Tuntuuko muista sinkuista elämä tyhjältä ilman kumppania?

Vaikka on harrastuksia, työtä, opiskelua sun muuta elämässä niin kyllähän se silti tuntuu, että puuttuu jotain. Kaipaan kyllä parisuhdetta.

M38

Minä en ole koskaan seurustellut, joten vaikeaa on edes ajatella miltä tuntuisi jos olisi kumppani. Monesti sitä ajattelee, että parempi vaan ollakin yksin, kun minäkin olen aika ujo ja nyt  erakoitunutkin joten voisi tulla vaikeuksia, kun pitäisi uskalaa tehdä eri juttuja ja yleensäkin olla rohkea. En todellakaan haluaisi olla taakka kenellekään. Silti olisi tietysti kiva löytää ihminen jonka kanssa hitaasti edetä ja olisi ehkä vähän samanlainen tilanne hänelläkin. En siis kuulu niihin, jotka missään nimessä jossain tinderissä yms äkkiä löytäisivät seuraa ja etenisivät nopeasti. En pystyisi sellaiseen.

Itsetunto on huono, joten senkin takia monesti varmaan miettisin, että onko toinen tosissaan minun kanssani ja kelpaanko. Silti tänäänkin mietin, että olisinhan se kiva jos joku ihminen jossain oikeasti haluaisi juuri minut kumppaniksi. Sillä tavalla ehkä se ajatus on muuttunut ja alan alkanut ajatella, että joku voisi tykätä minustakin. Minäkin olen yksinäinen ja senkin takia seuraa kaipaa. Ehkä sekin välillä lisää yksinäisyyden tunnetta ja kaipaisi ystäviä elämäänsä. Parasta ehkä minulle olisi löytää jokin ihminen jonka kanssa ensin olisi ystävä ja ehkä sitten jotain enemmänkin. Harvoin näin varmaan tapahtuu. On ehkä helpompi pysyä sinkkuna , mutta ajatus kumppanista on siellä jossain kaukana taustalla. Asiaa ei tietenkään helpota oma ujous ja se kuinka vaikeaa on tutustua keneenkään. Eli olen siinä rajalla, että asia kiinnostaa, mutta uskallusta ei ole. En silti ajattele, että toisen tehtävä olisi pelastaa minut vaan yritän olla tyytyväinen elämääni kaikesta huolimatta. Ehkä sekin paljon vaikuttaa onko muuten ystäviä ja läheisiä ja kuinka vilkas elämä on. N26

Kyllä se tuntuu. Viihdyn hyvin yksin, mutta kaipaan syvästi rakkautta, kosketusta, hyvää suhdetta, sellaista, jossa saa olla oma itsensä ja tulee nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena, kuin on. On täysin luonnollista haluta yhteyteen toisen ihmisen kanssa ja kaivata parisuhteessa, vaikka sitä tässä ajassa pidetäänkin heikkouden merkkinä. Saa tarvita toisia ihmisiä rinnalleen ja yksinäisyyttä on lupa tuntea. 

Ei tunnu tyhjältä, ihan päinvastoin. Tunnen itseni taas omaksi itsekseni, kuten joskus ennen yliopistoaikoja ja 7 vuoden avovaimoelämää. Tunnen taas eläväni ja teen vain asioita joista itse nautin. Ostin asunnon *itselleni*, harrastan juttuja joista *itse* pidän ja koti näyttää just siltä miltä *itse* haluan! Kämppiksenä on kissa ja me ollaan parempi tiimi kuin olin kummankaan eksistäni kanssa. Miehet ihan suorastaan ällöttävät, en osaa kuvitellakaan että ottaisin taas uuden riesakseni.

Kiitos tästä aloituksesta :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei tunnu, kun olen aseksuaali ja aika erakkoluonne. Mutta ymmärrän silti hyvin että monella tuntuu ja kai se on vain luonnollista, ihminen on kuitenkin jossain määrin "laumaeläin" meitä erikoisempia poikkeuksia lukuun ottamatta ja parinmuodostus ja lisääntymnenkin on aika perustarpeita.

Ja vaikka tosiaan itse olen erilainen niin pidän outona tätä nykyään vallalla olevaa ajattelua, että olisi joku vika jos kaipaa muita ihmisiä ja puolisoa.

Parinmuodostus ei ole perustarve, naiminen sen sijaan on. 

Naiminen ei ole perustarve, syöminen ja juominen sen sijaan ovat.

Kyllä läheisyys ja seksi ovat ainakin minulle perustarve. Jos en ole rakastunut, se ei vaikuta negatiivisesti hyvinvointiini, mutta seksittömyys alkaa haitata mielialaa ja onnellisuutta parin kuukauden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa yksinäisistä sortuu unelmakumppaniajatteluun. Ajatelkaa todellisuutta riitoineen ja ongelmineen, niin ei tunnu enää yksinäiseltä. AV on mahtava palsta, lakkaa heti tekemästä kumppania mieli :p

Ei minulla ainakaan ole ollut parisuhteissani mitään erityisiä riitoja tai ongelmia. Ihan joka päivä olen ollut hyvin iloinen suhteesta ja siitä, kuinka paljon hyvää se elämään antaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu. Kaipaisin kaveria ihan arkeen. Olisi mukava laittaa ruokaa yhdessä, saunoa yhdessä ja katsoa TV:tä yhdessä. Ihan tavallisia asioita. Yksin on tylsää.

Minä taas en kaipaa kiireiseen arkeen ketään, mutta viikonloppuisin ja varsinkin lomilla tuntuu tyhjältä.

Kyllä ja ei.

Olen sinkkuuteeni tosi tyytyväinen, rakastan itsenäistä ja riippumatonta elämääni. En kaipaa mitään enkä ketään, enkä ikimaailmassa asuisi kenenkään kanssa.

Kunnes sitten käy niin, että kohtaan jonkun sellaisen ihmisen, johon ihastun hullun lailla. Vaikka miten yritän pidellä itseäni, mieleni maalailee kaikkia unelmakuvioita ja alan kaivata ihastuksen lähelle. Tässä vaiheessa kroppa herää ja halu syttyy, alan tosissaan tarvita läheisyyttä ja lämpöä tältä tietyltä ihmiseltä. Kun se ei onnistu, suren ja kärsin.

Menee jokunen vuosi, pääsen pääsen yli ihastuksesta ja olen taas tosi tyytyväinen itsenäiseen elämääni. Halu sammuu, kosketuksen ja läheisyyden tarpeet katoavat. Kunnes ihastun taas. Onneksi niin käy sentään todella harvoin.