Olen 25-vuotias nainen ja olen päättänyt, että

Joudunkohan muuten pettymään rakkaudessa, jos mies haluaakin lapsia? :-(

Olet järkevä nuori nainen. Jos olisin sinun iässäsi ollut tuolla järjellä varustettu niin minulla ei olisi ensimmäistäkään.

Tyhmä.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:03"]

Olet järkevä nuori nainen. Jos olisin sinun iässäsi ollut tuolla järjellä varustettu niin minulla ei olisi ensimmäistäkään.

[/quote]

Kiitos kaunis! Pystyisitkö tarkentamaan tilannettasi? Kuulostaa traagiselta, mutta mielenkiintoiselta....

5 = AP

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:10"]

Tyhmä.

[/quote]

Voisitko selittää tämän? :-)

Mä ajattelin vähän samoin kuin sinä parikymppisenä. Jossain vaiheessa tajusin, että näitä rasitteita on lähes jokaisen suvussa, niin mielen- kuin ruumiiinterveyden kannalta. Harvemmalla on hyvä geneettinen perimä, eikä toisaalta koskaan tiedä, kuka kantaa esimerkiksi vaikeita, nuorena kuolemaan johtavia perinnöllisiä vikoja. Esimerkiksi masennustaipumus suvussa on mielestäni aika mitätön syy olla lapsia tekemättä, sillä sitä kantaa todella moni, ellei siis vanhemman oma terveys ole este lapsen hoidolle.

Ihan hyvä näitä on punnita, mutta mielestäni voisit olla yhteydessä neuvolaan tai perhesuunnitteklinikalle näistä asioista, jos periaatteessa haluaisit lapsia mutta nämä perinnöllisyysasiat mietityttävät. Siellä on paras tieto siitä, mitkä todellisuudessa periytyvät ja millä tavoin.

Sulla voi olla monia hyviä piirteitä, joiden soisi periytyvän sen lisäksi, että on joitakin riskejäkin, kuten meillä kaikilla. Paras perintö, minkä ihminen voi jättää lapselleen, on hyvä kasvatus.

Mitä aggressiivisiin taipumuksiin tulee, niin ne eivät välttämättä ole periytyviä, jos kyse on opitusta mallista, josta voit kasvaa pois. Monella on huono lapsuudenkoti, mutta silti omien lasten kasvatuksessa nämä mallit eivät enää ole käytössä. Sun pitäisi käsitellä se asia ihan oman itsesi takia. Harvemmin aggressiivisuuskaan on asia, jonka kanssa synnytään ja jota ei voi hoitaa. Ennemmin se on tekosyy käyttäytyä kuten haluaa.

Olen 47 vuotias mies ja aikanani päätin, että en jatka omalta osaltani sukurasistusta seuraavalle polvelle. Selkäranganrappeuma, Scheuermannin tauti, on kuitenkin elämänlaatua ratkaisevasti heikentävä sairaus, joten parempi olla antamatta sitä kirousta eteen päin.

Voimia sulle oman järkipäätöksesi kanssa!

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:24"]

Sulla voi olla monia hyviä piirteitä, joiden soisi periytyvän sen lisäksi, että on joitakin riskejäkin, kuten meillä kaikilla. Paras perintö, minkä ihminen voi jättää lapselleen, on hyvä kasvatus.

[/quote]

Tää on just se mun pelko numero yksi. En usko, että pystyn äkkipikaisuuteni ja traumojeni takia takaamaan lapsilleni hyvää tasapainoista kasvatusta, sellaista, jonka olisin itselleni toivonut.

Olen punninnut kuitenkin adoptiota ja haluaisin auttaa isompia lapsia, varsinkin teini-ikäisiä, sitten, kun minulla on siihen taloudelliset resurssit ja ikää vähän enemmän. Tämä tuntuu luonnollisemmalta. 

En kuitenkaan tekisi aborttia, jos tulisin raskaaksi. En osaa edes kuvitella, että tieten tahtoen haluaisin hankkiutua raskaaksi. Tää asia oli mulle jossain vaiheessa, epäselvä, mutta vietettyäni perheeni läheisyydessä viimeiset pari kuukautta tää asia on mulle päivänselvä - kenenkään lapsen harteille en halua tätä perheeni henkisten ja neurologisten ongelmien taakkaa vierittää.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:33"]

Olen 47 vuotias mies ja aikanani päätin, että en jatka omalta osaltani sukurasistusta seuraavalle polvelle. Selkäranganrappeuma, Scheuermannin tauti, on kuitenkin elämänlaatua ratkaisevasti heikentävä sairaus, joten parempi olla antamatta sitä kirousta eteen päin.

Voimia sulle oman järkipäätöksesi kanssa!

[/quote]

Tää oli varmasti rohkeutta vaativa ratkaisu. Onko sinulla lapsia elämässäsi, tunnetko olosi yksinäiseksi? 

Ap

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:42"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:33"]

Olen 47 vuotias mies ja aikanani päätin, että en jatka omalta osaltani sukurasistusta seuraavalle polvelle. Selkäranganrappeuma, Scheuermannin tauti, on kuitenkin elämänlaatua ratkaisevasti heikentävä sairaus, joten parempi olla antamatta sitä kirousta eteen päin.

Voimia sulle oman järkipäätöksesi kanssa!

[/quote]

Tää oli varmasti rohkeutta vaativa ratkaisu. Onko sinulla lapsia elämässäsi, tunnetko olosi yksinäiseksi? 

Ap

[/quote]

Elämässäni olevat lapset ovat kahden veljeni lapsia, muuten elämässäni on riittävästi aktiviteetteja, että en koe, ainakaan vielä, itseäni siinä mielessä yksinäiseksi. Toisinaan olen miettinyt päätöstäni ja aina tullut lopulta siihen tulokseen, että omalla osallani tein oikein. Tunnen ihmisiä jotka ajattelevat toisin, onneksi meillä on mielipidevapaus :D

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:24"]

Sulla voi olla monia hyviä piirteitä, joiden soisi periytyvän sen lisäksi, että on joitakin riskejäkin, kuten meillä kaikilla. Paras perintö, minkä ihminen voi jättää lapselleen, on hyvä kasvatus.

[/quote]

Tää on just se mun pelko numero yksi. En usko, että pystyn äkkipikaisuuteni ja traumojeni takia takaamaan lapsilleni hyvää tasapainoista kasvatusta, sellaista, jonka olisin itselleni toivonut.

Olen punninnut kuitenkin adoptiota ja haluaisin auttaa isompia lapsia, varsinkin teini-ikäisiä, sitten, kun minulla on siihen taloudelliset resurssit ja ikää vähän enemmän. Tämä tuntuu luonnollisemmalta. 

En kuitenkaan tekisi aborttia, jos tulisin raskaaksi. En osaa edes kuvitella, että tieten tahtoen haluaisin hankkiutua raskaaksi. Tää asia oli mulle jossain vaiheessa, epäselvä, mutta vietettyäni perheeni läheisyydessä viimeiset pari kuukautta tää asia on mulle päivänselvä - kenenkään lapsen harteille en halua tätä perheeni henkisten ja neurologisten ongelmien taakkaa vierittää.

[/quote]

Olet ihan väärillä linjoilla, jos luulet että adoptiolapsen kasvatus on helpompaa, tai lapsia edes annettaisi ihmiselle, jolla on psyykkisiä ongelmia. Missään tapauksessa ei anneta. Adoptiolasten, joilla monilla on vaikeita kokemuksia takanaan, kasvatus on ehkä vaikeampaakin kuin omien. Sijaiskotitoimintaa koskee sama.

Oletko ihan varma muuten, että tämä sun syynä pitämäsi mahdollinen aggressiivisuus on ainoa syy siihen, ettet halua lapsia? Kuinka iso osa siitä on nimenomaan huonoja lapsuudenkokemuksia joiden pelkäät toistuvan, ja kuinka iso osa on ehkä elimellisesti periytyvää?

En sano että sun koskaan pitäisi lapsia tehdä, jos et halua, ajattelen vaan että sun kannattaisi käsitellä asia pohjamutia myöten ja hoitaa itsesi kuntoon. Sitten voit tehdä päätöksen jota et kadu, oli se sitten mikä hyvänsä. Lastenteko on aika vahva biologinen tarve, jonka ei pitäisi vaivata enää koskaan myöhemmin jos lapsettomuuteen päätyy. Vapaaehtoisen lapsettomuuden pitäisi lähteä itsestä ja omista tarpeista/toiveista, ei kenenkään muun päällesi sälyttämästä rasitteesta.

Olen maanisdepressiivinen ja ajattelin pitkään, etten halua tuottaa maailmaan lasta, joka joutuisi kokemaan samanlaisen helvetin kuin mitä itse jouduin aikoinaan sairastuessani läpikäymään. Kuitenkin nyt myöhemmin hoitojaksojen aikana on tullut juteltua lääkäreiden kanssa ja kuulemma periytyminen, varsinkin jos lapsen isällä ei ole kyseistä sukurasitetta, on ei ole niin suoraa ja yleistä kuin ensin uskoin. Ja kun oma sairauteni on tiedossa, niin lapsen kohdalla osataan paremmin tarkkailla mahdollisia sairastumisen ensimerkkejä.

Joudun syömään ainakin näillä näkymin loppuelämäni lääkkeitä päivittäin ja raskaus- ja imetysasioissa huolestuttaa juurikin se, että jos joudun psyykkisesti todella huonoon kuntoon lääkkeiden lopettamisen takia. Sitä lääkitystä, jota nyt syön, niin ei saa kyseisenä aikana syödä lapsen kehityksen takia.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 08:10"]

Olen maanisdepressiivinen ja ajattelin pitkään, etten halua tuottaa maailmaan lasta, joka joutuisi kokemaan samanlaisen helvetin kuin mitä itse jouduin aikoinaan sairastuessani läpikäymään. Kuitenkin nyt myöhemmin hoitojaksojen aikana on tullut juteltua lääkäreiden kanssa ja kuulemma periytyminen, varsinkin jos lapsen isällä ei ole kyseistä sukurasitetta, on ei ole niin suoraa ja yleistä kuin ensin uskoin. Ja kun oma sairauteni on tiedossa, niin lapsen kohdalla osataan paremmin tarkkailla mahdollisia sairastumisen ensimerkkejä.

Joudun syömään ainakin näillä näkymin loppuelämäni lääkkeitä päivittäin ja raskaus- ja imetysasioissa huolestuttaa juurikin se, että jos joudun psyykkisesti todella huonoon kuntoon lääkkeiden lopettamisen takia. Sitä lääkitystä, jota nyt syön, niin ei saa kyseisenä aikana syödä lapsen kehityksen takia.

[/quote]

Imetysasia nyt on ainakin sellainen, että voit sen hyvillä mielin unohtaa jos terveydentilasi vaatii. Ei lasta tarvitse imettää oman mielenterveyden kustannuksella, sillä tervemielinen äiti on vauvalle paljon tärkeämpi asia, kuin imetys! Sanon näin, vaikka itse imetin pitkään ja pidin sitä tärkeänä. Korvike on huippujuttu juuri tälläisiä tilanteita varten, eikä siitä tarvitse yhtään kokea syyllisyyttä.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:59"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 07:24"]

Sulla voi olla monia hyviä piirteitä, joiden soisi periytyvän sen lisäksi, että on joitakin riskejäkin, kuten meillä kaikilla. Paras perintö, minkä ihminen voi jättää lapselleen, on hyvä kasvatus.

[/quote]

Tää on just se mun pelko numero yksi. En usko, että pystyn äkkipikaisuuteni ja traumojeni takia takaamaan lapsilleni hyvää tasapainoista kasvatusta, sellaista, jonka olisin itselleni toivonut.

Olen punninnut kuitenkin adoptiota ja haluaisin auttaa isompia lapsia, varsinkin teini-ikäisiä, sitten, kun minulla on siihen taloudelliset resurssit ja ikää vähän enemmän. Tämä tuntuu luonnollisemmalta. 

En kuitenkaan tekisi aborttia, jos tulisin raskaaksi. En osaa edes kuvitella, että tieten tahtoen haluaisin hankkiutua raskaaksi. Tää asia oli mulle jossain vaiheessa, epäselvä, mutta vietettyäni perheeni läheisyydessä viimeiset pari kuukautta tää asia on mulle päivänselvä - kenenkään lapsen harteille en halua tätä perheeni henkisten ja neurologisten ongelmien taakkaa vierittää.

[/quote]

Olet ihan väärillä linjoilla, jos luulet että adoptiolapsen kasvatus on helpompaa, tai lapsia edes annettaisi ihmiselle, jolla on psyykkisiä ongelmia. Missään tapauksessa ei anneta. Adoptiolasten, joilla monilla on vaikeita kokemuksia takanaan, kasvatus on ehkä vaikeampaakin kuin omien. Sijaiskotitoimintaa koskee sama.

Oletko ihan varma muuten, että tämä sun syynä pitämäsi mahdollinen aggressiivisuus on ainoa syy siihen, ettet halua lapsia? Kuinka iso osa siitä on nimenomaan huonoja lapsuudenkokemuksia joiden pelkäät toistuvan, ja kuinka iso osa on ehkä elimellisesti periytyvää?

En sano että sun koskaan pitäisi lapsia tehdä, jos et halua, ajattelen vaan että sun kannattaisi käsitellä asia pohjamutia myöten ja hoitaa itsesi kuntoon. Sitten voit tehdä päätöksen jota et kadu, oli se sitten mikä hyvänsä. Lastenteko on aika vahva biologinen tarve, jonka ei pitäisi vaivata enää koskaan myöhemmin jos lapsettomuuteen päätyy. Vapaaehtoisen lapsettomuuden pitäisi lähteä itsestä ja omista tarpeista/toiveista, ei kenenkään muun päällesi sälyttämästä rasitteesta.

[/quote]

En todellakaan usko, että vanhemman adoptiolapsen kasvattaminen on helpompaa, mutta uskon, että olisin hyvä vanhempi sellaiselle, jota sitä ei lainkaan ole. Olen työskennellyt kokopäiväisesti kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa ja tiedän, että minulla on rahkeet auttaa ja ohjata nuorta ihmistä eteenpäin elämässä, koska olen itse tämän läpikäynyt, tosin ilman kenenkään apua tai ohjausta. 

En osaa kuvitella, että raskaana oleminen tai synnyttäminen olisi mitenkään nautinnollista. Kokisin itseni paljon tärkeämmäksi ja roolini merkityksellisemmäksi, jos voisin antaa turvalliset puitteet sellaiselle lapselle tai nuorelle, jolla niitä ei ole. 

En usko, että olisin aggressiivinen adoptiolastani kohtaan, koska olen hyvin rauhallinen ihminen, joka vihaa yli kaiken äänen korottamista tai väkivaltaan sen kaikissa muodoissaan. Mutta en siis halua, että aggressiivisuus, joka johtuu mm. ADHD:sta, jota suvustani löytyy paljon, periytyy. 

[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 08:10"]

Olen maanisdepressiivinen ja ajattelin pitkään, etten halua tuottaa maailmaan lasta, joka joutuisi kokemaan samanlaisen helvetin kuin mitä itse jouduin aikoinaan sairastuessani läpikäymään. Kuitenkin nyt myöhemmin hoitojaksojen aikana on tullut juteltua lääkäreiden kanssa ja kuulemma periytyminen, varsinkin jos lapsen isällä ei ole kyseistä sukurasitetta, on ei ole niin suoraa ja yleistä kuin ensin uskoin. Ja kun oma sairauteni on tiedossa, niin lapsen kohdalla osataan paremmin tarkkailla mahdollisia sairastumisen ensimerkkejä.

Joudun syömään ainakin näillä näkymin loppuelämäni lääkkeitä päivittäin ja raskaus- ja imetysasioissa huolestuttaa juurikin se, että jos joudun psyykkisesti todella huonoon kuntoon lääkkeiden lopettamisen takia. Sitä lääkitystä, jota nyt syön, niin ei saa kyseisenä aikana syödä lapsen kehityksen takia.

[/quote]

Miksi haluat oman lapsen (tai lapsen ylipäätään), etkä adoptoi, jos raskaus ja imetysaika voivat olla vaaraksi sun mielenterveydelle?

AP

Hienoa! Saman päätöksen mäkin tein nuorena ja niin vaan on nyt seitsemän lasta nilkoissa.

Mentiin naimisiin, kun olin 25v. Mies olisi halunnut lapsia, mä en. Siitä puhuttiin pitkät tovit. Myös ulkopuolisten kanssa. Kävin terapiassa, ja todettiin, etten halua lapsia.

31 v synnytin ekat kaksoset jne.. En vaihtaisi päivääkään pois. :)

Onnea vaan valitsemallasi tiellä.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 03:36"]

Hienoa! Saman päätöksen mäkin tein nuorena ja niin vaan on nyt seitsemän lasta nilkoissa.

Mentiin naimisiin, kun olin 25v. Mies olisi halunnut lapsia, mä en. Siitä puhuttiin pitkät tovit. Myös ulkopuolisten kanssa. Kävin terapiassa, ja todettiin, etten halua lapsia.

31 v synnytin ekat kaksoset jne.. En vaihtaisi päivääkään pois. :)

Onnea vaan valitsemallasi tiellä.

[/quote]

Wau. Siis miten ihmeessä teille sitten tuli noin monta lasta? Miten sun pää kääntyi asian suhteen noin radikaalisti? Tää on tosi mielenkiintoista!

AP

Tein itse saman päätöksen kun sinäkin Ap.

Olen nyt 29-vuotias sinkku nainen. Olen äärimmäisen agressiivinen, ollut ikäni. Minulla on myös pahoinpitelyjä taustalla. En kertakaikkiaan halua traumatisoida omalla mielenvikaisuudellani yhtään lasta. Olen ajatellut näin, että rakastan syntymättömiä lapsiani niin paljon, että en tee niitä. Lahjani heille.

En myöskään aijo mennä kenenkään kanssa avo/avioliittoon, tunnen itseni, en vain kykenisi siihen.

Minäkin olen 20-vuotias ja päättänyt etten hanki lapsia. Okei, miehelläni on paha kaksisuuntainen mielialahäiriö, minulla paniikkihäiriö, masennus, ykköstyypin diabetes ja skolioosi, mutta eivät ne ole siitä huolimatta minulla pääsyyt. Tärkein syy on se että en halua lapsia. Tunnen itseni, en halua. Jos mieleni muuttuu, en siltikään hanki lapsia.