Lue keskustelun säännöt.
Jos opiskeltava ala kiinnostaa, mutta ei vaan osaa, niin pitääkö se sitten unohtaa?
07.11.2020 |
Kaikenlaiset opinto-ohjaajat, opettajat ovat 2000-luvulla tähtien tuikkeessa kehottaneet kaikkia unelmoimaan ja menemään omia haaveita kohti. Mutta entä jos ihan kylmällä realismilla ei vaan opi. Vaikka asia olisi kuinka kiinnostava ja siihen olisi intoa, niin riittääkö se siihen että jonain päivänä on siinä mestari? Tuntuu niin hankalalta. Pitäisikö sitten vaan hankkia ammatti jostain mikä ei kiinnosta, vaan ihan vaan rahan takia. Siinä ei olisi mitään vaikeaa, mutta kenties vähän tylsää. Ja alkaisiko vanhana harmittaa, sitä en osaa sanoa vielä.
Kommentit (30)
No joo.
Minusta olisi ihan sikasiistiä olla astronomi, koska avaruus ja sen ilmiöt ovat tosi kiehtovia.
Valitettavasti tämä mielenkiinto ei kantanut lukion fysiikan ja matikan kursseilla, kun olisi pitänyt tankata perustietoa.
Olen nykyään ihan toisella alalla, mutta seuraan avaruusasioita popularisoidusta tieteestä. Win-win, tähtitieteestä olisi myös ollut hyvin hankala työllistyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä kommentista tulee saamaan miinuksia. Mutta satuinpa kerran samalle työpaikalle sellaisen tytön kanssa, joka oli samoissa opiskeluryhmissä. Hän sai kaikista vitosia. Työelämässä olikin sitten haastava. Hän ei kyennyt tekemään mitään päätöksiä asioissa, joihin ei löytynyt vastauksia oppikirjoista, ei osannut toimia asiakkaiden kanssa, ei hallita yllättäviä tilanteita. Sitäkin on tapahtunut, että koulussa huonosti pärjännyt voikin olla töissään hyvä. Itse olen jälkimmäinen. Olen koejännittäjä ja välillä en tajua asioita kirjoista, mutta kun teen käytännössä, hoksaankin nopeasti.
Voi joskus olla noinkin. Toisaalta olen huomannut, että huonommin pärjänneet voivat tulkita sääntöjä ja käytäntöjä vaillinaisesti ja kokea, että heidän toimintatapansa on ainoa oikea. Erinomaisesti koulussakin pärjännyt voi osata lukea ja soveltaa ohjeita itsenäisesti. Huonommin pärjänneet voivat sitten yrittää päteä omilla muka-säännöillään ja saada älyköille huonojen suoriutujien mainetta työpaikalla. Päälle puhumalla, keksimällä virheitä asioihin, missä niitä ei ole jne. Maltti on valttia.
Vierailija kirjoitti:
Itse oin kuulemma niin älykäs, motivoitunut, kiinnostunut ja vaikka mitä hyviä juttuja. Lukiosta saan pelkkää vitosia :(
Ikävää olla älykäs mutta silti ei pärjää yhteiskunnassa.
Kenen mielestä kuulemma olit? Tarkoitatko vitosia maksimin ollessa 10? Lukio ei ole yhteiskunta. Ellet pärjää lukiossa, et tiedä, pärjäätkö yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
No joo.
Minusta olisi ihan sikasiistiä olla astronomi, koska avaruus ja sen ilmiöt ovat tosi kiehtovia.
Valitettavasti tämä mielenkiinto ei kantanut lukion fysiikan ja matikan kursseilla, kun olisi pitänyt tankata perustietoa.
Olen nykyään ihan toisella alalla, mutta seuraan avaruusasioita popularisoidusta tieteestä. Win-win, tähtitieteestä olisi myös ollut hyvin hankala työllistyä!
Onneksi astronomiaa voi harrastaa myös omaksi iloksi - ja vieläpä täysin ilman matematiikka ja fysiikkaa. Tarvitaan vain hyvät kiikarit, tähtikartta (esim. Stellarium-ohjelma) ja pilvetön taivas.
No mä valitsin etten luovuta ja se oli hyvä päätös. Halusin koodariksi, vaikka matematiikka ja logiikka olivat aina minulle vaikeita enkä muutenkaan ole kovin älykäs - nettitestit antaa 90-95 pistettä älykkyysosamääräksi.
Menin yliopistoon opiskelemaan alaa. Taistelin valtavalla työllä opinnot läpi. Matematiikan peruskurssien tenttejä yritin kaikkina viitenä opiskeluvuotena ennen kuin meni läpi. Muut opiskelijat nauroivat minua, sekä siksi että olivat kaikki ennestään harrastajia ja minä en, että koska olin niin ilmiselvästi lahjaton. Pääsin kuitenkin sisulla opinnoista läpi.
Työelämässä olikin sitten paljon helpompaa. Ei me perus koodausduunit kummoista vaadi älyn puolesta. Toki olin ekat 10 vuotta vähän ”jäljessä” lähinnä harrastuneisuuden puutteen takia, kun en ollut ikinä huvikseni koodannut, käyttänyt Linuxia komentoriviltä jne. Pilkkaa kohtasin näistä töissäkin mutta en lannistunut. Tiesin että ne on vaan tietopuutteita, jotka pitää itseopiskelulla paikata, ei mikään osoitus että olen liian tyhmä enkä pärjää. Tiesin että opin kyllä ajan ja kokemuksen myötä kaiken tarvittavan.
Ja niin on käynyt. Ehkä 10 vuotta alalle tultuani aloin olla jo keskiverto ihan ok koodari. 15 vuotta ja aloin kuulla että minua arvostetaan jonkinlaisena huippuosaajana ja guruna. Uskon että johtuu siitä, että olin oppinut olemaan pelkäämättä uuden oppimista ja sitä alun tunnetta kun ei osaa ja silti on pakko yrittää. Moni lahjakkaampi jähmettyi aina kun tuli uusi tekniikka, minä opin ne hetkessä ilman mitään nikottelua.
Nyt 20 vuotta alalla ja olen isossa yrityksessä teknisenä arkkitehtinä. Hyvä palkka, mieleinen työ. Kyllä kannatti sinnitellä 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on intoa niin aivan ehdottomasti kannattaa hakea. Siinähän se sinnikkyys mitataan jos joutuu vaikka useamman kerran menemään pääsykokeeseen/tentteihin ja oikeasti laittamaan itsensä likoon seuratakseen unelmaansa. Ja jos mieli muuttuu myöhemmin, tästä sisusta ja määrätietoisuudesta on hyötyä missä tahansa paikassa.
Vaikeintahan on usein niillä luonnonlahjakkuuksilla jotka pääsee heittämällä sisään jonnekkin "kivalle linjalle", ja sitten kun alan realiteetit iskevät naamalle ollaan aivan kuset housussa ja itku kurkussa.
Siis mulla on nyt menossa toinen tutkinto, pääsin oikikseen ekalla yrittämällä. Oon just toi "kuset housussa ja itku kurkussa" kun nyt pitäis oikeesti lukea ja opiskella, enkä oo tottunut tekemään töitä edes yliopistossa opintojen eteen. Vituttaa kun ei vaan saa aikaseks. Toki just nyt on kaks tutkintoa päällekkäin, mutta kyllä se ottaa ajan kun oppii opiskelemaan uutta alaa.
Alottajalle sanoisin, että mitä tarkoitat tuolla "ei vaan osaa" ? Ehkä jollain musiikillista/taiteellista lahjakkuutta vaativilla aloilla vois todeta noin, mutta mun mielestä ei oikein muilla. Elämä on kuitenkin aika lyhyt, niin kannattaa yrittää pyrkiä siihen suuntaan opiskeluissa ja työelämässä kun haluaa. Jos kokoajan tuntuu, että ei vaan pärjää ja yrittää parhaansa, niin ehkä voi sitten miettiä jotain muuta.
Voisitko ap avata vähän enemmän tuota tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse oin kuulemma niin älykäs, motivoitunut, kiinnostunut ja vaikka mitä hyviä juttuja. Lukiosta saan pelkkää vitosia :(
Ikävää olla älykäs mutta silti ei pärjää yhteiskunnassa.
Älä vähättele itseäsi. Kyllä kaikki normaalijärjenlahjoilla varustetut pärjäävät. Aseta tavoitteet itsellesi pienin askelin ja päätä myös toteuttaa ne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä kommentista tulee saamaan miinuksia. Mutta satuinpa kerran samalle työpaikalle sellaisen tytön kanssa, joka oli samoissa opiskeluryhmissä. Hän sai kaikista vitosia. Työelämässä olikin sitten haastava. Hän ei kyennyt tekemään mitään päätöksiä asioissa, joihin ei löytynyt vastauksia oppikirjoista, ei osannut toimia asiakkaiden kanssa, ei hallita yllättäviä tilanteita. Sitäkin on tapahtunut, että koulussa huonosti pärjännyt voikin olla töissään hyvä. Itse olen jälkimmäinen. Olen koejännittäjä ja välillä en tajua asioita kirjoista, mutta kun teen käytännössä, hoksaankin nopeasti.
Itse luin sairaanhoitajaksi todella välttävillä papereilla. Toki omaksuin välttämättömän tiedon, mutta muuten en ollut kovin kiinnostunut pänttäämään. Samassa ryhmässä oli useita, jotka lukivat ja pänttäsivät todella tarmokkaasti. Mutta jo silloin ilmeni, että näillä pänttääjillä oli usein haasteita harjoitteluissa. Itse taas sopeuduin nopeasti ja omaksuin asioita yllättävän nopeasti. En jännitä ihmisiä ja kaikki hankalatkin tapaukset saon klaarattua. Kun saimme paperit, olen ollut työllistetty siitä saakka ja pärjännyt jokaisessa paikassa erinomaisesti, vaikka paperilla minun pitäisi olla tumpelo paska. Sen sijaan pänttääjistä ainakin kaksi on vaihtanut alaa ja yksi ilmeisesti sairastui henkisesti paineiden takia. Tämä on kuulemma varsin yleistä.
Jep tuo on ihan yleistä. Opinnot ovat edes jossain määrin vaativia, mutta itse duuni on pierunhaistelua. Tämän seurauksena monille tulee huijattu olo ja he vaihtavat alaa.
eri
Itse luin sairaanhoitajaksi todella välttävillä papereilla. Toki omaksuin välttämättömän tiedon, mutta muuten en ollut kovin kiinnostunut pänttäämään. Samassa ryhmässä oli useita, jotka lukivat ja pänttäsivät todella tarmokkaasti. Mutta jo silloin ilmeni, että näillä pänttääjillä oli usein haasteita harjoitteluissa. Itse taas sopeuduin nopeasti ja omaksuin asioita yllättävän nopeasti. En jännitä ihmisiä ja kaikki hankalatkin tapaukset saon klaarattua. Kun saimme paperit, olen ollut työllistetty siitä saakka ja pärjännyt jokaisessa paikassa erinomaisesti, vaikka paperilla minun pitäisi olla tumpelo paska. Sen sijaan pänttääjistä ainakin kaksi on vaihtanut alaa ja yksi ilmeisesti sairastui henkisesti paineiden takia. Tämä on kuulemma varsin yleistä.