Mahdoton homma löytää lapselle kummia

Vierailija kirjoitti:

Et tainnut vaivautua edes lukemaan tekstiä. Siinä mainitaan esimerkiksi "Synttäreille saa tulla vaikka itse piirretyn kortin kanssa ilman lahjaa, jos ehtii tulemaan". Eli kertaan vielä JOS EHTII TULEMAAN. Tämä sisältää jo itsessään option sille, että jokaiselle synttärille ei ole pakko osallistua. Voi vaikka laittaa onnittelutekstarin. Oletan, että sinullakin jokin kommunikointiväline on, kun pystyt vauva-palstallekin kirjoittamaan.

Toki sellaisen ihmisen lapselle ei kannata ryhtyä kummiksi, joka asuu paikkakunnalla jossa et koskaan käy, joka on sellainen jonka luona et koskaan halua käydä kylässä tai johon et halua ottaa yhteyttä myöskään puhelimitse.

Kyllä luin. Harva kehtaa tulla ilman lahjaa tai pelkän kortin kanssa, en minä ainakaan. Ja tässä aloituksessahan on loukkaannuttu nimenomaan siitä, kun kummiksi ei ole ryhdytty. Jos kummiksi pyytää niin silloin pitää ymmärtää, ettei kaikki halua syystä x tai y. Ja juuri siksi en itse enää ryhtyisi. Oli virhe ryhtyä kauempana olevan kummiksi, kun tätä syyllistystä saa sitten kuunnella. Oletan kyllä myös, että sitä kummilasta voisi joskus tuoda ihan kummille eikä aina olettaa, että kummi on se joka matkustaa ja maksaa matkakulut nähdäkseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mun oma ja ainoa sisar kieltäytyi kummiudesta koska ei kuulemma oikein koe että olisi sopiva siihen hommaan. Sisko on 36,naimisissa ja lapseton. Hän on kyllä aina sanonut että ei tahdo lapsia ja ettei viihdy heidän kanssaan mutta luulin että nuo tunteet muuttuisivat kun kyse on omasta siskontytöstä. Hän on aina vähän kylmä lasta kohtaan eikä koskaan pyydä esim. ottaa tätä syliin jos annan syliin niin hän pitää lasta kädet suorina edessään. . Hän ei oikein kiinnitä lapseemme juuri mitään huomiota. Kukat toi kyllä kun kun hän syntyi. Muut ovat tuoneet lapselle lahjoja kun hän syntyi mutta sisko tuo aina tuliaisina jotain artesaani-suolaa ja tuikkukippoja aikuisille.

Minulla meni kuppi nurin kun lähetin heille kutsun ekoille synttäreille ja sisko vaan laittoi whastaappissa viestin ja pyysi laittamaan linkit leleuihin joita halutaan lahjaksi.  Ihan kuin oltaisiin jollain kerjuu-reissulla. Sanoin ettei tarvitse tulla jos luulevat että  heidät on vain lahjojen takia kutsuttu ja sanoin että halusin heidät paikalle vain koska haluan että tytär lähentyy tätinsä kanssa. En ymmärrä miksi super-sosiaalinen ja kaikkien muiden kanssa toimeentuleva siskoni kohtelee lastani kuin jotain roskaa?

Mitä?? Ethän sä nyt hyvänen aika tunge toiselle lasta syliin kysymättä. 

Kerropa aloittaja nyt ihan lyhyesti, miksi et pyydä lapsen kummeiksi kahta hyvää tuttavaasi / ystävääsi omasta kotiseurakunnastasi? Tunnet monia seurakuntalaisia, joten miksi ujostelet kummiksi pyytämistä? Aktiiviset seurakuntalaiset osaavat hoitaa kummiuden tärkeimmän puolen, eli tukea lapsen kristillistä kasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Mun oma ja ainoa sisar kieltäytyi kummiudesta koska ei kuulemma oikein koe että olisi sopiva siihen hommaan. Sisko on 36,naimisissa ja lapseton. Hän on kyllä aina sanonut että ei tahdo lapsia ja ettei viihdy heidän kanssaan mutta luulin että nuo tunteet muuttuisivat kun kyse on omasta siskontytöstä. Hän on aina vähän kylmä lasta kohtaan eikä koskaan pyydä esim. ottaa tätä syliin jos annan syliin niin hän pitää lasta kädet suorina edessään. . Hän ei oikein kiinnitä lapseemme juuri mitään huomiota. Kukat toi kyllä kun kun hän syntyi. Muut ovat tuoneet lapselle lahjoja kun hän syntyi mutta sisko tuo aina tuliaisina jotain artesaani-suolaa ja tuikkukippoja aikuisille.

Minulla meni kuppi nurin kun lähetin heille kutsun ekoille synttäreille ja sisko vaan laittoi whastaappissa viestin ja pyysi laittamaan linkit leleuihin joita halutaan lahjaksi.  Ihan kuin oltaisiin jollain kerjuu-reissulla. Sanoin ettei tarvitse tulla jos luulevat että  heidät on vain lahjojen takia kutsuttu ja sanoin että halusin heidät paikalle vain koska haluan että tytär lähentyy tätinsä kanssa. En ymmärrä miksi super-sosiaalinen ja kaikkien muiden kanssa toimeentuleva siskoni kohtelee lastani kuin jotain roskaa?

Tämä kommentti on provo, mutta siinä on silti totuudensiemen. Itse en pidä lapsista ja olenkin vapaaehtoisesti lapseton. Veljeni vaimoineen kuitenkin pyysivät kummiksi ja tiesin mikä paskamyrsky kieltäytymisestä olisi noussut, joten suostuin. He tasan tarkkaan tiesivät, että en ole lapsi-ihminen, mutta kuten tässä provossa niin hekin oikeasti tuntuivat luulevan että se heidän Inkeri-Anselminsa on erityinen ja poikkeus, joka sulattaisi minunkin sydämeni. No yllättäen näin ei ole käynyt. Silti kysellään, että millos se pipanapapana saisi tulla meille yökylään. Vastasin, että sitten kun pääsee ripille niin palkokasvit vilahtivat sieraimiin, että hujahti.

Kummiudella oli merkitystä vuosikymmeniä sitten, kun ei ollut vielä lastensuojelua eikä sijaisperheitä. Kumminhan ajateltiin ottavan kummilapsensa luokseen silloin, jos vanhemmille tapahtuisi jotain. Lapsen kristilliseen kasvatukseen osallistuminen oli toki kummin kirkollinen rooli, mutta yhteiskunnallinen rooli oli olla "varavanhempi". Nykyisin yhteiskunta huolehtii, että lapselle löytyy uusi koti, jos vanhemmat eivät syystä tai toisesta kykenekään huolehtimaan lapsestaan. 

Kummius on muuttunut siitä, mitä se oli silloin kun itse olin lapsi.

Minä sain kummeiltani yleensä joulukortin, ja rippilahjaksi sain lahjakortin.  Myös häihini he tulivat ja saimme häälahjan.  Sen enempää en ole kummeiltani saanut, enkä toden totta ole osannut odottaakaan.  Kävivät kylässä toisinaan ja me kävimme heillä, mutta oltaisiin käyty ilman mitään kummiuttakin.  Ihan kiva, että joskus jotenkin muistivat.

Nyt kummiudesta on tehty kamalan iso asia.  Toivotaan, että tämä kummi olisi sellainen lapsen aikuiskaveri, joka aina silloin tällöin olisi lapsen kanssa, juttelisi tälle mukavia, olisi läsnä lapsen elämässä, haluaisi kuulla, mitä lapselle kuuluu jne.  Täytyisi erityisesti pitää yhteyttä lapseen ja olla viisas ja osaava elämäntaitojen ja -tietojen antaja.   Kaikki sanovat, että ei ne lahjat ole tärkeitä, mutta siinä he kaikki valehtelevat.  Lahjoja odotetaan erityisesti juuri kummilta.

Jos kaikkeen tuohon pitäisi ihmisen venyä, kellään ei saisi olla kuin yksi kummilapsi eikä kaikilla todellakaan yhtäkään.   Minulla on neljä, ja jos jokaisen heistä olisin tuolla osoitetulla tavalla huomioinut, minun aikani olisi jo mennyt siihen.  Jokaiselle kummilapselleni olen odotetut lahjat syntymäpäivinä ja jouluna hommannut, mutta kaksi oli vielä sellaista, joille olisi pitänyt antaa enemmänkin.  Minulla on omakin perhe, omia lapsia.  Ihan täysi työ heidän asioissaan, vielä olisi pitänyt kummilapset ottaa erityisesti huomioon kaikessa.  Joskus se oli rasittavaa.  Heille pidettiin synttärien lisäksi vielä nimipäivät, ja toiselle kahdetkin, koska kumpaakin nimeä juhlittiin.   Ja kyllä näkyi naamasta, jos vei väärän lahjan.  

Ap kirjoitti, että hänellä on kuusi serkkua, joten eikö joku niistä voi tulla kummiksi?   Kuulin bussissa kerran kahden nuoren äidin juttelevan ja toinen sanoi, ettei kannata ottaa kummiksi kummankaan sisaruksia, koska nämähän ostaa lapselle lahjan jo sen takia, että ovat tätejä tai setiä.  Pitää pyytää jotain ystävää, joka ei muuten antaisi lapselle lahjoja.  Aika hyytävää kuultavaa.

Ja pakko sanoa sekin, että ei ne kaikki lapset vain ole sellaisia, että niihin perheen ulkopuolisena kiintyisi.  Minä en ole saanut yhteen kummilapseeni minkäänlaista kunnon yhteyttä ikinä, onneksi on nyt jo aikuinen.  En vaan pystynyt kiintymään lihavaksi syötettyyn rääkyjään ja potkijaan, joka sai kaikki tahtonsa aina periksi, kun oli "niin suloinen."  No ei ollut.  

Vierailija kirjoitti:

Aionpa itsekin kieltäytyä jos ikinä pyydetään. En kaipaa yhtäkään ylimääräistä kuormittavaa tekijää ja velvollisuuksia.

Kylläpä elämä on raskasta jos läheisen lapsen kasvatuksessa minimivaivalla (henkisesti kai lähinnä kummin voi olettaa) tukeminen on kauhean kuormittava velvollisuus.

Mitkä ihmisten prioriteetit on.

Olen neljän lapsen kummi ja enää en suostuisi jos pyydettäisiin. Kyllä niihin pikkuisiin lahjoihinkin menee vuosittain melko paljon rahaa ja kun aikaa ei oman perheen ulkopuolelle liikaa ole. Joskus haluaa tavata ystäviä ja itse rentoutua, ei viedä kummilasta leikkipaikkoihin tai ottaa yökylään. Jos kummilapsi on oman lapsen ikäinen, se vielä onnistuisi jotenkin mutta muuten en kyllä valitettavasti jaksa.

Minusta lapsia kohtaan on epäreilua, jos vanhempien sisarukset ovat joidenkin perheen lasten kummeja. Olisi tasapuolisempaa, jos kaikilla olisi eno/setä/täti, joka olisi kaikille yhtä tärkeä ja läheinen aikuinen, eikä yhdelle lapselle merkitty. Vanhempien sisarusten toivoisi olevan ilman kummiuttakin mukana perheen elämässä.

Sen sijaan kummiksi sopii erityisen hyvin vanhempien serkut, muut sukulaiset ja ystävät. Toki jos näitä ei ole, niin silloin sisaruksiakin voi harkita.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä elämä on raskasta jos läheisen lapsen kasvatuksessa minimivaivalla (henkisesti kai lähinnä kummin voi olettaa) tukeminen on kauhean kuormittava velvollisuus.

Mitkä ihmisten prioriteetit on.

Montako kummilasta ja omaa lasta sinulla on?

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä elämä on raskasta jos läheisen lapsen kasvatuksessa minimivaivalla (henkisesti kai lähinnä kummin voi olettaa) tukeminen on kauhean kuormittava velvollisuus.

Mitkä ihmisten prioriteetit on.

Niinpä. Elämä toden totta on raskasta monille. Miksi vieraan lapsen pitäisi olla prioriteettien kärjessä? En ihmettele yhtään, ettei ihmiset halua enää ruveta kummeiksi. Jos kieltäydytään, loukkaannutaan ja haukutaan kieltäytyjä itsekkääksi. Jos ruvetaan kummiksi niin osa vanhemmista osaa kyllä just tuon sinun kaltaisen syyllistämisen, jos ei jaksetakaan osallistua tarpeeksi. Pahimmillaan laitetaan lahjoista viestejä perään. 

Laskin tässä nopeesti et pelkästään kummilapsen lahjoihin on mennyt 3000e 20 vuoden aikana. Plus lukemattomat määrät rahaa keksejä, sukkia, pesuaineita yms mitä me nyt koulussa jatkuvasti myivätkään. Onneksi on vain yksi.

Minulla on kuusi kummilasta enkä enää suostu kenenkään kummiksi. Alkuun, kun omia lapsia ei ollut, kummina oli ihan kivaa. Otin kummityttöä ja hänen siskoaan meille yökylään jne. Mutta kyllä usean lapsen kummiudesta tulee riesa. Varsinkin jos kummilapsi asuu kauempana tai jää muuten etäiseksi. Se on juuri sitä velvollisuutta, synttäri- ja joululahja-automaattina oloa. Nyt kun korona-aikaan emme lähteneet rippijuhliin, jotka järjestettiin pienissä tiloissa paikkakunnalla, joka sillä hetkellä oli Suomen pahimpia koronalinkoja, loukkaannuttiin. Lahjan kyllä lähetin, ja erikseen vielä rippipäivänä onnitteluviestin, mutta kiitosta ei ole kuulunut. Taas joulun alla kyllä varmasti otetaan yhteyttä ja esitetään lahjatoiveita.

Minulla on oma perhe, hektinen työ ja opiskelen työn ohessa. Silti oletetaan, että se olen minä, joka lähden toiselle puolen Suomea aina käymään, meille ei tämä perhe tule vaikka kutsutaan. Kadun kyllä kummiksi ryhtymistä, joutava muinaisjäänne ja olen omien lasten kummeille sanonut, etten odota heiltä lahjoja tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aionpa itsekin kieltäytyä jos ikinä pyydetään. En kaipaa yhtäkään ylimääräistä kuormittavaa tekijää ja velvollisuuksia.

Kylläpä elämä on raskasta jos läheisen lapsen kasvatuksessa minimivaivalla (henkisesti kai lähinnä kummin voi olettaa) tukeminen on kauhean kuormittava velvollisuus.

Mitkä ihmisten prioriteetit on.

Jotkut muut kuin muiden ihmisten lapsien kasvattaminen.

Miten itsekeskeinen ihmisen oikein pitää olla, että luulee lastensa itsestäänselvästi pääsevän muiden prioriteettilistoille?

Minä en erityisesti pidä muiden lapsista. Vauvat ovat hauskoja vastasyntyneinä kun ovat niin pikkuisia mutta sitä kestää vain hetken. Olen kiinnostunut ystävien kuulumisista ja sitä kautta myös heidän lastensa mutta en halua ottaa lapsiin muuta kontaktia, saati viedä retkille tai ottaa yökylään. Omat lapset ovat ne joihin huomioni ja hoivaamiseni suuntaan ja jotka ovat minulle tärkeitä.

omat kummini olivat alkkisvanhempieni alkkiskavereita.... en muista koskaan tavanneeni. Nimet olen kuullut joskus pikkupenskana. En myöskään ole asunut vanhempieni kanssa , jo alle 2 vuotiaana muutin isovanhemmilleni.

En ole kaivannut sen enempää kummeja kuin vanhempianikaan.Ja ihan kelpo ihminen on tullut.

En ota aiheeseen muuten kantaa kuin että omat kummini olivat ihan parhaita. Isän kaveri oli toinen kummi ja toinen kummi isän pikkusisko. Kummallakaan ei ollut omia lapsia silloin vielä. Lahjoilla ei ollut niin väliä, lapselle tärkeää oli se että oli "coolejakin" aikuisia elämässä. Mitään varsinaista kasvatusta ei ollut.