Miten suhtautuisit jos tietäisit lapsesi olevan homoseksuaali?

Vierailija kirjoitti:

Usein ihmettelen miksi tämä homous on niin äkkiä lisääntynyt nuorten keskuudessa. Onko muotia?

Minun luokkakavereistani ei kai ollut ketään. Ehkä se ei tullut kenellekään edes mieleen, vaan kaikki pitivät itsestäänselvänä että ollaan toisen sukupolven kanssa yhdessä eikä muita vaihtiehtoja edes mietitty.

Ja ihan hyvä niin, lapsia syntyi.

Homous on kenties lisääntynyt sitä kautta, kun yhä useammat perheet ovat yhden vanhemman perheitä, uusperheitä tai muuten monimuotoisia. Kun lapselta puuttuu läheinen suhde isään tai äitiin, niin kehityksestä voi jäädä puuttumaan jotakin oleellista. Lapsen kehitykseen kuuluu ns oidipaalikompleksi, jolloin lapsi rakastuu vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Tämä luo pohjaa aikuisuuden seksuaalisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Parantaisin sen remmin laululla 

Tälläkö? 

Heti alkoi sukupuolinen suuntaus vipattaa, kun kuuntelin.

Mitäpä minulle kuuluu lapseni seksuaalinen suuntautuminen? Olemme perheenä siitä puhuneet, että kaikki ovat mitä ovat ja se on ok. Minä olen panseksuaali, mieheni hetero ja lapseni saavat olla mitä ovat. Tuntuu että tyttäreni on naisiin päin kallellaan ja poikani rakastaa naisia. Toivon että elävät itsensä näköistä elämää.

Parisuhteen biologinen syy on lisääntyminen. Lapselle on hyvin tärkeä tieto kuka on isä ja kuka äiti. Kyllä spermapankista ta muualta adoptoidut tai keinohedelmöitetyt lapset ovat viimeistään aikuisina halunneet tietää kuka isä tai äiti on. He ovat koko elämänsä kantaneet epätietoisuutta ja salaisuuksia sisällään, kokeneet olevansa jotenkin vajaita jos eivät tiedä taustastaan eli biologisen isän/äidin sukupuusta mitään.

Ihan turhaan vähättelette ja mitätöitte isoa asiaa.

Jotenkin en ymmärrä miten asia edes kuuluisi minulle? Se on hänen elämä ja valinnat, ei minun.

Muistakaa sitten vanhemmat kun kipuilette lapsenne suuntautumista, että muistatte kysyä myös häneltä välillä että mitä kuuluu. Niin monesti olen nähnyt sen, ettävanhemmat vaan syyllistää lasta ja kitisee omaa pahaa oloaan ja lapsen ahdinko jää toissijaiseksi.

Itsekin olisin tarvinnut ammattiapua, kun häpeä omasta homoudesta aiheutti masennuksen, perhettä ei kiinnostanut muu kuin oma vointinsa. Kun sulkeuduin yksinäisyyteen, he näkivät sen parantumisena ja asia piti kohdata uudelleen kun aloin seurustella. Vieläkään heitä ei kiinnosta muu kuin se, miltä heistä itsestään tuntuu kun minä heidän kiusakseen olen mikä olen. Mutta jos en heille kelpaa, olkoon se heidän häviönsä.

Sanoisin, että tämäkin vielä. Vuodevaatteet pesette sitten itse ja seinät myöskin joka visiitin jälkeen, kun niihin jaska roiskuu.

Toivon, että tyttäreni on lesbo.

Eli se olisi iloinen asia!

Tuntuisi vaikealta ja olisi siinä sulattamista. En voisi asialle mitään, mutta yrittäisin jotenkin sietää. Jos aikoisi tuoda poikaystävänsä näytille, niin en suosittelisi sitä. Ehkä veisi useita vuosia, ennenkuin voisin tavata hänen kumppaninsa. En ole persu, enkä uskovainen tms. Mutta en kyllä ole suvakkikaan.

-m

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että tyttäreni on lesbo.

Eli se olisi iloinen asia!

Just joo, se on niin muotia nykyisin. Mikähän perversio seuraavaksi pitää sallia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että tyttäreni on lesbo.

Eli se olisi iloinen asia!

Just joo, se on niin muotia nykyisin. Mikähän perversio seuraavaksi pitää sallia?

Ei minua kiinnosta onko se muotia, toivon vain tyttärelleni parasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että tyttäreni on lesbo.

Eli se olisi iloinen asia!

Just joo, se on niin muotia nykyisin. Mikähän perversio seuraavaksi pitää sallia?

Niin, kyllähän se on perversio että naisista pitää! Mies sen olla pitää, miehillekin.