Lue keskustelun säännöt.
Koetko olevasi ns. unelmaminiä/-vävy?
04.02.2014 |
Siinähän se kysymys jo oli. Mitkä asiat vaikuttavat siihen, oletko vaiko etkö?
Kommentit (19)
en todellakaan koe enkä ole. anoppi varmaan haluais jonkun sukkaa kutovan pullaa leipovan marjoja säilövän maatuskan.
olen kaukana siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Minulla on anoppiin aika etäiset välit. Ihan kohteliaat ja minulle riittävät, mutta hän ei saa minusta tyttären korviketta enkä minä hänestä äidin. Eikä tarvitsekaan. Joskus olen myös sanonut hänelle turhan kärkevästi, mitä kyllä kadun. Uskon silti, että hän on ihan tyytyväinen poikansa valintaan. Kiitteli esimerkiksi joskus, että pidän hänen pojastaan hyvää huolta. Mieheni isä on kuollut, joten apen kannalta en osaa asiaa tarkastella.
Harva ihminen on oikeasti unelma-mitään. Kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa.
En mä kyllä varmastikaan ole. En tasan varmasti ole ex-miehen äidin mielestä. Nykyistä anoppia en niin tunnekaan.
Exää en passannut 24/7 vaan vaadin/oletin hänen tekevän oman osansa kotitöistä myös silloin kun meille tuli lapsia. En koskaan sietänyt sitä että "isi tulee auttamaan" vaan korjasin joka kerta "isin tekevän oman osansa kotitöistä", ja se taas sai anopin ihon inhosta kananlihalle.
Anopin mielestä vain hänen poikansa teki töitä vaikka teimme samaa työtä samassa vuorossa. Lasten synnyttyä miehen työt olivat vaihtuneet päivävuoroon, itse jatkoin vuorotyössä, mutta en siltikään ollut anopin mielestä oikeutettu nukkumaan päivisin, yövuoron jälkeen siis. Koska päivisin ei nukuta. Hän ei koskaan tajunnut miksi lapset vietiin päiväkotiin kun minähän olin kotona päivällä...
No, oli paljon asioita jotka hiersi meidän välejämme. Ai että tuntui hyvältä kun erosin miehestäni ja hänen äidistään. Älytön mammanpoika sitä tulikin naitua aikanaan.
Olin alunalkaen väärä valinta anoppini pojalle...mikä nyt sitten ikinä olisi kelvannutkaan akalle! Kehuu kyllä kovaan ääneen poikaansa ja pojan lapsia! Omat tyttärensä ovat maailman hienoimpia ihmisiä. Minä olen vain synnytyskone! Ja lihavakin vielä... :/ (siis anopin mielestä) eli en ole ihanne miniä mutta on anoppikin ihan peerseestä. Vävyt taas...MAAILMAN PARHAAT!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ja anoppi on sen useasti minulle sanonutkin. Ja kummallista olisikin, jos en näiden lukuisien aviovuosien jälkeenkään vielä (tai enää) olisi unelmaminiä.
En mutta mulla on unelma-anoppi ja -appiukko Ihania ihmisiä! Olen eronnut ja ex-anoppi oli kauhea noita-akka. Paitsi että on appi mulle pikku huppelissa sanonut että arvostaa mua tosi paljon jne.. ja aina haluaa halailla kun nähdään. Kiva jos hekin tykkää musta. En oo kyllä mikään maailman helpoin ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ole, mutta sitä anoppi ei todellakaan myönnä.
Tapasin hänet ekan kerran krapulassa ja vieläkin se hävettää.
Mä en ole mikään unelmaminiä, koska tykkään olla omassa rauhassa. Tulen anopin kanssa hyvinkin toimeen, mutta en kutsu häntä meille kovinkaan usein, paitsi tietysti juhlapäivinä.
Mua ärsyttää kun hän pitää poikaansa jonain jumalana, joka ei voi tehdä koskaan mitään väärää ja jos nyt tuo jotain "mokaa", niin se on mun syy ja siksi monesti alan lapsellisuuksissani ärsyttämään anoppia tahallaan.
Anopin mielestä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua kuin hyvissä asioissa. Lapset eivät saa mekastaa heillä ja auta armias, jos hieman alkavat kinaamaan, niin anoppia alkaa huutamaan kuin hinaaja. Ei myöskään ota lapsia kylään, koska lapset eivät osaa käyttäytyä. Se taas tarkoittaa sitä etten mä ole osannut kasvattaa lapsia oikein. Anoppi ei myöskään ymmärrä sitä, miksi mä en ravaa koululla joka kissanristiäisissä.
Ja jos lapset ovat tehneet jotain tyhmää, niin tuo pelkää mitä muut sanovat, mua se ei hetkauta. Tiedän, että jokainen lapsi mokailee, vaikka olisivat kuinka hyvin kasvatettuja, mutta mun syyhän se on, jos en ole saanut lasta ymmärtämään jotain asiaa ja hän tekee sen silti ja asettaa perheensä häpeään. Siis anopin.
Voisin luetella vaikka kuinka paljon syitä miksi en ole unelmaminiä. Toivonhan mä joskus, että olisin energinen, positiivinen, sosiaalinen ja koko ajan siivoava ja lasten kanssa touhuava uuras äiti, mutta kun en sitä ole, niin yritän selviytyä niin hyvin kuin kykenen.
Joo mutta appi on kyllä ollut ihan eri mieltä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Miehen suku on todella läheinen ja kaikki ovat todella samanlaisia (samanlaiset kiinnostuksenkohteet, harrastukset, arvot) että eroan heistä todella. Mieheni sisarusten kumppanit sopivat sukuun täydellisesti, siksikin tunnen itseni ihan vääränlaiseksi :P Emme myöskään anopin kanssa esim. soittele toisillemme koskaan tai mitään. No, ollaan miehen kanssa nyt muutenkin eroamassa niin eipähän tarvitse enää tuntea alemmuutta noita kohtaan.
En todellakaan ole. Vaikka pidän miehestä, taloudestamme ja kodistamme huolta, niin silti olen satuttanut miestäni erouhkailuilla suurien riitojen tullessa niin paljon, että se laskee pisteitä todella hurjasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hm... olen, ja en ole.
Meillä on kolme hienoa lasta, jotka ovat jo isoja, emme ole paljon lastenhoitoapua tai muutakaan apua joutuneet pyytämään. Huushollin ja perheen pyörittäminen työn ohessa on sujunut hyvin. Remontteja on tehty ja ulkomaankomennuksella oltu ja asiat sujuneet oikein hyvin.
Mutta en passaa miesväkeä, en omaa miestä enkä varsinkaan appea. En ole kodinhengetär, jolle on kunnia-asia laittaa lakanat oikein päin sänkyyn ja kiillottaa huonekasvien lehdet. En hyväksy sitä, että anoppi kohtelee lapsiaan ja lastenlapsiaan epätasapuolisesti. Enkä avaudu enää koskaan, en koskaan, anopille henkilökohtaisista tuntemuksistani.
Enpä ole koskaan miettinyt asiaa. Vävyn rooli on minulle täysin yhdentekevä. Kunhan nyt ei ritaannu vaimon sukulaisten kanssa, hyvä on. Aika harvoin tarvitsee onneksi sukulaisia tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Olen kovin erilainen kuin appivanhempani. Todella hyvä vaimo ja äiti kuitenkin olen. Se riittääkin. :)
En ole. Olen itse ohjautuva enkä anoppi ohjautuva. Meillä on asialliset välit ,jos olemme liikaa yhdessä siitä ei hyvää tule.
Ok miniä
Ei suuremmin erimielisyyksiä, jutellaan nätisti. Luulen että hän arvostaa mitä teen hänen poikansa ja pojanpoikansa vuoksi ja hyväksi
Ennen lasten syntymää olin anopille unelmaminiä. En ole enää. En suostunut hoitamaan lapsiamme anopin ohjeilla ja säännöillä.
No ainakin anoppi on sanonut että olen unelmaminiä. :) Ei tarkemmin määritellyt, miksi.
Jos unelmaminiä on sellainen, joka auttaa tarvittaessa appivanhempia, pitää heihin yhteyttä, kasvattaa lapset hyvin ja hoitaa kodin ja on kaikinpuolin tunnollinen ja kunnollinen, niin olen sellainen.
Jos unelmaminiä on sellainen, joka tulee varakkaasta suvusta ja nostaa miehensä elintasoa, niin en ole sellainen.
Tulen hyvin juttuun appivanhempieni kanssa, autamme toisiamme puolin ja toisin ja viihdymme yhdessä. Uskon heidän ihan oikeasti pitävän minusta.