Vanhempani eivät hakeneet apua sairauteeni, kun olin lapsi

Mitä oireita aloittajalla oli lapsena?

Tsemppiä tilanteeseen! Joskus vanhempien tekemättömyyksien anteeksiantaminen tuo itselle rauhan.

Ettekö uskaltaneet koulun lääkärintarkastuksissa avata suutanne?

Mun vaiva oli pieni, mutta sitä kautta pääsin tutkimuksiin ja löytyi laktoosi-intoleranssi, joka ei silloin ollut vielä kovin yleinen.

Hmmm... Ehkä sun olisi parempi yrittää ajatella, että vanhempasi tekivät niin kuin tekivät siksi, etteivät muuhun pystyneet. Koska niiltä puuttuu jotakin mikä normaaleilla ihmisillä pitäisi olla, joku ruuvi päästä.

Suhtaudut sillä lailla, ettei ikäänkuin voi kauhalla vaatia. Annat kaikkien vihan- ja raivontunteittenkin vaan tulla ihan vapaasti etkä edes pyri ajattelemaan, että sun pitäisi tuntea jotenkin huonoa omaatuntoa mistään omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Sä olet täysin oikeutettu niihin.

Sitten, annat niitten mennä. Annat anteeksi. En tarkoita että vanhempiesi takia, vaan oman itsesi takia. Siksi, ettei sun tarvitse enää kantaa niitä tunteita ja ajatuksia, eikä lapsuuttasi taakkanasi.

Unohtaa sun ei tarvitse koskaan, etkä voikaan, mutta teet tuon itsesi ja omien lastesi ja teidän tulevaisuutenne vuoksi.

Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi!

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:48"]

Ettekö uskaltaneet koulun lääkärintarkastuksissa avata suutanne?

Mun vaiva oli pieni, mutta sitä kautta pääsin tutkimuksiin ja löytyi laktoosi-intoleranssi, joka ei silloin ollut vielä kovin yleinen.

[/quote] Luuletko, että lapsi osaa tajuta välttämättä vielä edes itsekään, että hänellä jokin sairaus tai ongelma on, varsinkin jos on mielen ongelmista kyse?! Eihän OCD välttämättä edes vaivaa itse lapsea, mutta sitten nuorena ja aikuisena alkaakin vaivata ja kunnolla!

Erittäin ikävää, ettet saanut apua ajoissa. Puhuitko tilanteesta koskaan koulussa terveydenhoitajalle?

Opettajat näkevät päivittäin huonolla hoidolla olevia lasten ja nuorten fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia. Osa isompia, osa taas pienempiä. Ilmeisesti vanhemman silmä tottuu niin, ettei hän huomaa ilmiselviäkään ongelmia. Esimerkkeinä voisi olla vaikkapa paha hiuspohjan talitöhnä, laajat allergiset ihottumat (joita ei hoideta), lapsen selvä masennus, vaikusta tukkeutuneet korvat (joilla ei tahdo enää kuulla), huumeiden käyttö, jne.

oletko ihan oikeasti näin käyttäytyvä, äitisi ei tiennyt sairaudestasi, ehkä pelkäsi ja rakasti sua niin että huijasi itseäänkin luulemaan että sinä olet terve, vanhempo sukupolvi on usein hieman lääkäreitä vieroksuva ja luulee että "itse paranee" paljon paremmmin, että jos ei välitä vaan liikkuu, niin paranee, ja lääkärit vaan pahentaa asiaa, ehkä äitisi on lapsena joutunut huonolle lääkärille, ja siksi luuli että jos päälle ei näy mitään traumaa niin on parempi ja turvallisempi olla menemättä lääkäriin, onhan se tyhmää luuloa, mutta tuskin tahallista, anna äidillesi anteeksi, ole kiitollinen siitä että sinut synnytettiin, ja kasvatettiin, äitisi teki niin paljon sulle ja jos ei ollutkaan mallivanhempi niin varmasti yritti ja halusi parastaan, ole onnellinen ja rakasta läheisiäsi, rakkaus ja anteeksianto.

oletko ihan oikeasti näin käyttäytyvä, äitisi ei tiennyt sairaudestasi, ehkä pelkäsi ja rakasti sua niin että huijasi itseäänkin luulemaan että sinä olet terve, vanhempo sukupolvi on usein hieman lääkäreitä vieroksuva ja luulee että "itse paranee" paljon paremmmin, että jos ei välitä vaan liikkuu, niin paranee, ja lääkärit vaan pahentaa asiaa, ehkä äitisi on lapsena joutunut huonolle lääkärille, ja siksi luuli että jos päälle ei näy mitään traumaa niin on parempi ja turvallisempi olla menemättä lääkäriin, onhan se tyhmää luuloa, mutta tuskin tahallista, anna äidillesi anteeksi, ole kiitollinen siitä että sinut synnytettiin, ja kasvatettiin, äitisi teki niin paljon sulle ja jos ei ollutkaan mallivanhempi niin varmasti yritti ja halusi parastaan, ole onnellinen ja rakasta läheisiäsi, rakkaus ja anteeksianto.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:48"]

Ettekö uskaltaneet koulun lääkärintarkastuksissa avata suutanne?

Mun vaiva oli pieni, mutta sitä kautta pääsin tutkimuksiin ja löytyi laktoosi-intoleranssi, joka ei silloin ollut vielä kovin yleinen.

[/quote] Luuletko, että lapsi osaa tajuta välttämättä vielä edes itsekään, että hänellä jokin sairaus tai ongelma on, varsinkin jos on mielen ongelmista kyse?! Eihän OCD välttämättä edes vaivaa itse lapsea, mutta sitten nuorena ja aikuisena alkaakin vaivata ja kunnolla!

[/quote]

Ok, luulin että asia vaivasi jo lapsena. Eikö koulussakaan kukaan huomannut mitään? kaverit varmasti kaikki huomasi?

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:54"]

Hmmm... Ehkä sun olisi parempi yrittää ajatella, että vanhempasi tekivät niin kuin tekivät siksi, etteivät muuhun pystyneet. Koska niiltä puuttuu jotakin mikä normaaleilla ihmisillä pitäisi olla, joku ruuvi päästä.

Suhtaudut sillä lailla, ettei ikäänkuin voi kauhalla vaatia. Annat kaikkien vihan- ja raivontunteittenkin vaan tulla ihan vapaasti etkä edes pyri ajattelemaan, että sun pitäisi tuntea jotenkin huonoa omaatuntoa mistään omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Sä olet täysin oikeutettu niihin.

Sitten, annat niitten mennä. Annat anteeksi. En tarkoita että vanhempiesi takia, vaan oman itsesi takia. Siksi, ettei sun tarvitse enää kantaa niitä tunteita ja ajatuksia, eikä lapsuuttasi taakkanasi.

Unohtaa sun ei tarvitse koskaan, etkä voikaan, mutta teet tuon itsesi ja omien lastesi ja teidän tulevaisuutenne vuoksi.

Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi!

[/quote]

Kiitos sulle tästä. <3 Välillä onnistunkin ihan hyvin ajattelemaan, että vanhemmiltani tosiaan puuttuu jokin ruuvi päästä ja tavallaan annan anteeksi. Sitten tulee taas näitä synkistelykausia kun olen tavannut vanhempiani, ja heidän käytöksensä tuo taas mieleen sen, millaista lapsena oli. :/

Ap

Sairauteni siis alkoi 14-vuotiaana, eli lapsi mielestäni vielä olin. Kaverit varmasti huomasivat jotakin joo, mutta tuskin osasivat ajatella mikä minua vaivasi, ajattelivat varmaan, että olen vaan vähän outo. Ja aika paljon tuo sairaus aiheutti eristäytymistäkin, eli en ollut kavereiden kanssa niin paljon vapaa-ajalla. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:24"]

[/quote] Tosi inhottavaa :( Ei pitäisi vertailla, mutta kyllä itse varmasti olisin ennemmin mieleltäni terve kuin miltään muilta osa-alueilta. OCD on kyllä niin täyttä paskaa, se on vielä jotenkin niin "hävettyä" ja siitä ei puhuta oikein missään.. Ainakaan siis julkisesti. Toisin kuin nykyisin melkeinpä kaikista muista vastaavanlaisista ahdistuneisuushäiriön muodoista, esim. paniikista, ahdistuksesta, masennuksesta jne.. 

Saanko udella mitä lääkettä syöt? Itselläni Seronil, mutta syönyt vasta pari kk, eikä ole vielä kyllä apua ollut, annostus 30 mg. T: 19

[/quote]

Totta puhut, ocd on niin täyttä paskaa kuin olla ja voi. :/ Se vaikuttaa ainakin itselläni ihan kaikkeen ja tekee elämästä todella raskasta. Syön nyt Sertralin Orionia 200 mg, hiljan nostettiin tuohon annokseen, kun 100 mg ei juurikaan auttanut. Odottelen siis nyt miten tuo 200 mg alkaa vaikuttaa, siinähän tosiaan kestää aina useamman viikon..

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:32"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:48"]

Ettekö uskaltaneet koulun lääkärintarkastuksissa avata suutanne?

Mun vaiva oli pieni, mutta sitä kautta pääsin tutkimuksiin ja löytyi laktoosi-intoleranssi, joka ei silloin ollut vielä kovin yleinen.

[/quote] Luuletko, että lapsi osaa tajuta välttämättä vielä edes itsekään, että hänellä jokin sairaus tai ongelma on, varsinkin jos on mielen ongelmista kyse?! Eihän OCD välttämättä edes vaivaa itse lapsea, mutta sitten nuorena ja aikuisena alkaakin vaivata ja kunnolla!

[/quote]

tiesikö tuo vastaaja jo, että kyse oli ocd:stä? Mitä jos kiukuttelun sijasta opettelisit laittamaan olennaiset tiedot jo aloitukseesi?

[/quote]

Tuon "kiukutteluvastauksen" kirjoittaja en siis ollut minä. :)

Ap

Mutta mielestäni tuossa ns. kiukutteluvastauksessa on kuitenkin pointtinsa. Eihän lapsi tajua, että hänellä on ocd. Silloin ei ollut edes nettiä, mistä asiaa olisi selvittänyt, niin kuin myöhemmin tein. Helpompihan se on kertoa lääkärintarkastuksessa, että vatsa on kipeä kuin kummallisesta käytöksestään, johon vanhemmatkin suhtautuvat oudoksuen ja ärtyisästi.

Ap

Mitenkään asiaa vähättelemättä, 14v on jo murrosikäinen ja murrosikään kuuluu kaikenlaisia oikkuja. Ehkä vanhemmat luuli se olevan jotain semmoista, ohimenevää.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:24"]

Minun vanhempani eivät hankkineet apua kun viiltelin itseäni n.13-vuotiaana. Olen käynyt terapiassa aikuisiällä ja kun kerroin tästä äidilleni suhtautui hän terapiaan hyvin halveksivasti, eikä ymmärtänyt miksi olen masentunut.

[/quote]Tämä muutes unohtui minultakin mainita. Äitini huomasi pahat viiltelyjäljet käsivarsissani kun olin myös juuri 13 vuotias. Hän suuttui ja tivasti mistä ne ovat tulleet. Kun valehtelin että itse raavin oli asia sillä käsitelty. Herraisä sentään, lapsen käsivarret pitkillä viiltojäljillä ja asia on ok kun lapsi vastaa että satutti itseään "vain" omilla kynsillä! Käsittämätöntä.

Myös minun äitini on sitä mieltä että olin lapsuudessa oikein onnellinen ja iloinen, ja "en voi" ajatella tai tuntea toisin. Kummasti vaan olen 9-vuotiaana kirjoittanut päiväkirjaan että harkitsen itsemurhaa, kukaan ei välitä, ja "perheenkin" olen kirjoittanut aina " " -merkkien sisälle (koska koin aina ettei minulla ole perhettä). Melkoisen onnellinen lapsi, joo-o...

9/17

[/quote]

Kuulostaa todelta tutulta. Äitini myös välillä löi minua ja kun kerroin koulukuraattorille ei hän uskonut minua koska tunsi äitini ja piti häntä niin mukavana. Onneksi ajat ovat muuttuneet ainakin vähän.

T. 90-luvun nuori

Itselläni on hieman samankaltainen kokemus kuin AP:llä. Paniikkikohtaukseni ja pakkoajatukseni alkoivat noin 10-vuotiaana, jos oikein muistan. Minulla ei ollut ulospäin näkyviä pakkotoimintoja ja sain paniikkikohtaukseni usein yöllä, joten pidin ongelmat itselläni, mutta olin todella itkuinen, masentunut, pelokas, ahdistunut ja huonosti voiva lapsi, siis ulkoisesti. Oireilin paljon psykosomaattisesti. Se oli tietysti vain jäävuoren huippu. Sisäisesti olin täysin riivattu. No, en koskaan saanut muuta palautetta kuin että olen hankala lapsi ynnä muuta syyttelyä, vähättelyä ja mitätöintiä. En viitsi selittää kaikkia psyykeni romahtamisen vaiheita, mutta vauhtia on haettu sairaalasta asti myöhemmin.

Minun nähdäkseni psyykkisten ongelmien vyyhti alkoi kasvaa yksinkertaisesti hoitamattoman OCD:n ja paniikkihäiriön vuoksi. Uskon, että saan tilani vielä paremmaksi, vaikka olenkin käynyt pohjalla. Nyt tiedän ongelmieni perimmäisen syyn, ikään kuin sen ytimen, jolloin voin alkaa kohdistaa hoitotoimenpiteitä oikein. Tunnen, että muut psyykiset ongelmat ovat rakentuneet ikään kuin paniikkihäiriön ja OCD:n ympärille tai niiden takia, seurauksena tai liitännäisoireina. On tietysti mahdollista, että olen väärässä, mutta tuo selitys kuulostaa loogisimmalta verrattuna muihin diagnooseihin tai selityksiin. Uskon myös, että lapsena vakavasti sairastuminen ja sen kanssa yksin jääminen on traumatisoiva kokemus ja se on myös vaikuttanut persoonallisuuteeni.

OCD:n liitetään usein luovuus ja älykkyys - ominaisuudet, jotka ironisesti auttavat oireiden salailussa ja näin edesauttavat tilan pahenemista. Itselläni on pääasiassa pakkoajatuksia, ei niinkään toimintoja (paitsi mielen sisäisiä), joten kukapa olisi tiennyt kärsimyksistäni - itsekin luulin pitkään, että ne ovat osa persoonallisuuttani. On vaikeaa käsittää epänormaaliksi tai patologiseksi sellaista asiaa, joka on ollut normaalia ja jokapäiväistä lapsesta asti.

Saatoin eksyä sivuraiteille. Olenko katkera vanhemmilleni? En tiedä. Tuntuu, että olen jokseenkin sinut asioiden kanssa. En osaa edes kuvitella että asiat olisivat menneet jollakin toisella tavalla, tai että olisin ollut onnellinen lapsi. En kylläkään tunne kunniotusta vanhempiani kohtaan enkä halua olla erityisen läheisissä väleissä heidän kanssaan. Tunnen lähinnä syvää surua ja myötätuntoa sitä pientä lasta kohtaan, joka hylättiin sairautensa kanssa. Toivon hänelle - eli itselleni - vain hyvää...