu johonkin mätisäkkiin.

 

 Seuraavien miljoonien vuosien kuluttua huomaamme mikä rappeuttava vaikutus sillä on ihmiskunnan evoluutioon. Emme enää kehity yhtä huimasti kuin menneisyydessä ja voimme menettää asemamme luomakunnan kruunana.

Vierailija
24/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sopii jos ei koske miehiä! Nimittäin aika moni mies joutuisi kärsimään kuukausien selibaattia sen jälkeen kun vaimo on synnyttänyt, ellei kävisi vieraissa!!! Sen vuoksi tähän pitää lisätä että miehellä on lupa käydä vieraissa jos nainen ei raskauden vuoksi voi terveyssyistä suostua seksiin tai synnytyksen jälkeen ei terveyssyistä voi alkaa seksiin, samoin jos miestä ei haluta enää jos nainen muuttuu ratkaisevasti ulkonäöltään raskauden jälkeen!!! Luonnolliset pettämissyyt sallittakoon miehille lain mukaan.

Vierailija
25/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:37"]

Sopii jos ei koske miehiä! Nimittäin aika moni mies joutuisi kärsimään kuukausien selibaattia sen jälkeen kun vaimo on synnyttänyt, ellei kävisi vieraissa!!! Sen vuoksi tähän pitää lisätä että miehellä on lupa käydä vieraissa jos nainen ei raskauden vuoksi voi terveyssyistä suostua seksiin tai synnytyksen jälkeen ei terveyssyistä voi alkaa seksiin, samoin jos miestä ei haluta enää jos nainen muuttuu ratkaisevasti ulkonäöltään raskauden jälkeen!!! Luonnolliset pettämissyyt sallittakoon miehille lain mukaan.

[/quote]

 

ja kun vaimo täyttää 40 sais mies sen jälkeen hakea seksin muualta, koska yli 40 vuotiaan vaimon liha on yli-ikäistä, riippumatta miehen iästä.

 

Vierailija
26/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Humoristinen aloite, nauroin niin, että perse repesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Periaatteessa ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta mikä viranomainen käytännössä noita asioita selvittäisi ja kuka sen jälleen maksaisi?

 

Paperilla päivänselvä tapaus on tietysti helppo tuomita ja jonkinlainen korvaus katsoa oikeutetuksi, mutta suurin osa tapauksista vaatisi kuitenkin paljon tutkimus- ja selvitystyötä.

 

Monissa kahden ihmisen välistä kanssakäymistä koskevissa rikosilmoituksissa on kuitenkin taustalla jokin muu pettymys, kostonhalu, tai omien jälkien peittely. Sitten päinvastoin monissa oikeissa rikostapauksissa häpeä, pelko ja muut vastaavat tunnetilat estävät rikosilmoituksen tekemisen.

 

Voimavarat todellisten rikosten selvittämisestä hupenevat jo nykytilanteessakin usein täysin turhaan riitelevien pariskuntien välien selvittelyyn. Lakien ei pidä olla koston väline, vaan keino saada oikeutta, riitatilanteessa tuo helposti unohtuu.

 

Vierailija
28/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä miksi pitää sotkea yhteiskunta ihmisten välisiin keskinäisiin suhteisiin. Suhteemme laatu ei kuulu kenellekään muulle kuin meille kahdelle. No, enpä ole mennyt naimisiinkaan, joten tämä "laki" ei varmaan koskisi meitä. Puistatus, että joku haluaa lainsäädäntökoneiston määräävän omaa parisuhdettaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, 1600-1700-luvulla laki määräsi huorinteosta kuolemanrangaistuksen, jos molemmat osapuolet olivat naimisissa. Jos vain toinen osapuoli oli naimisissa, laki määräsi niin kovan sakon, että se oli yleensä pakko muuntaa maksukyvyn puuttumisen takia ruumiinrangaistukseksi. 

Vierailija
30/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla. Tässä humoristisessa aloituksessa se nähdään hyvin: olisi tarkoitus (muka) suojella lapsia, mutta todellisuudessa kävisi niin, että yh-lapsien määrä räjähtäisi ja avioliittojen määrä entisestään pienenisi.

 

Aikoinaan alkoholin kieltolaki oli tällainen floppi ellei peräti katastrofi: ajateltiin, et kieltämällä viina parannetaan köyhempien perheiden lasten asemaa, kun ruokaan kuuluva raha ei enää menisi viinaan. Ja kuinkas sitten kävikään, isit ja äidit ostivat pimeiltä markkinoilta kalliimmalla ja pahimmassa tapauksessa joutuivat vankilaan ja lapset heitteille. Mafia sen sijaan kiitti ja rikastui ja tuki salaa raittiusjärjestöjä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minä kannatan tätä näinä moraalittomina aikoina. Nykyään saa toisen selän takana vehdata ihan miten huvittaa, ei mikään ole enää pyhä. Sana avioliitto alkaa olemaan kohta vitsi.

Vierailija
32/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 13:39"]

Kyllä minä kannatan tätä näinä moraalittomina aikoina. Nykyään saa toisen selän takana vehdata ihan miten huvittaa, ei mikään ole enää pyhä. Sana avioliitto alkaa olemaan kohta vitsi.

[/quote]

 

Minusta avioliittolakia tulisi uudistaa siten, että olisi kaksi rinnakkaista järjestelmää: kristillinen avioliitto ja maallinen avioliitto. Kristillinen liitto pitäisi muotoilla siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin Raamatun ohjeita. Se olisi miehen ja naisen välinen liitto, avioero tästä liitosta ei olisi mahdollinen paitsi äärimmäisissä poikkeustapauksissa, ja eronnut ei voisi avioitua enää uudelleen. Jatkoksi sopisi sekin, että tässä liitossa pettäminen olisi rangaistavaa.

 

Maallinen avioliitto olisi lähinnä juridinen sopimus kumppanien välillä. Partnerien sukupuolella ei olisi väliä, eron voisi ottaa halutessaan kuten muutkin sopimukset on mahdollista päättää tai purkaa, jne.

 

Näin kristityt voisivat elää vakaumuksensa mukaisessa liitossa ja tuntea ylemmyyttä siitä, kuinka paljon muita parempia ihmisiä he ovat, ja me muut voisimme elää elämäämme sitten parhaaksi katsomallamme tavalla.

 

Nykyinen systeemi on hyvin sekava, koska maistraatin voimaansaattamaan avioliittoon kuuluu naurettavia yksityiskohtia, jotka ovat peräisin Raamatusta. Esim. se, että samaa sukupuolta olevat eivät voi avioitua keskenään. Toisaalta kirkossa vihittyjä pareja eivät koske kaikki ne säännöt, jotka Raamatussa on selvästi sanottu. Kuten se, että liitto on elinikäinen ja se, että liiton ulkopuoliset suhteet ovat rikollisia (aviorikos).

 

Kumpikin versio on tällä hetkellä sotkuinen ja vesitetty, ja siitähän nämä jatkuvat liittoja koskevat kiistat johtuvat. Jos uskovilla olisi selkeästi oma raamatullinen liittonsa, he tuskin jaksaisivat puuttua siihen, miten ja keitä maistraatissa vihitään maalliseen, juridiseen avioliittoon.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:37"]

Sopii jos ei koske miehiä! Nimittäin aika moni mies joutuisi kärsimään kuukausien selibaattia sen jälkeen kun vaimo on synnyttänyt, ellei kävisi vieraissa!!! Sen vuoksi tähän pitää lisätä että miehellä on lupa käydä vieraissa jos nainen ei raskauden vuoksi voi terveyssyistä suostua seksiin tai synnytyksen jälkeen ei terveyssyistä voi alkaa seksiin, samoin jos miestä ei haluta enää jos nainen muuttuu ratkaisevasti ulkonäöltään raskauden jälkeen!!! Luonnolliset pettämissyyt sallittakoon miehille lain mukaan.

[/quote]

 

 

 

Ei kun mieluummin pitäis ampua naamaan haulikolla tuollaisia miehiä.

 

Vierailija
34/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Av yrittää tosissaan ujuttaa muslimien lakeja meille demokraattiseen Suomeen. Voisit itse muuttaa vaikka iraniin, siellä on jo ehdottamasi lait käytössä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkan vielä tästä pettämisasiasta.

 

Minun parisuhteessani ei petetä, ja pidän pettämistä hyvin huonona ideana lähes kaikissa tapauksissa muutenkin. En kuitenkaan itselleni halua suhdetta, jossa pettäminen on sanktioitu ja puolisot välttävät sitä vain siitä syystä. Haluan elää ihmisen kanssa, joka itse ymmärtää, miten typerä valinta pettäminen on, ja pidättäytyy siitä ihan sisäisen motivaationsa ansiosta. Näin toimin elämässäni muutenkin: pohdin jatkuvasti sitä, millainen käytös ja mitkä valinnat johtavat onnellisimpaan elämään, ja toimin sitten tämän pohdinnan ohjaamana.

 

Ilmeisesti kristityt puolestaan eivät niinkään pohdi asioita, vaan lukevat Raamatusta miten pitää toimia ja miten ei. Tämä on mitä parhain strategia ihmiselle, joka syystä tai toisesta ei osaa/viitsi/kykene itsenäiseen moraaliseen pohdintaan. Esim. Mika Niikko on tämän strategian avulla päässyt eroon rikollisuudesta, ja hän tuskin olisi siihen pystynyt ihan yksinään. Siksi en pidä huonona ideana, että näille ihmisille olisi tarjolla systeemi, joka "pakottaa" heidät tekemään oikeita valintoja myös avioliitossaan. Olennaisinta on, että tuon systeemin piiriin ei pakoteta koko väestöä, vaan sen voi halutessaan valita tai jättää valitsematta.

 

33

Vierailija
36/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laki on aivan täysin mahdollinen toteuttaa koska aikaisemmin on ollut laissa huorin tekeminen sekä salahaureus.

 

 Palattaisiin vain vanhoihin moraalikäsityksiin. Silloin myös homouden tulisi olla rangaistavaa sekä kieltolakia ryhdyttäisiin miettimään aivan toden teolla koska alkoholi hyvin suuri vaikuttaja aviorikoksissa.

 

 

Vierailija
37/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ohhoh. 

- Koskeeko tämä laki myös heitä, jotka ovat sopineet toimivansa vapaan parisuhteen periaatteiden mukaisesti? 
- Entäs, jos perheen sisällä sovitusti harrastetaan parinvaihtoja, ryhmäseksiä ym?
- Katsotaanko rangaistus ehdottomaksi, vai otetaanko huomioon minkäänlaisia "lieventäviä" asianhaaroja? Esim. pettäminen humalassa; pettäminen vuosien selibaatin aikana; pettäminen, jos puoliso on sairastunut eikä enää ole kyse tasaveroisesta liitosta vaan holhouksenalaisesta ja holhoajasta?
- Millä pettäminen todistetaan, ja missä vaiheessa astutaan siinä valvonnassa itse lain kirjan yli? Onko luvallista rikkoa kirjesalaisuutta paljastaakseen tämän rikoksen? Onko ok asentaa talo täyteen valvontakameroita puolison tarkkailun nimissä? Riittääkö hävytön tekstiviesti, vai pitääkö yllättää puoliso itse teosta? 
- Miten pettäminen määritellään? Joillekin pettäminen on jo se, että ajattelee sopimattomia toisesta henkilöstä, toiselle vasta seksi on pettämistä. 
- Minkälainen rangaistus? Tuleeko sakkoa, linnaa, huoltajuuden menetys ym?

*

No, leikki sikseen. :) En hyväksy pettämistä, mutta en tule kannattamaan tällaista lakialoitetta. En usko että pettäminen loppuisi virallisen sanktion pelossa, ja niin kuin joku jo sanoikin niin tällaisessa olisi enemmän häviäjiä kuin voittajia - lapset mukaan lukien. 

Vierailija
38/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, onko se oman kädenoikeus näissä sitten se paras vaihtoehto. Eihän lievästä pahoinpitelystä tai häirinnästä mitään saa. Miten olis miehelle pamputus perseeseen maksetulta taholta. Tai munat niks ja naks...

Vierailija
39/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en kannata yhteiskunnan varoilla tehtävää mittavaa selvitystyötä, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa sellaiseen systeemiin. Sen sijaan ajatus on minusta kannatettava ja sen voisi käytännössä toteuttaakin helposti joiltakin osin. Ihmisten henkinen pahoinvointi aiheuttaa niin valtavat kustannukset yhteiskunnalle, että olisi ihan aiheellista miettiä, miten "henkiset pahoinpitelijät" saataisiin vastuuseen jatkuvan pään silittelyn sijaan. Tähän samaan kategoriaan kuuluvat myös kaikki kiusaajat jne. jotka eivät nykyisellään joudu käytännössä mihinkään vastuuseen toisten ihmisten mittavista kärsimyksistä huolimatta.

Ilmiselvät tapaukset, kuten jos puoliso saa vaikkapa lapsen avioliiton ulkopuolisen henkilön kanssa (sukusolujen lahjoittajat rekisteriin, he eivät kuulu tähän), johtaisivat automaattisesti korvauksiin petetylle puolisolle/vankeuteen.

Vierailija
40/75 |
27.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannatan !

 

Lisäksi pihtaaminen, nalkuttaminen, jäkättäminen  on luokiteltava rikokseksi ihmisyyttä kohtaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän kahdeksan