Poikaystävän hamsteri kuoli, poikaystävä itki ja teki pienen hautakiven

Pitäisikö mun huolestua, kun 48-vuotias mieheni itki tytärteni (ja minun) kanssani perheemme hamsteria, joka piti viedä nukutettavaksi.

Itkettiin, sytytettiin kynttilä ja muisteltiin rakasta lemmikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti heitin aikoinaan kuolleen kääpiöhamsterin roskiin, kun asuin kerrostalossa enkä tiennyt mihin se olisi pitänyt haudata. Mutta pidin sitä hyvin ja hyvän elämän se eli. 

Mihin tuollaiset pienlemmikit sitten haudataan teidän mielestä, jos ei ole omaa pihaa? 

Lähimpään metsään. Tai eläinten hautausmaalle, jos kaupungissa on sellainen.

Mäkin mietin että maatuvassa pussissa tai purkissa jonnekin lähimetsään, ei ihan tien varteen. Tai kaarnalautalla järvelle. En tiedä, mutta ei nyt sentään roskikseen.

Poikaystävä kykenee siis kiintymään, empatiaan ja näyttämään tunteensa. Keeper.

Isämateriaalia.

Et voi koskaan vähätellä toisen kokemaa.

Toki on ihmistyyppi joka ei kykene tuntemaan, mutta sellaisten kanssa ei kukaan halua oikeasti olla.

Yrittää näytellä herkkää, kun se on muotia. Tai sitten on oikeasti herkkis.

Jätä se ihminen, hän ansaitsee paremman. Senkin sika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti heitin aikoinaan kuolleen kääpiöhamsterin roskiin, kun asuin kerrostalossa enkä tiennyt mihin se olisi pitänyt haudata. Mutta pidin sitä hyvin ja hyvän elämän se eli. 

Mihin tuollaiset pienlemmikit sitten haudataan teidän mielestä, jos ei ole omaa pihaa? 

Lähimpään metsään. Tai eläinten hautausmaalle, jos kaupungissa on sellainen.

Metsään /luontoon ei saa automaattisesti haudata kaupungeissa tai muuallakaan. Koska se voi olla tautiriski ja riski myös pohjavedelle. Aina voi ottaa selvää mikä ohjeistus on.

Mä hautasin pienenä naapureiden kanssa mun kuolleen keltabarbin. Laitettiin tulitikkurasiaan, haudattiin ja pidettiin pieni muistotilaisuus. Mä ja mun kaveri itkettiin, pikkuveljet ei. 

Mun poikaystävällä taas oli kanoja (siis joku 8) ja tipuja kuoriutui silloin tällöin. Yksi tipu kuoriutui jotenkin jalkavammaisena. Mun poikaystävä otti sen sisään ja teki sille lastan. Ilmeisesti kyse oli jostain ravintoaineen puutteesta, josta tuollainen "syntymävamma" saattaa johtua. Jalka kuitenkin oikeni ja kananpoika eli hyvän kolmen vuoden elämän ihan normaalijalkaisena :)

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmiset ei tajua, että ap röllää?

Ei välttämättä ees trollaa. Koskaan ei pidä aliarvioida ihmisten typeryyttä.

Vierailija kirjoitti:

Yrittää näytellä herkkää, kun se on muotia. Tai sitten on oikeasti herkkis.

Ei tarvi olla mikään herkkis itkeäkseen rakkaan lemmikin menetystä. Tuollaisessa tilanteessa tuskin kukaan näyttelis, ellei oo tosi sairas mieleltään jolloin ei oo myöskään oikeesti rakastanu sitä hamsteria. Se menetyksestä johtuva suru on niin murskaava, että ei siinä enää jaksa esittää mitään.

Isämatskua.

Missä empatia? kirjoitti:

Ootko ihan vajaa? Jos lemmikkiä rakastaa niin sen menetys sattuu, oli sitten kyseessä hamsteri tai koira. Sunlaises ihmiset pistää vihaksi, etkö oikeesti tajua??? Toivon vaan ettei kellään joka _EI_ itkis lemmikkinsä kuolemaa ois lemmikkiä. Mutta niin monella varmasti on. En kestä miten tunteettomat ihmiset ottaa vastuulleen niin pienen, suloisen ja viattoman otuksen. Sun poikaystäväs rakasti lemmikkiään, hän oli kaiken perusteella just semmoinen ihminen jonkalaisella lemmikin on hyvä olla. Sä et vaikuta siltä.

Tiedän mitä haet takaa mutta itse en ole ikinä itkenyt kenenkään kuolemaa, en koiran enkä mummon. Käsittelen suruni muuten kuin itkun kautta ja tapahtunut saattaa pyöriä mielessä jopa vuosia yhtään kyyneltä päästämättä.

Ei tunnu hyvältä kun ihmiset pitävät tunteettomana tämän vuoksi ja erityisesti hautajaisissa mulkoillaan. En vain osaa itkeä väkisinkään muille esittämisen vuoksi. Suru on sisällä ja näkyy niin etten juuri puhu, ei muuten.

Tuli tästä mieleen nuorena 18v. oli koulukaveri, ammattikoulussa, jonka hamsteri kuoli. Sitten sille tuli kesken päivän "nuha" ja piti lähteä kotiin. Ei varmaan olisi jäänyt mieleen tai muuten ollut niin hassua, mutta nimenomaan se, ettei voinut sanoa, että on paha mieli hamsterista vaan piti keksiä "nuha" ja lähteä kotiin. Lähes kaikilla muillakin jätkillä oli lemmikit ja varmasti oltaisiin ymmärretty. Sitten vaan aina kun kaverille tuli joku ärsytys tai muu, niin kysyttiin: tuleeko sun taas "nuha" ja lähdet kotiin?

Sympatiasta tuli monen vuoden vitsi, kun piti valehdella, vielä tosi tökerösti. Pitääpä toivoa, että suuttuu whatsapissa taas jostain, niin voi kaivaa vanhan vitsin esiin.

Aloittaja trollille tiedoksi, että kun lemmikki kuolee, tulee paha mieli ja siitä voi tulla itku.

Kannattaako hamsteria pitää jos noin rankkaa on? Joka toinen vuosi saa itkeä hamsteria, kun ei ne elä kahta vuotta kauempaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako hamsteria pitää jos noin rankkaa on? Joka toinen vuosi saa itkeä hamsteria, kun ei ne elä kahta vuotta kauempaa.

On se rankkaa, jos pitää kerran kahdessa vuodessa itkeä.

Minä itkin äsken, kun joululahjaksi saatu kiva tiskirätti meni roskiin ja jouduin ottamaan käyttöön tavallisen. Helpotti oloa.

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti heitin aikoinaan kuolleen kääpiöhamsterin roskiin, kun asuin kerrostalossa enkä tiennyt mihin se olisi pitänyt haudata. Mutta pidin sitä hyvin ja hyvän elämän se eli. 

Mihin tuollaiset pienlemmikit sitten haudataan teidän mielestä, jos ei ole omaa pihaa? 

Jonnekin metsään?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö mun huolestua, kun 48-vuotias mieheni itki tytärteni (ja minun) kanssani perheemme hamsteria, joka piti viedä nukutettavaksi.

Itkettiin, sytytettiin kynttilä ja muisteltiin rakasta lemmikkiä.

Höpö höpö. Kukaan ei vie hamsteria nukutettavaksi. Nehän sippaa ihan itsekseen.

Ihana poikaystävä. Osaa kiintyä ja näyttää menetyksen hetkellä tunteensa. Lemmikit ovat tärkeitä, katsomatta siihen onko kyseessä hamsteri, kani, marsu, kissa, koira tai joku muu. Meillä oli koira ja en mitään enkä ketään ole itkenyt niinkuin itkin meidän koiran kuolemaa. Niin rakas oli.

Vierailija kirjoitti:

Missä empatia? kirjoitti:

Ootko ihan vajaa? Jos lemmikkiä rakastaa niin sen menetys sattuu, oli sitten kyseessä hamsteri tai koira. Sunlaises ihmiset pistää vihaksi, etkö oikeesti tajua??? Toivon vaan ettei kellään joka _EI_ itkis lemmikkinsä kuolemaa ois lemmikkiä. Mutta niin monella varmasti on. En kestä miten tunteettomat ihmiset ottaa vastuulleen niin pienen, suloisen ja viattoman otuksen. Sun poikaystäväs rakasti lemmikkiään, hän oli kaiken perusteella just semmoinen ihminen jonkalaisella lemmikin on hyvä olla. Sä et vaikuta siltä.

Tiedän mitä haet takaa mutta itse en ole ikinä itkenyt kenenkään kuolemaa, en koiran enkä mummon. Käsittelen suruni muuten kuin itkun kautta ja tapahtunut saattaa pyöriä mielessä jopa vuosia yhtään kyyneltä päästämättä.

Ei tunnu hyvältä kun ihmiset pitävät tunteettomana tämän vuoksi ja erityisesti hautajaisissa mulkoillaan. En vain osaa itkeä väkisinkään muille esittämisen vuoksi. Suru on sisällä ja näkyy niin etten juuri puhu, ei muuten.

Juu, olisi pitänyt muotoilla tuo silleen, että "Toivon vaan, ettei kellään joka EI SURE lemmikkinsä kuolemaa ois lemmikkiä." Joskus siinä hetkessä ku kirjottaa ei osaa ottaa huomioon joitaki juttuja ja nytkin tajusin tuon vasta nyt kun sanoit. Itsekään en itkenyt vaarin kuolemaa, mutta hamsterieni ja pienen lemmikkiötökkäni kuolemaa itkin. Silti tuntuu, etten saa itkettyä niin paljon, että se riittäisi käsittelemään sitä surua nyt kun yksi hamsteri nukkui taas pois. Jotenkin on niin vaikea itkeä, vaikka se helpottais, ei vaan osaa enää. Ärsyttävää jos ihmiset ei tajua, että on erilaisia tapoja käsitellä surua. Tästä aiheesta en tosin viitsisi edes alkaa aloitusviestin kirjoittajalle selittämään, halusin vaan muotoilla sanoiksi sen hänen viestinsä aiheuttaman tunnereaktion.