En voi uskoa että tämä oikeasti tapahtui eilen neuvolalääkärissä!
Menin ensimmäiseen neuvolalääkäriin jotta saisin lähetteen varhaisultraan epäsäännöllisen kierron takia. Raskauden pituudesta ei siis ole varmuutta.
Lääkäri oli ulkomaalainen mies joka kysyi normaalisti milloin viimeiset kuukautiset ovat olleet ja milloin tein pos. raskaustestin. Olin tehnyt siis ensin monta negaa melkein kuukauden ajan ja sitten tuli pos. tulos. Lääkäri kaivoi kännykän taskustaan, ja otti kalenterin esiin. Pyysi näyttämään kalenterista päiviä, milloin tein viimeisen negatiivisen testin ja missä ajassa testi muuttui pos. Näytin että edellinen negatiivinen oli TÄMÄ LAUANTAI ja seuraavan viikon keskiviikkona tein POSITIIVISEN TESTIN. Eli testi muuttui positiiviseksi viiden päivän sisällä. Artikuloin kunnolla ettei jää epäselväksi.
Seuraavaksi lääkäri kysyi minä päivinä olin harratanut seksiä tämän lauantain ja keskiviikon välillä. Katoin h-moilasena että oliko tuo mies tosissaan. Sanoin että en muista enää. Lääkäri sitten vähän auttoi että no suunnilleen, joka päivä, joka toinen päivä?
Heitin sitten että suunnilleen joka toinen päivä ja lääkäri katsoi kännykalenteriaan ja mumisi...juujuu, eli todennäköisesti hedelmöittyminen on tapahtunut n. maanantaina eli olisit nyt noin viikolla 2-3.
En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ja katselin sivuilleni näkyikö piilokameraa jossakin.
Kyllä se oli mies oli ihan tosissaan ja laittoi lähetteen varhaisultraan kahden viikon päähän. Näin aikaisessa vaiheessa kun ei vielä ultralla pystytä sanomaan olenko raskaana vai ei. Raskausviikkoja kun on kasassa 2-3.
Mä en oikein meinaa uskoa vieläkään tapahtuiko tämä oikeasti? Joo-o, kyllä se tapahtui. Enkä kyllä tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, olikohan se joku valelääkäri?!?!
Kommentit (64)
Mulla nlalääkäri (hyvin nuori, arka, kokemattomuus käsin kosketeltavissa) ei löytänyt sikiön sydänääniä, vaikka näytin kohdan mistä AINA aiemmin oli kuulunut. Kutsui th:n avuksi, tämä löysi saman tien siitä samaisesta kohdasta.
Olen erittäin kiitollinen, että meillä Suomessa on näinkin hienosti asiat mitä tulee julkisiin terveyspalveluihin ym., mutta kun menen lääkäriin (etenkin raskaus-synnytysasioissa), oletan että lääkäri osaa ja tietää vastata hormoneissani pohtimiini asioihin jne. Ja koen, että saan arvostella/antaa palautetta, jos lääkäri ei yksinkertaisesti OSAA. Sen enempää vähättelemättä. Tämä nyt vaan heille, joiden mielestä lääkäri on puolijumala, johon pitää arvostelematta luottaa sokeasti koska meillä on asiat niin paljon paremmin kuin kehitysmaissa.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 13:32"]
Menin ensimmäiseen neuvolalääkäriin jotta saisin lähetteen varhaisultraan epäsäännöllisen kierron takia. Raskauden pituudesta ei siis ole varmuutta.
Lääkäri oli ulkomaalainen mies joka kysyi normaalisti milloin viimeiset kuukautiset ovat olleet ja milloin tein pos. raskaustestin. Olin tehnyt siis ensin monta negaa melkein kuukauden ajan ja sitten tuli pos. tulos. Lääkäri kaivoi kännykän taskustaan, ja otti kalenterin esiin. Pyysi näyttämään kalenterista päiviä, milloin tein viimeisen negatiivisen testin ja missä ajassa testi muuttui pos. Näytin että edellinen negatiivinen oli TÄMÄ LAUANTAI ja seuraavan viikon keskiviikkona tein POSITIIVISEN TESTIN. Eli testi muuttui positiiviseksi viiden päivän sisällä. Artikuloin kunnolla ettei jää epäselväksi.
Seuraavaksi lääkäri kysyi minä päivinä olin harratanut seksiä tämän lauantain ja keskiviikon välillä. Katoin h-moilasena että oliko tuo mies tosissaan. Sanoin että en muista enää. Lääkäri sitten vähän auttoi että no suunnilleen, joka päivä, joka toinen päivä?
Heitin sitten että suunnilleen joka toinen päivä ja lääkäri katsoi kännykalenteriaan ja mumisi...juujuu, eli todennäköisesti hedelmöittyminen on tapahtunut n. maanantaina eli olisit nyt noin viikolla 2-3.
En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ja katselin sivuilleni näkyikö piilokameraa jossakin.
Kyllä se oli mies oli ihan tosissaan ja laittoi lähetteen varhaisultraan kahden viikon päähän. Näin aikaisessa vaiheessa kun ei vielä ultralla pystytä sanomaan olenko raskaana vai ei. Raskausviikkoja kun on kasassa 2-3.
Mä en oikein meinaa uskoa vieläkään tapahtuiko tämä oikeasti? Joo-o, kyllä se tapahtui. Enkä kyllä tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, olikohan se joku valelääkäri?!?!
[/quote]
Tässä on nyt mun mielestä vain ja ainoastaan kommunikaatio-ongelma.
Tiedät itsekin melko tarkkaan, mielloin olet hedelmöittynyt, lääkäri laski tämän viiden mahdollisen päivän puoliväliin eli olet viikoilla noin 4 + 3 (hedelmöittymisestä 2 +3) Ultraan sait ajan parin viikon päähän, koska sitä ennen sinne ei kannata mennä. Viimeistään kahden viikon päästä saat kuitenkin tietää lasketun ajan, joten kaikki on ok! Vähän epäselvää kommunikointia. ja mitä tulee seksin kyselyyn, luulen, että lääkäri yritti kysyä, miten usein teillä oli seksi silloin aiemmin, ei niiden viiden päivän aikana. jos on esim. ollut kerran viikossa lauantaisin, laskettu aika on helppo sanoa.
Mutta se mikä mua nyt tässä eniten ihmetyttää, on se, että miksi sun pitäisi saada lähete varhaisultraan, kun on poikkeuksellisen selvää, milloin raskaus on alkanut eikä mitään muuta syytä ole.
Entä jos olisit sanonut, ettet ole siinä välissä harrastanut seksiä ollenkaan? Olisiko todennut, että sitten et voi raskaana?
Siis käyttekö te neuvolassa joka viikko, vai jokaisen yhdynnän jälkeen vai miten? Ennen vanhaan hoksattiin kun ei tullut menkkoja, että aha, tainpa olla raskaana (ainakin vuosina 1979 ja 1981). Miksi sinne ultraan mennään heti? Minulle kätilö laski lajan, tosin osasin sen itsekin laskea menkoista. Ja hyivn osu kohdilleen, ei päivälleen, mutta huomasin kyllä molemmilla kerroilla, milloin pitää alkaa ponnistamaan! Ei se ihme ole, jos ei Suomessa rahat riitä, kun turhia tutkimuksia tehdään. Ja juu juu, ei saisi sanoa, että ennen oltiin fiksumpia, vaikka se paikkansa pitääkin!
Ja mä jäin oikeasti kaipaamaan ensimmäisen neuvolalääkärinin ammattitaitoa, hän oli mieslääkäri. Kauhein muisto oli lääkäristä, jonka vastaanotolla kävin alkuraskauden ultran jälkeen. Hän ei meinannu saada sydän ääniä kuulumaan ja totes vaan kuivasti, että saattaa se sikiö olla kuollu, vaikka olis ultrassa kaikki ollukin hyvin. Sisätutkimuksesta totes vaan, ettei huvita tehdä sitä. Oli siis itsekin raskaana oleva naislääkäri.
Meidän äitiyspolin toiminta mua väliin huvittaa ja turhauttaakin, kun kaikki ultrat tehdään siellä. Ja oon verenpainelääkityksen takia joutunu siellä käymään kontrolleissa useinkin. Nytkin mulla oli kierto suunnilleen tunnilleen 28 päivää. Menin ultraan kuukautisten mukaan rv 12+4, lääkäri ultras ja ei saanu mieleistään mittaa, mutta sanoi, että on varmasti pidemmällä kuin 13vkoa, no ei saanu sit mielestään riittävää mittaa, ni sano, että olkoon nyt sit rv 13+0. Menin rakenneultraan rv 21+0 ja sen mukaan raskaus oli viikolla 20+3. Sit ne veivaa ja veivaa sitä laskettua aikaa, ihan ku sillä olis isoakaan merkitystä onko se nyt 9. vai 10. kesäkuuta.
Edelliseltä kävin kontrolliultrissa viikon välein. Eka oli ihan rutiinitarkastus verenpainelääkityksen takia. Lääkärin mielestä sikiö oli pieni ja hän ultras ja ultras ja mittas jotain lukemia taskulaskimella ja tutki ja ultras ja pyöritteli päätään ja ultras ja pyöritti päätään ja laski ja totes lopulta, että on se kyllä kumma, ku missään ei oo mitään vikaa. Viikon päästä ultrassa sikiö ei ollutkaan pieni, mutta lapsivettä oli vähän. Sitten viikon päästä sikiö ei ollutkaan pieni, eikä lapsivettäkään ollut vähän.. Eli ei niihin erikoislääkärienkään arvioihin voi aina luottaa.
Lääkäreillehän ei anneta mitään kunnollista opetusta neuvolanpitoa varten. Toki pitkään työssä ollut neuvolalääkäri hallitsee jo gynekologian ja synnytyksiin liittyvät asiat melko hyvin, mutta sinne voidaan aivan hyvin pykätä joku vastavalmistunut mieslääkäri pakollisella terkkarijaksollaan. Gynekologia ja synnytykset ovat oma erikoisalansa eikä turhaan.
Miten joku mieslääkäri osaa tunnustella kohdunsuun pehmeysastetta tai arvioida kohdunkaulan pituutta, kun ei ole itse päässyt opiskeluaikoinaan näkemään välttämättä värkin värkkiä? (potilaathan usein komentavat miespuoleiset kandit pois ja vain naispuoleiset opiskelijat pääsevät tutkimaan). Mieheni, joka on myös lääkäri, ei ole opiskeluaikana saanut tehdä kuin yhden gynekologian tutkimukset siitä syystä, että potilaat ujostelevat. Yleislääkärin tehtävä neuvolassa on tehdä lähinnä seulontaa ja lähettää jatkoselvittelyihin epäilyttävät tapaukset. Yleensä siellä on kokenut kätilö/terveydenhoitaja myös vähän ohjeistamassa/vinkkamassa, että mitä pitäisi tehdä. Neuvoloissa on lyhyet ajat ja mammoja tulee sisään liukuhihnalta. Siinä herkästi menee sormi suuhun. Minulla on monta naispuoleista kollegaa, jotka ovat myös sanoneet, etteivät koskaan menisi neuvolaan töihin, koska siellä on niin hirveää.
Lääkäri-mamma
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 09:34"]
Siis käyttekö te neuvolassa joka viikko, vai jokaisen yhdynnän jälkeen vai miten? Ennen vanhaan hoksattiin kun ei tullut menkkoja, että aha, tainpa olla raskaana (ainakin vuosina 1979 ja 1981). Miksi sinne ultraan mennään heti? Minulle kätilö laski lajan, tosin osasin sen itsekin laskea menkoista. Ja hyivn osu kohdilleen, ei päivälleen, mutta huomasin kyllä molemmilla kerroilla, milloin pitää alkaa ponnistamaan! Ei se ihme ole, jos ei Suomessa rahat riitä, kun turhia tutkimuksia tehdään. Ja juu juu, ei saisi sanoa, että ennen oltiin fiksumpia, vaikka se paikkansa pitääkin!
[/quote]
Monet varmaankin haluavat tietää ajoissa, että onko siellä kohdussa mitään elinkelpoista. Yleisin käytäntö taitaa olla kuitenkin, että neuvolaan mennään kun on itse ensin plussattu ja siellä lasketaan alustavasti raskauden kesto. Kunnassani ensi käynti on viikoilla 8-10, josta saa lähetteen n.10-13 viikoille ajoittuvaan ultraan, jossa laskettu aika yms. varmistuu . Näin olen ainakin itse edennyt. Monet maksavat varhaiset ultrat itse kun käyvät yksityisellä.
Miksi sinne ultraan olisi heti saman tien pitänyt päästä, jos ei kerran ollut mitään sairautta tai lääkekuuria päällä tms. asiaa, joka olisi saattanut vahingoittaa sikiötä? Eikö se ultra ole parempi katsoa vasta sitten, kun siellä oikeasti näkyy jotain? Sitten saa laskettua mahdolliset viikotkin paremmin, varsinkin kun kyseessä on nainen, joka ei muista viimeisten kahden viikon ajalta edes sitä, koska on pannut ketäkin.
Joillakin paikkakunnillahan mieslääkäreitä pakotetaan menemään neuvolaan vastoin heidän tahtoaan. Voin vain naislääkärinä kuvitella, mitä osaamisen taso miehillä on, kun itsekään en tajunnut neuvolaan mennessäni mistään mitään. Eikä niitä asioita tosiaan missään lääkiksessä opetettu, eikä töissä perehdytystä annettu, kun ei ollut ketään antamassa. Voin vain kuvitella, millainen ilmestys ulkomaalainen mieslääkäri on neuvolassa. Ottamatta kantaa siihen osasiko tuo lääkäri asiansa vai ei.
Eihän sitä raskauden keston määritystä varten tarvitse mitään lähetettä! Jos kerran noin tarkasti tiedät millä välillä raskaustesti on muuttunut positiiviseksi (5vrk:n aikahaitari). Eli lasket niin, että viimeisen negatiivisen testin jälkeisenä päivänä on testi aikaisintaan voinut olla positiivinen. Tuolloin siis on 4+0. Ja tämän perusteella lasketaan np-ultran ajankohta. Tuolloin voi sitten raskauden keston tarkentaa. Ei pitäisi heittää kovin montaa päivää.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 14:20"]
Neuvolan lääkäri ei välttämättä ole mikään gynekologi. Mä olen menossa ensikesänä neuvolaan töihin ja siksi seurailen tätä palstaa välillä, kun en asiasta vielä oikein mitään tiedä. Gynekologian kurssi loppukeväästä. Mulle tosin on jo etukäteen selvää, ettei raskaustesti muutu positiiviseksi kahdessa päivässä.
T. Viitosvuoden lääkisopiskelija
[/quote]
Jeps. Mutta mä olen selkeästi pätevämpi kun olen seurannut tätä palstaa jo yli 10v ja omia lapsiakin 6. Taidan viedä sun paikan, sori. Ei kun ihan kiva mennä kesällä neuvolalääkärille joka on opiskellut av:lta :O
Mitä väliä minä päivinä pantu, pääasia että oot raskaana. En käynyt neuvolalekurilla ollenkaan vaan kerran neuvolassa ja minut ohjattiin naistenklinikalle koska olin riskisynnyttäjä. Kaikki meni oikein hyvin.
itse en ymmärtänyt mitään en osa laskea rv, enkä tiedä milloin raskaus näkyy, mutta jos luulet että lääkärin käytös oli selvästi ammattitaidoton, niin toisaalta ehkä sillä oli joku stressi tai muuta että virheitä tapahtuu lääkäreille tosi usein, mutta valelääkäreiden tapausten yleistyessä ehkä muiden terveyden takia harkitsisin kertoa kyseisestä tapauksesta sairaalaan, se kuulostaa kyllä inhottavalta ihan kuin lavertelisi selän takaa, mutta toisaalta kun niitä tapauksia on ollut, ehkä on valelääkäri? eihän sille lääkärille mitään tule, tuskin sitä erotetaan yhdestä ilmoituksesta? mutta toinen tarkastus on aina hyväksi, mitä jos laskee taas väärin ja jotain kohtalokasta voi tapahtua. vaikea tilanne, mutta varmaan itse JOS OLET VARMA ETTÄ LÄÄKÄRI TEKI SELVÄN VIRHEEN ehkä ilmoittaisin muiden potilaiden etua ajatellen, mutta toisaalta en tiedä. en halua neuvoa.
voi ap:( aina välein tulee sellaisia viestejä täällä, että pelottaa mennä neuvomaan suuntaan tai toiseen, kun ei itsekkään tiedä mitä tekisi. varmista kuitenkin että olet täysin varma tilanteesta, ehkä kysymya on kyseenalainen voiko lääkäri millään olla oikeassa.
Ei positiivinen tulos näy ennenkuin hedelmöittymisestä on kulunut n. 2 vk:a. Itse olin varhaisraskauden ultrassa rv6 ja niin mahdottoman kovasti sykki pieni sydän kohdussa.
Tuo ap:n selostus oli niin epäselvä, ettei siihen voi ottaa edes kantaa.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 18:28"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 14:20"]
Neuvolan lääkäri ei välttämättä ole mikään gynekologi. Mä olen menossa ensikesänä neuvolaan töihin ja siksi seurailen tätä palstaa välillä, kun en asiasta vielä oikein mitään tiedä. Gynekologian kurssi loppukeväästä. Mulle tosin on jo etukäteen selvää, ettei raskaustesti muutu positiiviseksi kahdessa päivässä.
T. Viitosvuoden lääkisopiskelija
[/quote]
Jeps. Mutta mä olen selkeästi pätevämpi kun olen seurannut tätä palstaa jo yli 10v ja omia lapsiakin 6. Taidan viedä sun paikan, sori. Ei kun ihan kiva mennä kesällä neuvolalääkärille joka on opiskellut av:lta :O
[/quote]
Av on hyvä lähde lääketieteellisiin ongelmiin. Tiedän montakin erikoislääkäriä, jotka joskus googlaavat av:lle, kun menee sormi suuhun.
Ei tuo vielä mitään, mutta omat kokemukseni kahdesta eri tklääkäristä:
- olkapäähäni oli ilmestynyt pieni mustelmannäköinen läntti, joka lähti laajenemaan renkaanmuodossa. Epäilin punkinpuremaa(itse punkkia ei siinä ollut) ja halusin tietää tarvitsenko mahd. hoitoa. Tietenkin halusin tietää, mitä muuta se voisi olla.
Lääkäri katsoi ja sanoi, että onpa joku puristanut sinua lujaa kädestä. Juu, ei tosiaan ole, vastasin. Mitä tuo voisi olla, punkinpuremaako?
Tähän lääkäri: En minä tiedä. Sen jälkeen antoi minulle diagnoosiopuksen ja käski katsoa sieltä. Lisäsi vielä, että haluatko jonkin lääkityksen tuohon?
Olin kirjaimellisesti, TÄH? Lääkäri vain jatkoi, että lue vaan rauhassa sieltä.
Arvatkaa, teinkö valituksen?
- toisella kertaa kysyin lääkäriltä aloittamani lääkityksen hankalista sivuoireista; halusin tietää, oliko lääkkeellä tapana alussa aiheuttaa oireita ja loppua sitten käytön jatkuessa, vai olisiko minulle sopimaton lääke? Kyseessä pitkäaikainen tai loppuelämän kestävä lääkitys.
Lääkärin vastaus: Oireet kestää niin kauan kuin syöt sitä. Lopeta, jos et pysty syömään. Aha. Lopeta tarpeellinen lääkitys? Ei puhettakaan, miten jatkohoito, mikä lääke tilalle? En tosin enää halunnut tietääkään, en häneltä. Menin toiselle lääkärille, joka sanoi ko. lääkkeen aiheuttavan aina alussa sivuoireita, jotka loppuisivat pikkuhiljaa. Eikä lääkitystä saanut noin vain katkaista, se on minulle tarpeellinen. Alkuperäinen lääkkeenmäärääjä oli vaihtanut paikkaa, joten hänelle en voinut mennä kysymään lääkkeestä, mutta onneksi löytyi tämä toinen.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 19:41"][quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 18:28"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 14:20"]
Neuvolan lääkäri ei välttämättä ole mikään gynekologi. Mä olen menossa ensikesänä neuvolaan töihin ja siksi seurailen tätä palstaa välillä, kun en asiasta vielä oikein mitään tiedä. Gynekologian kurssi loppukeväästä. Mulle tosin on jo etukäteen selvää, ettei raskaustesti muutu positiiviseksi kahdessa päivässä.
T. Viitosvuoden lääkisopiskelija
[/quote]
Jeps. Mutta mä olen selkeästi pätevämpi kun olen seurannut tätä palstaa jo yli 10v ja omia lapsiakin 6. Taidan viedä sun paikan, sori. Ei kun ihan kiva mennä kesällä neuvolalääkärille joka on opiskellut av:lta :O
[/quote]
Av on hyvä lähde lääketieteellisiin ongelmiin. Tiedän montakin erikoislääkäriä, jotka joskus googlaavat av:lle, kun menee sormi suuhun.
[/quote]
En mä hae vastauksia vaan kysymyksiä täältä palstalta. Mulla on muuten kahden päivän perehdytys kesällä neuvolaan. Toivottavasti ette sit kivitä mua kesällä täällä.. ;-)
t.se opiskelija
Öö miksei voisi näkyä kahden viikon päästä? Kyllä mulla oli varhaisultra rv 4 ja pieni sikiö siellä näkyi.
Tästä syystä en itse mene ulkomaalaisille lääkäreille. Ainakaan vakavammassa asiassa. En siitä syystä, että olisin rasisti tai en uskoisi, että he eivät osaa asiaansa. Vaan vain ja ainoastaan kielimuurin takia!! Muutaman kerran olen omissa asioissani ollut suomea huonosti puhuvan vastaanotolla ja kerran neuvolassa ja tuli kyllä heti sellainen tunne, että tässä ei nyt ymmärretä toisiamme. Ja sehän on tärkein asia lääkärikäynnillä, että saa oman asiansa ymmärrettävästi selitettyä ja voi luottaa siihen, että lääkäri ymmärtää kaikki käyttämäsi kielen vivahteetkin, jotta voi käyttää ammattitaitoaan ja alkaa selvittää, mitä olisi tehtävissä.