Minua kiusattiin, ja osasyy siihen on omissa vanhemmissani.

Entäpä perustarpeista huolehtimisen vaikutus omanarvontuntoon?

Hiusten harjauksessa välittyy läheisyys ja naisellisuuden arvo.

Mulla vähän samaa taustaa! Kiusatuksi jouduin eli ihan samoja asioita olen miettinyt kuin sinä. Kerta viikkoon saunassa ja valitusta jos halusi teininä "tuhlata vettä" suihkussa viikollakin. Jotkut ei vaan tajua, ei tässä auta muu kuin itse yrittää olla mahd. hyvä vanhempi jos saa lapsia

Hiustan harjauksessa välittyy naisellisuuden arvo? Onko tämä googlella käännetty lause jostakin?

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:48"]

Hiusten harjauksessa välittyy läheisyys ja naisellisuuden arvo.

[/quote]

Millainen ap olet nyt? Yhtä ruma ja homssuinen edelleen vai hysteerinen hygieenikko?

Niin, sitä juuri, oikeassa olet kakkonen. Muistan, että tuntui oudon kiehtovalta katsoa edessä istuvan tytön erilaisia lettejä ja joskus miellyin hyvältä tuoksuviin kaverin hiuksiin, meillä sellaista ihmettä kun ei tapahtunut. En muista edes koskaan omistaneeni yhtäkään (!) pinniä. Nyt se tuntuu tosi pahalta kun on kaksi tytärtä.

ap

Kyllä se vanhemmista on kiinni. Olen käynyt 80-luvulla koulua ja siihen aikaan tuolla pienemmillä paikkakunnilla oli näitä "lehmänpaskalta" haisevia lapsia. Huomasi, että joidenkin kotona ei välitetty ja oikeasti teini-iässä muut nyrpisteli nenää sen hajun kanssa. Joidenkin kotona taas vanhemmat panosti siihen hajujuttuun ja lapset oli puhtaita ja hajuttomia, vaikka vanhemmat teki navettatyötä. Se tietysti vaatii vanhemmilta, että ne navettavaatteet riisutaan aina pois jossain erillisessä tilassa ja suihkussa käydään jatkuvasti. (2-3 krt/pv) Se haju on kyllä niin tarttuva. Kerran yhden tuollaisen kotona kävimme navetassa ja valehtelematta seisoin alle 2 min navetan ovella. Tunteja myöhemmin äiti totesi kotona, että oot näköjään käynyt siellä Liisalla navetassa, kun vaatteet haisee vieläkin.

Ihan sama kuin ap. Tosin hiuksia taidettiin harjata mutta muuten ihan kuin mun sanat :).

Asuttiin myös jossain "röttelöissä" tai sitten tosi ahtaasti.

Mutta ei nuo vielä mitään, ylipäänsä oltiin tosi köyhiä, ja sitten vielä kaiken lisäksi jossain lahkouskonnossa, eli oli kiellettyä monetkin asiat, ja uskonnon aktiviteetteihin piti osallistua.

Eli oli köyhyyttä. Oli uskontoa. Olin myös huono esim. liikunnassa (luonnostani huono, mutta kotona ei siihen myöskään kannustettu eikä juurikaan opetettu liikkumaan.) Enkä ollut mikään "hyvän näköinen" muutenkaan, esim. teini-iässä tajusin että olen aika ruma.

Ihme että tuollaisen jälkeen pystynyt luomaan edes suht tasapainoista aikuisuutta.

Mene kampaajalle. Tänään. Anna itsellesi onnellinen lapsuus.

Ei kun hiusten harjauksesta: sehän menikin niin, että mullehan leikattiin lyhyet hiukset aika pienenä kun se harjaaminen oli niin hankalaa :). Eli oli aina semmoiset rumat äidin itse leikkaamat poikahiukset tai joku polkkatukka tms. noloa mistä kaverit kiusasi vähän isompana sitten.

Ja äitikin olisi toisaalta halunnut jotain nättiä " Pieni talo Preerialla" -tyttöä (ilman että kuitenkaan itse olisi jaksanut tarpeeksi nähdä vaivaa sen eteen), mutta kun en sellainen ollut, niin hänkään ei jotenkin tykännyt minusta, vaistosin sen.

8

Millainen olen nyt? No, mielestäni kasvoin ihan ok näköiseksi, joku joskus sanoi sieväksi (vaikea uskoa) mutta minulla on erittäin suuria vaikeuksia kauneudenhoidon suhteen ja itsestäni huolehtimisen suhteen. Teen asian kanssa jatkuvasti työtä, mutta en oikein edisty. Olenkin ehkä kanavoinut energiaa pienten tyttöjeni hoivaamiseen ja mielestäni he ovat oikein ihania prinsessoja sellaisina kuin ovat ja kiva heitä on vähän hemmotellakin pinneillä, lasten koruilla ja hentoja hiuksia harjaten ja silitellen. Joskus sitä miettii, kun lapsuudessani aamulla kaapissa oli vain homeista leipää ja koulusta kotiin tullessani kukaan ei odottanut eikä mitään ollut silloinkaan kaapissa, että tarpeet oli dissattu kyllä monilta osin, pinnit ja paljetit ovat vain jäävuoren huippu.

ap

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:53"]

Mene kampaajalle. Tänään. Anna itsellesi onnellinen lapsuus.

[/quote]

Tämä on totta, jotenkin itselleni on korjaavaa, kun mulla on lopulta oma pieni tytär, ja pystyn hälle antamaan kaiken mistä itse jäin paitsi. Leluja, kauniita vaatteita, harrastuksia, ystäviä, rakkautta... Korjaan samalla omaa lapsuuttani :).

8 / 10

Minäkin olen muuten havahtunut tähän, että äitini ei pitänyt minusta ja antoi sen näkyä monella tavalla. Kun joku tuossa kirjoitti. Eikä isäni piitannut todellakaan minusta senkään vertaa (täysi alkoholisti). Sitä pitää itse kiinni kynsin hampain siitä olettamuksesta että onhan minun nyt pakko olla vanhemmilleni tärkeä. Mutta minä en ollut sitä silloin, en ole sitä nyt, en ole sitä koskaan ollut. Minusta tuntuu, että koskettamisenikin oli äidille jotenkin inhottavaa ja hän myös haukkui minua todella usein. Juuri että hyi kun sun suu haisee tai onpa sulla inhottavat likaiset kynnet. Kornia se hiusten letitys ehkä siihen olisi ollutkin.. mutta likaisia haisevia vaatteita ja haisevia hiuksia ja suuta, niitä minun on ehkä kaikkein vaikeinta hyväksyä.

ap

Mun miehen siskolla on samanlainen kokemus omasta lapsuudestaan. Ja on tästä katkera äidilleen, joka ei välittänyt. Mieheni ei ole kärsinyt niinkään, koska pojan siisteyteen/suttuisuuteen ei kai kiinnitetty niin paljon huomiota, eikä häntä kiusattu. Eli mielestäni tuo siiteysasia vaikuttaa varsinkin tyttöjen välisiin suhteisiin. Kälyni on kertonut, että äitinsä ei esimerkiksi ostanut hänelle deodoranttia tai siteitä, eikä koskaan käskenyt suihkuun tai vaihtamaan alusvaatteita. Kaikki nämä olisi pitänyt pienen tytön itse tajuta.

Meidän koulussa kiusattiin jos vanhemmat olivat kommunisteja tai vihreitä. Heitä pidettiin jotenkin jälkeenjääneinä. Usein tällä porukalla tietenkin köyhyyttä myös, koska vanhemmat elivat uskossa, että kaikille sama määrä eikä työ ja opiskelu maistunut.

Mulla oli myös ihan kaamea poikatukka. Vieläkin tekee pahaa katsoa esikoulukuvaa (vuodelta -80), jossa mulla on lyhyeksi nyrhitty tukka ja muilla tytöillä nätit letit tai saparot rusetteineen, pinneineen jne.

Äitini oli myös tuollainen joka ei viitsinyt harjata ja laittaa hiuksiani ja siksi leikattiin ihan lyhyeksi. Luulin olevani ruma kun muut vieroksuivat minua. Oikeasti se johtui ainakin osittain siitä että näytin ihan pojalta (käytin isoveljen vanhoja vaatteita kaiken lisäksi).

Erityisesti on jäänyt mieleen eräs leikkilaulu jossa pojat hakivat tyttöjä tanssiin. Minä jäin aina penkille istumaan yhden ylipainoisen tytön kanssa (tyttöjä oli 2 enemmän kuin poikia). Tuolla toisella tytöllä oli kyllä tyttöjä kavereina, minä en kelvannut kenellekään.

Iso onni oli siinä että muutimme toiseen kaupunkiin ennen koulun alkua.

samanlainen lapsuus itselläni ollut. Sanon kyllä omalle tyttärelleni jos hänen hengitys haisee ym. vaikka rakastan häntä yli kaiken. Olen aika tarkka vaatteista ja hygieniasta. Ei siis pukeudu merkkivaatteisiin, mutta puhtaat ja siistit pitää olla. Itselläni oli lapsena pelkästään poikien vaatteita, joita äitini sai työkaveriltaan. Jopajokaisessa päiväkotikuvassa on rumat käytetyt poikien vaatteet. 

Muakin kiusattiin, kuljin Pelastusarmeijan kirpputorin vaatteissa, enkä saanut kaupasta uusia ikinä! Näin itsetuntoni romahti tärkeässä iässä ja sain sen takaisin vasta oikeastaan 30+ ikäisenä pitkälti.

Siksi ostan omille lapsilleni kunnon vaatteet ja kuljen itse käytetyissä, mutta hyvissä vaatteissa silti.

Joo ja 18 lisää vielä, että äiti leikkasi hiukseni aina keittiösaksilla ja lopputulos oli tietenkin kauheaa katsottavaa. Menin heti yläasteella jakamaan lehtiä varmaan 12-vuotiaana, että sain rahaa ostaa itse jotain, koko koulu- ja lukioajan tein töitä siinä sivussa, muuten en olisi saanut mitään. Pikkuveljellenikin ostin vaatteita, ettei hänen olisi tarvinnut kokea samaa.

Minulle tuli mieleen, että syy ei ollut tuossa materiaalisessa puolessa vaan henkisessä puolessa: lapset eivät ole voineet kokea, että he ovat arvostettuja, heistä välitetään ja halutaan parasta. Mielestäni köyhäkin voi kokea, että on tyytyväinen siihen vähään mitä on. Kirsti Paakkanenhan on kertonut, kuinka hän tuli köyhistä oloista, mutta hänen vanhempansa aina halusivat suhtautua häneen kannustavasti. En halua romantisoida köyhyyttä ja on myös niin, että jos on tarpeeksi köyhä, se vaikuttaa asioihin suhtautumiseen, ei ole helppo olla toiveikas jos joutuu vain miettimään, kuinka selviytyisi päivästä toiseen. Kuitenkin ajattelen että ap:n vanhemmat ovat siirtäneet lapsilleen juuri henkisen perintönsä eikä aivan kaikki selity materiaalisella puolella.

Jos kyseessä olisi pelkkä materiaalinen puoli niin silloinhan jokaisen lapsen, jolle vanhemmat ostavat merkkivaatteita ym. pitäisi olla onnellinen. Mun luokalla oli aikanaan yksi koulukiusattu tyttö. Hän oli hidasälyinen ja kömpelö ja melko rumakin. Vanhempansa yrittivät kai kompensoida tätä ostamalla hänelle merkkivaatteita, lemmikkimarsun, koulunkäyntikrääsää. Nuo asiat eivät tuoneet hänelle ystäviä eikä kiusaaminen loppunut.

Tutkimusten mukaan osa kiusatuksi tulemisesta selittyy sillä, että lapsella on turvaton tai ristiriitainen kiintymyssuhde vanhempansa kanssa ja että tätä vääristynyt vuorovaikutustyyli vaikuttaa kiusatuksi tulemiseen. Nämä lapset ovat mahdollisesti tottuneet kotona siihen, että heillä ei ole oikeutta hankaliin tunteisiin ja että vuorovaikutus kulkee aikuisen ehdoilla ja lapsi tulee liiaksi dominoiduksi, eikä näillä lapsilla ole kykyä lasten välisessäkään kanssakäymisessä tuoda julki omia mielipiteitä, ovat torjuvia,,arkoja tai jotenkin muuten kanssakäyminen ei suju. Tällaiset lapset tulevat helposti kiusatuiksi. Kaikki kiusaaminen ei selity lapsen suhdetyylillä omiin vanhempiinsa, mutta korrelaatio on kuitenkin merkitsevä keskimäärin.