Lue keskustelun säännöt.
Teini sijoitettiin, miten tästä eteenpäin?
03.11.2020 |
Teini-ikäinen lapseni joutui sijoitetuksi, koska oli kertonut kotioloistaan vääristeltyä tietoa. Selvittelyjen jälkeen todelliseksi syyksi paljastuivat ongelmat kaverisuhteissa, lisäksi teini itse tarvitsee psykiatrista apua. Teini palasi kotiin.
Kokemus oli meille vanhemmille traumaattinen ja tämän jälkeen olen vanhempana ihan hakoteillä. Olen koko ajan varpaillani, rajojen asettaminen tuntuu vaikealta, pelkään teinin reaktioita. En usko, että pystyn tarjoamaan lapselle turvallista ympäristöä, koska lapsi aistii epävarmuuteni ja käyttää sitä hyväkseen.
Onko kukaan ollut tässä tilanteessa ja miten selvisitte eteenpäin? Lastensuojelusta olen kysynyt neuvoa, mutta saanut lähinnä selkääntaputtelua ja kannustusta, kuulemma teemme hyvää työtä ja nyt vain pitää jatkaa samaa.
Kommentit (25)
Luottamus tuollaisesta lapseen menee ja mitä sitten, kun on uhka, että valehtelee uudelleen, jos tulee kränää. Katuuko nuori vai onko uhmakas? Ymmärsikö etukäteen mitä valehtelusta seurasi vai säikähtikö sitten seurauksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et pysty tarjoamaan nuorelle turvallista kasvuympäristöä vaadi hänen palautumistaan sijoitukseen. Jos vanhempi ei uskalla asettaa rajoja ja vaatia niiden sisällä pysymistä, nuori on pian suurissa vaikeuksissa.
Etkö voisi puhua avoimesti asiasta teinin kanssa? Onko teille järjestetty perheterapiaa? Jos ei, niin vaadi sitä.
MInä totesin vastaavassa tilanteessa, että sijoitusta kannattaa jatkaa. Jos teini itse kokee, että lapsuudenkoti ei ole hänen paikkansa, niin koulutetun ohjaajan kanssa elämän opetteleminen on parempi asia kuin ahdistuneen vanhemman kanssa eläminen. Lisäksi teini oppii samalla, että sanoilla on seurauksensa samalla tavalla kuin teoilla.
6 kk myöhemmin kotiin palasi ihan toisenlainen nuori, jonka särkymistä ei tarvinnut säikkyä ja joka tiesi, että sijoitukseen pääsee aika pian, jos kotiolot ei miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikä tuossa sijoituksessa on mielestäsi niin pahaa? Se ei ole rangaistus vanhemmille eikä nuorelle. Jos nuori kärsii kotona niin paljon että valehtelee päästäkseen sieltä pois niin eiköhän sijoitus ole nimenomaan se oikea ratkaisu.
En haluaisi lasta takaisin sijoitukseen, koska hänen vointinsa ei mitenkään parantunut sen aikana. Lapsi on ns. helppo eli häneen ei kukaan kiinnitä sijoituksessa mitään huomiota - hoitaa asiansa ja elää yksin suljetussa huoneessa masentuneena. Kotona hänestä välitetään ja meillä säilyy käsitys nuoren voinnista.
Perheterapiaa on saatu, mutta nuori ikään kuin näyttelee sen aikana. Näennäisesti kaikki sujuu hyvin, koska nuori kasaa kaiken sisälleen. Perheterapeutit tekevät johtopäätöksen, että kaikki on hyvin eikä perheterapialle ole tarvetta, yksilöterapia nuorelle riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et voi lakata olemasta vanhempi sen takia että pelkäät nuoren reaktiota. Nythän se on entistä tärkeämpää että vanhemmat toimii jämäkästi ja johdonmukaisesti.
Jatkatte normaalia elämää. Huolehditte, että lapsi tulee kotiin syömään ja nukkumaan. Vapauksiakin pitää pystyä antamaan vähitellen, koska kun lähtee omilleen ei voi olla ihan säkissä kasvanut. Töitä voisi käydä kokeilemassa, jos koulu ei huvita, niin rupee pian huvittamaan. Teini-ikä menee kyllä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi huolinut moista takaisin. Testamentissa hänen osuutensa olisi mennyt paikalliselle kissayhdistykselle.
Meidän talossa perhe sai häädön kun teini sai jatkuvasti raivokohtauksia jotka tietysti häiritsivät naapureita. Loputtomiin ei pidä häiritsijää ymmärtää. Kannatan teinin huostaanottoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietit mikä on oikea toimintatapa, ja sitten pidät siitä kiinni. On tärkeää ettet anna teinin määritellä kulloistakin toimintatapaa siksi että sinua pelottaa. Mitä "ne" voi tehdä sinulle? Sijoittaa teinin? Noh, sehän on jo tehty kertaalleen, varmaan selvitä siitä uudelleenkin, varsinkin kun tiedät tehneesi oikein.
Mulla ja teinilläni myös meni välit hetkeksi kokonaan, sekä minulla luottamus häneen totaalisesti. Nyt kun lapsi on jo aikuinen, välit ovat palautuneet.
Sossuilta on turha luulla muuta saavansa kuin päänsilittelyä tai huostaanottoa. Siinäpä on ne heidän "keinonsa". Tärkeintä on että sinä teet oman näkemyksesi, ja kasvatustapasi mukaan itsesi mielestä oikein(ja tietysti lain ja päläpälä) jotta voit seistä sanojesi ja tekojesi takana.
Meillekin sanottiin ettei 15v lapsi voi olla yötä pois kotoa, eikä karata yöllä salaa jonnekin, ja laittaa puhelinta kiinni ettei häntä löydetä, vaan se on lastensuojelullinen asia johon heidän on puututtava. Jälkeenpäin sain kuulla kaverini kaverilta hänen samanikäisestä lapsestaan joka asui tuon ikäisenä 27-vuotiaan miehen(poikakaveri!!) luona lastesuojelun siunauksella.
Kun 16v teinini sitten karkasi laitoksesta, ei kuitenkaan ollut lastensuojelullinen asia etsiä häntä juoppokämpistä. Poliisikin sanoi vain että emme auta näissä, etsikää itse!
Vierailija kirjoitti:
MInä totesin vastaavassa tilanteessa, että sijoitusta kannattaa jatkaa. Jos teini itse kokee, että lapsuudenkoti ei ole hänen paikkansa, niin koulutetun ohjaajan kanssa elämän opetteleminen on parempi asia kuin ahdistuneen vanhemman kanssa eläminen. Lisäksi teini oppii samalla, että sanoilla on seurauksensa samalla tavalla kuin teoilla.
6 kk myöhemmin kotiin palasi ihan toisenlainen nuori, jonka särkymistä ei tarvinnut säikkyä ja joka tiesi, että sijoitukseen pääsee aika pian, jos kotiolot ei miellytä.
Meillä taas vastaavassa tilanteessa kävi niin että nuori koki tulleensa hylätyksi. Hän ajautui myöhemmin huonoihin ihmissuhteisiin, ja yritti miellyttää väkivaltaisia miehiä etteivät he jättäisi häntä. Eri perusturvallisuus järkkyi pahasti, ja jätti jälkeensä mt-ongelmia. Lapselle sijoittmainen voi olla sama kuin että vanhemmat hylkäisivät vankilaan. Ei kannata ehdottaa tällaista kun ei itsellä ole kokemusta. Voi aiheuttaa paljon pahaa.
Pidä ap vain kiinni siitä mitä teet. Muista että tuokin vaihe kuuluu vanhemmuuteen. Ei se vanhempana oleminen ole pelkästään vauvan palluttelua, ja eskarilaisen viemistä aamulla hoitoon, siihen kuuluu myös teini-ikä. Älä anna periksi, vaan hoida itsellesi apua jaksamiseen. Mm lasun kautta perhetyötä, ja keskusteluapua. Sitä sinä tarvitset, etkä sitä että lapsi viedään rangaistuksen omaisesti muualle. NYthän se teini pääsee itse päättämään miten tehdään. Oma käytöksensä tästä ETEENPÄIN ratkaisee. Ei saa jäädä syyttämään vanhoista mokista, teini ei ole vielä aikuinen, vaan lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistatko halata teiniäsi ja kertoa että on rakas?
Vierailija kirjoitti:
Muistatko halata teiniäsi ja kertoa että on rakas?
Halataan, jos hän sen sallii (aika usein salliikin) ja jatkuvasti kerrotaan, että on rakas.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei sijoitukseen asti menty ja kun teinin valehteleminen kävi selväksi, saimme sosiaaliviranomaisilta nimenomaan noita kehuja ja kannustusta, ei olisi kuulemma voitu tehdä mitään toisin/paremmin. Ei se paljon enää silloin lohduttanut, kun välit omaan lapseen olivat kokeneet niin ison kolauksen. Ja vaikka järjellä ymmärrän teinin käytöksen syiden olevan mielenterveysongelmissa, joihin on vaikuttanut ihan muut asiat kuin kotiasiat, silti mietin varmasti loppuelämäni, mitä olisin voinut tehdä toisin, mitä tein väärin kun teini pystyi valehtelemaan ja tekemään niin vääriä asioita. Se, että muut lapset ovat tasa-painoisia ja onnellisia, ei poista sitä, että yhden kohdalla en ole osannut auttaa riittävästi.
Selvää oli, että nuorella oli itsellään paha olla ja mielenterveys horjui. Ja että siksi toimi niin kuin toimi, mutta joku osa omatunnossa tuntui olevan aivan jäässä, omaksi edukseen valehteli mennen ja tullen ja silloinkin kun siitä ei mitään hyötyä ollut hänelle itselleen.
Rehellisesti, en mä koskaan enää kokenut samanlaisia välejä lapseeni kuin ennen noita teinin temppuiluja, tietty varovaisuus ja epäily tuli tilalle. Kodin säännöt pysyi ennallaan, mutta kun teini tuli täysi-ikäiseksi ja muutti pois, se helpotti välejä. Siihen asti oltiin juuri noin kuin kuvaat, varpaillaan ja varovaisia teinin suhteen. Ja kyllähän se vaikutti kodin ilmapiiriin.
Nyt hänellä on oma elämänsä ja oma vastuunsa, onneksi on saanut ammattiapua ja suostunut sitä ottamaan vastaan. Me autamme tarvittaessa niin taloudellisesti kuin muutenkin ja välit ovat ihan hyvät, joten lohdutan sillä, että valoa tunnelin päässä on, vaikka ne kotona asumisen vuodet voivat olla raskaita. Meillä kun ei kotona tosiaan ongelmia ollut, ei sijoituskaan ollut sitten vaihtoehto, joten tilanne oli vaan kestettävä. Luin ja lenkkeilin vapaa-aikana, siitä itse sain voimia.
Minäkin valehtelin teininä vanhemmilleni.(ja niin ne sun muutkin lapset on tehneet, eivät vain jääneet siitä kiinni;) ) Join alkoholia ja polttelin tupakkaa. Lintsailin koulusta, ja valehtelin tietysti näistä asioista. Valehtelin siitä mihin menin, ja kenen kanssa. En kertonut poikakavereista vaikka niistä kysyttiin, sanoin vain ettei ole, eli valehtelin. Tämä on ihan normaalia aikuistumista, kun halutaan saada jo oma elämä, eikä olla kyttäysvallan alla. Lapsi alkaa vetämään rajaa siihen mikä on hänen omaansa, ja mikä elämässä kuuluu vanhemmille. Näin se lapsi kouluttaa itse itsestään aikuisen, huolimatta siitä että vanhemmat "yrittävät estää" sitä.
Tsemppiä, kyllä se siitä :)
Vierailija kirjoitti:
Muistatko halata teiniäsi ja kertoa että on rakas?
Hitto miten tyhmä juttu. Meinaat että lapsen ongelmat johtuvat siitä ettei ole halattu eikä kerrottu rakastavansa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatko halata teiniäsi ja kertoa että on rakas?
Halataan, jos hän sen sallii (aika usein salliikin) ja jatkuvasti kerrotaan, että on rakas.
-----
Eli hellyyttä on muttei jämäkkyyttä ja kuria yhtään🙄
Päivä kerrallaan.