Mammat märisee päiväkodin päivälevosta
Yhtä facebookin mammapalstaa seuraan ja oikeen naurettavuuksiin asti mennyt siellä väittely siitä, että onko maailmanlopun asia, että lapset lepäävät päiväkodissa 30 min ajan, vaikkeivat nukkuisikaan päiväunia. Äitinä ja lastentarhanopettajana täytyy sanoa, että lapselle päiväkotipäivä on rankka ja täynnä virikkeitä ja rauhallinen lepo keskellä päivää on tärkeää jo ihan stressitason laskemisenkin kannalta. En ymmärrä miksi tällaiset keskustelut menevät märinäksi siitä, että päiväkodin työntekijät vaan ajattelevat omaa etuaan... Tottakai lakisääteiset tauotkin pidetään ja toimintaa valmistellaan, mutta ensisijaisesti kyse on lapsen edusta! Päiväkotipäivä on yleensä ajallisesti, virikkeellisesti ja ihmismäärällisesti paljon jopa koulupäivää raskaampi.
Kommentit (170)
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:50"]
Mä en kyllä mitään märise, mutta 5,5 vuotias lapsi vihaa päiväkotia sydämensä kyllyydestä. Mutta mitäs lapsen tunteilla väliä, kyllähän tunnin voi maata paikallaan hiljaa kuka vaan...
[/quote]
En tunne lastasi, mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että lapselle on tärkeä taito oppia viimeistään eskari-iässä hiljentymään, rauhoittumaan ja ajattelemaan muita siten, että antaa heille rauhan nukahtaa. 30-45min paikallaan olo ei ole kenellekään pahaksi. Ehkä siellä eskarissa on jokin muu asia josta hän ei pidä tai onko joku syy joka hänet tekee niin levottomaksi, ettei pysty rauhoittumaan? -ap
[/quote]
Miten lapsi voisi sen eskarissa oppia, kun ne hoitajat ei itsekään osaa? Ainoa hyväksytty lepo on makaaminen hiljaa paikallaan, mielellään liikahtamatta, 2 tunnin ajan sen sijaan että lapsille opetettaisiin viereisessä huoneessa, miten lukea kirjoja hiljaa. Eskarin käyneet lapset eivä osaa koulussa rauhoittua, koska rauhoittuminen tarkoittaa vaakatasoa.
[/quote]
Harvassa taitaa olla eskarit joissa maataan 2h. Rauhoittuminen on yleensä sitä, että maataan 30-45min, sitten puuhaillaan rauhallisia asioita tunnin ajan, kun muut nukkuvat. Ihan kotihoidossakin olevien olisi tärkeää pitää lapsen kehityksen kannalta kiinni päivälevosta. On tärkeä taito osata myös rentoutua tässä hektisessä maailmassa.
[/quote]
Pääosassa päiväkodin yhteydessä olevia eskareita päivälepo on 2 tuntia. Hoitajilla on niin paljon töitä, että ketään ei voi päästää pois nukkumasta, koska ei ole valvojaa.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]

Aika outoa, että siellä on keskellä päivää noin 3 hoitajaa ryhmää kohti. 2 ryhmää lapsia nukkuu 1 hoitajan valvonnassa, pieni osa saa olla hiljaisessa tilassa 1 hoitajan kanssa ja 4 hoitajaa on kahvilla. Voi voi sentään, kun ei millään ehditä!

Juu juuri nämä vanhemmat tekevät hallaa lapsilleen. Samat vanhemmat sitten soittavat kouluun, kun opettaja kiusaa meidän Terttu-Pekkaa, kun hän on vaan niin herkkä luonne, että häntä pitäisi ymmärtää...... jne. Kunnes Terttu-Pekalle iskee kova maailma eteen ja opiskelupaikka ja työpaikka ei enää aukeakaan isipapan avulla. Paitsi toki jos isipapalla on työpaikkakin takataskussa ;).
Ei mutta oikeasti. Mielestäni tässä päiväuniasiassa kyse on vanhempien huonosta asennemaailmasta. Lapselle on mielestäni kasvattajien tärkeää opettaa, että joskus tehdään myös asioita jotka eivät ole niin kivoja, mutta ne ovat tärkeitä lapsen kehityksen kannalta. Päiväkodissa oleminen vaatii myös lepohetkiä.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:58"]
juuri tuollaista kuin 5 olisi meillä ollut jos nykyinen teini olisi joutunut päiväkodissa pakkolepoon, käsittämättöntä että akateemisen koulutuksen saaneen ammatti-ihmisen päähän ei mene että kaikki eivät tarvitse lepo keskellä päivää. Mutta yhtä jaksoinen yöuni ilmeisesti ei ole lapsen kehityksen kannalta mitenkään tarpeellista? 4-6v riittää 6-7h yöunta?
[/quote]
Pakkolepohan on eri kuin pakkonukkuminen. Pakkolepo on kyllä paikallaan jokaiselle lapselle ihan kouluikään asti. Välillä on hyvä rauhoittua. -ap
[/quote]
Voitko vastata kysymykseeni, eikö lyhyillä yöunilla ole mitään haittavaikutusta, tottakai lapsi on väsynyt päivällä kun nukahtaa puolen yön jälkeen ja joutuu heräämään klo 7, rauhoittumisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, mutta asia jota monen päiväkodin tuntuu olevan mahdoton käsittää.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:53"]

[/quote]Hyvä se on lapsen oppia olemaan myös hiljaa ja levätä. Koulussa pitäisi osata istua ja viitata ja pitää mölyt mahassaan.
[/quote]
Koulussa ei tule eteen tilannetta, jossa sidotaan paikalleen kuten päiväkodissa.
[/quote]
Anteeksi nyt, mutta siis SIDOTAAN? En ole tällaisestä kuullutkaan. Koulussa lapsille sanotaan että ole paikallasi ja hiljaa. Ihan samallailla sanotaan päiväkodissa. Ei siinä mitään eroa ole. -ap
[/quote]
Päiväkodeissa lapsia (ihan niitä eskareitakin) sidotaan kiinni petiin, jos eivät pysy paikallaan. Juu, ei teillä ikinä, mutta tosielämässä kyllä.
[/quote]
Olen kyllä sitä mieltä, että eskari-ikäisellä ei ole ihan kaikki kunnossa jos puheella ja vanhempien tuella häntä ei saada pysymään sängyssä puolen tunnin päivälevon ajan. Miten tämä muru sitten siellä koulun penkissä istuu? Tiedän toki, että on adhd:ta ym. mutta ihan diagnoosittomat lapset kyllä eskari-iässä kykenee lepoon. Jos ei kykene, on sitten käytöksessä tai vanhempien asennemaailmassa tms. häikkää.
[/quote]
Pystytkö itse olemaan 2 tuntia liikahtamatta? Et nosta kättä, et avaa silmiä? Monelle eskarilaiselle tuo on päivälepoa, täydellinen jähmettyminen paikalleen tai hoitaja pitää kiinni. Ei siinä psyykkisiä ongelmia ole kuin hoitajalla.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:14"]

Ei pidä kyllä paikkaansa. Pisimpään nukkuvat saavat levätä 2h, mutta muut pääsevät pois viimeistään tunnin kohdalla. :) -ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[/quote]
Aika outoa, että siellä on keskellä päivää noin 3 hoitajaa ryhmää kohti. 2 ryhmää lapsia nukkuu 1 hoitajan valvonnassa, pieni osa saa olla hiljaisessa tilassa 1 hoitajan kanssa ja 4 hoitajaa on kahvilla. Voi voi sentään, kun ei millään ehditä!
[/quote]
Mielestäni kyse ei ole edes siitä, ehditäänkö, vaan siitä että päivälepo kuuluu jokaisen lapsen päivään. Aikuisen on huolehdittava sen toteutumisesta, kuten monen muunkin asian toteutumisesta, joka ei satu olemaan lapsesta hauskaa. -ap
mulla on kuusvuotias poika joka nukkuu 1-1½ tuntia päiväunia ja nukahtaa kahdeksalta illalla. Myös kahdeksanvuotiaani nukkuu viikonloppuna päiväunet (kasilta myös hän menee nukkumaan). Molemmat nukahtavat melkein heti sänkyihinsä. Aamulla seittämältä saa herätellä työllä ja tuskalla lapset ylös. Viikonloppuisin nukkuu puol yhdeksään (reilu 12 tuntia)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[/quote]
Juu juuri nämä vanhemmat tekevät hallaa lapsilleen. Samat vanhemmat sitten soittavat kouluun, kun opettaja kiusaa meidän Terttu-Pekkaa, kun hän on vaan niin herkkä luonne, että häntä pitäisi ymmärtää...... jne. Kunnes Terttu-Pekalle iskee kova maailma eteen ja opiskelupaikka ja työpaikka ei enää aukeakaan isipapan avulla. Paitsi toki jos isipapalla on työpaikkakin takataskussa ;).
Ei mutta oikeasti. Mielestäni tässä päiväuniasiassa kyse on vanhempien huonosta asennemaailmasta. Lapselle on mielestäni kasvattajien tärkeää opettaa, että joskus tehdään myös asioita jotka eivät ole niin kivoja, mutta ne ovat tärkeitä lapsen kehityksen kannalta. Päiväkodissa oleminen vaatii myös lepohetkiä.
[/quote]
Myös hoitajien kannattaa oppia, että aina ei ole kivaa. KUn hoitoon tulee aamulla lapsia, jotka on nukkuneet 6-7 tuntia ja nukahtelevat paikalleen, eivät jaksa leikkiä jne, niin heidän pitää ymmärtää, että syy ei ole vanhemmissa vaan pakkolevossa. Mutta koska se on heille tärkeää, niin hieman hankalammat aamupäivät ovat ihan OK. Aamupalan ääreen nukahtava lapsi on tietty hankala pukea ulos, mutta tärkeintä on päivälepo, ei lapsen hyvä olo.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:58"]
juuri tuollaista kuin 5 olisi meillä ollut jos nykyinen teini olisi joutunut päiväkodissa pakkolepoon, käsittämättöntä että akateemisen koulutuksen saaneen ammatti-ihmisen päähän ei mene että kaikki eivät tarvitse lepo keskellä päivää. Mutta yhtä jaksoinen yöuni ilmeisesti ei ole lapsen kehityksen kannalta mitenkään tarpeellista? 4-6v riittää 6-7h yöunta?
[/quote]
Pakkolepohan on eri kuin pakkonukkuminen. Pakkolepo on kyllä paikallaan jokaiselle lapselle ihan kouluikään asti. Välillä on hyvä rauhoittua. -ap
[/quote]
Voitko vastata kysymykseeni, eikö lyhyillä yöunilla ole mitään haittavaikutusta, tottakai lapsi on väsynyt päivällä kun nukahtaa puolen yön jälkeen ja joutuu heräämään klo 7, rauhoittumisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, mutta asia jota monen päiväkodin tuntuu olevan mahdoton käsittää.
[/quote]
Ei kenenkään pitäisi olla päiväkodissa pakko nukkua. Mutta jokaisen on mielestäni pakko levätä. Jos unirytmi on päässyt tuolla tavalla menemään sekaisin, pitäisi se yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan kanssa korjata siten, että uni ajoittuisi yöhön ja päivällä levättäisiin 30-45min :). -ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[/quote]
Aika outoa, että siellä on keskellä päivää noin 3 hoitajaa ryhmää kohti. 2 ryhmää lapsia nukkuu 1 hoitajan valvonnassa, pieni osa saa olla hiljaisessa tilassa 1 hoitajan kanssa ja 4 hoitajaa on kahvilla. Voi voi sentään, kun ei millään ehditä!
[/quote]
Mielestäni kyse ei ole edes siitä, ehditäänkö, vaan siitä että päivälepo kuuluu jokaisen lapsen päivään. Aikuisen on huolehdittava sen toteutumisesta, kuten monen muunkin asian toteutumisesta, joka ei satu olemaan lapsesta hauskaa. -ap
[/quote]
Eli olet sitä mieltä, että koska lapsi tarvitsee päivälevon, niin yöuniksi riittää 6-7 tuntia, jotta lapsi on päivälepoaikaan riittävän väsynyt? Noinhan se käytännössä on, koska päiväunet nukkunut lapsi ei illalla nukahda ja on aamulla todella väsynyt ja hankala päiväkodin hoitajien hoitaa.
Onneksi minun lapseni kävi eskarin, jossa ei nukuttu päiväunia - naurettavaa nukuttaa 6-7-vuotiaita päivällä! Lapseni nukkui eskari-ikäisenä n. klo 20.30- 7 ja jaksoi näillä unilla hyvin koko päivän. Toki eskarissa jonkinlainen rauhoittumishetki oli lounaan jälkeen, jolloin heille esim luettiin tms. Mutta kukaan ei nukkunut (eskari on koulun yhteydessä, eikä siellä edes ole "nukkaria". Joskus saivat lueskella ja lepäillä tyynyillä, joista oli tehty kiva lukunurkka.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:08"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:50"]
Mä en kyllä mitään märise, mutta 5,5 vuotias lapsi vihaa päiväkotia sydämensä kyllyydestä. Mutta mitäs lapsen tunteilla väliä, kyllähän tunnin voi maata paikallaan hiljaa kuka vaan...
[/quote]Hyvä se on lapsen oppia olemaan myös hiljaa ja levätä. Koulussa pitäisi osata istua ja viitata ja pitää mölyt mahassaan.
[/quote]
Koulussa ei tule eteen tilannetta, jossa sidotaan paikalleen kuten päiväkodissa.
[/quote]
Anteeksi nyt, mutta siis SIDOTAAN? En ole tällaisestä kuullutkaan. Koulussa lapsille sanotaan että ole paikallasi ja hiljaa. Ihan samallailla sanotaan päiväkodissa. Ei siinä mitään eroa ole. -ap
[/quote]
Päiväkodeissa lapsia (ihan niitä eskareitakin) sidotaan kiinni petiin, jos eivät pysy paikallaan. Juu, ei teillä ikinä, mutta tosielämässä kyllä.
[/quote]
Olen kyllä sitä mieltä, että eskari-ikäisellä ei ole ihan kaikki kunnossa jos puheella ja vanhempien tuella häntä ei saada pysymään sängyssä puolen tunnin päivälevon ajan. Miten tämä muru sitten siellä koulun penkissä istuu? Tiedän toki, että on adhd:ta ym. mutta ihan diagnoosittomat lapset kyllä eskari-iässä kykenee lepoon. Jos ei kykene, on sitten käytöksessä tai vanhempien asennemaailmassa tms. häikkää.
[/quote]
Pystytkö itse olemaan 2 tuntia liikahtamatta? Et nosta kättä, et avaa silmiä? Monelle eskarilaiselle tuo on päivälepoa, täydellinen jähmettyminen paikalleen tai hoitaja pitää kiinni. Ei siinä psyykkisiä ongelmia ole kuin hoitajalla.
[/quote]
2 tuntia onkin ihan liikaa. 30 min pystyy jokainen eskari, jolla ei mitään erityistä tuen tarvetta ole, olemaan paikallaan rauhassa kuunnellen satua tai musiikkia. -ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:58"]
juuri tuollaista kuin 5 olisi meillä ollut jos nykyinen teini olisi joutunut päiväkodissa pakkolepoon, käsittämättöntä että akateemisen koulutuksen saaneen ammatti-ihmisen päähän ei mene että kaikki eivät tarvitse lepo keskellä päivää. Mutta yhtä jaksoinen yöuni ilmeisesti ei ole lapsen kehityksen kannalta mitenkään tarpeellista? 4-6v riittää 6-7h yöunta?
[/quote]
Pakkolepohan on eri kuin pakkonukkuminen. Pakkolepo on kyllä paikallaan jokaiselle lapselle ihan kouluikään asti. Välillä on hyvä rauhoittua. -ap
[/quote]
Voitko vastata kysymykseeni, eikö lyhyillä yöunilla ole mitään haittavaikutusta, tottakai lapsi on väsynyt päivällä kun nukahtaa puolen yön jälkeen ja joutuu heräämään klo 7, rauhoittumisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, mutta asia jota monen päiväkodin tuntuu olevan mahdoton käsittää.
[/quote]
Ei kenenkään pitäisi olla päiväkodissa pakko nukkua. Mutta jokaisen on mielestäni pakko levätä. Jos unirytmi on päässyt tuolla tavalla menemään sekaisin, pitäisi se yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan kanssa korjata siten, että uni ajoittuisi yöhön ja päivällä levättäisiin 30-45min :). -ap
[/quote]
Eli tekemällä mitä? Päiväkoti haluaa pakkonukuttaa, joten heidän ehdotuksensa on lapselle hankittava nukahtamislääke iltaa varten. "Kun meillä on tämä päivälepotapa, ei voida yhden lapsen mukaan hyppiä ja aamut on hankalia, kun teidän Sakari on niin väsynyt, ei varmaan saa kotona tarpeeksi lepoa".
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:23"]

En kelpaisi eskariin:(. En kykene olemaan 30 minuuttia liikahtamatta.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[/quote]
Juu juuri nämä vanhemmat tekevät hallaa lapsilleen. Samat vanhemmat sitten soittavat kouluun, kun opettaja kiusaa meidän Terttu-Pekkaa, kun hän on vaan niin herkkä luonne, että häntä pitäisi ymmärtää...... jne. Kunnes Terttu-Pekalle iskee kova maailma eteen ja opiskelupaikka ja työpaikka ei enää aukeakaan isipapan avulla. Paitsi toki jos isipapalla on työpaikkakin takataskussa ;).
Ei mutta oikeasti. Mielestäni tässä päiväuniasiassa kyse on vanhempien huonosta asennemaailmasta. Lapselle on mielestäni kasvattajien tärkeää opettaa, että joskus tehdään myös asioita jotka eivät ole niin kivoja, mutta ne ovat tärkeitä lapsen kehityksen kannalta. Päiväkodissa oleminen vaatii myös lepohetkiä.
[/quote]
Myös hoitajien kannattaa oppia, että aina ei ole kivaa. KUn hoitoon tulee aamulla lapsia, jotka on nukkuneet 6-7 tuntia ja nukahtelevat paikalleen, eivät jaksa leikkiä jne, niin heidän pitää ymmärtää, että syy ei ole vanhemmissa vaan pakkolevossa. Mutta koska se on heille tärkeää, niin hieman hankalammat aamupäivät ovat ihan OK. Aamupalan ääreen nukahtava lapsi on tietty hankala pukea ulos, mutta tärkeintä on päivälepo, ei lapsen hyvä olo.
[/quote]
Nämä tilanteet vaativat päiväkodin ja kodin välistä yhteistyötä unirytmin kääntämiseksi yöpainotteiseksi, siten että päiväkodissa todella vaan levätään eikä nukutaan ja unet nukutaan öisin. Tämä vaatii parin päivän pinnistelyjä päiväkodissa ja kodissa mutta kantaa hedelmää. Hyvä yhteistyö on avain tähän. -ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:12"]
Juu kuulin yks aamu kun vein lapsen tarhaan, niin 5 v poika marisi hoitotädille:" Minun ei sitten tartte levätä eikä nukkua, isihän sanoi niin. "
Kyseissä tarhassa on nukkumistila missä nukkuu ne ryhmän lapset jotka todellakin nukkuvat ja sitten muut lepäävät toisessa huoneessa ja heille luetaan kirjaa.
Ei hoitajia ole niin paljon, että pitäisi sitten yhtä erikseen vahtia leikkitilassa, ettei häiritse muita.
[/quote]
Aika outoa, että siellä on keskellä päivää noin 3 hoitajaa ryhmää kohti. 2 ryhmää lapsia nukkuu 1 hoitajan valvonnassa, pieni osa saa olla hiljaisessa tilassa 1 hoitajan kanssa ja 4 hoitajaa on kahvilla. Voi voi sentään, kun ei millään ehditä!
[/quote]
Mielestäni kyse ei ole edes siitä, ehditäänkö, vaan siitä että päivälepo kuuluu jokaisen lapsen päivään. Aikuisen on huolehdittava sen toteutumisesta, kuten monen muunkin asian toteutumisesta, joka ei satu olemaan lapsesta hauskaa. -ap
[/quote]
Eli olet sitä mieltä, että koska lapsi tarvitsee päivälevon, niin yöuniksi riittää 6-7 tuntia, jotta lapsi on päivälepoaikaan riittävän väsynyt? Noinhan se käytännössä on, koska päiväunet nukkunut lapsi ei illalla nukahda ja on aamulla todella väsynyt ja hankala päiväkodin hoitajien hoitaa.
[/quote]
Lapsi tarvitsee päiväLEVON ei päiväUNTA. Jos hän vain lepää 30-45min kuunnellen satua, ei se ole pois yöunista. -ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:24"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:58"]
juuri tuollaista kuin 5 olisi meillä ollut jos nykyinen teini olisi joutunut päiväkodissa pakkolepoon, käsittämättöntä että akateemisen koulutuksen saaneen ammatti-ihmisen päähän ei mene että kaikki eivät tarvitse lepo keskellä päivää. Mutta yhtä jaksoinen yöuni ilmeisesti ei ole lapsen kehityksen kannalta mitenkään tarpeellista? 4-6v riittää 6-7h yöunta?
[/quote]
Pakkolepohan on eri kuin pakkonukkuminen. Pakkolepo on kyllä paikallaan jokaiselle lapselle ihan kouluikään asti. Välillä on hyvä rauhoittua. -ap
[/quote]
Voitko vastata kysymykseeni, eikö lyhyillä yöunilla ole mitään haittavaikutusta, tottakai lapsi on väsynyt päivällä kun nukahtaa puolen yön jälkeen ja joutuu heräämään klo 7, rauhoittumisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä, mutta asia jota monen päiväkodin tuntuu olevan mahdoton käsittää.
[/quote]
Ei kenenkään pitäisi olla päiväkodissa pakko nukkua. Mutta jokaisen on mielestäni pakko levätä. Jos unirytmi on päässyt tuolla tavalla menemään sekaisin, pitäisi se yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan kanssa korjata siten, että uni ajoittuisi yöhön ja päivällä levättäisiin 30-45min :). -ap
[/quote]
Eli tekemällä mitä? Päiväkoti haluaa pakkonukuttaa, joten heidän ehdotuksensa on lapselle hankittava nukahtamislääke iltaa varten. "Kun meillä on tämä päivälepotapa, ei voida yhden lapsen mukaan hyppiä ja aamut on hankalia, kun teidän Sakari on niin väsynyt, ei varmaan saa kotona tarpeeksi lepoa".
[/quote]
Vaikea tilanne jos teidän päiväkodissa ajatellaan noin. Meillä valvotettaisiin lasta yksi päivä, tai annettaisiin nukkua vaikkapa vain 30min torkut. Sitten uni tulisi illalla aiemmin jne. ja tilanne korjaantuisi vähitellen.