Lue keskustelun säännöt.
Törmääkö aikuisiällä helposti peruskoulussa olleisiin tyyppeihin?
03.02.2014 |
Jep, eli mihinkä minunkin tarinani liittyy niin koulukiusaamiseen ja siitä samasta syystä mieleni on suurimmaksi osaksi järkkynyt ja päätin kirjoittamaan tänne.
Mä en tiedä uskallanko mä enää koskaan elää itteni näköistä elämää? vapautuneesti. Tehdä mitä huvittaa, olla millanen huvittaa. Täytän tänä vuonna nyt 19-vuotta ja kiusaamisesta tulee kuluneeksi 3-vuotta. Sitten keskeytin koulun.
En oo päässy paljoakaan elämässäni eteenpäin, ihan vaan vähän. Joten suuri kiipeäminen olisi vielä sinne huipulle jos tästä meinaa tasapainoiseen normaaliin elämään päästä. Onko se ikinä edes mahdollista jos ei koskaan aikaisemmin ole sellaista ollut? Miten minä jaksan nousta sinne huipulle, jotta voin huokaista ja elää tasapainoista ja onnellista elämää ja että mun ei tarviis enää käydä läpi tätä selviämistaistelua?
Mul on ihan kauhee trauma noista kiusaajista. Ammattiapua en ole vielä hakenut mutta meinaan hakea koska tiedän omat voimavarani ja tarvitsen jossain vaiheessa terapiaa, en selviä enää näistä koettelemuksista ilman sitä. Ne ylittivät sietorajani/kykyni.
Joskus pelkäsin niinku aivan saatanasti kertoo et minne mä muutan ja aion seuraavaks mennä. Koska mä pelkäsin ihan tosissaan et ne kiusaajat seuraa mua aikuisiälläkin, etenkin kun vielä ollaan tälleen nuoria! mut nyt ne kai tietää sen paikan minne oon muuttanu/useampiakin paikkoja minne aioin muuttaa... Kukaan niistä ei asu nyt täällä mut mä pelkäisin kauheesti et joku joskus niistä helvetin tekijöistä muuttais samaan paikkaan ja törmäis muhun ja mä siihen ja tunnistaisin hänet tai tunnistettais toisemme.
Miten aiheeton tai oleellinen tää mun pelko on, et näin tulee käymään?
Pelkään esimerkiks muuttaa tyyliäni taas rohkeammaksi ja näkyvämmäksi koska sit jos ne törmäis aikuisiällä muhun niin tunnistais et hei! tossahan se Maija menee. ***** *****. Ja se mun ulkonäkö ois se mikä pistäis niillä silmään ja olis kiusaamisen uudestaan laukaseva tekijä.
Joo tosiaan se mun kiusaaminen oli huorittelua, koska oon aika säätäjä tyttö ja muutenkin perseillyt noiden miesten kanssa ihan tarpeeksi.
Henkiset arvet tosta on kuitenkin jääny ylä-asteelta kun kaikki haukku ja oli mun kimpussa.
Kommentit (75)
Voi sinua. Jos yhtään lohduttaa, ihmisillä on tapana kasvaa viisaammiksi (myös niillä kiusaajillasi) vuosien myötä eli jossain kohtaa elämää he aikuistuvat ja lopettavat lapselliset jutut. Itseäni kiusattiin vähän peruskoulussa ja vaikka asunkin ihan 10 km tästä paikkakunnasta, en ole oikeastaan sitten yläasteen heihin törmännyt (nyt olen jo kolmekymppinen). Älä murehdi kiusaajista, elä omaa elämääsi ja tee, mitä haluat. Muistan, kun olin suurinpiirtein parikymppinen ja yökerhossa kaverini kanssa. Silloin eräs poika, joka oli kiusannut minua tuli iskemään. Hän ei muistanut minua yläasteajoilta, mutta minä muistin hänet. Hän oli hyvin mielinkielin ja jossain vaiheessa tokaisi, että jotenkin näytän tutulta, mutta ei osannut yhdistää mistä. Siinä sen näki, kuinka merkityksetön ihminen olin kiusaajilleni, kun ei edes muistettu. Itsellekin tuli rauhallisempi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä niille närhen munat! Sinä olet vielä nuori ja pystyt näyttämään koko maailmalle mihin pystyt. Onnea matkaan siivillesi lentämään!
Haluaisin värjätä esim tukkani punaiseksi, mutta kun en pysty.
Kertaakaan en ole törmännyt mun kiusaajiin ja olen jo +40v, enpä ole törmännyt oikein muihinkaan, tuttaviin ja kavereihin kyllä...
Tsemppiä, se maailma laajenee, kun uskaltaa tehdä niitä ekoja askelia siihen suuntaan, hyvä, että olet etsimässä itsellesi apuja, ettei tarvitse yksin liian pitkään jumittaa asian kanssa, joka on jo takanapäin.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:26"]
Näytä niille närhen munat! Sinä olet vielä nuori ja pystyt näyttämään koko maailmalle mihin pystyt. Onnea matkaan siivillesi lentämään!
[/quote]
En kykene siihen kun yhden tyylin naisena. Eli en voi esim vaihdella enää vapaasti tyyliäni. :( koska tietty tyyli on mulle eniten se oma juttu, jossa kykenen olemaan oma ihteni ja suojamuuri sitä kiusaamista vastaan... jos sitä ei oo, kaikki muu tuntuu tulevan kovemmin lävite ihteen.
En jaksa elää enää näin! ilman vapautta, jumalauta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:28"]
Kertaakaan en ole törmännyt mun kiusaajiin ja olen jo +40v, enpä ole törmännyt oikein muihinkaan, tuttaviin ja kavereihin kyllä...
Tsemppiä, se maailma laajenee, kun uskaltaa tehdä niitä ekoja askelia siihen suuntaan, hyvä, että olet etsimässä itsellesi apuja, ettei tarvitse yksin liian pitkään jumittaa asian kanssa, joka on jo takanapäin.
[/quote]
Mut kun koskaan et voi tietää onko se edessä ja millä tavalla?
On monta tapaa millä se voi kävellä vielä mua vastaan...
Niitä mun kiusaajia oli siis tosi paljon, ihan 10 tai 20 ei riitä. Se lisää riskiä.
Tulee pakosti välillä tunne et tää elämä taitaa olla tässä.
En ole nähnyt ketään koulukiusaajistani myöhemmin elämässäni. Meitä oli 80 oppilasta ikäluokassani ja täällä päin meitä asuu ehkä viisi. Muita ei näe käytännössä koskaan. Koulukiusaaminen liittyy kehittymättömiin aivoihin ja murrosiässä alentuneeseen erilaisuuden sietokykyyn sekä ryhmädynamiikan ilmiöihin. Kun murrosikä on ohi ja ryhmät hajonneet, ei kiusaajillasi ole enää tarvetta kiusaamiseen.
Hanki apua ja opettele ymmärtämään kiusaamista ilmislajin teinivuosiin liittyvänä ilmiönä. Silloin tajuat, ettei kiusaamisessa itseasiassa ollut lainkaan kyse sinusta! Älä jää märehtimään vaan hanki itsellesi oma elämä.
t: 9 vuotta kiusattu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tarvitsisit vähän matkustelua tai irtiottoa. Voisit hakea tietoa esim.EVS-vapaaehtoisuudesta. Vaikka palaisit samoille kotikonnuille ikävien muistojen pariin, niin muualla käyminen voi auttaa pääsemään henkisesti irti niistä kuvioista ja muistuttaa maailman olevan laajempi paikka.
-Mies 28v-
Olen sen verran vanhempi, etten ole käynyt peruskoulua, vaan keskikoulun/oppikoulun. En muista kiusaamistapauksia omalta ajaltani. Olisinkin siksi kiinnostunut ikäisteni kokemuksista kiusaamisesta meidän kouluajoilta, niitäkin on ihan varmasti ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 15:55"]
Voi sinua. Jos yhtään lohduttaa, ihmisillä on tapana kasvaa viisaammiksi (myös niillä kiusaajillasi) vuosien myötä eli jossain kohtaa elämää he aikuistuvat ja lopettavat lapselliset jutut. Itseäni kiusattiin vähän peruskoulussa ja vaikka asunkin ihan 10 km tästä paikkakunnasta, en ole oikeastaan sitten yläasteen heihin törmännyt (nyt olen jo kolmekymppinen). Älä murehdi kiusaajista, elä omaa elämääsi ja tee, mitä haluat. Muistan, kun olin suurinpiirtein parikymppinen ja yökerhossa kaverini kanssa. Silloin eräs poika, joka oli kiusannut minua tuli iskemään. Hän ei muistanut minua yläasteajoilta, mutta minä muistin hänet. Hän oli hyvin mielinkielin ja jossain vaiheessa tokaisi, että jotenkin näytän tutulta, mutta ei osannut yhdistää mistä. Siinä sen näki, kuinka merkityksetön ihminen olin kiusaajilleni, kun ei edes muistettu. Itsellekin tuli rauhallisempi olo.
[/quote]
Mistä sua kiusattiin?
Mun on pakko ite todeta mut musta tuntuu että nämä huoran ja homon maineet on paljon kovempi juttu kuin se että kiusataan lässynlää esim jostain vaatteista, ylipainosta tai et joku on hyvä koulussa. Nämä kiusaamisen "syyt" jää aivan varmasti pois kun ikää tulee lisää, mut siitä oon ite aika varma ja kuullut muiltakin et se kellä on esim huoran maine, niin se on sellanen juttu et se kyllä aina on ja pysyy. Sillä paikkakunnalla, niiden ihmisten mielissä ketkä sinut tunsi ja tiesi ja etenkin niiden jotka kiusas ja haukku sua. Tää kiusaaminen on aivan eri sfvääreillä jo, kuin nuo muut mitä luettelin. Tää on jo kovaa seksuaalista väkivaltaa!
Et tää huoraks leimaaminen, huoran maine, seksuaalinen väkivalta/kiusaaminen, on kun tuomio loppuiäks. Aikuistenkin ihmisten mielessä.
Koska se huora on tosi vihattu tyyppi.
Sen tiiän et tästä paikkakunnasta pääsen eroon, mutta nämä ihmiset kun voi nappuloina liikutella itteensä sinne sun tänne, ellei ne kuole, tavalla tai toisella. Niin siinä on riskinsä aina elää vapaasti, se vapaus voi loppua millon tahansa tai sit ei lopu, aina elää sellanen pelko persiissä.. etenkin kun jos ne ihmiset ketkä harjotti sinua kohtaan henkistä väkivaltaa, tietää minne olet meinannut muuttaa. Ja on internetti, jota nuoret käyttää myöskin aktiivisesti ja tuntee ihmisiä sieltä sun täältä!
Tää on vaan fakta.
Ja kokemukset on yksilöllisiä.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:33"]
En ole nähnyt ketään koulukiusaajistani myöhemmin elämässäni. Meitä oli 80 oppilasta ikäluokassani ja täällä päin meitä asuu ehkä viisi. Muita ei näe käytännössä koskaan. Koulukiusaaminen liittyy kehittymättömiin aivoihin ja murrosiässä alentuneeseen erilaisuuden sietokykyyn sekä ryhmädynamiikan ilmiöihin. Kun murrosikä on ohi ja ryhmät hajonneet, ei kiusaajillasi ole enää tarvetta kiusaamiseen.
Hanki apua ja opettele ymmärtämään kiusaamista ilmislajin teinivuosiin liittyvänä ilmiönä. Silloin tajuat, ettei kiusaamisessa itseasiassa ollut lainkaan kyse sinusta! Älä jää märehtimään vaan hanki itsellesi oma elämä.
t: 9 vuotta kiusattu
[/quote]
Kyllä mä uskon et ne tulee inhoo mua aina ja tekis elämästäni tarvittaessa helvetin, niin se vaan menee...
Kun ajattelenkin tuota että värjäisin hiukseni punaiseksi, niin jalkani tärisee jo. Ja tärisee monesta muustakin asiasta.
Mä en pysty enää elää tätä elämää, kun koskaan ei tiedä mitä on edessä.
Ja pitäisi hypätä niinku tuntemattomaan.
Mä en kestä enää romahtaa samalla tavalla tai olen kuollut. Nytkin elän sellasia aikoja, että välillä ajatukseni pyörii vaan toivottomuudessa, terveyteni on mennyt, enkä näe tietä enää tästä ylöspäin.
Saatikka pelkään omien voimavarojeni ettei ne riitä käsittelemään enää tätä kaikkea mitä elämässäni on ollut.
He vittupäät pilasivat elämäni! tapan ne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 20:36"]
Ehkä tarvitsisit vähän matkustelua tai irtiottoa. Voisit hakea tietoa esim.EVS-vapaaehtoisuudesta. Vaikka palaisit samoille kotikonnuille ikävien muistojen pariin, niin muualla käyminen voi auttaa pääsemään henkisesti irti niistä kuvioista ja muistuttaa maailman olevan laajempi paikka.
-Mies 28v-
[/quote]
No ulkomaille kai sitä ois paettava jos ei suomessakaan pysty enää elämään...
Mut eikö mee ihan älyttömäks?
Kun emmä tietääkseni minkään pahimmankaan luokan rikollinen oo, että pitäis paeta.
Ehkä ei kannata odottaa, että elämässä on joskus "tasapainoinen ja huipulla". Elämä on vaihtelevaa, vastassa kaikilla on iloa ja surua, onnea ja epäonnea. Keskity elämään tätä päivää äläkä murehdi tulevaa. Jos jossain törmäät kiusaajaasi, se saattaa tuoda ikävät muistot pintaan mutta sitä on turha miettiä etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten sanottu: niihin paskiaisiin et enää törmää. Toisaalta tuskin tunnistaisitte toisianne.
Lopeta niiden vanhojen asioiden pöyhiminen. Niin minä tein heti, kun pääsin yläasteesta eroon. Tee itsellesi selväksi, että se paska on ohi, eikä toistu. Alat elää ihan normaalisti.
Täällä on aina joskus ollut asiasta ketjuja, tai asiat on tullut muuten esiin. Jos jatkat asioiden läpikäyntiä, niin saat läpikäydä niitä asioita koko elämäsi.
Ap, pakeneminen ei ikinä tule sua auttamaan, sillä silloin sä tosiaan pelkäät kuten nyt, et uskalla elää ja ne vainoaa sua, olivat samalla paikkakunnalla tai ei... Eli, hoida se terapia ja ala työstää sitä, siinä saat kasvua kaikinpuolin.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 15:27"]
Mites olisi se avun hakeminen, jotta pääsisit tuosta tutusta ja turvallisesta uhrin roolista?
[/quote]
Ja voikun tää rooli olisikin tuttu ja turvallinen.. turvallisesta kaukana, kun sydän tykyttää joka helvetin asiasta! MÄ EN TIEDÄ EDES, MIKSI.
Kun otetaan esimerkiks toi hiustenvärjäys ja siihen liittyvä pelko, kun mulla oli esim ylä-asteella ne mustat hiukset:
Niin kykenen ajattelemaan järkevästi sen asian, ettei sen hiustenvärjyyn pitäis mihinkään vaikuttaa ja et kaikilla on oikeus kokeilla erityylejä, ei sen kuulu sen kummemmin luonteeseen olla yhteydessä, vaan ihan vaihtelun ilosta on kiva.
Niin ei tuu stressiä tai jännitystä kun en oo semmonen.
Eikä pitäis tulla ahdistustakaan..
Mut silti sydän rupee pompottamaan, henkeä ahdistamaan vaikka koitan ajatella asioista toisella tavalla = järkevästi.
Niin en ymmärrä näitä mun kehon reaktioitakaan esimerkiksi!
Entä jos mun kohtalo on vaan tää... entä jos mun elämän tarkotus on mennä vaan näin huonosti ja sit kuolla pois... kai tää elämä "tarvii" niitäkin kohtaloita, ei kaikki voi olla onnellisia, jos kaikki kohtalot ois onnellisia, ei ketkään ois koskaan voinu oppia niistä huonoistakaan?
Ei tapaa, eikä edes tunnista moniakaan, jos vastaan tulisivat. Ole ihan rauhassa. Ja luulenpa, että monet kiusaajat aikuisina jo katuvatkin tekemisiään.
Olet vielä sen verran teini, että olet ns. itsekkäässä vaiheessa. Kuvittelet olevasi kiusaajille niin merkittävä henkilö, että nämä ovat yhä kiinnostuneita kiusaamaan sinua ja vaivautuisivat vainoamaan. Oikeasti niitä ei voisi enää vähempää kiinnostaa, eivätkä he enää tulevaisuudessa ole niitä samoja tyyppejä, jotka kiusaavat. Ihminen näet kasvaa.
Ongelma on siis enää korviesi välissä. Hanki siihen apua.
t: Se kiusattu
En ole törmännyt vuosiin yhteenkään peruskoulun luokkatoveriin, vaikka kävin lukion ja yliopistonkin samassa kaupungissa. En usko että kovin moni luokkatoveri on korkeakoulussa, varmaan on eri porukat ja asuvat eri kaupunginosissa... Ja hyvä niin, en halua heistä ketään tavatakaan.
Mites olisi se avun hakeminen, jotta pääsisit tuosta tutusta ja turvallisesta uhrin roolista?