Räyhääminen on henkisesti sairaiden ihmisten tapa riidellä

Ollaan kaikki hulluja! Kun kerran kumpikin ketju on saanut kannattajia. Alkuperäisen ketjun (josta tämä aloitusviesti on kopioitu muutamaa sanaa muuttaen) mukaan siis mököttäjät ovat hulluja ja parempi on lyödä ja räyhätä.

Voi tyttökullat, kerron teille nyt yllättän tosiseikan: Ihmiset ovat erilaisia.

Se, riiteleekö räyhäämällä vai murjottamalla, ei tee ihmisestä automaattisesti henkisesti sairasta, vaikka joku palstapsykologi taas näin kätevästi päätteleekin.

Mikäli riitaan tulee mukaan väkivaltaa, se on ehdottomasti stopattava heti alkuunsa.

Jokainen suuttuu silloin tällöin, pitkä väsyttävä työpäivä, bussi meni liian aikaisin ja jouduit loskasateessa odottelemaan puoli tuntia seuraavaa. Tulet väsyneenä ja käpyyntyneenä kotiin, jossa mies datailee koneensa ääressä vapaapäiväänsä viettäen. Tiskit ovat tiskaamatta, pyykit pesemättä, kaupassa ei ole käyty.

Mies tulee suutelemaan poskea ja kysyy: "kulta, mitä teet tänään ruoaksi?".

Se, miten reagoi tuohon tilanteeseen, on ihan ihmisesta ja temperamentista riippuvaa. Omalla kohdallani ainakin miehelle tulisi erittäin selväksi, mihin hän voi tunkea sen ruokansa.

Vainniiin.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 11:35"]

Mä kannatan tätä aloitusta. Mykkäkoulu on ihan ok pienissä määrin, mutta räyhääminen on pelottavaa ja vierasta minulle. Mä koen sen ehdottomasti ahdistavammaksi enkä sietäisi räyhäävää puolisoa (mököttää saa).

 

Niinpä. Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä että fiksujen aikuisten ihmisten pitäisi kyetä keskustelemaan asioista, mutta jos eivät kykene niin mököttäminen on selvästi "kevyemmän" tuntuinen riitelyn "menetelmä" kuin raivoaminen ja huutaminen.

Heh, äitini mielestä mököttäminen oli pahinta, koska hänen äitinsä, mummoni siis, kuulemma suuttuessaan saattoi pitää mykkäkoulua todella pitkään. Ja se vasta oli ahdistavaa, kun toisille tuli paha mieli eikä asiasta voinut puhua, koska toinen oli niin loukkaantunut.

Mä olen jotenkin tottunut siihen, että perheessä saa huutaa ja räyhätäkin, jos siltä tuntuu. Kunhan pyytää anteeksi sitten. On kauheaa, jos nousee hirveä tunnekuohu ja pitää vaan niellä se ja survoa se sisäänsä ja teeskennellä rauhallista ja kypsää aikuista.

Anteeksi nyt vaan, mutta se on minusta oikeasti kamalaa.

Enpä siis voisi asua sellaisen kanssa, joka ei siedä tunteen ilmaisua.

 Asuin vajaan vuoden, elämäntilanteeni vuoksi, alivuokralaisena okt:ssa keski-ikäisen miehen luona, joka  räyhäsi pienistä arjen asioista jopa kaksi päivää. Jos tiskirätti oli hänen mielestään väärin tai käytin suihkua ilman hänen antamaansa lupaa hikisen haravointiurakan jälkeen hän huusi parhaimmillaan kaksi päivää. Se oli uskomatonta. Hän nukkui yön, söi aamiaisen ja jatkoi sitten siitä edellisen päivän raivoamista. Melko kimeällä äänellä suhteessa hänen lihavaan ruhoonsa ; sohvalla istuen kalsarit jalassa karkkipussi kädessä. Mussunmässyn ja nielaisu ja huuto, johon tiskirätin väärin asettaminen sai  muhkeat puitteet minun lopulta edustaessa patologista valehtelijaa ja huijaria. 

Kun lopulta löysin oman asunnon vei pitkään, etten säpsähdellyt ja vilkuillut taakseni. Se räyhääminen sai minut ahdistuneeksi ja pelokkaaksi ja toivon yhä, että se mies saisi rangaistuksensa. Jopa hänen omat lapsensa pelkäsivät häntä ja kävivät moikkaamassa vain muutaman minuutin huutokohtauksia pelätessään. Sanomattakin on selvää, että vaimo oli jättänyt hänet.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän ihmettelen sellaista että kuvitellaan työpaikoilla olevan ok räyhätä ja käskyttää muita, tekosyynä vaan se, että mä nyt olen tälläinen tempparamenttinen luonne...

Minulla on työkaverina tällainen törkyturpa, joka kuvittelee, että on työpaikalla on ok räyhätä, koska hän nyt vain on sellainen. Kun puutuin asiattomaan käytökseen, se paheni. Puutuin toisen kerran, käytös paheni entisestään. Sain tarpeekseni ja olen vaihtamassa työpaikkaa. Törkyturpa saa jatkaa touhuaan.