voiko perättömästä lastensuojelu ilmoituksesta
Kommentit (5)
Varsinaista rikosrekisteriä ei kuitenkaan tule mahdollisesta sakkorangaistuksesta ja mahdollisista vahingonkorvauksista. Vain sakkoa vakavammat rikokset aiheuttavat merkinnän rikosrekisteriin.
Kunnianloukkaussyytteen voi nostaa myös siviilikanteen muodossa, jolloin se ei ole riippuvainen syyttäjän harkinnasta ja menee siis automaattisesti oikeuskäsittelyyn asti.
Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Olin itse todistajana tapauksessa, jossa oli tehty aiheeton lastensuojeluilmoitus. Sen lisäksi syytetty oli tosin valehdellut naapureillekin kaikenlaista.
Tuomioksi tuli sakkoja noin 250 euroa ja lisäksi vahingonkorvauksia noin 1 500 euroa. Selkeä kunnianloukkaus.
Eli siis käytännössä et voi nostaa syytettä itse mutta rikosilmoituksen voit tehdä.
tein itse ilmoituksen heidän eläimistä, tänää kävivät meillä lastensuojeusta tarkastamassa tilanteen, turha reissu heiltä, mutta vituttaa silti -ap-
Liian usein kuulee tapauksista, että perättömiä lastensuojeluilmoituksia on käytetty esim. työpaikkakiusaamisen välineenä. Ymmärrän, että ls-ilmoituksen tekemisen kynnys täytyy pitää matalana, mutta pitäisi kyllä olla joku keino rankaista tonttuja, jotka juoksuttavat viranomaisia piruuttaan. Eihän se voi olla todellisten lastensuojelutapausten (eikä veronmaksajien) etu, että viranomaisia työllistetään ihan turhaan. Puhumattakaan ilmoituksen kohteesta, jonka maine kokee kolhun.