Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Törmääkö aikuisiällä helposti peruskoulussa olleisiin tyyppeihin?
03.02.2014 |
Jep, eli mihinkä minunkin tarinani liittyy niin koulukiusaamiseen ja siitä samasta syystä mieleni on suurimmaksi osaksi järkkynyt ja päätin kirjoittamaan tänne.
Mä en tiedä uskallanko mä enää koskaan elää itteni näköistä elämää? vapautuneesti. Tehdä mitä huvittaa, olla millanen huvittaa. Täytän tänä vuonna nyt 19-vuotta ja kiusaamisesta tulee kuluneeksi 3-vuotta. Sitten keskeytin koulun.
En oo päässy paljoakaan elämässäni eteenpäin, ihan vaan vähän. Joten suuri kiipeäminen olisi vielä sinne huipulle jos tästä meinaa tasapainoiseen normaaliin elämään päästä. Onko se ikinä edes mahdollista jos ei koskaan aikaisemmin ole sellaista ollut? Miten minä jaksan nousta sinne huipulle, jotta voin huokaista ja elää tasapainoista ja onnellista elämää ja että mun ei tarviis enää käydä läpi tätä selviämistaistelua?
Mul on ihan kauhee trauma noista kiusaajista. Ammattiapua en ole vielä hakenut mutta meinaan hakea koska tiedän omat voimavarani ja tarvitsen jossain vaiheessa terapiaa, en selviä enää näistä koettelemuksista ilman sitä. Ne ylittivät sietorajani/kykyni.
Joskus pelkäsin niinku aivan saatanasti kertoo et minne mä muutan ja aion seuraavaks mennä. Koska mä pelkäsin ihan tosissaan et ne kiusaajat seuraa mua aikuisiälläkin, etenkin kun vielä ollaan tälleen nuoria! mut nyt ne kai tietää sen paikan minne oon muuttanu/useampiakin paikkoja minne aioin muuttaa... Kukaan niistä ei asu nyt täällä mut mä pelkäisin kauheesti et joku joskus niistä helvetin tekijöistä muuttais samaan paikkaan ja törmäis muhun ja mä siihen ja tunnistaisin hänet tai tunnistettais toisemme.
Miten aiheeton tai oleellinen tää mun pelko on, et näin tulee käymään?
Pelkään esimerkiks muuttaa tyyliäni taas rohkeammaksi ja näkyvämmäksi koska sit jos ne törmäis aikuisiällä muhun niin tunnistais et hei! tossahan se Maija menee. ***** *****. Ja se mun ulkonäkö ois se mikä pistäis niillä silmään ja olis kiusaamisen uudestaan laukaseva tekijä.
Joo tosiaan se mun kiusaaminen oli huorittelua, koska oon aika säätäjä tyttö ja muutenkin perseillyt noiden miesten kanssa ihan tarpeeksi.
Henkiset arvet tosta on kuitenkin jääny ylä-asteelta kun kaikki haukku ja oli mun kimpussa.
Kommentit (75)
19-vuotiaat ovat jo kypsyneet sen verran kouluajasta, että eivät aloita kiusaamista uudestaan vain siitä syystä, että muuttavat samalle paikkakunnalle. Sama opiskelupaikka tai työpaikka ei ehkä olisi hyväksi sinulle, mutta muuten en olisi entisistä kiusaajista noin huolissani. Ymmärrän, että et haluaisi tavata heitä ollenkaan, edes vahingossa kaupan kassajonossa. Jos se ajatus ahdistaa, niin silloin tarvitset ulkopuolista keskusteluapua, että pääset eroon pelosta ja voit elää omaa elämääsi kuten itse haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:22"]
Yläaste ei ole elämän suurin asia. Se on elämän pienin asia. 30-vuotiaana et osaa nimetä yhtäkään opettajaa, mutta muistat nimeltä ehkä noin kolme samalla luokalla ollutta luokkakaveria. Muuta pois, se helpottaa. 50 kilsaa tekee jo ihmeitä.
[/quote]
No mulla se kasvo elämän isoimmaks asiaks, mikä vaikuttaa muhun vielä tänäkin päivänä. Valitettavasti..
En uskalla edelleenkään värjätä tummia tai punaisia hiuksia, kuten mulla oli sillon ja ihan vääristä syistä, esittämisen takia. Ei sen takia että olisin oikeasti halunnut. Nyt kun olen kaupassa katsellut ihmisiä joilla on mustat hiukset, haaveilen että aaws kumpa minullakin olisi rohkeutta joskus vielä tollaseen...
Tuntuu ihan inhottavalta ja ärsyttävältä kun noin outoa asiaa pelkää!
Ja se millaseks mä kuvittelin mun ylä-asteen 4-vuotiaana niin ajattelin että tuun olee suosittu ja kaunis ja alotan elämään elämäni yhtä mukavimmista ajoista kun tuun teiniks ja kaikki rakastuminen ja muut sellaset jutut alkavat. Ja mulla ois varmaan ulkonäöllisesti ollutkin siihen ihan mahdollisuus, olen kuitenkin ihan nätti. Mutta aloin 10-vuotiaana sekoilemaan ja sössimään jo elämääni toisin, mm säätämällä kaikkien poikien kanssa ja aloittamalla seurustelun... varattuunkin olin ihastunut n. 12-vuoden iässä ja epäsuorannaisesti tavoittelin sitä. Ja siitä se mun maine sit meni. En tajua yhtään mitä mun päässä liikku, ei mitään...?
En käsitä!
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:22"]
Yläaste ei ole elämän suurin asia. Se on elämän pienin asia. 30-vuotiaana et osaa nimetä yhtäkään opettajaa, mutta muistat nimeltä ehkä noin kolme samalla luokalla ollutta luokkakaveria. Muuta pois, se helpottaa. 50 kilsaa tekee jo ihmeitä.
[/quote]VMP! Mä olen 30 ja muistan edelleen yläasteen opettajani ja kaikki järkyttävät luokka"kaverini". Ajattelen heitä vähintään viikottain ja valitettavasti näenkin irl lähes yhtä usein.
Pk-seudulla kasvanut ei pääse menneisyydestään ikinä eroon, ellei muuta ulkomaille tai johonkin korpeen.
[/quote]
Eiks pk seutu oo kuitenkin aika iso..?
Mä en ole törmännyt entisiin luokkakavereihini juuri lainkaan. Olisin jopa joskus halunnut nähdä niitä mutten ole vahingossakaan törmännyt vaikka samalla paikkakunnalle jäinkin asumaan. Joten, minusta voit olla melko huoleti ja lähteä elämään ihan omaa elämääsi.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:32"]
Miksi ihmeessä ketään kiinnostasi minkä väriseksi värjäät hiuksesi? Ja jos olet jo kerran muuttanut paikkakuntaakin, tuskin tulet laumoittain kohtaamaan ketään tuttuja, jos joku yksittäinen joskus tulee, ei varmasti uskalla yksinään aikuisena ihmisenä kadulla alkaa sinua haukkua, siinähän nolaisi itsensä.
[/quote]
Mutta kertoo muille sitten ja kokoaa ne paikalle... ja helvetti on taas irti.
Sen takia, koska koen et se hiusväri tekee musta näkyvämmän, ehkä jopa kauniimman. Ne ei hyväksy sitä asiaa. Ja sitten, ne varmasti ajattelee et toi ei oo mun tyyliä, et taas se yrittää esittää jotain muuta mitä se on! et ainut mikä pätee siihen niin sen pitäisi olla se kiltti vaalea tyttö. Ei esim mikään musta hiuksinen tumma verikkö. Ei sovi sille.
Ja sillon kun mua kiusattiin, mulla oli kato tummat hiukset.
Se on niille ikään kuin huutomerkkinä et: ahaa! se haluaa palata menneeseen elämäänsä...
Alotetaampa nämä jutut uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:31"]
VMP! Mä olen 30 ja muistan edelleen yläasteen opettajani ja kaikki järkyttävät luokka"kaverini". Ajattelen heitä vähintään viikottain ja valitettavasti näenkin irl lähes yhtä usein.
Pk-seudulla kasvanut ei pääse menneisyydestään ikinä eroon, ellei muuta ulkomaille tai johonkin korpeen.
[/quote]
No jos kerran asut samoilla kulmilla kuin kakarana, onko joku ihme, että törmäät jatkuvasti menneisyyteesi? Elämää on muuallakin kuin Helsingin lähiöissä. Jopa isoja kaupunkeja on Suomessa muitakin. Mutta se kertoo kyllä kirjoittajan älystä paljonkin, jos ajattelee, että Suomessa on vain joko Helsinki tai korpi...
[/quote]Voi vittu mikä riemuidiootti. Sinä kaupan kassana et ilmeisesti ymmärrä sitä, että Suomessa monien alojen opiskelu- ja työpaikat ovat keskittyneet pk-seudulle. Täältä ei noin vaan muuteta jonnekin korpeen. Ei niin että itse sitä haluaisinkaan. Elämänlaadullakin on katsos meitstä joillekuille merkitystä.
[/quote]
Ja mulle on joskus sanottu et suomi on pieni maa et täällä helposti törmää ihmisiin menneestä elämästä...
Esim ihmisiä muuttaa työn, opiskelupaikkojen perässä muualle. Parisuhteen takia. Tai että haluaa muuten vaan.
Sitten voi olla jossain palvelualalla töissä ja kun joudut hoitamaan omia asioitasi, voit törmätä kyseisiin tyyppeihin. Tai vaikka sairaanhoitoalalla.
Ja nykynuorilla on myös netti. Ne tuntee porukkaa sieltä sun täältä...
Ei yhtään helpota tilannetta!
Mä asun paikassa jossa asuu noin 5000 ihmistä enkä ole törmännyt omiin kiusaajiini neljään vuoteen. Eiku olen, Helsingin reissulla metrossa itäkeskukseen... Olet vaan itse kuin et tuntiskaan, ei ne kehtaa alkaa jos reaktiota ei saa. Se on vaikeaa, mutta et anna mitään mihin tarttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja olen sua vuoden vanhempi. Täytän 20 ja kiusaaminen loppui 4 vuotta sitten.
-42
Niin ja olen sua vuoden vanhempi. Täytän 20 ja kiusaaminen loppui 4 vuotta sitten.
-42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 09:05"]
Mene oikeasti takaisin sinne kouluun. Vaikka töihin ja aloita iltalukio. Tulet katumaan tulevaisuudessa ankarasti kun syrjäydyt yhteiskunnasta koulutuksen puutteen vuoksi. Peruskoulupohjalla ei kovin pitkälle enää päästä. Mitä kauemmin täriset kotona ja pelkäät muiden ilkeitä kommentteja tai muuta vastaavaa niin sitä pahempaa tuhoa teet OMALLE elämällesi. Ihmettelen suuresti miksi et yksinkertaisesti vaihtanut koulua, koska sekin on mahdollista ala-ikäisellekin lopettamatta opintoja
[/quote]
Mä en kyenny heti peruskoulun jälkeen ees opiskelemaan tai ajattelemaan koulua...
Nyt on menny 3v ja alan VIHDOIN olla siinä tilanteessa että pystyn arastellen ajattelemaan uudestaan koulun aloittamista, jossain muualla ja isossa kaupungissa!
Mietippä tätä!
Mut silti mä pelkään.
Esim. mä oon aina kammonnu ja inhonnu kouluja. Niistä ei oo koskaan jääny mitään lämmintä muistoo mulle!
Ja mä oisin TOSI TOSI paljon halunnu jatkaa amiskaan sillon, mut kun en uskaltanu! ja ne pilas mun elämän, en yksittäin vaan mä!
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 09:17"]
Mun kohdalla on käynyt lähinnä niin et kiusaajat ovat myös kasvaneet aikuisiksi ja heihin törmätessä ollaan samanarvoisia ja kiusaamisesta ei puhuta vaan se on kuin unohdettu. Itse en halua ottaa sitä puheeksi eikä myöskään hekään. Ei nyt mitään ystäviä olla mutta voidaan kuulumiset vaihtaa jos jossain törmätään..
[/quote]
Joo vittu minä en kyllä haluaisi pystyä tuollaseen.. ja miksi ees pitäisi?
Jos joku tulis joskus mulle puhumaan niin valaisisin kyllä selväks miltä 13-vuotiaasta lapsesta tuntuu kun kaikki puhuu et 100 jätkän muna on käyny sun limasessa likasessa vitussa uh ah.
Siinä voi tulla kuule aika häiriintyny olo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin todella koulukiusattu ala-asteella. Kaksi lähistöllä asuvaa tyttöä kiusasivat koko kuuden vuoden ajan - myös vapaa-ajalla. Pystyin hyvin leikkimään toisen kanssa, mutta jos molemmat olivat siinä, niin kiusaaminen alkoi. Ja näin aikuisjärjellä on hankala selittää, miksi sitten kuitenkin vietin molempien tyttöjen kanssa aikaa - edes kahdestaan. Kiusaamisen taustalla oli luultavasti heidän kateutensa mun hieman parempaa elintasoa kohden. (Ei todellakaan oltu varakkaita, täysin keskituloisia, mutta tytöt tulivat pienituloisista perheistä.)
Mä lopetin koulun kesken yläasteella, pariinkiin otteeseen ja muutamassa eri koulussa. En saanut tarpeeksi apua, enkä pystynyt enää sopeutumaan kouluympäristöön.
Sain peruskoulun suoritettua eräällä kymppilinjalla (kävin kolmen vuoden opinnot vajaassa puolessatoista vuodessa läpi) ja muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ammattikoulun. Muutama vuosi sitten, viiden vuoden jälkeen muutosta palasin kotipaikkakunnalle. En ole varma asuuko toinen kiusaajistani täällä, mutta ei ainkaan olla törmätty.
Toinen kiusaajani asuu suuremmassa kaupungissa vähän matkan päässä. Hänen kanssaan olen jopa vähän yhteyksissä. En sääli häntä, vaikka hänen nuoreenestaan tulikin aika kamala. Mutta oli mielenkiintoista tavata kesällä ja jutella vähän kaikesta. Hän on myös pyytänyt anteeksi ja viimeksi tavatessakin pahoitteli käytöstään. En myöskään enää kanna kaunaa hänelle.
Joihinkin satunnaisiin ala-asteaikaisiin luokkakavereihin törmää silloin tällöin. Jos oikein pohdin asiaa, niin voisin kantaa melkein kaikille heistä kaunaa. Vaikka pääkiusaajina oli ne kaksi tyttöä, niin kukaan ei kuitenkaan ollut täysin mun puolella, paras ystävä, jne. Mutta lapsia oltiin, ei tuosta voi ketään enää syrjiä. Kyseessä on noin 10 000 asukkaan kaupunki, eli törmääminen on ihan mahdollista. Ei vaivaa mua enää, nyt ollaan kaikki jo niin "aikuisia" (tänä vuonna 26) ettei nuo asiat tulisi enää puheeksi, vaikka törmättäisiinkin.
Tässä siis mun kokemuksia. Mun mielipide APn ongelmaan - sun kiusaajat eivät tule vainoamaan sua. He eivät seuraa sua uuteen kaupunkiin ja aloita kiusaamista uudestaan. Mutta sun pelko ei poistu sillä, että joku random vauva-palstalainen sanoo sulle tän, sun pitää käsitellä se itse. Ajan tai ammattilaisen tai molempien kanssa. Voimia.
Minä olin koko peruskoulun todella pahasti kiusattu, ja kävin asian vuoksi myöhemmin terapiassakin. Törmäsin erääseen yläasteen aikaiseen koulukiusaajaani vuosia myöhemmin, nimittäin mäkkärin kassalla. Tämä oli siellä myyjänä. Ei varmaan tunnistanut, mutta minä tajusin heti, ja oli kyllä mukavaa olla kerrankin sen idiootin palveltavana. Joskus näinkin päin.
Olen myös törmännyt kotikonnuilla käydessä muutamaan ex-kiusaajaani, eivätkä ole sanoneet sanaakaan. Paitsi yksi, joka rupesi muina miehinä kyselemään kuulumisia ja jutteli kohteliaasti. Se oli hieman kiusallista, mutta eipä siihen mitään ihmeempää dramatiikkaa liittynyt. Uudessa kotikaupungissani en sen sijaan ole törmännyt yhteenkään vanhaan "tuttuun".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:32"]
Miksi ihmeessä ketään kiinnostasi minkä väriseksi värjäät hiuksesi? Ja jos olet jo kerran muuttanut paikkakuntaakin, tuskin tulet laumoittain kohtaamaan ketään tuttuja, jos joku yksittäinen joskus tulee, ei varmasti uskalla yksinään aikuisena ihmisenä kadulla alkaa sinua haukkua, siinähän nolaisi itsensä.
[/quote]
Mutta kertoo muille sitten ja kokoaa ne paikalle... ja helvetti on taas irti.
Sen takia, koska koen et se hiusväri tekee musta näkyvämmän, ehkä jopa kauniimman. Ne ei hyväksy sitä asiaa. Ja sitten, ne varmasti ajattelee et toi ei oo mun tyyliä, et taas se yrittää esittää jotain muuta mitä se on! et ainut mikä pätee siihen niin sen pitäisi olla se kiltti vaalea tyttö. Ei esim mikään musta hiuksinen tumma verikkö. Ei sovi sille.
Ja sillon kun mua kiusattiin, mulla oli kato tummat hiukset.
Se on niille ikään kuin huutomerkkinä et: ahaa! se haluaa palata menneeseen elämäänsä...
Alotetaampa nämä jutut uudestaan.
[/quote]
En oikeasti usko, että sinä tai juuri sinun elämäsi kiinnostaisi kiusaajia vielä 2 tai 3 vuoden jälkeen niin paljon että he kokoaisivat joukkonsa yhteen ja tulisivat tekemään elämästäsi helvettiä. Minusta olet uhriutunut. Okei, sua on haukuttu huoraksi koulussa, varmaan hyljeksitty ja naurettu päin naamaa, mutta niin on käynyt monella muullekin. Muut ihmiset ovat menneet elämässään eteenpäin. Opiskelleet, hankkineet ammattin ja korkeakoulutuksen ja rakentaneet itselleen ihan oman identiteetin kiusaajien paskapuheista välittämättä... joten miksi annat jonkun muun määrittää mitä sinä olet. Kun sulla on ollut huonoja kokemuksia ihmisistä ja koulusta niin olet päättänyt jumittaa kiusatun luuserin rooliin ja aina vedota siihen, että elämäsi on niin tai näin koska sinua kiusattiin.
Olet jo niin vanha, että sinulla on vastuu omasta elämästäsi ja valinnoistasi. Ja mitä sitten vaikka joku näkisi sinut kävelemässä vaikka AMKhon opiskelemaan tradenomiksi ja huutelisi perääsi, että olet huora kun olet menossa kouluun? Ketään ulkopuolista ei koko asia edes kiinnosta jos lotkauta huutelijalle korviasi ja välitä paskan marjaa. Opettele itse määrittelemään kuka sinä olet ja kuka sinä haluat olla.
Haukku ei tee haavaa. Suomessa koulukiusaaminen on hyvinkin yleistä ja monellakin naisella on varmasti ollut kokemusta huorittelusta ja osalla jopa väkivallasta koulussa.
Ihmettelen vaan missä vanhempasi olivat kun eivät saaneet sinua peruskoulun jälkeen tekemään jatkokoulutussuunnitelmia tai hakeutumaan psykiatrin tai muun ammattilaisen puheille.
Aihe on tärkeä ja kipea kiusaamista kokeneille ja kokeville, mutta ketjun aikana on käynyt selväksi, että aloittaja ei ole kiusattu.
Koko tekstiasu on sitä luokkaa, että hakee vain huomiota, hokee samaa "ku haluu punaset hiukset, oli tyttönä niin ja niin monen pojan kanssa", odotatko mahdollisesti, että palstalaiset alkaisivat alkaisivat haukkumaan kertomaasi tyyliä, poikien määrää jne?
Mitä tulee kiusaajiin, niin kyllä heissä aika monessa se kiusaaja asuu vielä aikuisenakin. Itse olen ollut kiusattu ja törmännyt muutamaan kiusaajaani vuosien kuluessa, muutama on alkanut naljaileen lähes välittömästi kun on tavattu (viikonloppua viettäessä baarissa).
Olen itse onnekkaasti saavuttanut kouluajan jälkeen henkisen vahvuuden ja saavuttanut paljon muutakin, toisin kuin kiusaajani.
Yhden kerran yksi näistä kiusaajistani jääräpäisesti yritti saada henkisen kanttini pettämään ja anelemaan armoa samalla tavalla kuin aikanaa koulussa, mutta tyyppi yllättyi totaalisesti jatkosta. Sanoin takaisin, kehoitin menemään ammattiauttajalle jos on ahdistavaa ja silloin tämä kävi fyysisesti käsiksi. Se olikin hänen viimeinen virhe, mitenkään elvistelemättä, latasin kaveri kannuun, annoin kunnolla turpaan. Niin, olen harrastanut erilaisia kamppailulajeja 1992 alkean ja saavuttanut aika paljon, juuri kamppailulajien ansiosta olev varmasti henkisesti se mitä nyt olen.
Työelämässä kiusaaminen on ihan yhtä suuri ongelma kuin koulussa, ja työelämässä se on jo huomattavasti raaempaa kuin lasten kesken, tämän tietää jokainen joka on joutunut työpaikalla kiusatuksi.
Omalla kohdalla olen joutunut tekemisiin näiden työpaikkakiusaajien kanssa, työskentelen henkilöstöpäällikkönä ja toimenkuvaani kuuluu henkilöston asiat, muun muassa työpaikkaviihtyvyys. Kiusaajat ovat itse säälittäviä reppanoita jotka purkavat pahaa oloaan tavallisesti hiljaisiin ja syrjäänvetäytyviin ihmisiin.
Pysykää vahvoina ja ilmoittakaa asiasta aina eteen päin jos tulette kiusatuiksi, sillä jos sen päästää pitkälle, sitä on aina vaikeampaa lähteä muuttamaan!
Kannattaa tosiaan muuttaa isommalle paikkakunnalle ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Isommalla paikkakunnalla opiskelu- ja työmahdollisuudet ovat myös paremmat ja saat vapaasti olla oma itsesi. Myös ulkomaille kannattaisi reissata/mennä töihin, niin saisi etäisyyttä, vaikka itse oletkin syytön siihen kiusaamiseen. Sitten kun tulet takaisin käymään kotipaikkakunnalla, niin näytät että sulla meneekin hyvin ja HE ovat jääneet sinne pyörimään omiin pikku piireihinsä.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:36"]
Mä asun paikassa jossa asuu noin 5000 ihmistä enkä ole törmännyt omiin kiusaajiini neljään vuoteen. Eiku olen, Helsingin reissulla metrossa itäkeskukseen... Olet vaan itse kuin et tuntiskaan, ei ne kehtaa alkaa jos reaktiota ei saa. Se on vaikeaa, mutta et anna mitään mihin tarttua.
[/quote]
Eli sillon mun ei kannata värjätä tummaa tukkaa tai tehdä itelleni vahvaa tyyliä, koska sillon ne tajuaa/vaistoo/haistaa musta varmaan ettei toi oo ihan mua ja tarttuu kiinni siihen...
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:53"]
Mä olin todella koulukiusattu ala-asteella. Kaksi lähistöllä asuvaa tyttöä kiusasivat koko kuuden vuoden ajan - myös vapaa-ajalla. Pystyin hyvin leikkimään toisen kanssa, mutta jos molemmat olivat siinä, niin kiusaaminen alkoi. Ja näin aikuisjärjellä on hankala selittää, miksi sitten kuitenkin vietin molempien tyttöjen kanssa aikaa - edes kahdestaan. Kiusaamisen taustalla oli luultavasti heidän kateutensa mun hieman parempaa elintasoa kohden. (Ei todellakaan oltu varakkaita, täysin keskituloisia, mutta tytöt tulivat pienituloisista perheistä.)
Mä lopetin koulun kesken yläasteella, pariinkiin otteeseen ja muutamassa eri koulussa. En saanut tarpeeksi apua, enkä pystynyt enää sopeutumaan kouluympäristöön.
Sain peruskoulun suoritettua eräällä kymppilinjalla (kävin kolmen vuoden opinnot vajaassa puolessatoista vuodessa läpi) ja muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ammattikoulun. Muutama vuosi sitten, viiden vuoden jälkeen muutosta palasin kotipaikkakunnalle. En ole varma asuuko toinen kiusaajistani täällä, mutta ei ainkaan olla törmätty.
Toinen kiusaajani asuu suuremmassa kaupungissa vähän matkan päässä. Hänen kanssaan olen jopa vähän yhteyksissä. En sääli häntä, vaikka hänen nuoreenestaan tulikin aika kamala. Mutta oli mielenkiintoista tavata kesällä ja jutella vähän kaikesta. Hän on myös pyytänyt anteeksi ja viimeksi tavatessakin pahoitteli käytöstään. En myöskään enää kanna kaunaa hänelle.
Joihinkin satunnaisiin ala-asteaikaisiin luokkakavereihin törmää silloin tällöin. Jos oikein pohdin asiaa, niin voisin kantaa melkein kaikille heistä kaunaa. Vaikka pääkiusaajina oli ne kaksi tyttöä, niin kukaan ei kuitenkaan ollut täysin mun puolella, paras ystävä, jne. Mutta lapsia oltiin, ei tuosta voi ketään enää syrjiä. Kyseessä on noin 10 000 asukkaan kaupunki, eli törmääminen on ihan mahdollista. Ei vaivaa mua enää, nyt ollaan kaikki jo niin "aikuisia" (tänä vuonna 26) ettei nuo asiat tulisi enää puheeksi, vaikka törmättäisiinkin.
Tässä siis mun kokemuksia. Mun mielipide APn ongelmaan - sun kiusaajat eivät tule vainoamaan sua. He eivät seuraa sua uuteen kaupunkiin ja aloita kiusaamista uudestaan. Mutta sun pelko ei poistu sillä, että joku random vauva-palstalainen sanoo sulle tän, sun pitää käsitellä se itse. Ajan tai ammattilaisen tai molempien kanssa. Voimia.
[/quote]
Kiitos! ite tuskin pystyn enää käsittelemään tätä asiaa koska tää pyörii mun mielessä vainoamaisesti ja aiheuttaa ahdistusta.. pakko hakeutuu jonnekin psykoterapiaan tms. :(
EN ois koskaan uskonu psyykeni menevän tähän kuntoon.. et voisin näin huonosti elämässäni.. tää on jotain aivan järkyttävää, nyt tiedän mitä on olla voida huonosti!
Mut mulla tosiaan toi tunteiden käsittely puoli on tosi huono... en oo oikeen saanu eväitä siihen... ja pystyykö siihen ees kunnolla, jos on tosi herkkä ja selviimään samalla tavalla kuin vahvat ihmiset?
Alue: Aihe vapaa
Ei koulukavereihin tosiaan törmää yhtään missään, ei enää edes vanhalla kotipaikkakunnalla. Olen asunut kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa eikä niihinkään ole pesiytynyt vanhoja koulukavereita niin paljon, että olisin ikinä törmännyt kadulla kehenkään. Kiusaajiani en varmasti edes tunnistaisi enää.