Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinhuoltajat jaksatte arkea ??
18.02.2014 |
Mitä vinkkejä / keinoja teillä on arjen helpottamiseksi ja ylipäätään oman mielenterveyden ylläpitämiseksi? Mulla on vain 1 lapsi, vilkas ja liikkuvainen, jatkuvasti tarvitsee virikkeitä ja juttukaveria. Tuntuu, että kun yksi päivä ollaan lomalla, olen jo illalla aivan loppu mutta eri tavalla kuin "normaaleina" arkipäivinä. Lapsi on joskus harvoin 1 yön poissa kotoa. Yleensä otan hänet kaikkialle mukaan, jos joudun hoitamaan asioita, kun tapaan kavereita ym. Kaikki asiat menee siis hänen ehdoillaan, tavallaan. Teidän, että kasvaessa tuo helpottuu, kun hän voi olla hetkiä yksin kotona, leikkiä pihalla kavereidensa kanssa. Liikuntaa en ehdi harrastaa muualla kuin kotona. Talvisin on pahinta, tuntuu että on ihan jumissa omassa kodissa, mihinkään ei pääse. Kuntosalin lapsiparkkiin en viitsi lasta tarhapäivän jälkeen heivata.
Olen yrittänyt miettiä, mitä positiivista yksinhuoltajuudessa on. Ehkä oman kärsivällisyyden kasvaminen? Itse vain en nauti tästä juuri ollenkaan - välillä elämä tuntuu pakkopullalta ja puurtamiselta, en jaksaisi olla lapselle läsnä ja samalla hoitaa kaikkea yksin, ruuanlaittoa, kaupassakäyntiä, siivoamista, tarhaan hakemista ja viemistä, nukuttamista, viihdyttämistä.
Lähinnä tämä oli vain väylä purkaa tämänpäiväistä turhautumista. Toki jos jollain on vinkkejä ( muitakin kuin suklaansyöminen sohvan nurkassa :), arjessa jaksamiseen, otan niitä mielellään vastaan. Tai jos haluat itsekin avautua, tee se !
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin yksinhuoltajan blogi, jos ap:ä tai muita auttaa netin vertaistarinat
http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/
Hei!
Minä oon kahden lapsen totaaliyh. Vanhempi on kohta 6v ja nuorempi 2v. Olen aina ollut yksinhuoltaja, joten kokemusta toisenlaisesta arjesta ei edes ole.
Muistan kyllä kuin eilisen päivän sen uupumisen, toivottomuuden ja turhautumisen esikoisen taaperoajoilta. Välillä tuntui, että sitä on yksin koko muuta maailmaa vastaan ja tuntui ettei oikeasti enää jaksa yhtään ainuttakaan päivää. Toisen lapsen kanssa on kaikki mennyt niin paljon helpommin, eikä oo kertaakaan tullut samanlaisia fiiliksiä mitä silloin alussa, koska nyt sen tajuaa paremmin että se tosiaankin on vain yksi vaihe. :)
Mikähän itseni sai silloin aikoinaan liikkeelle ja jaksamaan.. Ainakin olin paljon pois kotoa. Ne päivät, jolloin oltiin kahdestaan vain kotona koko päivän olivat ehdottomasti pahimpia. Eli lähde ulos. Kirjastoon, kävelylle, valokuvaamaan (jos se kiinnostaa), kahvit ja mehut termariin ja puistoon/pulkkamäkeen/rantaan (jos on hollilla) tai ihan mihin vaan muualle kuin kotiin! Jos lapsi ei tykkää olla rattaissa, niin anna kävellä itse, varaa vain enemmän aikaa. Tai joskus voi mennä ihan vaan lapsen ehdoilla ulos, katsoa mihin hän haluaa ja mennä perässä.
Kävin myös paljon pyöräilemässä ja metsässä kävelemässä. Kerättiin käpyjä, kiviä, keppejä, mitä nyt ikinä sattuikaan kohdalle. Nyt on toki hieman hankala kun on lunta, mutta keväällä taas.
Yksi mikä myös auttoi mua jaksamaan, oli itseni "palkitseminen" ja ajatus, että illalla kun lapsi nukkuu saan hetken itselleni. Silloin katsoin leffaa, lakkasin kynsiä, kävin saunassa ja join yhden siiderin, luin rauhassa blogeja, ostin itselleni silloin tällöin herkkuja tms. Päivän jaksoi ajatuksella, että illalla sitten saan hetken itselleni.
Hmm.. Mitähän vielä. Ainiin, kantavana ajatuksena mulla toimi sellainen lause, kuin "sinun arkesi on jonkun toisen lapsuus".
Ootko mukana MLL:n toiminnassa? Järkätäänkö sun asuinpaikkakunnalla mitään sellaista? Onko siellä avointa päiväkotia missä käydä lapsen kanssa?
Vertaistukea kannattaa myös hakea esim. blogeista, joku olikin muutaman tuohon ylemmäs linkannut. Ne on ihan hyviä. :) Tsemppiä sulle arkeen, toivottavasti pian helpottaa!
Se on todella rankkaa, ehkä raskainta on juuri joulut, uudet vuodet ja juhannukset, koska 3 lapsen yh:ta ei kutsuta mihinkään ja muutenkin koko sosiaalinen elämä lakkasi eron jälkeen. Eronnut nainen on jotenkin vaarallinen:-)
Mutta lapset kasvavat ja sinulla on hyvät suhteet lapsiin, koska vietät heidän kanssaan paljon aikaa. Se on arvokasta. Me laitettiin koira vielä, koska se tuo paljon iloa lapsille ja äidille!
Tsemppiä!
ps. ja se on täysin erilaista kuin elämä ydinperheessä, kannat yksin vastuun. Ja minä arvostan sitä ja muutkin. Arvosta itseäsi.
Jonkinlainen tukiverkosto syntyy yleensä lapsen kavereiden perheistä, lapsi voi mennä kavereille leikkimään ja toisen kerran sitten otat itse lapsen kaverin teille. Ap:n lapsi toki vast 1v eli ei ihan muutamaan vuoteen auta....
Itse liputa ainakin aiemmin mainittuja ohjeita: Käy jossain äläkä nyhjötä vain kotona, käytä valmisruokiakin, älä nipota kodin siisteydestä. Lisäksi: älä vertaa omaa perhettä liikaa niihin ydinperheisiin, opi nauttimaan lapsen seurasta, keskity hyviin asioihin ja yritä ottaa välillä lapsen päiväunien aikaan tai illalla ihan rennosti.