Miehelle minun lapseni oli kynnyskysymys tutustumiselle, vaikka hänellä itselläänkin lapsi...?
Kumma juttu.
Kirjoittelin muutaman viestin erään miehen kanssa erään treffipalvelun kautta. Olin kyllä jo ilmoituksessani maininnut, että minulla on lapsi. Miehelläkin on. Hän kertoi, mitä oli sinä päivänä tehnyt lapsensa kanssa. Kun minä kerroin minun ja lapseni päivästä, mies totesi vaan, että kiva, kun sulla on lapsi. Eipä sulla sitten miehelle taidakaan olla aikaa.
Mitä ihmettä?
Eli miehellä saa olla lapsi, naisella ei...?
Kommentit (65)
Mitäpä tuollaiseen spedeen aikaansa enempiä hukkaamaan, eli älä mieti turhia, tyhmämikä tyhmä. Kannattaa vaan tosiaan jättää tommoset pipipäät huomiotta. Onneksi ette ehtineet tavata tms.
Miehen lapsen hoitaa usein ex-vaimo. Ei aina, mutta usein. Sinäkin olet ilmeisesti lähivanhempi ja mies etä.
Saahan sitä tietysti määrittää itse mitä kelpuuttaa. Sinänsä kyllä ajattelen että jos on mennyt hankkimaan lapsen niin "pitäisi" hyväksyä toinen samanlainen, tai ettei se ongelma mikä itselläkin on, ole kynnyskysymys toisellakaan. Etenkin koska lapsia hankkinut ihminen on yleensä ensisijassa äityli/isukki, ei nainen tia mies, ja aina se lapsi määrittää lopulta ihan kaiken elämässä ja seurustelussa, niin kaksi samanlaista ymmärtäisi toisiaan parhaiten.
Kerran kokeilleena en enää ikinä tule kelpuuttamaan yhtäkään ihmistä joka ei ole osannut pitää ehkäisystä huolta ja sen jälkeen eronnut. Haluan oikean parisuhteen enkä mitään isimiestä silloin kun lapselle ja lapsen äidille sopii. Ja suunnitelmat muuttuu tietysti aina.
Perussettiä. Osa miehistä on käsittämättömän tekopyhiä. Naisilta voi vaatia kaikenlaista, mutta itse ei tarvitse näitä kriteerejä noudattaa.
Vierailija kirjoitti:

No eikös tämä ole itsestään selvää, jos kerta menee sen isimiehen ottamaan.?
Olisikohan eronnut sen takia, koska ei kestä sitä, että lapsen tulon jälkeen naisen huomio kiinnittyy paljon siihen lapseen.. Haluaa siis lapsettoman naisen, joka elää vain pelkästään hänelle.
Tyypillinen mies. Jos joskus eroan nykyisestäni, niin koetan onneani naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Perussettiä. Osa miehistä on käsittämättömän tekopyhiä. Naisilta voi vaatia kaikenlaista, mutta itse ei tarvitse näitä kriteerejä noudattaa.
Tiedän naisen, jolla on 5 lasta ja ei suostu deittailemaan miehiä, jolla omia lapsia
Älä vaivaa päätäsi tuollaisella miehellä. Kuullostaa todella vastenmieliseltä tyypiltä. Ei minkäänlaisia käytöstapoja kun tuollaista möläyttelee. Kai vastasit, että "Kävi sama mielessä sinusta kun isi mies oot."
Olen nainen jolla on lapsi enkä ole alkanut suhteeseen lapsellisen kanssa. En ymmärrä, miksi minulla olisi "velvollisuus". Kenenkään lapsettoman ei ole pakko minuakaan lapsen kanssa kelpuuttaa, joten en tajua miksi tämä on väärin.
Mitä enemmän molemmilla aikuisilla on "rajoitetta" ajan suhteen ja sumplimista arjessa, niin sitä epätodennäköisempäähän se on, että suhdetta saa ikinä toimimaan. Nyt jos deittailen jotain lapsetonta, niin hänhän pystyy todennäköisesti säätelemään menojaan ja olemaan kanssani vaikka silloin kun olen ilman lasta.
Lukuisille naisille on ollut liikaa 110km välimatka jonka takia ei voi edes aloittaa tutustumista. Siis aikuisille yli 30v työssä käyville naisille. Ei tuo ole mikään kaukosuhde eikä aikuisten maailmassa este suhteelle. Nämä naiset eivät ole valmiita näkemään pienintäkään vaivaa suhteen eteen. Mutta tekosyyhän tämäkin varmaan suurimmaksi osaksi on. Kukaan ei ole kyllin hyvä että voisi edes käydä kahvilla.

Naisille riittää paaljon pienempikin syy hylkäämiseen kuin 110km välimatka. Samat naiset sitten uhriutuvat, kun ovat olleet vuosia sinkkuna eivätkä muka löydä ketään. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen jolla on lapsi enkä ole alkanut suhteeseen lapsellisen kanssa. En ymmärrä, miksi minulla olisi "velvollisuus". Kenenkään lapsettoman ei ole pakko minuakaan lapsen kanssa kelpuuttaa, joten en tajua miksi tämä on väärin.
Mitä enemmän molemmilla aikuisilla on "rajoitetta" ajan suhteen ja sumplimista arjessa, niin sitä epätodennäköisempäähän se on, että suhdetta saa ikinä toimimaan. Nyt jos deittailen jotain lapsetonta, niin hänhän pystyy todennäköisesti säätelemään menojaan ja olemaan kanssani vaikka silloin kun olen ilman lasta.
sinänsä fiksua sinulta ;) mutta eri asia on, ettei se lapseton jaksa välttämättä kovin kauaa katsella sitä, että nimenomaan sinun menojen mukaan suhde menee aina.
Eihän tuossa oikeastaan ole ongelma se, jos mies itse haluaa lapsettoman naisen, vaan ongelma on tuollainen älytön kommentointi tuntemattomalle. Sitähän voi vaan kaikessa hiljaisuudessa skipata ne, joiden profiilissa lukee, että on lapsi, ja jos asian tajuaa vasta viestitellessä, voi sitten todeta, että nyt ei ole sitä mitä etsin. Kaikenlainen kiukuttelu, turhautunut kommentointi ja riidanhaasto on vaan todella väsynyttä - ilmeisesti tarkoituksella halusi tehdä niin. Joillain on tarve purkaa omia turhaumiaan muihin.
Tuollaiset voi vaan ohittaa vastaamatta. Miksi tuhlata omaa aikaansa...
Vierailija kirjoitti:
Lukuisille naisille on ollut liikaa 110km välimatka jonka takia ei voi edes aloittaa tutustumista. Siis aikuisille yli 30v työssä käyville naisille. Ei tuo ole mikään kaukosuhde eikä aikuisten maailmassa este suhteelle. Nämä naiset eivät ole valmiita näkemään pienintäkään vaivaa suhteen eteen. Mutta tekosyyhän tämäkin varmaan suurimmaksi osaksi on. Kukaan ei ole kyllin hyvä että voisi edes käydä kahvilla.
Ei se este suhteelle olisikaan, jos tapaisi kiinnostavan ihmisen, ihastuisi ja rakastuisi. Mutta on eri asia lähteä täysin tuntemattomien joukosta etsimään potentiaalista kumppania noin kaukaa - tapailuvaiheessa, kun vielä ei ole ihastunut, on vaikea motivoitumaan kulkemaan pahimmillaan jopa kahdella junalla eri kaupunkiin.
Synnyttäneen naisen kroppa ei kiihota.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäneen naisen kroppa ei kiihota.
Ja silti tumputat jatkuvasti naisille jotka on äitejä.
Aloitus on selvä: mies tiesi, että nainen priorisoi lapsensa. Siinä ei miehelle ole ihan helposti tilaa.
Miehet puolestaan hyvin usein priorisoivat uuden puolisonsa lastensa edelle. Eivät kaikki, mutta suurelta osin.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen jolla on lapsi enkä ole alkanut suhteeseen lapsellisen kanssa. En ymmärrä, miksi minulla olisi "velvollisuus". Kenenkään lapsettoman ei ole pakko minuakaan lapsen kanssa kelpuuttaa, joten en tajua miksi tämä on väärin.
Mitä enemmän molemmilla aikuisilla on "rajoitetta" ajan suhteen ja sumplimista arjessa, niin sitä epätodennäköisempäähän se on, että suhdetta saa ikinä toimimaan. Nyt jos deittailen jotain lapsetonta, niin hänhän pystyy todennäköisesti säätelemään menojaan ja olemaan kanssani vaikka silloin kun olen ilman lasta.
Kunhan ymmärrät oman tasosi, ettet sen takia jää tahtomattasi yksin. Se taso on merkittävästi huonompi kuin ennen lasta. Varmasti jostain löytyy joku joka on valmis säätämään aina menojaan sinun, lapsesi ja eksäsi ehdoilla,jotta armeliaasti viettäisit hänen kanssaan päivän tai jopa pari viikossa. Ei tuollainen ole useimmille lapsettomille oikea parisuhde vaan jotain kevytdeittailua.
Hyvin harva haluaa TOISTEN lapsia vaivoikseen.