Eroaisitko sinä jos sinulla olisi tällainen suhde?

Tuollaisia ihmisiä maailma täynnä, eihän Suomessa voi kestää enää kenenkään liitto tai perhe jos pitää olla rahaa tulla ja mennä koko ajan ja liihotella ympäriinsä että akka pysyy tyytyväisenä kun ei tarvi viettää arkea kotona ollenkaan. Seksiä on aina naisen mielestä liian vähän tai liian paljon. Mies on joko saamaton nahjus tai liian villi aikuiseksi mieheksi.

Ei teille naisille stna kelpaa mikään!!

Tosi vaikea sanoa, tietenkin voit vain itse päättää asiasta. Mulle kuitenkin tuli tunne, että en vielä eroaisi. Tuli mieleen, että yrittäisin tehdä omasta elämästäni mahdollisimman kivaa: etsisin uusia harrastuksia, mistä voisi saada uusia ystäviä (esim. näytelmäpiirit, joukkuelajit liikunnassa, elokuva/kirjallisuuskerhot?), kävisin niiden olemassa olevien ystävien kanssa esim pienillä matkoilla tai kokeilemassa jotain ihan uutta, vaikka kalliokiipeilyä (siis nyt ihan hatusta vedettynä). Kun mies kerran hoitaa lapsia.

Riidoista ja kotitöistä: on tietysti väärin, että sä joudut kantamaan päävastuun kaikesta, mutta ehkä sinuna kokeilisin jonkin aikaa asennoitua niin, että et välitä siitä, vaan järjestät asiat niin, että et yritä muuttaa miestä (jos olette 7 vuotta riidelleet asiasta niin tuskin hän alkaa kovin helpolla oma-aloitteiseksi kotitöissä). Vaan järjestä asiat tässäkin mahdollisimman helpoksi itsellesi: nakitat surutta miehelle puolet hommista.

Täytyy tosin myöntää, että intohimon puute on tosi vaikea juttu ja johti meidän suhteessa siihen, että kärsin todella ja ihastuin muihin ym. Ehkä kuitenkin yrittäisin vaan hammasta purren kestää jonkin aikaa, kun lapset ovat noin pieniä. Meillä selvisi, että miehellä on testosteroni tosi matalalla, ja kun sitä alettiin hoitaa niin tilanne parani.

Mieti asiaa käytännön, älä jalkovälin kannalta. Miten järjestät arjen ja talouden jos eroat? Ostat miehen ulos talovelasta ja lyhentelet sitä sitten opintotuella, niinkö? Elämä ei ole ainaista huumaa ja täydellisyyttä. Mun ohje olisi, että istutte alas ja jaatte kotihommat vaikka 70/ 30 suhteessa jos sä kuitenkin olet enemmän kotona. Jos sun koulu vielä 8h/5pvä/vko, niin sitten tietty 50/50 jakosuhteella. Ihan paperilla jaatte ne: siivoamiset, ruuat (ostot, valmistukset, keittiö siivoamiset) yms ymmärrät varmaan idean. Sitten sovitte fiksatun päivän vaikka joka toinen kk, kun lähdette kahdestaan liikenteeseen, joka toisen kerran järjestelyt hoidat sinä, joka toisen mies. Panette ne kalenteriin ylös jo nyt vaikkakoko vuodeksi. Tuo erektio-ongelma vaatii noin nuorella (?) miehellä lekuria, oli mies lääkäriin tutkittavaksi. Ja jos seksi on silti sulel epätyydyttävää, opeta miestäsi, mitä haluat saada. Ei se(kään) mies osaa sun ajatuksiasi lukea.

Ja ihan ohiksena, jos tämän olisi kirjoittanut joku mies ed vastaajat olisivat jo haukkuneet hänet aivan pystyyn...

Seksi on varmaan se kipein asia tässä, kuitenkin. Kaiken muun jaksan vielä ja numeron 24 listaus-ehdotus oli oikeasti hyvä, uskoisin sen sopivan mieheni luonteelle hyvon. Mutta en kestä ajatusta, että loppuelämä vähän seksiä ja ei lainkaan intohimoja. Minä olin ennen nykyistä miestä intohimoinen ja kokeilunhaluinen nainen, joka rakasti seksiä ja jolle se oli iloinen asia (irtosuhteita en harrastanut kuitenkaan, enkä ole pettävää sorttia). Nykyään olen säälittävä nymfi, jonka miehellä lerpahtaa jos yritän häntä jotenkin ohjata tekemään toisin. Ap.

Tuo kuulostaa todella tutulta. Eli jotain puuttuu, mutta mitä tarkalleen ottaen? 

Itselläkin oli ihan vastaavia ajatuksia muutama vuosi sitten kun lapset olivat pienempiä. Sitten aloin ottaa enemmän vastuuta onnellisuudestani, enkä sysätä sitä miehen niskoille. Mietin mitä _minä_ haluan elämältä ja miten sen voin saavuttaa. Totesin, että aika monia asioita voin toteuttaa nykyisessä parisuhteessakin. Mies on kuitenkin hyvä isä, osallistuu perhe-elämään, eikä pyri rajoittamaan elämääni liikaa. Yhteisiä juttuja ei ihan hirveästi ole, mutta kuitenkin pystytään keskustelemaan tavallisista asioista ja ollaan suurissa linjoissa, kuten rahankäytössä, samaa mieltä. Seksielämä ei ole kovin kummoista, mutta tällä mennään. Muutama ihastus minulla on ollut, mutta ne ovat tulleet ja menneet ilman, että olen tehnyt mitään väärää. Kuitenkin olen todennut, että tuskin mikään muuttuisi parempaan suuntaan jos tästä lähtisi vaihtamaan (esim. noihin ihastuksiin).

Meillä on tavallista arkea ilman suurempaa romantiikkaa tai yllätyksiä, mutta siitä arjesta olen saanut hyvän ja onnellisen kun olen etsinyt itselleni omia mielenkiinnonkohteita ja pyrkinyt toteuttamaan niitä. Vaikka tämä on tietyllä tavalla tyytymistä, en koe, että elämäni olisi huonoa nyt kun asennoidun siihen eri tavalla, enkä sysää onneani miehen harteille (yllätysten, oman ajan järjestämisen tms. muodossa). 

Koitapa siis miettiä mitä haluaisit elämältäsi ja millaista se olisi jos kukaan muu (mies ja lapset) ei rajoittaisi sitä. Mieti sitten mitkä noista asioista ovat toteutettavissa nykyisessä elämässäsi, jos alat vain panostaa niihin. Entä mitä asioita haluaisit muuttaa nykyisestä elämästäsi ja mitä noista voit muuttaa. 

Niin ja niistä käytännön asioista, en saa opintotukea lainkaan. Yksin ollessani eläisin pääomatuloilla plus viikonlopputyön palkalla. En leveästi, mutten kädestä suuhunkaan. Enkä suinkaan yhtä isossa talossa kuin nyt. Mies huolehtikoon tästä, hän tämän halusikin. Ap.

Niin ja niistä käytännön asioista, en saa opintotukea lainkaan. Yksin ollessani eläisin pääomatuloilla plus viikonlopputyön palkalla. En leveästi, mutten kädestä suuhunkaan. Enkä suinkaan yhtä isossa talossa kuin nyt. Mies huolehtikoon tästä, hän tämän halusikin. Ap.

Ei tuo minusta kyllä aloituksen perusteella niin kovin pahalta kuulosta. Edellytyksiä voisi olla paljon parempaankin, jos tahtoa riittää/löytyy jostakin. Ennemmin kuulostaa, että teillä on ns. 7 vuoden kriisi menossa. Pitkässä suhteessa tulee aina tälläisiä kausia, että toinen ei tunnukaan niin ihanalta.

Miksi ihmeessä huolehdit kurkunpalatkin miehesi lautaselle, hänhän on aikuinen ihminen???

Kuulostaa siltä, että ap ei hyväksy miestään sellaisena kuin tämä on, ja ehkä ap tuo sen käytökselläänkin jatkuvasti esiin. Impotenssiongelmankin taustalla voi olla jotain tälläistä, miehellä liikaa suorituspaineita ap:n asenteesta johtuen tms. Onko miehellä jokin pitkäaikaissairaus tiedossa, johon seisokkiongelma voisi liittyä?

Kurkunpalat oli lasten lautasella, esimerkkinä vain, turha takertua niihin. Minä en miehen syömisiin puutu millään tavalla. Ap.

Kurkunpalat oli lasten lautasella, esimerkkinä vain, turha takertua niihin. Minä en miehen syömisiin puutu millään tavalla. Ap.

Se seisokkiongelmakin voi johtua ihan tosi oudosta asiasta. Esim. mun mies söi kaljuuntuviin hiuksiin ihan lääkärin määräämän lääkekuurin. Silloin ei tajuttu mitään, mutta vasta vuosien päästä tajuttiin, että se oli se syypää. Miehelle tai oikeastaan varmaan naisellekin tosi tärkeää löytää syy siihen. Kukaan ei halua ajatella, että itse on niin ruma, että miehelläkin lakkaa seisomasta. Ja harvoin kukaan on naimisissa omasta mielestään ruman ihmisen kanssa, joten syy on melkein poikkeuksetta jossain muualla kuin kumppanin ulkonäössä.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:14"]

[/quote]

Voi ap ap ap. Mä olisin just samassa tilanteessa kuin sinäkin mieheni kanssa, ellen olisi tullut järkiini.

Juuri niin, MINÄ tullut järkiini.

Sun mies kuulostaa tosi monelta osin samanlaiselta kuin mun mies. Ja historianne myös, tosin meille tuli kolmaskin lapsi, ja lapset on nyt isompia kuin teillä.

Otanpa viestisi tähän ja puran sanottavani:

Meillä on kaksi lasta, yhdessä on oltu kohta 7 vuotta. Tulin vahingossa raskaaksi hyvin pian tapaamisemme jälkeen, ja emme olekaan koskaan saaneet kokea sitä aikaa ja vapautta ennen lapsia... tai olemme, mutta vain muutaman kuukauden plus esikoisen raskausaika.

Meillä oli aivan sama tilanne, 2 kuukautta yhdessä ja poks, olin raskaana. Meillä oli lisäksi tosi paljon muitakin vaikeuksia alussa, mutta ne ei nyt kuulu tähän, joten jätän ne pois. Olivat miehen omia ongelmia, joihin ei liity muita henkilöitä.

Mutta ymmärrän hyvin mistä puhut, minullakin oli aika ajoin kriisejä asian suhteen, että me emme koskaan ehtineet hitsautua pariksi ( olisiko meistä kestävää paria tullutkaan, en usko, koska mun raskaus oli tosi iso sysäys siihen, että mies sai asiansa kuntoon), emme tunne toisiamme pelkästään puolisoina, vaan aina vanhempina jne. Mutta se on mennyt ajan kanssa ohi. Hyvä näin. Ei se, että ollaan vuosikausia yhdessä ennen lapsia takaa perhe-elämän onnistumista, sekin on nähty sen tuhat kertaa.

Me riitelemme jatkuvasti. Minusta tuntuu, että olen pelkkä kotiorja, jonka on tehtävä kaikki ellei itse pyydä jotain. Mies auttaa, jos pyydän, ja tekee sitten kaiken minkä tekee omalla tavallaan, ja se alkaa tehdä minut hulluksi. Tuntuu, että minun pitää muistaa kaikki: hampaiden pesuista terveelliseen ruokaan (eli edes joku hiton kurkunpala lautasen reunalle esittämään kasvisten osuutta). Mies sanoo, että kaikki mikä on minulle tärkeää lasten suhteen, on hänelekin tärkeää,  mutta ei hän kuitenkaan muista puoliakaan. Hän myös viihtyisi kotona aina, jos haluan että teemme yhdessä jotain, minun pitää se organisoidakin. Jos haluan, että teemme kaksistaan jotain, sekin minun pitää ehdottaa, sitten muistuttaa ja sitten lopulta järjestää itse. Mies ei ole mitenkään päin spontaani, minä olen (olisin). Saan kyllä mennä yksin tai kaverin kanssa (joita minulla ei paljoa ole, sekin surettaa), mies kyllä on lasten kanssa. 

Tämä on ehkä se olennaisin kohta. Sinä et hyväksy miestäsi sellaisena kuin hän on. Asiat pitäisi tehdä kuten sinä haluat, sinun tyyliin ja aikataulussa.

MIKSI?

Sinä käytät ihan älyttömästi enrgiaa stuohon omaan kiukutteluusi ja harmistuneisuuteesi, ja kuvittelet selvästi, että kaikki olisi tosi paljon kivemmin, jos mies vaan olisi just niinkuin sinä. kun sinä olet oikeanlainen ja teet asiat oikein, ja mies on vääränlainen ja tekee kaiken huonosti ja unohtaa.

No, monet miehet vaan on sellaisia. Minunkin mies.

Monissa asioissa mä olen vaan päättänyt hyväksyä, että hän ei vaan näe esim. siivouksen tarvetta kuten minä. Siksi meillä käy siivooja 2xkk. Ja kun mä tulen töistä, ja lasten kamat on pitkin eteisen lattioita, en ala marista ja nalkuttaa, vaan sanon miehelle jos siellä on pestäviä kuravaatteita, ja muuten kutsun lapset siivoamaan jälkensä.

Kun mies onvastuussa lasten päivällisruoasta, annan hänen tehdä sitä mitä hän ja lapset haluaa. Eli siellä ei ole kasviksia, vaan syövät usein täytettyjä lihapiirakoita, uunimakkaraa, ranskalaisia jne.  Se on kuitenkin vain yksi ateria päivässä, mä sitten vastapainoksi syötän aamuisin ja iltaisin hedelmiä ja kasviksia, ja lapset osaa niitä itsekin pyytää, jolloin mies kyllä niitä antaa, ei oma-aloitteisesti.

Eli mä en huokaile, näkätä, mäkätä, nalkuta ja leiki marttyyria.

Minunkaan mieheni ei ole spontaani, mä olen, ja muissakin asioissa meissä on paljon eroja. Esim. pitkään mä kiukuttelin, kun mies ei halunnut lähteä kyläilemään mun ulkomailla asuvien kavereiden luona, eli halvalla pelkillä lennoilla. Sitten totesin, että mikä mä olen pakottamaan, käyn sitten itse. Ja kivaa on ollut.

Senkin olen huomannut, että sen kerran kun mies on jotain ehdottanut, olen itse tosi helposti torpannut hänen ideansa. Ja kun muutenkin pitkään meininki oli kuten teillä nyt, eli mies teki mielestäni kaiken väärin, ei ollut mikään ihme, ettei paljoa miestä kiinnostanut ehdotella mitään.

Eli paljon vähemmällä pääsee taas, kun ymmärtää olla käyttämättä sitä omaa energiaa miehen tuuppimiseen, kun paljon nopeammin ja helpommalla pääsee, kun ottaa vaan tietyt asiat itselle hoitaakseen. Jos sinä haluat ja pystyt organisoimaan, organisoi!

Seksi meillä on surkeaa ja sitä on aina vain vähemmän. Miestä ei haluta yhtä paljon kuin minua, ja hän mieluiten panisi minua sängyssä illalla kun lapset nukkuu ja niin, että esileikki kestää 10s ja sitten mies tulee sisään, hän tekee näin koska hänellä on välillä vaikueksia saada sitä ylös ja pysymään ylhäällä, eli heti kun se seisoo niin tilaisuus pitää käyttää. Minä olen kaivannut intohimoa mutta sitä ei ole. Emme ole panneet muualla kuin makkarissa, vaikka meillä on kuusi muutakin huonetta ja olemme asuneet tässä kolme vuotta. 

Meilläkin oli seksi pitkään huonoa, siihen liittyi valtataistelua, ja taas - minun jatkuvaa pettyneenä olemista. Vaan kas kummaa, kun muut asiat alkoivat sujua, eli lopetin kiukuttelun, annoin miehelle tilaa, niin johan toimii paljon paremmin. Ja miestä voi ohjeistaa, häneltä voi pyytää mitä vaan, kun pohjavireenä ei ole mun jatkuva tyytymättömyys, vaan ilo ja innostus.

Mies on hyvä isä, ja ei juo eikä lieku ympäriinsä. Olen paska kun mietin hyvän miehen jättämistä eikö? Mutta olen vain niin väsynyt kaiken kannatteluun ja kaikesta muistutteluun ja seksin kerjäämiseen... ja olen yrittänyt elää omaa elämääni, mutta ei se kuulkaa ole kauhean kivaa kun suhteessa menee huonosti. Miehen mielestä tosin ainoa huono asia on että hän joskus unohtaa jotain ja se, kun minä aina vain valitan. En tiedä, mitä tehdä.

Miehessäsi on varmasti vaikka kuinka paljon hyviä ominaisuuksia, jotka tällä hetkellä ei vaan kiinnosta sua, koska vellot tyytymättömyydessä ja suostut näkemään vain puutteet. 

Oletko miettinyt miltä itsestäsi tuntuisi, jos miehesi katsoisi sinua samanlaisten lasien läpi? Että kaikki mitä teet on väärin, tienaat liian vähän, olet koko ajan liian nipo lapsille jne? 

Koska sun tekstistäsi kyllä paistaa aika vahvasti läpi, että teidän perheen ilmapiirin pilaaja olet sinä, ei miehesi. Ja sinun käsissäsi on myös sen ilmapiirin parantamisen avaimet, ei kenenkään muun.

Olisi todella surullista, jos lapset menettäisivät ehjän perheen sen takia, että äiti ei pystynyt hyväksymään isää sellaisena kun tämä on, kun kysymys on kuitenkin noin pienistä ja helpoista asioista, yksinkertaisesti siitä, että hän on erilainen kuin sinä.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:36"]

Minä olen kyllä harvinaisen suoraan sanonut missä mättää. Seksin suhteen millään vihjailuilla ei ole merkitystä, uskokaa pois, miestä ei kiinnosta. Ap.

[/quote]

Ap. jos joku suhtautuisi sinuun  samalla tyytymättömyydellä kuin sinä mieheesi, kuinka paljon sinua huvittaisi paneskella hänen kanssaan?

Hyvin sanottu yllä.

Kun jokin on rikki, niin älä paiskaa sitä lopullisesti paskaks, vaan korjaa se. Tai korjatkaa, et siihen yksin pysty, mutta ota puheeksi. Teillä on perhe jo jne. Kannattaako kaikkea huuhdella vessanpytystä.

Lisäisin ylläolevaan tekstiin vielä sen että tuolla takakireydellä ja joustamattomuudella ei se miehen vaihtaminenkaan auta. Muutu tai olet tyytymätön ihan jokaiseen mieheen.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 13:35"]Lisäisin ylläolevaan tekstiin vielä sen että tuolla takakireydellä ja joustamattomuudella ei se miehen vaihtaminenkaan auta. Muutu tai olet tyytymätön ihan jokaiseen mieheen.

[/quote]

En ole vaihtamassa miestä, haistakaa paska kun ette sitä voi uskoa. Minä kysyin neuvoja, sain niitä, kiitos. Mutta koettakaa edes lukea mitä kirjoitan, ennen kuin tulette ilkeinä kommentoimaan. Ap.

Mä säälin sun miestä. Vaikutat semmoiselta isän pikkuiselta kympin tytöltä joka on aina saanut tahtonsa läpi kiukuttelemalla ja viimeistään uhkailemalla.

Minä eroaisin. Taidankin olla ainut täällä, mutta pelkäisin liikaa katkeroituvani jäädessäni suhteeseen

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:56"]

Tosi vaikea sanoa, tietenkin voit vain itse päättää asiasta. Mulle kuitenkin tuli tunne, että en vielä eroaisi. Tuli mieleen, että yrittäisin tehdä omasta elämästäni mahdollisimman kivaa: etsisin uusia harrastuksia, mistä voisi saada uusia ystäviä (esim. näytelmäpiirit, joukkuelajit liikunnassa, elokuva/kirjallisuuskerhot?), kävisin niiden olemassa olevien ystävien kanssa esim pienillä matkoilla tai kokeilemassa jotain ihan uutta, vaikka kalliokiipeilyä (siis nyt ihan hatusta vedettynä). Kun mies kerran hoitaa lapsia.

Riidoista ja kotitöistä: on tietysti väärin, että sä joudut kantamaan päävastuun kaikesta, mutta ehkä sinuna kokeilisin jonkin aikaa asennoitua niin, että et välitä siitä, vaan järjestät asiat niin, että et yritä muuttaa miestä (jos olette 7 vuotta riidelleet asiasta niin tuskin hän alkaa kovin helpolla oma-aloitteiseksi kotitöissä). Vaan järjestä asiat tässäkin mahdollisimman helpoksi itsellesi: nakitat surutta miehelle puolet hommista.

Täytyy tosin myöntää, että intohimon puute on tosi vaikea juttu ja johti meidän suhteessa siihen, että kärsin todella ja ihastuin muihin ym. Ehkä kuitenkin yrittäisin vaan hammasta purren kestää jonkin aikaa, kun lapset ovat noin pieniä. Meillä selvisi, että miehellä on testosteroni tosi matalalla, ja kun sitä alettiin hoitaa niin tilanne parani.

[/quote]

Hei, kerrotko miten tuota testosteronijuttua alettiin hoitaa? Mun miehellä samoja epäilyksiä. juurikin tuo ettei seksi innosta. Silleen, periaatteessa innostaa ja ajatuksen tasolla, mutta sitten käytännössä ei vaan mikään onnistu. Eikä kuulemma oo mussa vika, haluaa kyllä muttei vaan sitteb kuitenkaan hommat etene mihinkään, väsyttää, ei jaksa innostua. Meillä se ero että pystytään puhumaan ja ollaankin just ihan vakavissa mietitty tätä testosteronijuttua. Olisin tosi kiitollinen jos kertoisit, miten tätä hoidetaan? 

Ja tsempit ap:lle, en eroaisi tilanteessasi. Anteeksi ot.