Vapaaehtoisesti yksilapsiset, miksi yksi lapsi?

Hyviä kirjoituksia täällä. 

Asialla on monta puolta ja omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat varmasti.

Itselläni on yksi lapsi. En kaipaa lisää lapsia. Minusta elämä on täyttä näin ja tunnen, että aikani ja energiani riittää tälle yhdelle niin, että hän saa kaiken, mitä pystyn antamaan. Useamman lapsen kanssa voisin olla helisemässä.

Osaltaan syy on siis se, että en kaipaa useampaa lasta. Oma lapseni täyttää kaiken lapsen kaipuun minussa. Toisaalta tunnen, etten jaksaisi arkea usean lapsen kanssa. Rakastan harmoniaa ja rauhaa. Onhan meillä menoa ja meininkiäkin, muttei kaaosta ja kauheaa meteliä. Ei ole tappelua siitä, kuka pääsee syliin tai kuka saa nukkua vieressä jne.

Oma kokemukseni lapsuudesta on sellainen, että sisko oli aina kaikessa parempi. Äiti myös tuntui rakastavan siskoani, mutten tuntenut, että minua. Sain myöhemmin myös pikkuveljen, mutta hänen kanssaan lapsena oli vielä vaikeampaa. Minut pakotettiin hoitamaan häntä teini-ikäisenä, vaikka olisin halunnut mennä omien kavereideni kanssa. Eipä tainnut suhde olla kovin hyvä.

Lapset itse eivät ihan hirveästi voi vaikuttaa siihen, millaista sisarusten kanssa on, tai mitä tuntevat. Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Minulla oli vaikeaa ja tunsin olevani perheessä yksin. Kyllähän se oudolle tuntuu näin jälkeenpäin. Ehkä äiti ei osannut olla kovin selkeä välittämisessään, nykyisin väittää, että aina on rakastanut kaikkia lapsiaan yhtä paljon. Mutta eihän se pidä paikkansa.

Haluan, että oma lapseni saa jakamattoman rakkauteni ja kaikkeni. Hän saa kaiken sen tuen ja turvan, mitä itse kaipasin lapsena. 

Biologinen klo alkoi myöhään tikittämään ja sain ekan vauvan 44v mutta lapsella kolme sisaruspuolta.

Äitini sai tietää olevansa raskaana kun ikää oli 35v, yhden yön kortsuttomana seurauksena. hän oli aiemmin tehnyt jo useita abortteja, ja kait tämä raskaus (minä) selvisikin aika myöhään, niin joutui pitämään, vaikka oli suunnittelut olevansa lapseton. Tässä sitä ollaan ihmeenä ja ainoana lapsena.

Äitinikin oli vahinko, mummollani oli jo poika ja tyttö, mutta kortsu oli mennyt rikki tai liukunut pois ja siitä tuli äitini. Mummoni meni lääkärille koska halusi abortin kun oli jo kaksi ja kumpaakin sukupuolta, mutta lääkäri sanoi "no ei nyt mitään aborttia, kyllä sä vielä kolmannen kanssa pärjäät!" Ja siitä tuli äitini. Olen siis tavallaan tuplaihme :D!

Ihania kirjoituksia! Itse en ajatellut yksilapsisuuden olevan ikinä mikään vaihtoehto mutta minä puolisoineni kasvoin tähän suuntaan lapsen saannin jälkeen. Perhe todellakin tuntuu näin ehjältä ja kokonaiselta, nautimme myös paljon aikuisajasta ja toisistamme puolisoina. Molemmat ovat myös hyvin sitoutuneita viettämään aikaa lapsen kanssa, reissattu erilaisilla kokoonpanoilla: yksin, kaksin lapsen kanssa, perheenä, pariskuntana. Sydämessä tuntuu tämä ratkaisu ainoalta oikealta, olen matalalla hermovarustuksella siunattu äiti ja yhteen riittää voimat hyvin. Nautimme ei niin tyypillisistä, lapsiperheelle ehkä vähän epäsopivista, mutta yhden lapsen kanssa nautittavista jutuista. Tulomme eivär ole kummoiset, mutta tällä kokoonpanolla riittää. Yksinkertaisesti kasvoimme tähän :) ap

Aina kaikki ei vaan suju halujen ja "suunnitelmien" mukaan.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:54"]

Itse olen ainokainen syistä että synnytykseni on ollut kamala ja olen ollut hankala vauva. Enkä ole koskaan tähän mennessä (olen 35v) kaivannut sisaruksia, hyvä näin :)

Itse halusin enemmän lapsia, välillä mietin olenko itsekäs kun toisaalta jokainen lapsi ansaitsisi olla ainokainen. Toivottavasti nio omat kokevat sisarensa rikkautena.

[/quote]

Varmasti kokevat. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että "voi kun olisin ollut ainoa lapsi". Mutta olen kuullut useasti jonkun sanovan "voi kun minulla olisi ollut sisaruksia". 

[/quote]tabu on tabu on tabu

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 17:55"]Minkä ikäisiä teidän ainokaiset on? 

[/quote]

11v

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]

Miten tätä on voitu alapeukuttaa? Tottahan  se on, jokainen isosta perheestä tullut tietää, että mikään lahja, tavara tai äidin kehu ei ylitä sitä kun on saanut paljon sisaruksia. Se on vaan parasta mitä voi lapselleen antaa. Mutta eihän sitä ymmärrä jos sitä ei ole kokenut :)

[/quote]

Eipä se nyt ihan noin kaan ole että sisarus on paras mitä voi lapselleen antaa.

Siinä on monta puolta. Esim aina joudut jakamaan kaiken. Jos on paljon sisaruksia niin sitä enemmän jaat ja jäät jopa paitsi isossa perheessä. Syliä huomiota jne.

Ei koskaan tullut vauvakuumetta ja sain ekan ja ainoan kun olin 36v ihan vaan kun paateettin, etta tehdaan lapsi. Vauvakuume ei tullut senkaan jalkeen ja lapsiluku jai siten yhteen. Aivan ihana epaitsekas, huumorintajuinen, herkka poika, mutta olevinaan kova.  Nyt 11v. En voisi parempaa toivoa. Unelma !

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:38"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:26"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:25"]

Olen itse ainoa lapsi ja oma äitini aina sanoi, että: "Ei se määrä, vaan se laatu!" ;)

[/quote]

Ja niin sinusta tuli itserakas, omaa napaa tuijottava prinsessa.

[/quote]

Ja sinusta ennakkoluuloinen ilkeilevä palstamamma. Montako sisarusta sinulla on?

[/quote]

Yhtä lapsellisia nettikiukuttelijoita, sekä "prinsessa" että "mamma".

Pakko nyt tähän kommentoida ainoan lapsen näkökulmasta. Vanhempani eivät saaneet enää minun jälkeeni lapsia. Leikin lapsuuteni naapuruston lapsien kanssa, enkä ollut ikinä yksinäinen. En kaivannutkaan sisaruksia. Nyt aikuisena kaipaisin kovasti sisaruksia. Sisaruksettomuus jättää jonkun sortin tyhjiön elämäänk ja koen olevani tämän vuoksi yksinäinen. Sisarukset ovat aina osa elämää, ystävät voivat vaihtua.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 23:02"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 23:00"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:46"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:42"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]

Miten tätä on voitu alapeukuttaa? Tottahan  se on, jokainen isosta perheestä tullut tietää, että mikään lahja, tavara tai äidin kehu ei ylitä sitä kun on saanut paljon sisaruksia. Se on vaan parasta mitä voi lapselleen antaa. Mutta eihän sitä ymmärrä jos sitä ei ole kokenut :)

[/quote]

Minulla on neljä sisarusta ja voin kyllä omasta puolestani sanoa, että olin lapsena hyvin kateellinen kavereilleni siitä, että heidän äideillää oli aikaa heille. Muistan lapsuudestani vain äidin, joka oli aina keittiössä laittamassa ruokaa tai hoitamassa pikkusisaruksiani. Harvoin oli äidin sylissä tilaa. 

[/quote]

Erikoista. Minulla on 6 sisarusta ja minulla ei ole mitään tuollaisia muistikuvia. Onkohan tätä teksti nyt jonkun sellaisen kirjoittama joka yrittää vaan mustamaalata sisarusparvia? En ole nimittäin koskaan kuullut kenenkään noinkin normaalikokoisesta perheestä tulevan sanoneen, että äidillä ei olisi ollut aikaa. Lapset kun nyt tuskin ovat olleet samaan aikaan vauvoja kaikki, ellei nelosia ole saanut. Ja se sylintarve kummasti pikkuhiljaa vähenee kun lapset kasvaa. 

Olen kuullut yhden naisen sanovan, että äidillä ei ollut hänelle koskaan aikaa ja isosisaret hoitivat hänet. Mutta tässkin tapauksessa kyseisessä perheessä olo yhteensä 15 lasta ja tämä lapsi oli yksi nuorimmista. 

[/quote]

Se voi olla sinulle erikoista, mutta minulle ihan tuttua arkea lapsuudesta. Meitä lapsi oli viisi ja minä toiseksi vanhin. Kaverini tekivät äitiensä kanssa vaikka mitä. Kävivät ostoksilla, äidillä oli aikaa tulla katsomaan harkkoja ja pelejä, ennen kaikkea heillä oli mahdollisuus viettää aikaa äitiensä kanssa kaksin. En edes muista mitä olisint tehnyt äidin kanssa kaksin. 

[/quote]

No sitten äitisi vaan mokasi täydellisesti. Mutta ei se siitä lapsiluvusta johdu vaan siitä, että hän ei vaan osannut.

t. viiden lapsen äiti.

[/quote]

Tottahan se varmasti on että mitä enemmän lapsia niin sitä vähemmän aikaa yhdellä. Se on vaan tosiasia.

Itse ainoana lapsena koen että ainokaiset nimenomaan ovat ystävällisiä ja jakavat ja lainaavat kavereilleen tavaroitaan. He kun eivät ole niistä ikinä joutuneet sisarustensa kanssa riitelemään. Kaikki on omaa.

En itse lapsena tai nuorena aikuisena ikinä kaivannut sisaruksia. Olin, paitsi itsekseni hyvinkin viihtyvää tyyppiä, myös täysin tietoinen että olisin joutunut jakamaan tilani, tavarani ja äitini pysyvästi toisen kanssa joka ei tuntunut kivalta ajatukselta kun totuin että ovat omiani. Viihdyin ainoana lapsena loistavasti, nautin hiljaisuudesta kun joskus tulin kylästä esim. saman kadun nelilapsisen perheen luota. 

Sisaruksia olisi kaivannut vasta nyt myöhemmällä aikuisiällä kun jo omia lapsia. Olisi kiva jos heillä olisi serkkuja ja voisi viettä yhteisiä perhejouluja, äitienpäiviä tms.

Itselleni olisi riittänyt yksi lapsi, mutta mieheni halusi myös toisen joten itselläni nyt kaksi lasta. Ihan kiva näinkin, vaikka onhan niitä riitoja ja taistelua tavaroiden ja huomion jakamisesta sitten, ikävä kyllä. Niin sisarusten kesken kuin parisuhteessakin omansa. En valitettavasti niin rauhallista, harmonista  ja keskittynyttä lapsuutta saa tarjottua omilleni kuin jonka itse kaksin äitini kanssa koin.

Teemme uraa mieheni kanssa ja olemme usein työmatkoilla, niin aikaa ei yksinkertaisesti riittäisi suurelle lapsikatraalle. Ainokainen tyttömme on tällä hetkellä 16v ja valitettavasti emme ole pystyneet tarjoamaan hänelle tarpeeksi rakkautta ja välittämistä, suurimman osan elämästään hän on viettänyt isoäidillään. Nyt vanhempana hän voi olla yksin kotona pidempiä aikoja, mutta kommunikaatio välillämme keskittyy lähinnä Skype-puheluihin tai normisoittoihin, niitäkin harvoin. Niin karmivalta kuin tämä kuulostaakin - tuntuu siltä, ettei tytär edes ole meidän, kun niin harvoin vietämme aikaa yhdessä. :(

Taloudelliset & eettiset syyt + en tykännyt vauva-ajasta + olen itse ainoa lapsi enkä koskaan ole kokenut sitä negatiivisena asiana. Ja nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä ;)

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:17"]

Mitä syitä teillä on pitäytyä yksilapsisena perheenä? Ja kysymys tosiaan niille, jotka eivät ole ajatellut "hankkia" enää lisää lapsia.

[/quote]

Kun löytää puolison päälle kolmikymppisenä, niin lapsi hankitaan nelikymppisenä. Sitten ei enää viitsi hankkia enempää lapsia, kun huomaa viimeistään 45-vuotiaana että yhdessäkin on kovasti touhua ja kasvattamista.  Mikä siinä on outoa?

Esikoisemme oli suunniteltu ja minä äitinä rakastan häntä kovasti. Vaikka pojasta kasvoi vilkas taapero, minä silti rakastan häntä yli kaiken. Toisin kävi mieheni kohdalla, joka toivookin ettei lasta olisi syntynytkään. Kadehdin aina muiden kavereitten tai naapurin isimiehiä, jotka innoissaan työntelivät rattaita ja olivat läsnä kasvatuksessa. Minä olen raskaudesta lähtien päättänyt kaiken, vaikka aina kysyinkin miehen mielipiteitä pojan asioihin. Enää en kysy ja olemme asumuserossa, pian ehkä lopullisessa koska en kestä miehen lapsellisuutta. Tähänkin päivään olen sitkutellut aatteella " kyllä miestä alkaa kiinnostaa kun poika kasvaa" näin ei ole kuitenkaan käynyt. Edelleen miestä kiinnostaa vaan omat kaverit ja omat menot. En tiedä miksi mutten osaa päästää miehestäni irti. Olen menettänyt paljon tukiverkostoa ympäriltä ja jäisin täysin yksin, koska kavereitakin on vain pari: lapsettomia, työssäkäyviä ja lapsettomia. Halusin lapsia yhtä monta kuin itselläni sisaruksia eli 6, mutta en kestäisi enempää lapsia ja yksin olemisen stressiä.

Tässä siis säälittävänä odotan milloin ymmärrän jättää mieheni lopullisesti. Ei häntä voi kutsua edes isäksi, koska empatiakykyä on enemmän koirille kuin omalle lapselle. :(

Minä ja mieheni halusimme vain yhden. Piste :D

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]muahahahaah :D Jotenki söpöä, että näin ajattelevia ihmisiä on vielä olemassa :) Itse en todellakaan tykkää omista sisaruksista, joita on 4kpl, 2veljee ja 2siskoo. En ole vanhin enkä nuorin vaan keskimmäinen. Lisäks mulla on 4sisarpuolta! Toki perhetausta vaikuttaa paljon, oma lapsuus aika rikkonainen ja köyhä kun kumpikaan vanhemmista eikä kummankaan uudet kumppanit ikinä käyny missään töissä, kun viina oli tärkeämpää :/ eli tukien varassa elettiin.

Muistan aina kun kaikki piti jakaa, jos osti omilla rahoilla karkkia niin se piti jakaa sisaruksten kanssa, tai huone piti jakaa. Muutenkin sain niin vähän kaikkea lapsena kun muiden tarpeet meni mun edelle. En todellakaan sanois et sisaruus on paras lahja jonka lapselle voi antaa!  No eipä musta kasvanu mitään "lellittyä" ainokaista :D Nyt oon 23 ja asun toisella puolella suomea enkä pidä yhteenkään sukulaiseen mitään yhteyttä.

Jos päätätte hankkia enemmän kuin yhden nii varmistakaa että on varaa kasvattaa ne normaalisti eikä reilusti köyhyysrajan alapuolella. 2-3lasta on ihan ok määrä.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:38"]

Miksi kukaan haluaa jättää lapsensa yksin tänne suremaan sitten kun aika teidät vanhemmat jättää? Ei ketään kenen kanssa muistella lapsuutta ja vanhempia? Aika ilkeästi tehty, omalle lapselle!

[/quote]ookko ny aivan varma et lapsi suree sit vanhempien kuolemaa? luulen et moni ainokainen on iloinen sit ku vanhemmat potkasee tyhjää, eipä tarvii tapella perinnöstä kenenkään kanssa :D