Lue keskustelun säännöt.
Minua kiusattiin, ja osasyy siihen on omissa vanhemmissani.
22.02.2014 |
Minä olen päätynyt tähän ajatukseen. Aina sanotaan, että kiusaamisen syy on kiusaajissa ja heidän vanhemmissaan, mutta olen myös tullut omien lasten myötä tajuamaan, että itsekin voi yrittää tehdä osansa ettei omaa lasta kiusata.
Minä en saanut käytännössä koskaan uusia vaatteita. Olemassaolevat vaatteet olivat lahjoituksia, jonkun vanhoja, parsittuja. Olimme köyhiä, mutta myös meillä ajateltiin, ettei lapsiin kannata satsata. Vaatteita ei pesty kuin harvoin, muistan kulkeneeni aina viikon samoissa vaatteissa, myös pikkareissa. Haisin varmasti. Saunoimme vain kerran viikossa ja muulloin ei pesuja ollut. Olin siis myös likainen. Hiuksiani ei koskaan harjattu, hampaita ei pesty (oli omalla vastuulla iltaisin, aamuisin ei edes ehdotettu), eli olin myös suttuisen näköinen.
Mielestäni tällaisilla asioilla on vaikutusta pienten lasten välisiin suhteisiin, ja olen tästä vähän katkera. Olenko mielestänne hakoteillä?
Kommentit (64)
Ainoa vaan ettei kiusaaminen ole koskaan kiusatun vika. Toki vanhemmat voivat tehdä lapselle koulunkäynnistä vaikeampaa mutta todellisuudessa meidän kaikkien tulisi keskittyä kasvattamaan lapsia jotka ymmärtävät ettei kenenkään ulkonäkö, erilaisuus tms. anna oikeutta kohdella tätä huonosti ja että jokaista tulee kunnioittaa ja kohdella ystävällisesti.
Se että kiusaamista laitetaan kiusatun niskaan on naurettavaa. Minua kiusattiin silmälaiseistani. Ne olivat aina ihan hienot, mutta olin luokan ainoa jolla ne oli. Olisiko pitänyt olla käyttämättä? Veljeäni kiusattiin ja ihan hakattiinkin koulussa vaikka hän ei ollut mitenkään poikkeava muista. Hyvän näköinen lapsena, hyvän näköinen aikuisenakin. Kyllä ne kiusaajat löytävät syyt kiusata halutessaan, puki vanhemmat lapsen mihin tahansa vaatteisiin.
Mutta toki sitäkin tulee ajatella ettei tietentahtoen tee jotein mistä lapsi joutuisi heti kiusatuksi. Valitettavaa vain on että ei sille kiusaamiselle tarvitse koskaan mitään syytä olla. Kiusaaja voi vaikka olla kateellinen kun lapsella on aina ne kivat merkkivaatteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä lapsuuskokemukset ovat surullista luettavaa... Eikä näissä kiusaamisen ja huonon olon syynä todellakaan ole olleet ne huonot vaatteet tai poikatukka, vaan huonot vanhemmat. Meilläkään ei liiemmin ollut rahaa silloin kun me oltiin lapsia. Kaikki vaatteet oli siskon ja poikaserkkujen vanhoja. Minulla oli poikatukka, mutta se johtui siitä, että en suostunut sitä hoitamaan, joten äiti ei suostunut katselemaan sotkuista takkutukkaa. Pitkät hiukset sain vasta kun suostuin niitä pesemään ja kampaamaan. Silloinkin tukan leikkasi tätini, ja tyyli oli aina sama viivasuora tasaleikkaus, joka näytti aika kamalalta todella paksuissa hiuksissa. Vaatteet olivat aina säkkejä ja rikkinäisiä ja väriyhdistelmiltään karmaisevia, koska puin aamulla itse päälleni sitä mitä tykkäsin, vanhemmat olivat siinä vaiheessa jo töissä. Hampaiden pesua ei valvottu mitenkään, enkä sitä sitten tehnytkään, ellei isosisko huomautellut asiasta kun henki haisi niin pahalle. Pesulle minut sai pakotettua kerran pari viikossa. En tiedä mahdoinko haista miten kamalalle.
Mutta kaikesta tästä näennäisestä laiminlyönnistä huolimatta tiesin olevani erittäin rakastettu ja arvostettu. Vanhempani hyväksyivät minut omana itsenäni, vaikka olinkin takkuinen ja haiseva poikatyttö. Isällä oli tapana ilkkua ja nälviä, mistä en tietenkään pitänyt, mutta hänkin rakasti minua, ja minä tiesin sen. Koulussa minua ei ole koskaan kiusattu, ja olen aina pitänyt itseäni arvokkaana, ja tiennyt etten ansaitse kurjaa kohtelua. Teini-iässä aloin viimein itse kiinnittää huomiota ulkonäkööni ja hygieenisyyteen, koska suttuinen ulkomuoto alkoi hävettää.
Minullakin oli siis kaikki edellytykset samanlaisille kiusauskokemuksille; köyhyys, rikkinäiset säkkivaatteet, huono hygienia, poikatukka... Mutta siitä huolimatta minulla oli hyvä ja onnellinen lapsuus, rakastava perhe ja hyviä ystäviä. Voi siis olla, että syy kiusaamiseen on osittain vanhempien. Mutta ei ulkonäön kautta, vaan henkisen laiminlyönnin.
42 huomaa saaneensa aika lailla alapeukutuksia.
Tarkoitukseni ei ollut väheksyä ap:n lapsuudenkokemuksia. Yritin vaan - selvästikin liian kömpelösti, että olisitte ymmärtäneet pointtini - sanoa, että pelkkä köyhyys ja boheemit elämäntavat eivät tee lapsesta kiusattua. Minullakin oli koulussa pari koulukaveria, jotka olivat ap:n kuvailemalla tavalla resupekkoja ja epäsiistejä pienempänä.
Olennaisempaa on ylipäätään kasvatusasenne. Kannustetaanko lasta ja hyväksytäänkö hänet vai nujerretaanko häntä ja pidetään kiusallisena riesana kotona.
Ap minusta keskittyy nyt vähän liikaa ulkoiseen olemukseen. Kuten sanoin, hän olisi sille kykenyt tekemään itsekin lapsena paljon, jos olisi kyennyt henkisesti. Mutta jos - ja ilmeisesti siis KUN - häntä oli pienestä pitäen mollattu ja sivuutettu kaikin tavoin, sellaista henkistä kapasiteettia valita oma toimintalinja ja noudattaa sitä erillään vanhempiensa elämäntyylistä ei ollut.
Toisin sanoen: epäsiisteillä ja köyhillä vanhemmilla voi olla omatoimisia ja topakoita, ja itse omasta siisteydestään huolehtivia lapsia, joita EI kiusata.
Mutta nujertavilla vanhemmilla - vaikka olisivat kuinka nipoja ja siistejä ja rikkaitakin - voi olla arkoja ja aloitekyvyttömiä lapsia, jotka eivät luota itseensä ja omaan arvoonsa - joita kiusataan.
Tätä tarkoitin, anteeksi jos pahoitin ap:n mieltä.
42
Niin ja piti siis sanoa niistä parista koulukaverista, että toinen nujertui ja masentui ja teki itsarin jo parikymppisenä, kun hänen tyttöystävänsä jätti hänet, kun hän oli armeijassa,
Toinen taas - tyttö - oli alaluokilla tosiaan aika likainen, mutta todella reipas ja hauska ja suosittu. Teininä huolehti itse itsestään monin tavoin, alkoi jo tosi nuorena tehdä kesähommia (sokerijuurikkaan harvennusta, mansikoiden pomintaa) ja osti sillä itselleen vaatteita. Juu, kaikki tiesimme, että hänellä ei ole varaa käydä leffassa tms., mutta sitten tehtiin hänen kanssaan eri juttuja, sellaisia joihin oli varaa.
Varmasti nykyaika on tässä suhteessa julmempi lapselle, koska varallisuuserot näkyvät selvemmin. Jo pienillä lapsillakin on kalliita älykännyköitä ja polkupyöriä ja harrastuksia - tai sitten ei ole.
42
Sulla on ollut kova lapsuus. Mutta älä jää tuleen makaamaan ja vellomaan itsesäälissä ja syyttelemään loputtomiin vanhempiasi. Siihen jos jäät, et nouse ikinä.
Se on nyt sun omissa käsissäsi ja hyvä, että toimit omien lastesi suhteen toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SAmoin. Meilläkim vain kerran viikossa sauna. Muuta peseytymispaikkaa ei ollut. Yläluokilla tajusin, että tukka pitää pestä useammin ja kävin pesemässä sen kylmässä karjankeittiössä sankossa. Siellä oli sentään muuripadassa lämmintä vettä.
Meillä asui myös hullu mummuni, jonka pillin mukaan piti tanssia. Hän määräsi hiustyylistä, vaatteita, kavereista, ihan kaikesta. Siitäkin tuli kiusaamista, kun kaikki oli erilaista kuin muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 14:30"]
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:29"]
Tutkimusten mukaan osa kiusatuksi tulemisesta selittyy sillä, että lapsella on turvaton tai ristiriitainen kiintymyssuhde vanhempansa kanssa ja että tätä vääristynyt vuorovaikutustyyli vaikuttaa kiusatuksi tulemiseen. Nämä lapset ovat mahdollisesti tottuneet kotona siihen, että heillä ei ole oikeutta hankaliin tunteisiin ja että vuorovaikutus kulkee aikuisen ehdoilla ja lapsi tulee liiaksi dominoiduksi, eikä näillä lapsilla ole kykyä lasten välisessäkään kanssakäymisessä tuoda julki omia mielipiteitä, ovat torjuvia,,arkoja tai jotenkin muuten kanssakäyminen ei suju. Tällaiset lapset tulevat helposti kiusatuiksi. Kaikki kiusaaminen ei selity lapsen suhdetyylillä omiin vanhempiinsa, mutta korrelaatio on kuitenkin merkitsevä keskimäärin.
[/quote]
Tämä on muuten niin totta omalla kohdallani. Olen tajunnut sen vasta aikuisena, ja olin pitkään ymmälläni miten vanhempani saattoivat kohdella minua kuten kohtelivat. He ovat kuitenkin ns. mukavia ihmisiä, mutta meidän perheen sisäinen todellisuus oli kyllä hiukan vinoutunut. Niistä lähtökohdista oli aivan päivänselvää tulla kiusatuksi, koska olin jo valmiiksi niin nitistetty että en edes odottanut muuta.
Omien lapsieni kautta olen saanut vanhempiini erilaisen vuorovaikutussuhteen, ja tajunnut että molemmat olivat tuolloin masentuneita, eivätkä kestäneet meiltä lapsilta minkäänlaisia tarpeiden ilmaisuja. Heillä oli, ja on, syvä arvottomuuden ja mitättömyyden tunne syvällä sisimmässään, joka heijastuu kaikkeen. Ja tietenkin, siinä oli kaikenalaista muutakin. Molemmat ovat vuosien aikana muuttuneet, ja ovat ihan hyviä isovanhempia, vaikka minun pitääkin jatkuvasti puuttua siihen ettei omia lapsiani saa lytätä ja piikitellä. Meillä on ollut muutamia absurdeja tilanteita, kun isovanhempi kiistää päästäneensä suustaan sanoja, jotka kaikki sekuntia aiemmin ovat kuulleet ja ymmärtäneet lapsen arvosteluksi tavalla jonka edessä lapsi on suojaton puolustautumaan. He ovat yksinkertaisesti kieltäytyneet näkemästä sitä mitä tekevät. Kuitenkin asioista on voitu keskustella ja he yrittävät muuttaa käyttäytymistään. Mutta kun ajattelen, kuinka minua on kohdeltu samoin, vuosikausia, en ihmettele mistä se oma ahdistuneisuuteni oikein kumpusi koko lapsuuden ja nuoruuden.
[/quote]
Sama myös itselläni ja uskon, että vanhempieni toiminta ja käytöstavat ovat vaikuttaneet itseeni myöhemminkin. Lapsena olin ujo ja arka. Isä pilkkasi ulkonäköäni, saattoi ilkeillen matkia puhettani tai nauruani. Jos kotona kävi joku kaveri, saattoi isä kaverin lähtemisen jälkeen alkaa ivailemaan tämän kaverin ulkonäöstä tai puhua ihan älyttömiä asioita vaikka kaverini perheestä. Peruskoulussa koulumenestykseni oli hyvä, mutta siitäkin saatiin kotona haukkumisen aihetta, kun kuulemma olinkin hikipinko, joka ei muuta tee kuin läksyjään. Inhosin ja pelkäsin aina sitä kun isä tulee töistä, sillä suunnilleen sillä hetkellä alkoi raivoaminen ja ilkeily.
Ihmissuhteissani se näkyi siten, etten osannut puolustautua tai laittaa muille rajoja, mikäli kohtasin muiden kohdalta epäreilua käytöstä. Olin hyvinkin avulias muita ihmisiä kohtaan, mutta se liittyi varmaan siihen, että hain sitä kautta hyväksyntää. Lapsena oli ihanaa käydä kavereiden kotona, kun heillä oli niin kivoja vanhempia, jotka puhuivat minullekin ja osoittivat olevansa kiinnostuneita lapsistaan.
Kun kohtasin ensimmäisen poikaystäväni, olin hämmentynyt siitä, että joku näki minut niin erilaisena kuin olin siihen asti ajatellut. Se, että joku sanoi minua hyvännäköiseksi tai osoitti pitävänsä minusta, oli hämmentävää ja kuitenkin hyvin merkittävää. Sitä ennen kotioloissa olinkin kuullut lähinnä negatiivisia asioita ulkonäöstäni ja itsestäni.
Onneksi nykyisin nelikymppisenä voin kohdata vanhempani, joista erityisesti isäni on muuttunut paljonkin. Edelleenkään en kyllä koe haluavani käydä vanhempieni luona usein.
Mulla vähän samanlainen juttu. Uusia vaatteita saatiin joko joululahjaksi tai synttärilahjaksi. Kerran sain barbien, kun sitä niin toivoin (olin jo 11-12 v), mutta muuten en muista huippuhetkiä. Ymmärsin, että meidän pitää elää nuukaasti ja säästeliästi, koska vanhemmillani ei ole varaa. "Kaikki on kallista". Äiti leikkas tukkaani. Sain aina isoja kokoja, koska äiti kuvitteli, että kasvan vielä. Oli ärsyttävää, sillä en todellakaan enää kasvannut kovinkaan paljon 12 v. jälkeen. Piti oikein vaatimalla vaatia, että äiti antaisi rahaa rintsikoihin tai sellaisiin rintsikkatoppeihin. Asuin kahden muun siskon kanssa samassa huoneessa ja nukuimme yhdessä. vuodesohvassa. =D
Isä sai rakennetuksi talon kun olin 13 v. käytännössä 8 vuotta asuin siskojeni kanssa samassa huoneessa ja samassa pedissä. Uutta vuodesohvaa ei todellakaan ostettu. Vuodesohva oli sama vanha. Uudessa talossa sain oman huoneen, mutta siskot joutuivat edelleen asumaan samassa huoneessa. kokeillimme myös ensimmäistä kertaa ulkomaanmatkaa Kanarialle. Kaikki olivat jo tietenkin käyneet vaikka missä, mutta perheelleni se oli eka ja toka kerta.
Muutin 18 v. pois, koska pidin asumisolojani ja isän auktoriteettia helvettinä itselleni. Sekä tietenkin, ei minulle koskaan annettu rahaa, koska uskottiin, että käyttäisin ne turhuuksiin tms, koska olen tyttö. Kesätyöt olivatkin ainoa mahdollisuus tienata ja saada rahaa.
Siskoilta oli hauska kuulla, että muuttoni jälkeen kuulemma perhe-elämä oli parantunut =D mutta veikkaan sitä, että siskoillani oli kans paremmat oltavat, kun eivät olleet samassa huoneessa vaan kumpikin sai oman huoneen (toinen otti mun huoneen). Olen myös sellainen "perheenjäsen", joka kyseenalaistaa perheen käytäntöjä ja ajatuksia. Opin ne koulustani. Omat vanhemmat eivät tosin opettaneet minua lainkaan, mutta olivat aina valmiita torumaan siitä, että sain huonoja numeroita. Niitähän sain, koska en todellakaan tiennyt miksi ala-astetta käytiin. Numerot parantuivat yläasteella kun aloin saamaan myös kavereita, vaikka edelleen tiedostin sen, etten kotiin voisi tuoda ketään, koska emme saisi olla rauhassa vaan isä tai äiti kävisi aina kurkkaamassa/juttelemassa tms ahdistavaa. Yksityisyyttä kotonani ei olisi ollut kavereille.
Isä myös ymmärsi lähtöni jälkeen - muutaman vuoden kuluttua - että elettiin huonossa asumis- ja elämänlaadussa. Koko säästäminen perustui vain siihen, että isä saisi rakennetuksi oman talon. Kaikki rahat meni vähän niin kuin siihen. Äitikin teki niin epäinhimillisiä työratkaisuja eli käytännössä emme nähneet äitiä kuin viikonloppuisin ja aamuisin. Äiti tosin ei ole koskaan ollutkaan minulle kuin äiti, vaan kaikki meidän siskojen elämä perustuu siihen, että meidän jokaisen pitää itse selviytyä tästä. Vanhemmilta ei saa tukea eivätkä he tiedä mikä lapsenkasvatus on. Isä kuvitteli, että se on kurittamista. Kurittamisella lapsi oppii. Ei todellakaan näin.
Ei minua toisaalta kiusattu, mutta elämäni alkuvaiheet olivat perseestä. Vanhemmat eivät osaa, niin eivät osaa. Avuttomia. Olisipa itselläni ollut älykkäimpiä vanhempia ja fiksuja, joiden sanomisia voisi muistella vanhanakin ja kertoa asioita lapsenlapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä kumpi on masentavampaa: nämä kamalan lapsuuden kuvaukset vai se, että ruma tukka, huonot vaatteet jne on ikään kuin okei syitä kiusata. Mulle ainakin opetettiin lapsena, että kiusaaminen on raukkamaista aina ja aivan erityisen törkeää silloin kun "erilaisuuden" aiheuttaa selkeästi jokin mille ei itse voi mitään. Niinku vaikka köyhyys.
Itselläni on aika pitkälti sama tarina kuin ap:lla. Silti olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että mikään syy ei oikeuta kiusaamista. Omille lapsilleni olen tämän opettanut ja olen syvästi pettynyt jos he kiusaamaan ryhtyvät. Ja jos niin käy niin aivan varmasti puutun asiaan ja todella tiukasti. Mikään syy ei oikeuta kiusaamista, toinen saa haista tai kulkea ryysyissä, saa olla hiukset likaiset tai takkuiset. Niiden takia ei kiusata, piste. Multa ei heru sympatiaa kiusaajalle, ei vaikka se olis oma lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 12:29"]
Tutkimusten mukaan osa kiusatuksi tulemisesta selittyy sillä, että lapsella on turvaton tai ristiriitainen kiintymyssuhde vanhempansa kanssa ja että tätä vääristynyt vuorovaikutustyyli vaikuttaa kiusatuksi tulemiseen. Nämä lapset ovat mahdollisesti tottuneet kotona siihen, että heillä ei ole oikeutta hankaliin tunteisiin ja että vuorovaikutus kulkee aikuisen ehdoilla ja lapsi tulee liiaksi dominoiduksi, eikä näillä lapsilla ole kykyä lasten välisessäkään kanssakäymisessä tuoda julki omia mielipiteitä, ovat torjuvia,,arkoja tai jotenkin muuten kanssakäyminen ei suju. Tällaiset lapset tulevat helposti kiusatuiksi. Kaikki kiusaaminen ei selity lapsen suhdetyylillä omiin vanhempiinsa, mutta korrelaatio on kuitenkin merkitsevä keskimäärin.
[/quote]
Tämä tuntuu hyvin uskottavalta. Minua ei ole kiusattu, mutta muistan kouluaikana, kun joitain lapsia kiusattiin ja meille (itse en ollut kiusaaja, mutta en toisaalta puolustajakaan...) sanottiin, että kaikki pitää ottaa mukaan. Mutta kun itse muistan aivan vilpittömästi ihmetelleeni, että miten, kun joillain lapsilla vain oli todella huonot vuorovaikutustaidot eikä heidän kanssaan millään jaksanut olla niin että se olisi ollut iloista tai kivaa. Tajusin kyllä, että se ei ole heidän oma vikansa, mutta kun ei se nyt oikein minunkaan vikani ollut, niin.... Se, että toisilla oli tarvetta kiusta heitä, on kyllä tuomittavaa.
Miten, kun minun 4-vuotiaani ei kertakaikkiaan anna kammata hiuksiaan? Tytöstä kyse. Hän on vielä kotihoidossa. Tarttee varmaan alkaa opetella siihen, vaikka tarrataulun avulla ennen eskaria.
Mutta olen kieltämättä vähän laistanit aiheesta ja sitten tyttö ei enää anna koskeakaan hiuksiin. Harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 16:47"]
En tiedä kumpi on masentavampaa: nämä kamalan lapsuuden kuvaukset vai se, että ruma tukka, huonot vaatteet jne on ikään kuin okei syitä kiusata. Mulle ainakin opetettiin lapsena, että kiusaaminen on raukkamaista aina ja aivan erityisen törkeää silloin kun "erilaisuuden" aiheuttaa selkeästi jokin mille ei itse voi mitään. Niinku vaikka köyhyys.
[/quote]
Varmaan vahvistaa sitä laumahenkeä, kun porukalla on se yksi jota kiusata.
Ironisintahan tässä on vielä se, että minusta tuli sitten ihan hyvännäköinen aikuinen. Tai kaunishan olin varmasti jo nuorempanakin, sitä ei pahemmin vaan näkynyt rääsyvaatteiden ja kuolleen hiuspehkon seasta.
Mutta rumaksi haukuttiin niin paljon, että ulkonäöstäni tietoisena kuitenkin edelleen otan jotenkin vittuiluna, mikäli joku tulee kauniiksi sanomaan.
-29-
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 17:12"]Miten, kun minun 4-vuotiaani ei kertakaikkiaan anna kammata hiuksiaan? Tytöstä kyse. Hän on vielä kotihoidossa. Tarttee varmaan alkaa opetella siihen, vaikka tarrataulun avulla ennen eskaria.
Mutta olen kieltämättä vähän laistanit aiheesta ja sitten tyttö ei enää anna koskeakaan hiuksiin. Harmittaa.
[/quote]
Kannattaa kokeilla Tangle Teezeriä. Osta vielä sellainen oikein pinkki. Saattaa ratkaista ongelman kerralla!
tuttua puhetta toi hoitamattomuus. Munkaan vaatteisiin ei panostettu, hiuksia ei harjattu eikä hampaita. Tajusin vasta ala-asteella, että hampaat pitäisi harjata aamuin illoin. Yläasteella pyysin uusia alkkareita, kun niitä olivainparit risaiset ja äiti toi töistä ilmaiseksi ottamiaan sellaisia verkkohousja kasan. Sanoin etten käytä niitä ja äiti sanoiettä ole sitten ilman. En saanut niiden tilalle oikeita alkkareita.
Ymmärrän katkeruuteai, mutta miksi et tehnyt asialle itse jotain? Alaluokkalainenkin osaa kammata itsensä ja käydä pesulla, pestä vähän nyrkkipyykkiäkin. Itselläni oli huolehtiva koti, mutta 1970-luvulla minut opetettiin huolehtimaan vaatteistani jo noin kymmenvuotiaana, käymään itsenäisesti suihkussa päivittäin jo sitä aiemminkin.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 19:17"]
Ymmärrän katkeruuteai, mutta miksi et tehnyt asialle itse jotain? Alaluokkalainenkin osaa kammata itsensä ja käydä pesulla, pestä vähän nyrkkipyykkiäkin. Itselläni oli huolehtiva koti, mutta 1970-luvulla minut opetettiin huolehtimaan vaatteistani jo noin kymmenvuotiaana, käymään itsenäisesti suihkussa päivittäin jo sitä aiemminkin.
[/quote]
Niin, sinut opetettiin. Siinä varmaan vastaus, miksi toinen tekee asialle jotain ja toinen ei.
Minulla on ollut hyvä koti myös josta olen kiitollinen, ja jos kuvittelisin kokeneeni tällaista mitä tähän ketjuun on kerrottu, en tiedä miten olisin selvinnyt. En mitenkään voi verrata pehmoista lapsuuttani ja siitä saamiani oppeja tilanteeseen, jossa henkinen ja fyysinen hyvinvointini olisi täysin laiminlyöty. Olisin pärjännyt kyllä varmaan todella huonosti.
Tuollaisissa olosuhteissa kun kasvaa niin henkinen tila ei varmaan ole mitä parhain, kun lapsen ei kuitenkaan pitäisi olla vastuussa perustarpeistaan niin silloin kun noin käy, on vain yritettävä jotenkin selviytyä. Ongelma ei ole se, että lapsi ei olisi tarpeeksi neuvokas tms, vaan ongelma on se, suurin osa resursseista menee todennäköisesti sen pahan ja eksyneen olon kanssa sinnittelemiseen.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 19:17"]
Ymmärrän katkeruuteai, mutta miksi et tehnyt asialle itse jotain? Alaluokkalainenkin osaa kammata itsensä ja käydä pesulla, pestä vähän nyrkkipyykkiäkin. Itselläni oli huolehtiva koti, mutta 1970-luvulla minut opetettiin huolehtimaan vaatteistani jo noin kymmenvuotiaana, käymään itsenäisesti suihkussa päivittäin jo sitä aiemminkin.
[/quote]
Sekin on hyvä huomioida, että laiminlyöty lapsi ei välttämättä tajua, että tuollaisille asioille edes voi tehdä jotain. Sitä ei välttämättä yksinkertaisesti tule ajatelleeksi, koska elämänkokemusta ei vielä ole.
Jos lapsen siihenastinen kokemus maailmasta on se, että hygienan laiminlyöminen on elämäntapa eikä kukaan anna esimerkkiä muusta ja kannusta siihen, niin varmaan aikaisintaan teini-iässä tällaisen asian saattaa keksiä itse.
[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 13:23"][quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 11:53"]
Mene kampaajalle. Tänään. Anna itsellesi onnellinen lapsuus.
[/quote]
Heh.. miten tämä kommentti iskikin itseeni..
Minulla on, ap, samanlaisia kokemuksia lapsuudesta. Lapsuuteni oli onneton lähes kaikella mahdollisella tavalla. Kotona hakattiin ja haukuttiin, koulussa sitten kiusattiin. Ei ollut ketään kehen turvautua, olin vain minä vastaan muu maailma.
Meillä ei myöskään lapsiin pahemmin satsattu. Pienenä kyllä, sen verran että kuskattiin kalliisiin harrastuksiin, kuten taitoluisteluun ja balettiin. Mutta kun ei tullut minusta huipputanssijaa tai -luistelijaa, niin loppui homma lyhyeen. Ainut pointtihan niissä oli vain, että olisi vanhemmat päässeet elvistelemään muille vanhemmille lapsellaan.
No, kun ei minusta mitään tullut, niin eipä minusta ollut enää niin väliksi. Äiti keksi itselleen harrastuksen, johon meni sitten kaikki vähääkään ylimääräinen raha. Vaatteita tai muita tarpeellisia ei minulle liiennyt.
Koulussa olin niin resupekka, että haukkuivat rumaksi koko ajan. Sain päivittäin kuulla olevani ällöttävä. Kotona sitten sain kuulla olevani hyödytön luuseri, joka voisi kaikin mokomin vaikka hirttää itsensä.
Teini-iässä pääsin pois tuosta kaikesta ja sain onneksi viettää 15-vuotiaasta ylöspäin sellaista normaalia arkea, jota jokaisessa keskivertoperheessä vietetään (tosin terapiassa käyden..).
Jälki tästä kaikesta jäi monella tapaa. Yksi niistä oli se, että en pystynyt ostamaan itselleni mitään kivaa vaatetta tai asusteita, enkä käymään kampaajalla. Rahasta ei ollut kyse, vaan tuntui etten ansaitse sitä. Että ne on tarkoitettu kaikille maailman muille ihmisille, mutta ei minulle, rääsyläiselle.
Ja sitä näkyy edelleen. Kampaajalla kävin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten ja voi sitä onnea kun tulin kotiin ja ihailin pitkään upeita hiuksiani peilin edessä.
Vaatteitakin minulla on nykään kaapissa monenmoisia, mutta silti usein vedän päälleni jotkut rytkyt. Näin se vaan näkyy edelleen, tunnen jonkinlaista alemmuuskompleksia yhä.
Tsemppiä kaikille samantapaisissa tilanteissa olleille. Kyllä me tästä vielä noustaan.
[/quote]
Kunpa voisin halata sinua ja saada sinut uskomaan että olet upea, ihana ja kaunis! Pukeudu mihin haluat, näytät aina kauniilta! Kunpa voisin saada sinut uskomaan näihin sanoihin. Pyydän anteeksi vanhempiesi puolesta. Olet ihana! Olet!