Näen punaista ton miehen suhteen!

Takana rankat vauvavuodet koliikkeineen, heräilyineen, sairasteluineen. Mies ei ollut sellainen, joka omasta aloitteestaan olisi jakanut vastuun vaan kaikesta piti väsyneenäkin vääntää ja potkia ylös hoitamaan lapsia, sain kuulla olevani ilkeä ämmä jne. Pahimmillaan. NYT lopultakin helpottanut ja lasten kanssa siirtynyt enemmän siihen tekemis- ja kasvatuspuoleen. Eli mies menee nyt sieltä helpoimmasta, laittaa ruuan ja sitten istuu sohvalle, eihän se nyt jaksa pelata pojan kanssa saatika keksiä vaikka kirjastoretkeä vapaapäivänä. Tilanne se, että näen punaista miehen suhteen. Mulla vaativa työ ja pitkät päivät, mies valittaa kun töissä ei mitään haastetta eikä paljon tekemistäkään, pelaa kännykällä pelejä ja lukee iltalehtiä netissä. Sitten kotona sama riman alta - meno jatkuu suhteessa lapsiin. Lähinnä sillä henkisellä puolella, suorittavat tehtävät hoitaa mutta puhuu mitä sylki suuhun tuo eikä jaksa/älyä kasvattaa, lapset leikkiköön keskenään vaan. Mä tunnen suurta ärtymystä, kuten kirjoitustyylistäkin paistaa. Töissä on älykkäitä ja tavoitteellisia ihmisiä, kotona kumppanina ja lasten isänä päinvastainen. En saa siitä mitään ja mitä mallia se lapsille näyttää? Jos joku on vaativampaa lasten suhteen, vaikka rajan asettamistilanne, se tokaisee että hoida sä tai sitten raivostuu ja sanoi että "en enää ikinä vie..tai en enää ikinä tee". Kun kysyin luovuttiko se lapsenakin aina, se totesi lasten edessä "en luovuttanut, mä en koskaan yrittänytkään mitään". Ja sen kyllä huomaa. Mä haluan MIEHEN!