Tarvitseeko lapsi sittenkin rauhaa ja "tylsyyttä" kehittyäkseen?

Hieno homma, mutta mitä ihmettä sä teet työksesi kun pystyt olemaan läsnäoleva lapselle samaan aikaan kun teet etätöitä?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hieman aiheesta ohi, mutta lasten kanssa kauan työskennelleenä huomaan, että viimeisen 10 vuoden aikana lapsien mielikuvitus on huonontunut todella paljon. Se tuntuu johtuvan siitä, että ei tarvitse koskaan itse keksiä leikkejä/tapoja viihdyttää itseään. Aina on jokin laite käytettävissä, joten ei olla totuttu tylsyyteen. Harva osaa enää keksiä itse tekemistä tai kirjoittaa tarinoita tai piirtää kuvia jne. 

Olen huomannut aivan saman asian. Surullista, että pitää olla aina malli, että voi piirtää, koska muuten ei keksi mitään.

Rauha on hyvä niin kauan kun se tarkoittaa sitä, että lapsella on puuhaa, ärsykkeitä ja sosiaalisia kontakteja sekä oman perheen että samanikäisten kavereiden muodossa.

Minä kasvoin maaseudulla ja vanhemmista toinen teki vuoro-ja toinen reissutyötä. Muita lapsia oli kylässä vähän, ja ainoa kaveri asui melkein 10 km päässä. Kaikkiin aktiviteetteihin oli vähintään 15 km. Olin melkein joka päivä yksin kotona tuntikausia ihan ekaluokkalaisisesta lähtien.

Tylsää ja virikkeetöntä oli. Teini-iän kynnyksellä aloin oireilla psyykkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi päiväkodeista ei voisi tehdä kodinomaisempia?

Miksi täytyy olla liukuhihna askartelua ja monta juttua päivässä?

Miksi ei voi olla yksi juttu: tänään leivotaan! Annetaan lapsien sotkea ja olla siinä rauhassa.

Syömiset toki pitää olla. Ulos lasten ehdoilla, kuka väsähtää leipomiseen menee aiemmin, kuka jaksaa keskittyä, vähän myöhemmin.

"Monta juttua " on nykyään oltava. Se kuuluu varhaiskasvatussuunnitelmaan ja tasokkaaseen pedagogiikkaan että sitä pienryhmätoimintaa, sadutusta,tunteiden sanoittamista, sanataidetta, lukemista, liikuntaa, kehonkuvaa, kädentaitoja, ilmaisua, sosialisointia, lorutusta, vuorovaikutustaitoja , jne, jne ,jne,jne on oltava per päivä/per viikko/per kuukausi ,koska se on varhaiskasvatusta eikä mitään kodinomaista lastenhoitoa missä pelkästään leivotaan kanelipullia kerran kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Ilman päiväkotia jää todennäköisimmin ilman kavereita, koska myöhemmin kaikki muut ovat "tunteneet päiväkodista asti", eivätkä osaa tai halua tutustua enää keneenkään.

Aika kamalaa, jos kouluiässä ei osaa tai halua tutustua enää keneenkään. Vaikuttaa sosiaalisesti todella kömpelöltä tai jopa masentuneelta lapselta sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi päiväkodeista ei voisi tehdä kodinomaisempia?

Miksi täytyy olla liukuhihna askartelua ja monta juttua päivässä?

Miksi ei voi olla yksi juttu: tänään leivotaan! Annetaan lapsien sotkea ja olla siinä rauhassa.

Syömiset toki pitää olla. Ulos lasten ehdoilla, kuka väsähtää leipomiseen menee aiemmin, kuka jaksaa keskittyä, vähän myöhemmin.

"Monta juttua " on nykyään oltava. Se kuuluu varhaiskasvatussuunnitelmaan ja tasokkaaseen pedagogiikkaan että sitä pienryhmätoimintaa, sadutusta,tunteiden sanoittamista, sanataidetta, lukemista, liikuntaa, kehonkuvaa, kädentaitoja, ilmaisua, sosialisointia, lorutusta, vuorovaikutustaitoja , jne, jne ,jne,jne on oltava per päivä/per viikko/per kuukausi ,koska se on varhaiskasvatusta eikä mitään kodinomaista lastenhoitoa missä pelkästään leivotaan kanelipullia kerran kuussa.

Kuulostaa hirveältä suorittamiselta, vaikka monen korvaan varmasti hienolta ja korvaamattomalta. Ehkä joskus tajutaan taas mennä lapsi edellä kasvatusasioissa. Siihen asti jokaisen kannattaa rohkeasti tehdä valintoja itseään ja lastaan (ei niinkään yhteiskuntaa) ajatellen.

Vierailija kirjoitti:

Rauha on hyvä niin kauan kun se tarkoittaa sitä, että lapsella on puuhaa, ärsykkeitä ja sosiaalisia kontakteja sekä oman perheen että samanikäisten kavereiden muodossa.

Minä kasvoin maaseudulla ja vanhemmista toinen teki vuoro-ja toinen reissutyötä. Muita lapsia oli kylässä vähän, ja ainoa kaveri asui melkein 10 km päässä. Kaikkiin aktiviteetteihin oli vähintään 15 km. Olin melkein joka päivä yksin kotona tuntikausia ihan ekaluokkalaisisesta lähtien.

Tylsää ja virikkeetöntä oli. Teini-iän kynnyksellä aloin oireilla psyykkisesti.

Minä ja kaksi veljeä kasvettiin samantapaisissa oloissa paitsi biologi-äiti oli kotiäiti kunnes mentiin kouluun. Tylsää ei ollut koskaan, kouluiässä ja teininä koodailtiin ja pelattiin paljon. Kahdelle meistä koodaamisesta on tullut ammatti ja yksi veli on fyysikko.

Kellään ei ollut mitään ongelmia koulussa eikä kiusattu, vaikkei ollut vieraita lapsia juuri ennen tavattu eikä muutenkaan paljon vieraita ihmisiä tai paikkoja koettu. Sellaisia pieniä älykkönörttilapsiahan me oltiin, mutta kaikilla on ollut varsin hyvä elämä ilman isoja ongelmia. Itse olen äidille tosi kiitollinen että tarjosi yksilöllisen ja vapaan kasvatuksen luonnon keskellä, eikä laitettu mihinkään päiväkoteihin joissa pitää elää kellon ja yhteisten sääntöjen mukaan jo niin kovin pienenä.

Jos nyt pitää omaa lapsuutta muistella ( ei ole oikein ketään muuta johon verrata) niin minulle oli ainakin tärkeää, että sain rauhassa tehdä omia juttujani ja suunnitella leikkejä. Oli jo silloin hyvä mielikuvitus ja muistan ettei tylsää ollut kovinkaan usein, kun aina keksi jotain tekemistä. Meillä oli myös iso piha, jossa aina touhusin ja oltiin paljon ulkona. Tarvin sillä tavalla aikaa olla itsekseni ja omassa rauhassa myös. Automatkat ovat hyvä esimerkki, kun en paljon valittanut autossa ja jaksoin istua siellä pitkään ihan maisemia katsellen ja musiikkia kuunnellen.

Viihdyin paremmin perhepäivähoitajalla, kun siellä oli rauhallisempaa kuin päiväkodissa ja saimme askarrella paljon sekä ulkoilimme ja oli tutut ihmiset yleensä hoidossa siellä.  Myöhemmin minulla oli sitten liikaakin harrastuksia ja muistan kuinka väsynyt välillä olin, kun ei ehtinyt rauhoittumaan ja lepäämään kunnolla. Olen aina ollut vähän sellainen jännittäjä uusissa tilanteissa joten otin vähän liiankin tosissani ne harrastukset ja jos on osannut jotain juttua siellä tai meni huonosti niin sitä murehti pitkään. Silloin se harrastus ei aina tunnu niin kivalta ja pitäisi olla rennompaa. Se pitäisi minusta ottaa huomioon, ettei olisi liikaa harrastuksia. Itse en enää aikuisena koskaan suostuisi siihen, että jopa 4 iltaa viikossa harrastuksia ja viikonloput vielä kisoissa tai harkoissa myös. Miksi se olisi sitten kaikkein lastenkaan  mieleen. Tietysti jokainen on erilainen silti. 

Te joilla on lapsia, miten olette taloudellisesti mahdollistaneet lapsienne kotona pitämisen päiväkodin sijaan?

Meille ei ole taloudellisesti mahdollista pitää lapsia kotona kouluun asti.

Taustana, olemme akateemisesti koulutettuja, ihan ookoo töissä ja asumme pääkaupunkiseudulla, jossa jo pelkkä asuminenkin on kallista, emme omista autoja jne.

Meilläkin lapsi muuten oppi paljon ja oli kivaa, mutta leikkitaidot ja toisten lasten kanssa pärjääminen laahaavat jäljessä ikätasoisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi järjestettyä varhaiskasvatusta nimenomaan päiväkodin piirissä sitten hehkutetaan asiantuntijoiden ja median osalta niin paljon? Jos totuus useimpien lasten kohdalla onkin jotain muuta? Onko tarkoitus vaan rauhoittaa vanhempien omaatuntoa?

Päiväkodit on kehitetty työelämän ja työssäkäyvien vanhempien, ei lasten, tarpeisiin. Onhan se nyt päivänselvää. Tietenkin varhaiskasvatusta pyritään kehittämään.

Oikeastikin aikuinen ihminen miettii kumpi on lapselle parempi päiväkoti vai hyvät kotiolot?

Näiden yhdistelmä.

Ihan tavallinen lapsi, jolla on tavalliset sosiaaliset taidot, ei tarvitse päiväkotia yhtikäs mihinkään.

Virikkeitä. Siksi esim. on viisaampi laittaa vauvaloman aikana isompi sisarus hoitoon.

Kuulostaa tosi kivalta ja varmasti on vaikutusta lapsen itsetuntoon ja minäpystyvyyteen :) hyvä vanhemmuus kyllä edistää kaikkea, ja toisaalta kasvupyrähdys voi myös vaikuttaa ja lapsi kehittyy silloin nopeasti juuri itsehillinnässä, motorisissa, sosiaalisissa ja matemaattisissa taidoissa :)

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on lapsia, miten olette taloudellisesti mahdollistaneet lapsienne kotona pitämisen päiväkodin sijaan?

Meille ei ole taloudellisesti mahdollista pitää lapsia kotona kouluun asti.

Taustana, olemme akateemisesti koulutettuja, ihan ookoo töissä ja asumme pääkaupunkiseudulla, jossa jo pelkkä asuminenkin on kallista, emme omista autoja jne.

Niin kliseistä kuin se onkin, on elämä valintoja täynnä. Tunti pääkaupunkiseudulta ja asuminen on jo huomattavasti halvempaa. Työ on sellaista, ettei se vie koko elämää, eikä lapsia ole yhtä enempää. Perhepäivähoito on hyvä mahdollisuus ja päivät siellä lyhyitä. Asioita kannattaa miettiä ennen lapsen hankintaa. Ja säästää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi järjestettyä varhaiskasvatusta nimenomaan päiväkodin piirissä sitten hehkutetaan asiantuntijoiden ja median osalta niin paljon? Jos totuus useimpien lasten kohdalla onkin jotain muuta? Onko tarkoitus vaan rauhoittaa vanhempien omaatuntoa?

Ensinnäkään, ei tänne vastaa useimmat lapset tai useimpien lasten vanhemmatkaan.

Toisekseen, varhaiskasvatusta hehkutetaan koska äidit halutaan työmarkkinoille.

Ja kolmanneksi, jotkut lapset aidosti hyötyvät päiväkodista.

Ihan varmasti lapsi tarvitsee vakautta ja turvallisuutta.

Nykyinen systeemi, jossa kaiken pitää olla paikasta toiseen sinkoilua ja koulunkin jatkuvaa elämystä, luokattomuutta ja muuta kouhotusta, on vahingollinen lapsen henkiselle kehitykselle.

Sitten ihmetellään, että meillä on niin paljon ongelmalapsia ja aikuisia, joilla on keskittymis- ja mt-ongelmia. Rauhoittuminen ja kärsivällisyyden kehittyminen on opittu taito. Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee aikaa olla ajatustensa kanssa.

Yhteiskunta on ihan sairas, ja ihmiset lähtevät mukaan jatkuvaan hullunmyllyyn. Voihan sitä toisaalta sellaisistakin asioista hakea elämälle tarkoitusta, jos on heikko mielikuvitus.

Tässä hyvä lainaus, jota monen aikuisen soisi miettivän omalla kohdalla:

"Mietippä itseäsi,omaa oloasi. Millanen fiilis itselläsi on työviikon jälkeen, kun päivän päälle illat ovat täynnä harrastuksia, minuutti aikataulua ja tohinaa?

Verrattuna viikkoon, kun käyt töissä, mutta illat rennosti kotona ja koiran kanssa lenkillä?

Ei kai harrastuksissakaan mitään pahaa ole. Liika vaan on liikaa, ja kauhea stressi aikataulu kuluttaa ihan hirveästi.

Luonnollisempi, rauhallisempi rytmi on parempi. Sen kertoo keho ja mieli".

Ei nykyajan työelämä ole menossa suuntaan, jossa voi olla rennosti kotona etätyössä ja olla läsnä lapselleen. Meillä stressi tuloksesta jatkuvaa, töitä liikaa ja ainoa mikä ratkaisee on tehty raha. Te jotka voitte rennosti tehdä töitä liene olette kunnalla tai valtiolla töissä. Nekin pestit vielä pahenee ajan myötä joten tällaisen hössötyksen voine unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Ilman päiväkotia jää todennäköisimmin ilman kavereita, koska myöhemmin kaikki muut ovat "tunteneet päiväkodista asti", eivätkä osaa tai halua tutustua enää keneenkään.

Näin ei todellakaan ole vielä alakoulun alkupuolella. Pienet koululaiset ovat hyvin valmiita tutustumaan uusiin kavereihin. Itse sain kaksi kertaa onnistuneesti uudet kaverit: ekaluokan alussa, kun menin kouluun suoraan kotihoidosta (tällöin ei ollut pakollista eskaria), ja vielä toiseen kertaan kolmosluokan alussa, kun perheeni muutti toiseen kaupunkiin. Toka kerta kyllä etukäteen jännitti, muttei siinäkään ollut mitään ongelmaa.

Sen voin kuvitella, että jostain 5-6 luokasta lähtien uutena tuleminen voi olla vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mahdollisuus laittaa lapsi kaksivuotiaana päivähoitoon 9-13. Näin hän oli muutaman tunnin päivässä hoidossa ja minä sain vapaa-aikaa. Mielestäni tämä on paras ratkaisu lapselle: Lapsi saa olla muiden lasten kanssa ryhmässä, mutta myös runsaasti vapaata aikaa.

Nelivuotisena lapsi alkoi haluta olla pidempään päiväkodissa, joten hoitoaikaa pidennettiin.

Ja sinä sait lisää vapaa-aikaa. Ihanaa.

Lapsi tarvitsee rauhaa ts ei olla koko ajan menossa. Eikä tarvi keksiä koko ajan ohjelmaa kotona. Lapsi keksii itse. Tylsyyttäkin on hyvä oppia.