Mitkä asiat ovat sellaisia, että ”kasvetaan erilleen”?

No vaikka, jos toinen hurahtaa johonkin erikoiseen kulttiin, josta voimaantuneena kääntää koko elämänsä ylösalaisin.

Vierailija kirjoitti:

No vaikka, jos toinen hurahtaa johonkin erikoiseen kulttiin, josta voimaantuneena kääntää koko elämänsä ylösalaisin.

No, tuoon yksi mahdollisuus, mutta vain yksi miljoonasta.

Yritän tässä kysellä, mitä ovat ne yleisimmät, miten eroon kasvaminen näkyy,

Toinen opiskelee ja toinen ei

Vierailija kirjoitti:

Toinen opiskelee ja toinen ei

Miten se voi johtaa eroon?

Toinen aikuistuu, toinen jatkaa elämää vastuuttomana teininä. Aikuinen lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen opiskelee ja toinen ei

Miten se voi johtaa eroon?

Siten että toinen kehittyy, ja toinen jämähtää sinne yläkoulun mielenmaisemaan.

No välillä tuntuu että tässä kasvaa erilleen kun itse hoidan lapset ja talouden ja mies istuu tietokoneellaan pelaamassa koko sen ajan kun ei ole töissä.

Mielestäni erilleenkasvamiseen kuuluu se (oli syy mikä vain) ettei ole oikein enää mitään puhuttavaa puolison kanssa tai että alkaa tekemään kaiken mieluummin ilman toista.

Meillä minä haluaisin asua maalla Suomessa ja mies haluaisi asua Tukholmassa. Tykkäisin vanhasta talosta, mutta mies ei halua tehdä mitään remontteja eikä pihatöitä. Ylipäätään se millaista elämää haluaisimme elää, poikkeaa melkein niin paljon kuin se voi poiketa. Mies on sosiaalinen ja nauttii kaikista kissanristiäisistä, itse mieluiten seuraisin kotona pölyn kasaantumista.

Riippuvuudet, mielenterveysongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä haluaisin asua maalla Suomessa ja mies haluaisi asua Tukholmassa. Tykkäisin vanhasta talosta, mutta mies ei halua tehdä mitään remontteja eikä pihatöitä. Ylipäätään se millaista elämää haluaisimme elää, poikkeaa melkein niin paljon kuin se voi poiketa. Mies on sosiaalinen ja nauttii kaikista kissanristiäisistä, itse mieluiten seuraisin kotona pölyn kasaantumista.

Tulee mieleen paras kaverini, jolla on takanaan 20 v tuollainen avioliitto. He ovat ratkaisseet asian niin, että vaimo palkkaa työmiehiä remontoimaan sen, mitä onnpakko tehdä. Eikä ekstroverttiys-introverttiys ole mikään ongelma. Toinen käy kissanristiäisissä ja toinen jää kotiin.

Erilleen kasvaminen on useimmiten juuri sitä, että ei ole mitään yhtä isoa asiaa, vaan miljoona pientä.

Meillä oli erilleen kasvaminen lähellä kun mies oli ankeassa työpaikassa ja luki liikaa jotain ulil autaa tms eikä sillä Ollut sille mitään vastapainoa. Sen puheessa alkoi kuulua jokapäiväistä rasismia, sovinismia ja ihmisvihaa. Ikinä se ei ollut mikään yksi iso juttu, mutta kun se tuli esiin jossain muodossa joka päivä, alkoi kyllä vahvasti tuntua siltä, että tämä ei ole enää henkilö, jota pystyn kumppanina kunnioittamaan tai jonka kanssa haluan elää. Onneksi siitä pystyi kasvamaan myös ohi, kun mies itsekin huomasi ja hankki elämäänsä parempia vaikutteita.

Ja tottakai yhteiseloa voi jatkaa, mutta me ainakin mietimme onko sitä mielekästä jatkaa, kun kumpikin joutuu tinkimään siitä millaista elämää haluaisi elää. Minulle itselleni yhdessä pysyminen mahdollisimman pitkään ei ole mikään itseisarvo, jos se ei lisää onnellisuutta. Meillä on ollut mukavaa yhdessä, mutta ajattelen sen niin että olemme ehkä antaneet toisillemme sen minkä olemme voineet antaa ja nyt elämä on kääntymässä niin päin, että viemme toisiltamme pois jotain mitä voisimme muuten saada. Ero siis mietinnässä.

#8

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä haluaisin asua maalla Suomessa ja mies haluaisi asua Tukholmassa. Tykkäisin vanhasta talosta, mutta mies ei halua tehdä mitään remontteja eikä pihatöitä. Ylipäätään se millaista elämää haluaisimme elää, poikkeaa melkein niin paljon kuin se voi poiketa. Mies on sosiaalinen ja nauttii kaikista kissanristiäisistä, itse mieluiten seuraisin kotona pölyn kasaantumista.

No miten te olette tämän ratkaisseet?

Kyllähän suhde voi onnistua, vaikka olisi erilaiset arvot. Se vain vaatii, että kykenee antamaan toisen olla sellainen kuin on, eikä yritä muuttaa tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä haluaisin asua maalla Suomessa ja mies haluaisi asua Tukholmassa. Tykkäisin vanhasta talosta, mutta mies ei halua tehdä mitään remontteja eikä pihatöitä. Ylipäätään se millaista elämää haluaisimme elää, poikkeaa melkein niin paljon kuin se voi poiketa. Mies on sosiaalinen ja nauttii kaikista kissanristiäisistä, itse mieluiten seuraisin kotona pölyn kasaantumista.

No miten te olette tämän ratkaisseet?

Emme ole vielä ratkaisseet. Olemme keskellä kriisiä.

Myös appivanhemmat voivat ajaa erilleen. Miehen veljellä tuli ero, koska appiukko aina aukoi päätään miniälle. Lopulta miniä lopetti vierailut ja puhumisen heille. Nyt meillä sama tilanne. Appiukko kettuilee kaikesta ja anoppi on passiivisaggressiivinen. En enää käy ja huomaan, että se syö myös parisuhdetta. Olen alkanut inhoamaan myös miehessäni jos huomaan mitään vanhempiensa piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä haluaisin asua maalla Suomessa ja mies haluaisi asua Tukholmassa. Tykkäisin vanhasta talosta, mutta mies ei halua tehdä mitään remontteja eikä pihatöitä. Ylipäätään se millaista elämää haluaisimme elää, poikkeaa melkein niin paljon kuin se voi poiketa. Mies on sosiaalinen ja nauttii kaikista kissanristiäisistä, itse mieluiten seuraisin kotona pölyn kasaantumista.

Tulee mieleen paras kaverini, jolla on takanaan 20 v tuollainen avioliitto. He ovat ratkaisseet asian niin, että vaimo palkkaa työmiehiä remontoimaan sen, mitä onnpakko tehdä. Eikä ekstroverttiys-introverttiys ole mikään ongelma. Toinen käy kissanristiäisissä ja toinen jää kotiin.

Niin kaikkea tuollaista voi tehdä. Se on silti vähän eri asia kuin toteuttaa haluamaansa elämäntapaa yhdessä ihmisen kanssa joka haluaa elää samoin ja nauttii samoista asioista.

Parikymppisenä ollaan niin keskeneräisiä, kolme-nelikymppisenä vasta tiedetään mitä oikeasti halutaan.

Ja oikeastihan kyse on vain nykyajan länsimaisesta ongelmasta, jossa tavoitellaan koko ajan suurempaa onnellisuutta ja suhtaudutaan parisuhteeseen oman onnellisuuden lisääjänä.

Mulle ne olisi esim seuraavat:

- toinen jämähtää paikoilleen - on tyytyväinen sohvannurkassa katsomassa urheiluohjelmaa ja pelaa candycrushia. Itse haluan nähdä maailmaa, tavata ystäviä ja perhettä, nauttia elämästä aktiivisesti, ehkä asua osan aikaa ulkomailla. Nauttia työnteosta ja menestyä siinä. 

- erilaiset arvot. Jos toisesta tulisi rasisti, per_su, rikollinen, addikti, "elämäntapalusmu" tms joka on mun arvokysymyksiä vastaan.

- käsitys uskollisuudesta ja lojaaliudesta parisuhteessa

- erilaiset käsitykset rahankäytöstä

- erilaiset mieltymykset esim asumisen suhteen

- suhteet lapsiin katkeaisi toisella. Valitsisin lapset. 

- erilainen käsitys perheestä ja sen toimivuudesta arjessa. 

- arvostuksen tai kunnioituksen puute.

- erilaiset tarpeet seksin ja läheisyyden suhteen

Kaikessa voi toki tehdä ( ja jokainen varmaan tekeekin) kompromisseja mutta kun noita olisi tarpeeksi monta eriävää mielipidettä niin eihän tuo voi toimia. Onneksi jo 25v oltu samalla puolella (lähes) kaikessa. 

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä ollaan niin keskeneräisiä, kolme-nelikymppisenä vasta tiedetään mitä oikeasti halutaan.

Ja oikeastihan kyse on vain nykyajan länsimaisesta ongelmasta, jossa tavoitellaan koko ajan suurempaa onnellisuutta ja suhtaudutaan parisuhteeseen oman onnellisuuden lisääjänä.

Minusta se on ainoa oikea tapa suhtautua parisuhteeseen. En ole uskonnollinen, joten parisuhteessa pysymisen ainoa syy on se että se tekee minut onnellisemmaksi. Ja toki onnellisemmaksi pitkällä tähtäimellä, en mieti vain tätä hetkeä. Suvussani on useampia vanhempia pariskuntia, joilla ei ole enää keskenään mitään puhuttavaa ja jotka ovat selkeästi turhautuneita toistensa seuraan. Pelkään vähän sitä. Että pysymme yhdessä tottumuksesta niin kauan, että olemme niin vanhoja ettemme enää uskalla erota tai se tuntuu myöhäiseltä. Sitten katkerana yhdessä vanhuus.

#8