Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä minun pitäisi tehdä (teinitytön kouluvaikeudet)?
07.02.2014 |
Taustaa: tytön kouluunlähtöä lykättiin vuodella, ei ollut koulukypsä. Koulu ollut koko ajan enemmän tai vähemmän hankalaa, nyt yläkoulussa kasilla numerot on koko ajan tippuneet, kokeista tavallinen numero on 6 paikkeilla. Hän on nyt siis 15-vuotias. Matikka on jo hojksattu, se on ollut kaikkein vaikein aine.
Luonteeltaan tyttö on ujo, arka ja sulkeutunut, viihtyy kotona omissa oloissaan eikä juuri liiku missään koulun jälkeen. Koulussa on kavereita. Kokeisiin valmistautuu ja läksyt tekee (ainakin omien sanojensa mukaan), tosin ei voisi vähemmän kiinnostaa. Jotenkin vielä ymmärtäisin nuo numerot jos olisi kylillä viihtyvä huithapeli, mutta kun kotona vaan istuu.
Äskettäin todettiin hänen nuorimmalla pikkusisaruksella perinnöllinen kehitysvammasairaus (kehityksen viivästymää, puheen ja sen ymmärtämisen vaikeus). Pelkään että myös esikoisellani on sama sairaus, mutta oireet lievät. Pitäsikö hänetkin testata, mitä jos tulos positiivinen, mitä sitten tapahtuu? Pelottaa ja huolestuttaa älyttömästi.
Kommentit (21)
Tosiasiahan on se, että yläasteella koulu on vaikeaa. Mä en selviytyisi siitä enää nykypäivänä. Isoja tutkielmia, esseitä kehitysmaista ja niiden kehittämisestä, isoja koealueita, matikka varsinkin on muuttunut paljon mun kouluajoista.
Ei se siis välttämättä ole mikään ihme, jos hän ei siellä pärjää. Palkitse vaikka rahalla paremmista koenumeroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:21"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 09:46"]
Minulla on toinen lapsi vilkas ja sellainen, että keskittyminen helposti herpaantuu. Kokee asiat liian vaikeiksi. Hänen kanssaan on tehty läksyjä eskarista asti. Parhaimmillaan kolme tuntia päivässä, kaikki sunnuntait. Nyt on vitosella, on omatoiminen ja todistus on ysin maissa. Ei olisi tässä, ellen olisi käyttänyt 15 - 20 tuntia viikossa hänen koulunkäyntiinsä. Edelleen tarkastan läksyt jokaikinen päivä - ja teen jopa tiivistelmiä kokeita varten.
Toinen lapsi on hyvin ujo ja hiljainen. Hänen sosiaaliseen kasvuunsa on samaten käytetty satoja tunteja. On nähty vaivaa kaverisuhteiden tukemiseen, otettu kavereita yökylään, järjestetty tempauksia koulussa jne.
Isompaa lasta myös kiusattu. Siihen puututtu heti ja tiukasti.
Koko ajan katson, että lapset varmasti ovat tyytyväisiä ja onnellisia.
En tajua asennetta, että kotona vain hierotaan käsiä yhteen, muttei tehdä mitään.
[/quote]
Kuulenko curling-harjan viuhuvan...? Lasten täytyy ottaa myös itse vastuuta tekemisistään ja kaverisuhteistaan.
[/quote]
se on helppo sanoa jos sinulla ei ole lapsia tai jos lapsesi osaa sen vastuun ottaa. On myös lapsia joilla voi olla keskittymisvaikeuksia, masennusta, oppimisvaikeuksia tai näitä kaikkia.
Itse en curlingharja kädessä tietenkään tee hommia lapsen puolesta mutta omani ikäväkyllä tarvitsee enemmän huomiota, läsnäoloa läksyissä, niiden tarkistamista ja neuvoja. Jos sitä kutsutaan curlingvanhemmuudeksi niin sitten mieluusti olen sellainen, koska näin lapseni saa kiitettäviä arvosanoja ja mikä tärkeintä siitä jää tietoa myös sinne päähän.
Olen kokeillut myös että ihan itse ottaa vastuun, ja sillä tavalla tulee sitten kutosia...ja sitäpaitsi kuuluuko se vastuu yksin lapselle? Jos nyt puhutaan vaikka 9-14 vuotiaista? Lapsiahan he ovat ja kyllä osa vastuusta kuuluu myös vanhemmalle, kun aikuistuvat ja hyvä työ kasvatuksen/koulun suhteen tehty niin sitten vastuu ei enää ole vanhemman.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:48"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:14"]
Sulle joka sanoit että liian pitkälle mennyt preppaus niin entä tavitsee sitä..ei se ihan sama asennekaan auta ja jos preppaamisella saa parempia arvosanoja niin varmemmin on tulevaisuudessa opiskelu ka työpaikat
[/quote]
Se mistä ajatus liiallisesta preppauksen mahdollisuudesta nousi mieleeni oli teen tiivistelmät koealueista lapselleni ja on tehty läksyjä kaikki sunnutait. Minusta tuo on jo liikaa. Tiedän työnipuolesta paljon suorittajia, joiden vaativuus estää heitä pärjäämässä elämässä. Kun mikään ei riitä itselle eikä kelpaa itselleen sellaisena kuin on. Lapsen tukeminen opiskelussa on hyvä juttu, mutta liika on liikaa.
[/quote]
Joo olen tuo ylempi kirjoittaja. Samaa mieltä että tiivistelmän teko kuulostaa liialliselta, sen sijaa opettaisin lasta tekemään tiivistelmän itse. Omallani myös vaikueuksia jos iso koealue ja olen huomannut että oppii paremmin jos kirjoittaa tärkeimpiä asioita. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä sen puolesta vaan tosiaan neuvoin miten tiivistää asiat paperille itse.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:48"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:14"]
Sulle joka sanoit että liian pitkälle mennyt preppaus niin entä tavitsee sitä..ei se ihan sama asennekaan auta ja jos preppaamisella saa parempia arvosanoja niin varmemmin on tulevaisuudessa opiskelu ka työpaikat
[/quote]
Se mistä ajatus liiallisesta preppauksen mahdollisuudesta nousi mieleeni oli teen tiivistelmät koealueista lapselleni ja on tehty läksyjä kaikki sunnutait. Minusta tuo on jo liikaa. Tiedän työnipuolesta paljon suorittajia, joiden vaativuus estää heitä pärjäämässä elämässä. Kun mikään ei riitä itselle eikä kelpaa itselleen sellaisena kuin on. Lapsen tukeminen opiskelussa on hyvä juttu, mutta liika on liikaa.
[/quote]
Joo olen tuo ylempi kirjoittaja. Samaa mieltä että tiivistelmän teko kuulostaa liialliselta, sen sijaa opettaisin lasta tekemään tiivistelmän itse. Omallani myös vaikueuksia jos iso koealue ja olen huomannut että oppii paremmin jos kirjoittaa tärkeimpiä asioita. Ei tulisi mieleenkään tehdä sitä sen puolesta vaan tosiaan neuvoin miten tiivistää asiat paperille itse.
Hei ap!
Olen nyt 22-vuotias naisenalku, eli yläasteestanikin slkaa olla jo muutamia vuosia aikaa. Olen kuitenkin hyvin samanoloinen kuin tyttösi. Koulumenestys huonoa, käytännön aineet ja englanti tosin sujuivat. Koulussa minulla oli kavereita, olin jopa aika suosittu. Poikia riitti, olin suosittujen tyttöjen piirissä. Silti vietin kaikki päivät koulun jälkeen kotona. Ei ollut kiinnostusta muuhun. Kaikki energia meni koulussa, koulun jälkeen halusin vain olla.
Olen vieläkin samanlainen. Minulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus, jonka yksi oire oli tämä kameleonttimaisuus. Minulla on monta eri elämää joita elän kun jaksan.
Äitini eväsi minulta harrastusmahdollisuudet pienenä, vaikka omasta mielestäni juuri harrastaminen olisi voinut parantaa sosiaalisia taitojani. Toisaalta, et voi enää teiniäsi pakottaa mihinkään.
En usko että teinilläsi mitään kehitysvammaa on, ei ehkä kiusaamistakaan. Hän on yksinäinen susi ja varmasti ihan tyytyväinen niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksesta nro 19. Saanko kysyä mitä teet nykyisin huonon koulumenestyksen jälkeen, opiskelet vai olet töissä? t. ap
Minä yläkoulun opettajana toivoisin, että vanhemmat mieluummin kontrolloisivat vähän liikaakin sitä lasten koulua kuin vain levittelisivät käsiään ja päivittelisivät. Ei ehkä ole hyvä asia tehdä lapsen puolesta tiivistelmiä, mutta jos lapsi sillä pärjää ja perhe pystyy noin paljon panostamaan, niin on se nyt huomattavasti parempi asia kuin esim. ap:n lapsen tilanne.
Mihin lapsi pääsee vitosten ja kutosten kanssa? Miten hän tulee pärjämään elämässä? Hyvät työskentelytaidot opitaan alakoulun puolella, ja yksi iso osa sitä oppimista on hyvä esimerkki. Vaikka tämä tiivistelmä-äiti tekee liikaakin lapsensa puolesta, niin hän ei tee niitä kokeita lapsen puolesta eikä lue lapsen puolesta vaan näyttää lapselle, että tähän kaikkeen täytyy nähdä vaivaa ja että se vaivannäkö on koko perheen mielestä tärkeää. Tiivistelmä-äiti opettaa lapselleen, että koulu on niin tärkeää, että äiti tekee kaikkensa lapsen menestyksen eteen. Jossain vaiheessa tiivistelmä-äidinkin on sysättävä vastuuta yhä enemmän lapsensa harteille, ei hän voi yliopistolla tehdä tiivistelmiä lapsena tenttejä varten, mutta juuri nyt toivoisin kovasti, että näitä tiivistelmä-äitejä olisi yläkoululaisten vanhemmissa enemmän kuin näitä vanhempia, jotka levittelevät käsiään ja ihmettelevät lapsensa huonoa koulumenestystä.
Ensinnäkin, yläkoulun puolella arka ja ujo lapsi joutuu kohtaamaan pienoisyhteiskunnan yksin. Jos hänellä ei ole luontaisia sosiaalisia taitoja luovia yllättävien tilanteiden, uusien opettajien ja arvaamattomien oppilaiden viidakossa, hän ilman muuta vetäytyy, hämmentyy ja uupuu. Hän on edelleen lapsi, joka tarvitsisi rautaista ohjausta, tietoa, että vanhemmat ovat tässä tukena ja apuna, ihan vieressä, vaikka eivät fyysisesti läsnä ja jotka kaikessa siinä epävarmuuden ja hämmennyksen tilassa ottavat ohjat ja sanovat täsmälleen, mitä pitää tehdä.
Ei se nyt varmaan kaikkiin lapsiin päde, mutta itse koen, että surullisinta on se, kun lapsi on ihan eksyksissä ja vanhemmat vain kohauttelevat olkapäitään.
Minullakin on oppilaana se viitosen tyttö, johon ei saa mitään kontaktia ja jonka vanhemmat ovat vetäytyneet täysin pois vastuusta. Lapsi on jätetty yksin murrosiän melskeen keskelle, vaikka juuri nyt hän tarvitsisi vanhempiaan eniten.
15- vuotias ei ole aikuinen vaan lapsi eikä häntä saisi väkisin heittää omilleen vain siksi, kun 15-vuotiaan pitäisi jo pärjätä itse. En nyt vaadi vanhempia tekemään tiivistelmiä lapsensa puolesta mutta koealuetta voisi kuulustella, pyytää lasta itseään tekemään tiivistelmiä ja ylipäätään yhdessä sen lapsen kanssa puhua niistä asioista, tulevaisuuden haaveista, numeroista, koulusta jne. On niitä vanhempia, jotka edelleen valvovat haasteellisen lapsensa koelukua, ja kas kummaa, lapsi saa seiskoja ja kaseja eikä niitä vitosia ja kutosia. Tämä kasin lapsi pääsee haluamaansa jatkopaikkaan, saattaa kypsyä ja kasvaa parissa vuodessa niin paljon, että on valmis ottamaan vastuun opiskeluistaan paremmin kuin yläkouluikäisenä.
Jotkut lapset tarvitsevat sitä vanhemman tukea enemmän kuin toiset. Ei pitäisi verrata yhtään sen enempää kuin ei pitäisi verrata niitä vuoden ikäisiä ja kävelytaitoja. Jokainen ajallaan. Joku hitaammin ja haparoiden, joku vauhdilla ja tyylikkäästi. Parin vuoden päästä ei näe, kuka teki haparoiden ja kuka tyylikkäästi ja osat voivat olla jo aivan päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olette tehneet tässä vuosien mittaan? Paljonko oppimista ja koulua on tuettu? Entä sosiaalisia suhteita?
Pisti silmään tuo, että "omien sanojensa mukaan tekee läksyt". Etkö valvo läksyjä ja kokeisiin valmistautumista?
Kyllä, tyttösi pitäisi testata. Kannattaa yrittää avata muutenkin syitä, johtuuko oppimisen vaikeus oppimisvaikeuksista, motivaation puutteesta, huonosta itsetunnosta, koulukiusaamisesta...
Ota heti yhteys koulupsykologiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on toinen lapsi vilkas ja sellainen, että keskittyminen helposti herpaantuu. Kokee asiat liian vaikeiksi. Hänen kanssaan on tehty läksyjä eskarista asti. Parhaimmillaan kolme tuntia päivässä, kaikki sunnuntait. Nyt on vitosella, on omatoiminen ja todistus on ysin maissa. Ei olisi tässä, ellen olisi käyttänyt 15 - 20 tuntia viikossa hänen koulunkäyntiinsä. Edelleen tarkastan läksyt jokaikinen päivä - ja teen jopa tiivistelmiä kokeita varten.
Toinen lapsi on hyvin ujo ja hiljainen. Hänen sosiaaliseen kasvuunsa on samaten käytetty satoja tunteja. On nähty vaivaa kaverisuhteiden tukemiseen, otettu kavereita yökylään, järjestetty tempauksia koulussa jne.
Isompaa lasta myös kiusattu. Siihen puututtu heti ja tiukasti.
Koko ajan katson, että lapset varmasti ovat tyytyväisiä ja onnellisia.
En tajua asennetta, että kotona vain hierotaan käsiä yhteen, muttei tehdä mitään.
Kotona viihtyminenkin on oire, jos se kertoo siitä, ettei lapsellasi ole kavereita, eikä kiinnostusta harrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 09:48"]
Kotona viihtyminenkin on oire, jos se kertoo siitä, ettei lapsellasi ole kavereita, eikä kiinnostusta harrastuksiin.
[/quote] Tää on nyt vähän kyseenalaista av-diagnostiikkaa yhden aloituksen perusteella, jos ei tapausta lähemmin tunne.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 09:46"]
Minulla on toinen lapsi vilkas ja sellainen, että keskittyminen helposti herpaantuu. Kokee asiat liian vaikeiksi. Hänen kanssaan on tehty läksyjä eskarista asti. Parhaimmillaan kolme tuntia päivässä, kaikki sunnuntait. Nyt on vitosella, on omatoiminen ja todistus on ysin maissa. Ei olisi tässä, ellen olisi käyttänyt 15 - 20 tuntia viikossa hänen koulunkäyntiinsä. Edelleen tarkastan läksyt jokaikinen päivä - ja teen jopa tiivistelmiä kokeita varten.
Toinen lapsi on hyvin ujo ja hiljainen. Hänen sosiaaliseen kasvuunsa on samaten käytetty satoja tunteja. On nähty vaivaa kaverisuhteiden tukemiseen, otettu kavereita yökylään, järjestetty tempauksia koulussa jne.
Isompaa lasta myös kiusattu. Siihen puututtu heti ja tiukasti.
Koko ajan katson, että lapset varmasti ovat tyytyväisiä ja onnellisia.
En tajua asennetta, että kotona vain hierotaan käsiä yhteen, muttei tehdä mitään.
[/quote]
Hieman tuntuu että tuo tukeminen on mennyt teillä överiksi. Kuka teillä oikein koulua käy? Välttämättä lapselle ei ole hyväksi liika prepaaminen, heistä tulee suorittajia ja luulevat, että vain niin saa hyväksyntää elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jotain oppimisvaikeuksia varmasti on.Kannattaa hakea peruskoulun jälkeen vaikka 10. luokalle. Siellä saa ainakin henkilökohtaisempaa opetusta ja neuvotaan kunnolla. Jos keskiarvo on jotain 6. luokkaa, niin tuskin niillä mihinkään amikseenkaan pääsee.
Minähän tuossa aloituksessa sanoin että yksi oppiaine on hojksattu, koulupsykologi testannut tytön ja koulun kanssa yhteisessä palaverissa päätetty asia, koulun opettajille mennyt tieto ja tarvittaessa voidaan soveltaa muihinkin aineisiin. Psykologin mukaan tyttäreni kuuluisi erityisluokalle, mutta kaikki olosuhteet huomioonottaen (en nyt ala tässä kaikkia puimaan) hän jatkakoon normaalissa koulussa.
Alakoulu meni kuitenkin suht hyvin, että koskaan ei kelleen tullu mieleen tutkia asiaa sen kummemmin, ei nyt mikään 9-10 oppilas ollu mutta ihan keskitasoa. Nyt yläkoulussa siis menny alamäkeä.
Olen kovasti tentannut tyttöä onko koulukiusaamista ollut, ei kuulemma ole ja pakkohan minun on tämä uskoa, miten muuten asiaa selvitän? En pääse koululle vakoilemaan.
Sen verran vielä tuosta toisen lapseni sairaudesta, autistiset piirteet voivat kuulua siihen. Tyttö on aina ollut varsinainen tupajumi, AINA, ja voi kyllä yritin alakoulussa tehdä töitä kaverisuhteiden eteen mutta kun ei niin ei. Yksi bestis hänellä on koulussa, mutta tuolla tytöllä on monia muitakin kavereita ja ilmeisesti on enemmän heidän kanssaan vapaa-ajalla. Tyttöni on ns kolmas pyörä isossa porukassa, roikkuu siinä mukana.
Kyllähän minä tiedän että minua tässä syyllistetään tytön huonosta itsetunnosta, mutta kun asia ei nyt ole niin yksiselitteinen ja kun ette kaikkea tiedä ettekä tunne tapausta...
Sulle joka sanoit että liian pitkälle mennyt preppaus niin entä tavitsee sitä..ei se ihan sama asennekaan auta ja jos preppaamisella saa parempia arvosanoja niin varmemmin on tulevaisuudessa opiskelu ka työpaikat
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 09:46"]
Minulla on toinen lapsi vilkas ja sellainen, että keskittyminen helposti herpaantuu. Kokee asiat liian vaikeiksi. Hänen kanssaan on tehty läksyjä eskarista asti. Parhaimmillaan kolme tuntia päivässä, kaikki sunnuntait. Nyt on vitosella, on omatoiminen ja todistus on ysin maissa. Ei olisi tässä, ellen olisi käyttänyt 15 - 20 tuntia viikossa hänen koulunkäyntiinsä. Edelleen tarkastan läksyt jokaikinen päivä - ja teen jopa tiivistelmiä kokeita varten.
Toinen lapsi on hyvin ujo ja hiljainen. Hänen sosiaaliseen kasvuunsa on samaten käytetty satoja tunteja. On nähty vaivaa kaverisuhteiden tukemiseen, otettu kavereita yökylään, järjestetty tempauksia koulussa jne.
Isompaa lasta myös kiusattu. Siihen puututtu heti ja tiukasti.
Koko ajan katson, että lapset varmasti ovat tyytyväisiä ja onnellisia.
En tajua asennetta, että kotona vain hierotaan käsiä yhteen, muttei tehdä mitään.
[/quote]
Kuulenko curling-harjan viuhuvan...? Lasten täytyy ottaa myös itse vastuuta tekemisistään ja kaverisuhteistaan.
Tuosta läksyjen vahtimisesta vielä. Minulla on toinenkin kouluikäinen, ja valitettavasti illalla työpäivän jälkeen on hoidettava välttämättömät kotiasiat, ja pienin kv-lapsi tarvitsee paljon huomiota. En siis todellakaan ehdi istua kahden koululaisen vieressä vuoronperään katsomassa että läksyt tulee tehtyä ja kyllä tuossa iässä pitää itse ottaa se vastuu että ne tulee tehtyä. Kysyn kyllä joka päivä onko ne tehty ja apua minulta saa aina tarvittaessa, joskus sitä pyytääkin.
Myöskään 15-vuotiaan kaverisuhteisiin en enää puutu, enkä todellakaan kutsu hänen puolestaan ketään meille yökylään, olisko hieman outoa? Yritän kovasti rohkaista ottamaan kaveriin yhteyttä vapaa-ajalla ja pyytämään vaikka meille, mutta joko kaverilla on muuta tai sitten ei vaan just nyt huvita sille soitella. Niin MITÄ minä voin asian eteen tehdä? En voi hänelle kaveriksi muuttua.
Sitten vielä nuo harrastukset... kerta vk käy ratsastamassa jus tän bestiksen kanssa, muita ei ole. Hän ei ole koskaan ollut liikunnasta kiinnostunut, ja kun tuo koulukin vie nykyään niin paljon aikaa ei harrastuksille enää riitä aika. Jos hän vielä illat jotain harrastaisi voisi vaan kuvitella millä mallilla kouluasiat olisi. Eikä häntä oikein mikään harrastus edes kiinnosta. t. ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 10:14"]
Sulle joka sanoit että liian pitkälle mennyt preppaus niin entä tavitsee sitä..ei se ihan sama asennekaan auta ja jos preppaamisella saa parempia arvosanoja niin varmemmin on tulevaisuudessa opiskelu ka työpaikat
[/quote]
Se mistä ajatus liiallisesta preppauksen mahdollisuudesta nousi mieleeni oli teen tiivistelmät koealueista lapselleni ja on tehty läksyjä kaikki sunnutait. Minusta tuo on jo liikaa. Tiedän työnipuolesta paljon suorittajia, joiden vaativuus estää heitä pärjäämässä elämässä. Kun mikään ei riitä itselle eikä kelpaa itselleen sellaisena kuin on. Lapsen tukeminen opiskelussa on hyvä juttu, mutta liika on liikaa.