Vapaaehtoisesti yksilapsiset, miksi yksi lapsi?

Ei tullut uudelleen vauvakuumetta ja nyt kun lapsi jo pian teini niin sitä on itse tullut niin mukavuudenhaluiseksi etten enää aloittaisi koko rumbaa alusta, vaikka iän puolesta vielä voisinkin.

Huvittavaa, kun täälläkin on tuotu esiin tätä tyypillistä "faktaa," että ainoat lapset on yleensä itsekkäitä yms. Täälläkään ei - kuten ei yleensäkkään usein - nämä ainoat lapset hauku miten menetettyjä tapauksia monilapsisten perheiden vesoista on automaattisesti tullut sen takia kun niitä sisaruksia on. Eikä väitä että se nyt vaan ON aina niin, että on parempaa kun on vaan yksi lapsi. Tässähän voisi melkeen yleistää, että keskimäärin nämä ainokaiset omaa paremmat käytöstavat kuin monilapsisissa perheissä kasvaneet. Olisko sitten niin, että ainokaisten on ollut pakko oppia pienestä pitäen sosiaalisia taitoja kun ei leikkikaveria kotoa löydy. 

Itselläni on kaksi siskoa ja toinen lapsi tuloillaan. Hyvä niin. En kuitenkaan usko että musta tai esikoisestani olisi tullut itsekkäitä hirviöitä, onnettomia ja osattomia jos ainokaisiksi oltaisi jääty. 

Meillä yksi lapsi. Mies on ainokainen, mutta paljon anteliaampi ja epäitsekkäämpi kuin minä, jolla kaksi sisarusta. Siskoni syntyi äidin uudesta avioliitosta kun olin neljä, ja uusi aviomies ehti olla kuviossa alle vuoden. Vihasin isäpuoltani ja vihaan edelleen, siskon syntymän jälkeen jäin täysin varjoon. Aina piti olla iso tyttö jo, äidin viereen ei enää päässyt, ei syliin päivisin kun "ei saa kiehnätä, äitiä

Väsyttää" ja öisin oma huone yläkerrassa kun pikkusisko sai nukkua äidin vieressä alakerran makkarissa. Tytölle joka oli ollut äidin ainoa rakas, oli kova kriisi joutua muutamassa kuulaudessa luovuttamaan äidin huomio vieraalle miehelle joka 2 viikon seurustelun jälkeen muutti meille ja luopumaan lopustakin huomiosta pikkusiskon vuoksi. Siskon takia muutettiin myös suurempaan asuntoon kauas maaseudulle, kaikki kaverit jäivät vanhan asunnon lähelle, eikä vanhemmilla koskaan ollut aikaa tai intoa kuskata harrastuksiin. Maajoukkuetason salibandyjoukkueeseen kaatui siihen. Sisko sai kaiken, oikeuden käyttäytyä väkivaltaisesti koska on pienempi, varastaa omaisuuttani. Tavarat, jotka sain lahjaksi omalta isältäni, piti antaa pikkusiskolle ettei hän olisi kateellinen. Nykyään siskoni on minulle rakas, ja iltatähtenä syntynyt pikkuveli samoin. Kuitenkin koen läheisemmäksi perhetutun prhaan ystäväni, joka on ollut katsomassa minua jo synnärillä. Enemmän harmittaa vanhempien käytös, uuden miehen kanssa täytyi saada perhe kun vanha hajosi. Muutin kotoa pois nuorena

Jäkäjäkä, olen ainoa lapsi ja meillä on yksi lapsi. Eipä tarvitse riidellä sisarusten puolisoiden kanssa eikä tule perintöriitoja.

Moraalitonta hankkia ylikansoitettuun maailmaan liikaan lapsia. Kaksi on siis liikaa.

On hyvä juuri näin.

Monta syytä, tässä muutama:

-Itse isosta köyhästä(alkoholisoituneesta) perheestä, rikkinäisillä kengillä sai kulkea ja vanhoilla vaatteilla ymym.. Minun ainoa lapseni saa kunnolliset vaatteet, mahdollisuuden harrastaa sitä mitä tahtoo jne.

-Olen hyvin stressaantunut äiti, yritän niin kovin olla psrempi äiti kun omani että taidan mennä ojasta allikkoon...

-En oikeesti jaksa enää toista kertaa valvoo toista vuotta, tai siis herätä 20 kertaa yössä

-Lapsen ensi kuukaudet meni sumussa kun epäiltiin kaikenlaista häiriöö ja tutkimuksissa ravattiim, tosi rankkaa (mitään vikaa ei tosin ollut)

Tässä nyt pari...

Miksi ei?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 20:54"]

Moraalitonta hankkia ylikansoitettuun maailmaan liikaan lapsia. Kaksi on siis liikaa.

[/quote]

Itse olet liikaa. Tee asialle jotain, sinä ylikansoittaja!

Meillä on yksi lapsi, ja siihen se jää. Syitä on monia, mutta suurin on varmaankin se, että elämä tuntuu näin aivan täydelliseltä, ja haluamme panostaa lapseemme täysillä. Meillä riittää aikaa lapselle paljon, ja vaikka emme isoilla tuloilla juhli, voimme tarjota lapselle edes joitain harrastuksia ja matkoja ja muuta.

Joskus tuntuu, että naiset, joilla on vähän heikko itsetunto tai puutteita koulutuksessa ja työkokemuksessa haluavat ehdottomasti ainakin viisi lasta. Voi olla kyse siitä, että jos missään muussa ei ole ikinä kokenut olevansa tosi hyvä, mutta äitiys sujuu luonnostaan ja tuo itselle onnistumisen tunteita, siihen on kiva turvautua, ja sen haluaa kokea uudelleen ja uudelleen. Kukapa ei tykkäisi tehdä asioita, joissa kokee olevansa hyvä? Samalla tulee sitten pakoiltua sitä, että mikään muu ei oikein ole ottanut onnistuakseen, ammattia ei ole, ja työkokemuskin on teinivuosilta.

Typerin kuulemani perustelu suurperheen hankkimiselle on se, että jos yksi lapsista kuolee, niin kukaan lapsista ei jää yksin. Voivathan ne nyt herranisä kuolla vaikka kaikki kerralla onnettomuudessa, tai siitäkin voi yksi raasu jäädä eloon! Yksin tässä maailmassa kaikki ovat loppupeleissä jossain vaiheessa, sitä on turha pakoilla.

Meillä on yksi lapsi eikä enempää suunnitelmissa, koska emme tarvitse enempää lapsia, tämä perhe tuntuu valmiilta näin.

Minulla on kaksi lasta vähän reilummalla ikäerolla, ja ymmärrän kovasti yksilapsisen perheen ajatusmaailmaa. Tosin itse olen aina halunnut useamman lapsen, meille raskautuminen ei ole ollut helppoa ja lasten lukumäärä on nyt jäänyt näihin kahteen, kun enempää ei ole kuulunut. Emme siis koskaan päättäneet hankkia vain yhtä tai kahta lasta vaan olimme yksilapsinen perhe melko pitkään ja nyt sitten kaksilapsinen perhe.

Kun toista ei kuulunut, niin sitä jotenkin ajatteli asioita parhain päin, mutta erityisesti muistan sen helpotuksen tunteen tavatessani kolmilapsista ystävääni, miten helpolla pääsin yhden kanssa. Omani ei yrittänyt tunkea kilvan syliin yrittäessämme keskustella niin kuin tämän ystäväni lapset tekivät ja taistelivat siitä sylipaikasta ihan jokaisella kyläilykerralla aivan kuin äiti istuisi vain tuon hetken ja silloin siihen syliin on päästävä. Kahviloissa ja ravintoloissa kun tapasimme niin pystyin nauttimaan ruoasta ja kahvista, vaikka omani ei olisi kovin hyviä ruokailutaitoja vielä osannutkaan, tämä ystäväni kyllä söi aina viimeisenä ja aina hätäisesti, puolet ruoasta aina jäähtyneenä ja lopulta jääneenä lautaselle. Ei tarvinnut korottaa ääntä melun yläpuolelle, omani kuuli kyllä, mitä sanottavaa minulla oli. Saatoin lähteä lyhyellä varoitusajalla minne vaan, yksi lapsi puettavana ei ollut ongelma, ystäväni sen sijaan oli ja on ihan aina myöhässä joka paikasta.

Meillä ei ollut sellaista vimmaa saada toista lasta, joten ehkä siksi myös löysin näitä hyviä puolia yksilapsisen elämästä. Syy, miksi halusimme enemmän lapsia, oli se, että itse olen kolmilapsisesta perheestä ja mies samoin. Miehen isä kuoli ennen lastemme syntymää ja tämä tapahtuma hitsasi sisarukset yhteen. Heillä on erittäin läheiset välit. Itselläni ei ole noin läheisiä välejä mutta sisarukset ovat aina olleet minulle ihan mukava lisä, missään nimessä ei haitta. Kun mieheni auttaa yksinasuvaa äitiään, olen suunnattoman helpottunut, että myös hänen veljensä ja siskonsa auttavat, koska muuten aikamme kuluisi todellakin anopin auttamiseen. Omat vanhempani eivät niin paljon apua tarvitse, mutta kovasti toivovat kyläilyjä ja on ihanaa, miten voin itse suunnitella muutakin kuin jokaviikkoisia kyläilyjä, kun sisarukseni ottavat välillä sitä vetovastuuta.

Omien lasteni kanssa olen mielestäni elänyt aika yksilapsista elämää. Kun toinen syntyi oli esikoinen jo kouluikäinen. Ikinä ei ole tullut taistelua sylistä tai ajasta, kun kummallakin on niin erilaiset tarpeet ja erilainen rytmi päivässä. Esikoisen kanssa käymme mahtavia keskusteluja automatkoilla kuskatessani häntä  harrastuksiin ja iltaisin tv:n äärellä. Kuopukseen aikaa tulee käytettyä erityisesti alkuillasta, kun esikoinen on harkoissa, kaverien kanssa tai lukemassa kokeisiin.

Sisarukset ovat tärkeitä toisilleen mutta eivät riippuvaisia toisistaan eivätkä kilpailuasetelmassa. Jos ovat erossa toisistaan, ikävä tulee nimenomaan sitä sisarusta ennemmin kuin vanhempia, mutta esikoinen ei ole koskaan joutunut hoitovastuuseen (ehkä kerran jonkun kauppareissun ajan), koska olen tiukasti sitä mieltä, että me vanhemmat hoidamme lapsemme, kun olemme heidät halunneetkin eikä sisarusten tehtävä ole yrittää korvata meitä.

Saan edelleen nauttia kiireettömistä kahvilareissuista, vaikka kuopus siellä on mukana. Kolmilapsinen ystävättärenikin ehtii jo syödä ateriansa loppuun mutta kiire on aina kuskata jotakuta lasta jonnekin, puhelin soi koko ajan, kännykkä piippaa muistutuksia, minne niitä lapsia pitäisi kuskata ja se neljäs lapsi vaunuissakin vaatii huomiota. On todennut, että tämän viimeisen vauva-aika on ollut ehdottomasti paras, koska on voinut oikeasti keskittyä siihen aivan eri tavalla kuin muiden vauva-aikoihin Ystäväni on ollut raskaana aina yhden vauva-ajan päätyttyä ja onhan se varmasti ollut raskasta. Kuvailee kolmen vanhemman lapsen vauva-aikaa (kaikki syntyneet 1,5 vuoden välein) sumuiseksi.

Oman kokemukseni ja tämän ketjunkin perusteella siis väittäisin, että suurin syy hankkia tietty lukumäärä lapsia on se, miten on itse kokenut omat sisarussuhteensa. Itse koen sisarukseni rikkautena ja siksi olemme halunneet useamman lapsen. Nelilapsinen ystävättäreni on ainoa lapsi. Monella täällä on ongelmalliset välit sisaruksiin ja siksi ovat halunneet vain yhden lapsen.

Ei tullut enempää. Toisaalta yhdessäkin on puuhaa ollut tarpeeksi.

Lapsenuudelleen. Odotusaika oli täynnä kovaa huolta hänen voinnistaan, meinasi pää levitä. En ole valmis ottamaan riskiä että koen saman uudelleen. Näin on hyvä ja pystyn olemaan hyvä äiti lapselleni.

Hups, tuli kirjoitusvirhe. Eli ensimmäinen "lapsenuudelleen" pois...

Nro 114

Mä jaksan olla kärsivällinen ja huolehtivainen yhdelle, satunnaisesti toki useammallekin. Mutta jotenkin oon luonteeltani niin sählä, että tulisin hulluksi jos joutuisin organisoimaan useamman lapsen arjen omani lisäksi. Ihmettelen myös usein, miten ihmisillä on varaa useampaan lapseen. Yhden kanssa on helppo matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti ilman suurempia budjettiongelmia.

Eli yksi selitys on oma itsekkyyteni, halu "helppoon elämään". Olen myös äärettömän kiitollinen että olen ylipäätään saanut lapsen, se on unelmieni täyttymys ja siihen riittää se yksi. 

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 20:44"]Meillä yksi lapsi. Mies on ainokainen, mutta paljon anteliaampi ja epäitsekkäämpi kuin minä, jolla kaksi sisarusta. Siskoni syntyi äidin uudesta avioliitosta kun olin neljä, ja uusi aviomies ehti olla kuviossa alle vuoden. Vihasin isäpuoltani ja vihaan edelleen, siskon syntymän jälkeen jäin täysin varjoon. Aina piti olla iso tyttö jo, äidin viereen ei enää päässyt, ei syliin päivisin kun "ei saa kiehnätä, äitiä

Väsyttää" ja öisin oma huone yläkerrassa kun pikkusisko sai nukkua äidin vieressä alakerran makkarissa. Tytölle joka oli ollut äidin ainoa rakas, oli kova kriisi joutua muutamassa kuulaudessa luovuttamaan äidin huomio vieraalle miehelle joka 2 viikon seurustelun jälkeen muutti meille ja luopumaan lopustakin huomiosta pikkusiskon vuoksi. Siskon takia muutettiin myös suurempaan asuntoon kauas maaseudulle, kaikki kaverit jäivät vanhan asunnon lähelle, eikä vanhemmilla koskaan ollut aikaa tai intoa kuskata harrastuksiin. Maajoukkuetason salibandyjoukkueeseen kaatui siihen. Sisko sai kaiken, oikeuden käyttäytyä väkivaltaisesti koska on pienempi, varastaa omaisuuttani. Tavarat, jotka sain lahjaksi omalta isältäni, piti antaa pikkusiskolle ettei hän olisi kateellinen. Nykyään siskoni on minulle rakas, ja iltatähtenä syntynyt pikkuveli samoin. Kuitenkin koen läheisemmäksi perhetutun prhaan ystäväni, joka on ollut katsomassa minua jo synnärillä. Enemmän harmittaa vanhempien käytös, uuden miehen kanssa täytyi saada perhe kun vanha hajosi. Muutin kotoa pois nuorena

[/quote]

Katkera tilittää. Kasva aikuiseksi.

Olen halunnut aina yhden tai maksimissaan kaksi. Yhteen jäi ja olen tyytyväinen. Rahat riittää ja voi matkustella ym. ja välillä törsätäkin. Jos olisisi enemmän lapsia, niin joutuisi laskemaan tarkemmin, että rahat riittää.

Helppous. Raskausaika oli ihan yhtä helvettiä, ei kiitos enää ikinä. Myös tämä yhden helpon vauvan vauva-aika oli mielestäni tähän astisen kehityksen vittumaisin vaihe. En nauttinut siitä pätkääkään. Nyt on jo paljon mukavampaa ja lapsen kanssa olemisesta nauttii. Eli ihan itsekkäistä syistä. Rahaakin on nyt enemmän käytössä.

Mies ei halua toista, enkä rupea rikkomaan ainokaisen perhettä tämän takia.