Vanhemmat: miten autatte lastanne ammatinvalinnassa?

Ajankohtaista meillä. Viime keväänä lukiosta päässyt poikani ei tiedä yhtään mitä alkaa tekemään. Olen vuosien varrella kertonut vaihtoehtoja, joita voisin hänen nähdä tekevän. Ei ole tuottanut tulosta. Onneksi armeija nyt antaa lisää aikaa miettiä. Mutta siis äidin vinkeistä ei ole ainakaan ollut apua.

Meillä lukion jälkeen vain nälvittiin että "se ei taida tietää itsekään mitä haluaa".

Sen verran neuvon että käsken valita alan jolla on töitä ja kunnollinen palkka. Muuten tietenkin valitsevat itse mitä tekevät.

Me juteltiin paljon ammateista ja mihin lasten rahkeet voisivat riittää. Työllisyydestä ja tulevaisuuden näkymistä puhuttiin myös, mutta niistä ei tiedä edes ammatikseen koulutuksia suunnittelevat. Juteltiin myös kannattaako koulutus valita vain tulevan tulotason tai ammatin mielekkyyden takia. Käytiin myös kesälomareissuilla yliopistokaupungeissa, sillä uppo-outoon kaupunkiin muuttaminen on vaikeampaa kuin sellaisen, josta on edes jotain kokemusta.

Yläasteella sanoin sen verran, että jos et keksi ammattikoulusta mitään linjaa, josta mieleinen ammatti voisi löytyä, niin sitten kannattaa mennä lukioon, niin saa miettimisaikaa. Kumpikin löysi lopulta mieleisen koulutussuunnan yliopistosta ja pääsi sinne, minne halusikin.

Keskustellaan kiinnostuksen kohteista, eri ammattien työllisyystilanteista, palkkauksesta, työajoista, tarvittavista koulutuksista. Enää ei olla pariin vuoteen kamalasti keskusteltu siitä, mihin lapsi haluaisi, enemmänkin nyt keskustellaan siitä, mitä kursseja lukiossa kannattaa käydä ja mihin panostaa. Hänelle on ollut alavalinta jo selvä jonkin aikaa (toki tiedostan, että se voi vielä muuttua radikaalistikin).

Olen ehdottomasti tuupannut ja kertonut mitä kaikkea on, ei nuoriso tiedä mitä kaikkea voi tehdä ja mitä ammatteja on. Myös työllisyysnäkymät huomioiden.

Vanhemmalla meillä oli yhtäkkiä lukiossa selvää, mihin haluaa ja pääsi ekalla yrittämällä korkeakouluun ja on nyt hyvissä töissä.

Nuorempi löysi alansa vasta yp:n jälkeen harhailtuaan eri ammateissa ja suoritettuaan yhden ammattitutkinnon, jossa oli vain muutaman vuoden hommissa ja huomasi ettei halua sitä tehdä. Nyt amk vielä vähän kesken mutta on jo vakipaikka alalta.

Aina olen sanonut, että jotain pitää tehdä. Ellei ole töitä, pitää opiskella. 

Meillä ei paljoa puhuttu ammatinvalinnasta kotona. Päädyin lukioon koska vuotta vanhempi kaverinikin meni lukioon. Olin suvun ensimmäinen ylioppilas joten eipä vanhemmista ollut neuvomaan yhtään eteenpäin.

Itseäni kiinnosti biologia, matemaattiset aineet ja puutarhan hoito. Kevät jolloin kirjoitin oli sen verran rankka että en jaksanut hommata ajoissa pääsykoekirjoja ja lukea pääsykokeisiin. En sitten päässyt minnekään opiskelemaan (hain yliopistoon biologiaa ja matematiikkaa lukemaan) kesällä isä huomasi lehdessä lisähaun tekuun jossa oli jäänyt vapaita paikkoja. Hain, kävin pääsykokeissa ja pääsin sisään. Ajattelin opiskella siellä vuoden ja hakea yliopistoon. Teku tuntuikin omalta paikalta joten opiskelinkin sitten insinööriksi.

Itseäni neuvottiin aloittamaan opinnot heti lukion jälkeen ilman välivuosia. Valitsin sitten DI-opinnot kun niihin oli helppo päästä. Ala ei tuntunutkaan omalta ja sinne meni ensikertalaisuus. Kiintiöitä ei ollut vielä kun valintani tein, muuten olisin ehdottomasti jäänyt välivuodelle miettimään mitä haluan opiskella. En syytä vanhempiani tai ketään mutta olisin voinut välivuoden aikana harkita tarkemmin.

Meillä on puhuttu töiden mielekkyyksistä ja palkoista jonkin verran. Tyttö harrastaa ratsastusta ja alkoi 10 v. korvilla puhua jokaisen heppatytön unelmaa eli omaa tallia jne. Talliyrittäjän tyttärenä kerroin ihan suoraan mitä kustannuksia tallissa on, ja miten haasteellista siitä on tehdä kannattavaa, ja kuinka työn tuoksinassa voi se oma kiva hevostoiminta jäädä hyvinkin vähiin. Suosittelin vaihtoehtoa, että hankkii työn jolla elättää itsensä, ja sitten harrastaa hevosia sydämensä kyllyydestä. 

Poika meni lukeen matikkaa yliopistoon kun ei tiedä mitä tekis.

7 jatkaa. Omille lapsille on alettu puhua am,asteista, eri opinnoista ym yläkoulun siirtymisen myötä. Ihan keskusteltu mistä aineista ja asioista lapsi tykkää ja mistä ei.

Vanhin lapsi on kiinnostunut metsähommista (kaikki lapset ovat olleet pienestä pitäen Ainakin muutamia päiviä talvessa meidän kanssa metsätöissä). Pohdittiin yhdessä haluaako esim motokuskiksi, tai tekemään metsäsuunnitelmia tai tutkijaksi. Koki että keskimmäinen taso olisi hänen juttu joten opiskelee nyt lukiossa (selvitti itse mihin aineisiin kannattaa panostaa että pääsisi haluamaansa opiskelupaikkaan). Jos metsä ei enää kiinnostakkaan niin tekniikka on toinen kiinnostuksen kohde eli sitten todennäköisesti tekuun.

Toinen lapsi on taas kiinnostunut autoista ja ohjelmoinnista. Kokeilee varmaankin lukioa mutta jos tuntuu liian rankalta niin sitten etsitään toinen polku miten opiskella näitä asioita suoraan ilman lukioa välissä. Toki molempia asioita me vanhemmat opetamme jo kotona eli nytkin on kotona opiskellut ohjelmointia enemmän mitä yläkoulun opinnot+vapaaehtoiset opinnot. Ihan omasta mielenkiinnosta on isän ohjauksessa ja valvonnassa tehnyt jo yhden ammattikoulun autopuolen kuudesta näytöstä jos vaikka jatkossa tekee työtä/harrastaa autoja. Mutta opiskelee siis edelleen Yläkoulussa.

Nuorinkin on jo Yläkoulussa myös. Ja hän menee varmaankin lukioon. Monesti ollaan nuoren aloitteesta pohdittu mihin ammattiin voisi suunnata. On keskusteltu missä asioissa on lahjakas ja missä ammateissa voisi hyödyntää näitä asioita. Pohdinnoissa tämä lapsi on opiskellut Esim opettajaksi, puheterapeutiksi, toimintaterapeutiksi jne. Mielenkiinnolla Seuraan mihin päätyy.

En todellakaan halua rajoittaa lapsia siinä mitä lähtevät opiskelemaan. Mutta ollaan esitetty ammatteja ja tietoa työllisyydestä, palkoista ym että voivat miettiä asioita eri kantilta. Lisäksi on huolehdittu että lapset ovat hakeutuneet tet- jaksoilla paikkoihin josta on oikeasti hyötyä ammatinvalinnassa eikä vaan helpoimpaan tai lähimpään paikkaan. Keskimmäinen oli esim autokorjaamolla tet jaksolla.

Hyvä keskustelu! Sanoisin että nykyisin vanhemmilla on entistä tärkeämpi rooli ammatinvalinnan tukemisessa ja taustavaikuttajana, lähinnä niin että näyttää, kertoo ja keskustelee nuoren kanssa millaisia töitä, palkkoja ja työn muotoja on olemassa. Muuten on vaarana, että nuoren näkökulma jää liian kapeaksi, kun nuoren silmiin näyttää siltä että "kaikki" tubettaa ja tienaa julkisuudella. 

Kunhan menee kouluun ysin jälkeen eikä jää välivuodelle loisimaan ja "miettimään" mitä tekis. Sille tielle ne aina jää ja kohta ne 3kymppisiä elämänkoululaisia, jotka miettii mitä elämällä tekis.

Lukion alussa tyttö halusi lääkikseen, niinkuin kaikki muutkin. Valitsi aineet sen perusteella. Koitin vähän toppuutella, että kannattaisi olla joku toinenkin vaihtoehto varmuuden vuoksi. Vaihtoi sitten tavoitteen hammaslääkikseen ja sinne sitten pääsi tokalla yrittämällä.

Itseäni ei kiiinnostanut mikään ammatti lukion jälkeen joten menin tehtaaseen töihin pitämään välivuotta. No, siitä tuli 4 välivuotta ja sinä aikana kävin ammatinvalintapsykologillakin ihmettelemässä minne mennä opiskelemaan. Ei siitäkään mitään apua ollut. Minua ei edelleen kiinnostanut mikään ja koska olin kaikissa aineissa tasaisen hyvä (keskinkertainen), ei lahjakkuuksistakaan ollut ohjaamaan. 

Lähdin lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta lopetin sen vuoden jälkeen kun totesin että en missään nimessä halua tehdä niin ihmisläheistä työtä. Toisten kehojen koskeminen ja läheisyys suorastaan ällötti. Vaihdoin yliopistolle tietojenkäsittelytieteeseeen ja sieltä valmistuin. Ei minua tämäkään mitenkään ihmeemmin kiinnosta, mutta kun jotain pitää tehdä niin tämä on ihan ok, palkka on hyvä ja töitä riittää. Ei minutsa oikeasti kiinnosta kuin syöminen, juominen, naiminen ja nukkuminen, kaikki muu on pakkopullaa johon pitää itsensä pakottaa.

Mä ainakin oisin halunnut aikoinaan tietää millaista työtä ne työt eri aloilla OIKEASTI on koska ihan pskanjauhantaa kaikki "hoitsut auttaa ihmisiä, insinöörit suunnittelee juttuja". Tosin varmaan kukaan nuori ei sen jälkeen enää haluis töihin jos tietäisivät totuuden.

En ole itse vanhempi, mutta voin avata omia kokemuksiani lapsen silmin. Olen 22v ja edelleen etsin omaa juttuani lukion jälkeen. Omat vanhempani eivät ole juurikaan tukeneet. Molemmat ovat matalasti koulutettuja eikä heillä ole juurikaan tietoa eri alamahdollisuuksista. Joskus kerroin haluavani ensihoitajaksi, jonka isäni tyrmäsi välittömästi ja sanoi etten sovi sinne. Sinänsä olen tyytyväinen, etten päätynyt opiskelemaan alaa, sillä olen herkkä ja hidas tyyppi enkä varmasti olisi pärjännyt opinnoissa. Isäni oli siis oikeassa. Siitä huolimatta kaipaisin myös tukea ja kannustusta. Tuntuu, että vanhempani keskittyvät vain siihen, mitä en osaa ja missä en pärjäisi. Heillä on myös vahvoja ennakkoluuloja. Opettajaopinnoista he vain totesivat, että nykyajan lapset ovat niin kamalia kakaroita ja vanhemmat vaativia, ettei sinne kannata hakea (totta sekin osittain, mutta harmittaa noin mustavalkoinen ajattelu).

Hyvä vanhempi osaa punnita lapsen vahvuuksia ja myös niitä heikkouksia, korostaen kuitenkin hyviä puolia. Vanhempien omat henkilökohtaiset mielipiteet tai stereotypiat eivät saisi liikaa vaikuttaa lapsen alanvalintaan. Lapsella pitäisi olla oikeus tuntea itsensä onnelliseksi ja tehdä valintoja omaa elämäänsä varten, ei vanhempia tai lähipiiriä miellyttääkseen. 

7 jatkaa

Me ollaan pystytty näyttämään lapsille vilauksia eri ammateista näin

- lapset on olleet alle kouluikäisistä talvisin muutaman päivän meidän kanssa tekemässä polttopuita. Nyt tehdään jo vähän enemmänkin puita ja kaksi vanhinta käyttää traktoria ja metsäkuormainta sujuvasti. Vanhin käyttää jo motopäätäkin ja kaataa sillä puita.

- ostettiin 2 000 eurolla pieni kaivinkone traktorin perään. Sillä kaksi vanhinta on tehnyt naapureille pientä urakointia. (Yhden ulkomaanreissun hinnalla).

- koska lapset ovat oppineet ajamaan traktorilla metsätöissä niin vanhin on käynyt maanviljelijällä rehuhommissa töissä

- kaikki lapset ovat tehneet kokoonapanohommia teollisuuteen omassa tallissa. Siinä oppivat miten työtä voi tehdä tehokkaasti koska saavat tietyn hinnan /osa. Tekeminen oli mielenkiintoista kun porukalla koetimme miettiä miten voimme tehdä työn paremmin ja nopeammin vaikka itse työ nyt olikin hyvin yksitoikkoista.

- kumpikin meistä vanhemmista on käyttänyt lapsia työpaikallaan eli ovat nähneet mitä vanhemmat tekevät. Olemme myös kertoneet oman työmme hyvistä ja huonoista puolista.

- lapsille on opetettu paljon tekniikkaa sitä mukaa kun ovat kasvaneet. Esim ovat opetelleet tekniikka tekniikkalegoilla (rakentaneet esim oikeaan traktoriin etäohjauslaitteet legoista), ohjelmointia legorobotilla, kuvausta varten on kamera ja editointi ohjelma eli ovat opetelleet editoimaan videoita sujuvasti.

- lasten kanssa on korjattu heidän pyörät yhdessä, rakennettu erikoispyöriä. kun lapset kasvoivat niin nyt he rakentelevat omia autoja (200€ arvoisia peltoautoja) eli kyse ei ole rahasta vaan ajasta, tilasta säilyttää näitä ja siitä että isä jaksaa opastaa ja auttaa rakentelussa)

Minusta tärkeintä on kannustaa lapsia tekemään asioita. Esimerkiksi yksi lapsista uskoi pärjäävänsä tietokonepeleissä niin hyvin että siitä voisi olla jopa ammatiksi. Kannustettiin pelaamaan kilpaa ja pian arki astui pelaamiseen ja tyytyi harrastamaan pelaamista ja nyt sekin on melkein loppunut. Totesi ettei sittenkään pärjää riittävän hyvin mutta sai kokeilla niin nyt asia ei enää vaivaa vaan kiinnostus on siirtynyt muihin asioihin.

Sille akateemiselle lapselle sanon, että raha ei ole opiskelujen esteenä.

Ja sille vähemmän akateemiselle, että hänen valitsemansa käsityöala pitää varmasti leivässä, vaikka palkka ei ehkä olekaan huikea niin töitä riittää