Mies ei aio matkustaa tapaamaan minua
Miehellä ja minulla on etäsuhde. Olen aikaisemminkin ollut vastaavassa tilanteessa ja matkustin hänen luokseen mielihyvin. Kotini on siellä missä hän on. Pitihän mun pitää suhdetta yllä. Nyt mies on se, joka joutui muuttamaan pois vähäksi aikaan. Ei millään suostu matkustamaan luokseni. Vetoaa ihan mitättömään asiaan, mutta ei kuitenkaan halua tavata minua. Ja sitten kun viimeinkin tulee tänne, luokseni, tekee sen aivan toisesta syystä - koska on bileet :S. Ei siis minun takia. Alan oikeasti olemaan puutteessa ja todellakin tarvitsen läheisyyttä. Olen jo muutenkin vittuuntunut, että mitäs teen? Eli eikö suhteen ylläpito ole myös hänenkin vastuulla, eikä minun?
Hampaita kiristelen myös senkin takia, että on hankkinut sieltä tyttökaverin. Tämä olisi ok, jos osaisi huomioida minut, mutta ei oikeammin osaa ja siksi olen täynnä vihaa.
Ja kyllä, en aio matkustaa, sillä tällä kerta hän saa olla se matkusteleva osapuoli :) miehenkin on nähtävä vaivaa!
Mites on te täydelliset naisten elämää viettävää, pitäisikö vaan jatkaa nöyrtymistä vai pitäisikö miehenkin tehdä vähän enemmän suhteen eteen vai mitä vittua tässä pitäisi tehdä? Ihanko täysin aiheettomasti kiristelen hampaitani?
Tiedättekö milloin koskaan olen saanut kuulla että hän rakastaa minua? En ikinä. Ei yhtikäs mitään hienoaja, upeita juttuja, jotka ovat vain minulle tarkoitettuja. Ei ole mitään sellaista mihi MINÄ itse en olisi osallistunut. Muistan vain yhden asian - ja siitäkin on jo 4 vuotta sitten. Siis asian, jonka mies teki vain minua varten. Eikä sen jälkeen olekaan mitään sellaista.
Vittu,
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 23:34"]
No ei se varmaan sua rakasta jos sillä on tyttöystäväkin, kuulostat ennemminkin vakipanolta.. Mites jos vaan jättäisit sen?
[/quote]
Joo, kyllä mä varmaan siltä kuulostankin. En mä kuitenkaan jättäisi. Eikä se ole sen "tyttöystävä". Joku helvetin huoranainen se ainakin on, kun sillä on vain miehiä ystävinään.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 23:42"][quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 23:34"]
No ei se varmaan sua rakasta jos sillä on tyttöystäväkin, kuulostat ennemminkin vakipanolta.. Mites jos vaan jättäisit sen?
[/quote]
Joo, kyllä mä varmaan siltä kuulostankin. En mä kuitenkaan jättäisi. Eikä se ole sen "tyttöystävä". Joku helvetin huoranainen se ainakin on, kun sillä on vain miehiä ystävinään.
[/quote]
Mitä sä siitä miehestä haluat? Ei se ainakaan miltään poikaystävämateriaalilta vaikuta.. Mä luulen, että sulle olis parempaa tarjolla jos vaan maltat päästää irti:)
No ei se varmaan sua rakasta jos sillä on tyttöystäväkin, kuulostat ennemminkin vakipanolta.. Mites jos vaan jättäisit sen?