Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys katkolle
02.02.2014 |
Hyvä ystäväni jo 15 vuoden takaa on muuttunut vuosien mittaan todelliseksi riippakiveksi. Ystävä olettaa että hän on kaiken keskipisteenä kaiken aikaa, ei hyväksy suunnitelmien/aikataulujen muutoksia keneltäkään muulta kuin itseltään. Kaiken pitäisi aina mennä niin kuin hän haluaa, ja silloin kun hän haluaa ja hänellä on oikeus määrätä muut toimimaan oman tahtonsa mukaan. Hän jaksaa jatkuvasti huomautella siitä mitä muut ovat tehneet väärin, ja jokaisen puhelun jälkeen jää sellainen olo että olenpa minä nyt taas huono ihminen. Kyseisestä ihmisestä on myös vuosien mittaan tullut niin negatiivinen, jaksaa jatkuvasti valittaa ja valittaa, vaikka elämässä kaikki on kuitenkin hyvin. Lisäksi jos itsellä menee hyvin ja on onnellinen niin hän keksii nopeasti keinon pilata toisen onni. Tai yksinkertaisesti sanoo ettei kiinnosta kuunnella.
Nyt päätin katkaista tämän ystävän elämästäni. Olen sitä miettinyt jo vaikka kuinka ja kauan ja nyt sen vihdoin siis päätin. En aio tehdä tästä mitään draamaa, en siis kerro hänelle aikeestani (puhuminen ei hänelle auta koska hänessä ei koskaan ole mitään vikaa), enkä dramaattisesti katkaise ystävyyttäni. AIon vain jäädyttää sen, kieltäytyä tapaamisista ja lakata vastaamasta kaikkiin puheluihin. Tuntuu niin helpottavalta pelkästään tämä päätös, ihan kuin pääsisi jostakin pitkään vaivanneesta sairaudesta eroon.
Mutta mietin vaan että onko se ok poistaa elämästään ihminen joka siihen on kuulunut jo niin pitkään? Ja miten välttää ajautumasta uudestaan toisen pompoteltavaksi?
Kommentit (59)
Onkohan mulle tehty samanlailla,kun ap meinaa tehdä? Hyvätkin ystävät vain katosivat yksi toisensa jälkeen mitään syytä sanomatta. Soittoihinkaan ei vastattu. Tästä jo 8 vuotta. 3 vuotta jaksoin odotella soittopyyntöihin vastausta,kunnes tajusin. En vain tiedä mikä oli vikana? Nykyään on parempi itselläni olla tutustumatta keneenkään,koska nekin varmaan tekisivät samoin. En edes tutustu naapureihin. Tätäkin kirjoittaessa naapuriin en kiinnittänyt huomiota. En edes vaivaudu moikkaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 18:10"]
Niin eihän se enää siinä vaiheessa ollut hyvällä tolalla kun mulla oli hankala elämäntilanne. Mutta mun periaatteisiin kuuluu, että ystävästä pidetään huolta ja jos ei haluta jatkaa ystävyyttä niin asiasta keskustellaan.
[/quote]
Jos olit myös kirjoittaja nro 16 niin ei kauheasti vaikuta sille, että pidät ystävästä huolta, kun haukut paskakasaksi ja olet edelleen katkera, että hänellä keitti yli sinun käytöksesi häntä kohtaan.
Eli hänen olisi pitänyt ymmärtää sinua kun sinulla oli hankala elämäntilanne ja noin hyvin sinä ymmärrät häntä, kun hänellä oli hankalaa sinun kanssasi, eikä enää kestänyt.
Teidän tilannehan on tasan 50-50.
[/quote]
No ei todella ole 50-50. Hän rikkoi ystävyyden ilman selityksiä. Se on kyllä enemmän 50-60
[/quote]
Niin, eli arvotat tilannetta tasan vain omasta näkökulmastasi. Tiedä mikä sääntö hänellä on olemassa, jota sinä rikoit. Tilanne on enintään 50-50 hänen hyväkseen, mikäli ei hauku sinua ympäriinsä.
Puhukaa rehellisesti ja suoraan kamujenne kanssa. Olen aina ihmetellyt tätä kiertelyä ja kaartelua ihmissuhteissa. Jos joku painaa toisen käytöksessä, siitä harvoin sanotaan ko ihmiselle vaan vatvotaan muiden ihmisten kanssa sanottua tai tapahtunutta sen selän takana...?
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 18:29"]
Miksi paska ystävä ansaitsis selitystä?
[/quote]
No siksi että ei ap kertonut että toinen olisi mitään peruuttamatonta tehnyt hänelle, jep, olut negatiivinen, mutta silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:19"]
Minä katkaisin lähes 20 vuotta kestäneen ystävyyden. Erottajaksi tulivat lapset. Meidän lapsemme olivat samassa yläkouluissa. Ystäväni lapset olivat suosittuja fasionisteja bloggaajia. Minun lapseni oli kiusattu ja yksinäinen. Kaikki välitunnit hän seisoi yksin pylvään varjossa. Kertaakaan hänen kanssaan ei juteltu. Tervehdittiin vain harvoin, silloin kun näiden kaverilauma ei ollut mukana. Minua on syytetty siitä, että kehtisin kuvitella, että näillä tytöillä olisi ollut muka joku velvollisuus auttaa. Ystäväni sanoi, että onhan se ikävää, koittakaa pärjätä. Kun kysyi, miksei tosiaan voinut edes tervehtiä, se olisi merkinnyt minun lapselleni paljon ja muut olisivat nähneet, että kun nuo suositut tytöt tervehtii niin ei hän niin surkea voi olla. Äiti perusteli, että kun heidän tyttöjen kaverit on niin persoonallisia ja värikkäitä niin minun tyttö vaikuttaa ehkä tylsältä. Ja kuulema ei ole mitään juteltavaa, ovat niin erilaisia. Te mammat olette sanoneet, että tässä välirikossa eniten olen menettänyt minä, tällainen nuija ei ansaitse ystäviä. Olette oikeassa. Mutta ei minusta ollut kiva kuulla, että lapseni on tylsä, vaikka se olisikin totta. Miksi minun pitäisi hyväksyä ja sietää sellaista? Ja kun sain tietää mitä lapsistani heidän perheessä ajatellaan. jotain lojaalisuutta oletin ja odotin mutta se oli väärä luulo.
[/quote]
Todennäköisesti sun lapsesi on fiksumpi ja viisaampi kuin nuo "suositut". Usein ne jotka on kehittyneempiä älyllisesti hylätään, ettei kukaan huomaa kuinka tyhmiä ne "suositut" on.
[/quote]
olisikin noin. Ex-ystävän tyttö hehkuttaa jatkuvasti blogissaan miten täydellistä hänen elämänsä on. Hyvännäköinen poikks, vihjailevia aamukuvia, ihanat sekopäät ystävät, biletystä, juhlia, kivoja asukokonaisuuksia. Myönnän, olen ollut kade kun oma tytär on kuin horjuva bambi, epävarma ja arka. Itsetunto hukassa. Itsevarmuutta ei ole - ajattelee olevansa ruma ja tyhmä ja ettei kukaan poika koskaan tule rakastamaan häntä...
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:19"]
Minä katkaisin lähes 20 vuotta kestäneen ystävyyden. Erottajaksi tulivat lapset. Meidän lapsemme olivat samassa yläkouluissa. Ystäväni lapset olivat suosittuja fasionisteja bloggaajia. Minun lapseni oli kiusattu ja yksinäinen. Kaikki välitunnit hän seisoi yksin pylvään varjossa. Kertaakaan hänen kanssaan ei juteltu. Tervehdittiin vain harvoin, silloin kun näiden kaverilauma ei ollut mukana. Minua on syytetty siitä, että kehtisin kuvitella, että näillä tytöillä olisi ollut muka joku velvollisuus auttaa. Ystäväni sanoi, että onhan se ikävää, koittakaa pärjätä. Kun kysyi, miksei tosiaan voinut edes tervehtiä, se olisi merkinnyt minun lapselleni paljon ja muut olisivat nähneet, että kun nuo suositut tytöt tervehtii niin ei hän niin surkea voi olla. Äiti perusteli, että kun heidän tyttöjen kaverit on niin persoonallisia ja värikkäitä niin minun tyttö vaikuttaa ehkä tylsältä. Ja kuulema ei ole mitään juteltavaa, ovat niin erilaisia. Te mammat olette sanoneet, että tässä välirikossa eniten olen menettänyt minä, tällainen nuija ei ansaitse ystäviä. Olette oikeassa. Mutta ei minusta ollut kiva kuulla, että lapseni on tylsä, vaikka se olisikin totta. Miksi minun pitäisi hyväksyä ja sietää sellaista? Ja kun sain tietää mitä lapsistani heidän perheessä ajatellaan. jotain lojaalisuutta oletin ja odotin mutta se oli väärä luulo.
[/quote]
Todennäköisesti sun lapsesi on fiksumpi ja viisaampi kuin nuo "suositut". Usein ne jotka on kehittyneempiä älyllisesti hylätään, ettei kukaan huomaa kuinka tyhmiä ne "suositut" on.
[/quote]
olisikin noin. Ex-ystävän tyttö hehkuttaa jatkuvasti blogissaan miten täydellistä hänen elämänsä on. Hyvännäköinen poikks, vihjailevia aamukuvia, ihanat sekopäät ystävät, biletystä, juhlia, kivoja asukokonaisuuksia. Myönnän, olen ollut kade kun oma tytär on kuin horjuva bambi, epävarma ja arka. Itsetunto hukassa. Itsevarmuutta ei ole - ajattelee olevansa ruma ja tyhmä ja ettei kukaan poika koskaan tule rakastamaan häntä...
[/quote]
paremmin kasvatettu tää sun kaverin lapsi ainakin on. Menestyjä eikä luuseri. Et olis katkaissut niin olisit säkin voinut ottaa jotain opiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi, että jos ihminen on niin läheinen, että häntä kutsuu ystäväksi, hänen kanssaan pystyisi myös keskustelemaan muistakin kuin ei-niin-fantsuista asioista. Mutta suomalaiskansallisinta ikinä on tietysti hautoa päätöstä hiljaa itsekseen ja sitten PIM! maagisella eleellä poistaa toinen elämästään sanomatta mitään.
Haluaisitko itse tulla kohdelluksi noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys elää ja voi hyvin, kun ystävät välittävät, arvostavat ja kunnioittavat toisiaan. Olennaista ystävyydessä on se, että ystävät hyväksyvät toisensa hyvine ja huonoine puolineen. Jos tapaamisen jälkeen olo on vaivautunut ja ystäväsi sanoo sinulle vain arvostelua, moitetta, v'''uilua, on parempi ottaa etäisyyttä. Tärkeintä on, että jokainen on tyytyväinen omiin ihmissuhteisiinsa sekä tulee hyväksytyksi omana itsenään.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 13:39"]
Hyvä ystäväni jo 15 vuoden takaa on muuttunut vuosien mittaan todelliseksi riippakiveksi. Ystävä olettaa että hän on kaiken keskipisteenä kaiken aikaa, ei hyväksy suunnitelmien/aikataulujen muutoksia keneltäkään muulta kuin itseltään. Kaiken pitäisi aina mennä niin kuin hän haluaa, ja silloin kun hän haluaa ja hänellä on oikeus määrätä muut toimimaan oman tahtonsa mukaan. Hän jaksaa jatkuvasti huomautella siitä mitä muut ovat tehneet väärin, ja jokaisen puhelun jälkeen jää sellainen olo että olenpa minä nyt taas huono ihminen. Kyseisestä ihmisestä on myös vuosien mittaan tullut niin negatiivinen, jaksaa jatkuvasti valittaa ja valittaa, vaikka elämässä kaikki on kuitenkin hyvin. Lisäksi jos itsellä menee hyvin ja on onnellinen niin hän keksii nopeasti keinon pilata toisen onni. Tai yksinkertaisesti sanoo ettei kiinnosta kuunnella.
Nyt päätin katkaista tämän ystävän elämästäni. Olen sitä miettinyt jo vaikka kuinka ja kauan ja nyt sen vihdoin siis päätin. En aio tehdä tästä mitään draamaa, en siis kerro hänelle aikeestani (puhuminen ei hänelle auta koska hänessä ei koskaan ole mitään vikaa), enkä dramaattisesti katkaise ystävyyttäni. AIon vain jäädyttää sen, kieltäytyä tapaamisista ja lakata vastaamasta kaikkiin puheluihin. Tuntuu niin helpottavalta pelkästään tämä päätös, ihan kuin pääsisi jostakin pitkään vaivanneesta sairaudesta eroon.
Mutta mietin vaan että onko se ok poistaa elämästään ihminen joka siihen on kuulunut jo niin pitkään? Ja miten välttää ajautumasta uudestaan toisen pompoteltavaksi?
[/quote]
Katkaise vaan. Vieraantuminen taitaa olla molemminpuolista. Aikansa kutakin. Surullista, mutta joskus on parempi jättää jotain taakaksi tuntemaansa taakseen mennäkseen eteen päin. Saatattehan joskus vaikka alkaa pitää uudelleen yhteyttä, ei sen tarvitse olla niiiin dramaattista ja totaalista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä katkaisin lähes 20 vuotta kestäneen ystävyyden. Erottajaksi tulivat lapset. Meidän lapsemme olivat samassa yläkouluissa. Ystäväni lapset olivat suosittuja fasionisteja bloggaajia. Minun lapseni oli kiusattu ja yksinäinen. Kaikki välitunnit hän seisoi yksin pylvään varjossa. Kertaakaan hänen kanssaan ei juteltu. Tervehdittiin vain harvoin, silloin kun näiden kaverilauma ei ollut mukana. Minua on syytetty siitä, että kehtisin kuvitella, että näillä tytöillä olisi ollut muka joku velvollisuus auttaa. Ystäväni sanoi, että onhan se ikävää, koittakaa pärjätä. Kun kysyi, miksei tosiaan voinut edes tervehtiä, se olisi merkinnyt minun lapselleni paljon ja muut olisivat nähneet, että kun nuo suositut tytöt tervehtii niin ei hän niin surkea voi olla. Äiti perusteli, että kun heidän tyttöjen kaverit on niin persoonallisia ja värikkäitä niin minun tyttö vaikuttaa ehkä tylsältä. Ja kuulema ei ole mitään juteltavaa, ovat niin erilaisia. Te mammat olette sanoneet, että tässä välirikossa eniten olen menettänyt minä, tällainen nuija ei ansaitse ystäviä. Olette oikeassa. Mutta ei minusta ollut kiva kuulla, että lapseni on tylsä, vaikka se olisikin totta. Miksi minun pitäisi hyväksyä ja sietää sellaista? Ja kun sain tietää mitä lapsistani heidän perheessä ajatellaan. jotain lojaalisuutta oletin ja odotin mutta se oli väärä luulo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:19"]
Minä katkaisin lähes 20 vuotta kestäneen ystävyyden. Erottajaksi tulivat lapset. Meidän lapsemme olivat samassa yläkouluissa. Ystäväni lapset olivat suosittuja fasionisteja bloggaajia. Minun lapseni oli kiusattu ja yksinäinen. Kaikki välitunnit hän seisoi yksin pylvään varjossa. Kertaakaan hänen kanssaan ei juteltu. Tervehdittiin vain harvoin, silloin kun näiden kaverilauma ei ollut mukana. Minua on syytetty siitä, että kehtisin kuvitella, että näillä tytöillä olisi ollut muka joku velvollisuus auttaa. Ystäväni sanoi, että onhan se ikävää, koittakaa pärjätä. Kun kysyi, miksei tosiaan voinut edes tervehtiä, se olisi merkinnyt minun lapselleni paljon ja muut olisivat nähneet, että kun nuo suositut tytöt tervehtii niin ei hän niin surkea voi olla. Äiti perusteli, että kun heidän tyttöjen kaverit on niin persoonallisia ja värikkäitä niin minun tyttö vaikuttaa ehkä tylsältä. Ja kuulema ei ole mitään juteltavaa, ovat niin erilaisia. Te mammat olette sanoneet, että tässä välirikossa eniten olen menettänyt minä, tällainen nuija ei ansaitse ystäviä. Olette oikeassa. Mutta ei minusta ollut kiva kuulla, että lapseni on tylsä, vaikka se olisikin totta. Miksi minun pitäisi hyväksyä ja sietää sellaista? Ja kun sain tietää mitä lapsistani heidän perheessä ajatellaan. jotain lojaalisuutta oletin ja odotin mutta se oli väärä luulo.
[/quote]
Todennäköisesti sun lapsesi on fiksumpi ja viisaampi kuin nuo "suositut". Usein ne jotka on kehittyneempiä älyllisesti hylätään, ettei kukaan huomaa kuinka tyhmiä ne "suositut" on.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 17:51"]Minulle tehtiin näin luonttoystävän toimesta. Selitystä ei annettu. Myönnän että minussa oli vikaa, minulla meni aika kovaa tuolloin, olin aika sekaisin ja tämä oli varmasti raskasta. Nyt kun elän tasapainoista elämää, olen hyvin tyytyväinen että tämä niin sanottu ystäväni ei ole enää elämässä. On todella törkeää jättää ystävä ilman selityksiä, pitäähän parisuhdekin päättää keskustellen asiasta. En arvosta tätä naista enää yhtään. Toivoisin että hän tunnistaisi tästä itsensä ja hukkuisi paskaansa. Toisaalta tällainen ihminen on niin itsekeskeinen, että ei varmasti kadu pätkääkään omaa ratkaisuaan. Säälittävää, terveisiä vaan eräälle paskiaiselle.
[/quote]
Ajattelitko sunä ystävääsi kun sinulla meni lujaa? Kun sait kiinni tasapainoisemmasta elämästä soititko, pahoittelit ja kerroit että asiat on nyt toisin?
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 17:51"]Minulle tehtiin näin luonttoystävän toimesta. Selitystä ei annettu. Myönnän että minussa oli vikaa, minulla meni aika kovaa tuolloin, olin aika sekaisin ja tämä oli varmasti raskasta. Nyt kun elän tasapainoista elämää, olen hyvin tyytyväinen että tämä niin sanottu ystäväni ei ole enää elämässä. On todella törkeää jättää ystävä ilman selityksiä, pitäähän parisuhdekin päättää keskustellen asiasta. En arvosta tätä naista enää yhtään. Toivoisin että hän tunnistaisi tästä itsensä ja hukkuisi paskaansa. Toisaalta tällainen ihminen on niin itsekeskeinen, että ei varmasti kadu pätkääkään omaa ratkaisuaan. Säälittävää, terveisiä vaan eräälle paskiaiselle.
[/quote]
Ajattelitko sunä ystävääsi kun sinulla meni lujaa? Kun sait kiinni tasapainoisemmasta elämästä soititko, pahoittelit ja kerroit että asiat on nyt toisin?
[/quote]
Kuinka paljon tosiaan kirjoittaja yritti itse paikata välejä? Haluaisin minäkin kuulla.
Mikäli ystävän käytös on ollut lähestulkoon sietämätöntä eikä kyse ole äärimmäisistä tapauksista (vakava masennus, jokin traumaattinen kokemus yllättäen...), en näe kyllä mitään velvollisuutta että pitäisi keskustella ja ymmärtää. Ystävyys on vastavuoroista, ja kieltämättä pitää aika puusilmä olla jos "ei tiedä" kun vain ilkeilee ja kaataa kuraa lähimpiensä niskaan. Siinä ei ole kunnioitusta, joten minusta ei voi vaatia vastapuoleltakaan kohtelua silkkihansikkain. Toisin sanoen: pitää osata myöntää töpänneensä ja mahdollisesti pyytää anteeksi käytöstään. Ja jos se ei riitä, niin nokka kohti uusia tuulia vanhasta oppineena. Tämän sanon kokemuksen rintaäänellä puolin ja toisin.
... Toki pitkässä ystävyydessä toivon ymmärrystä molemmin puolin - ettei ystävyyttä hajotettaisi tuosta vain, mutta toisaalta ettei edellytä toiselta loputonta ymmärrystä.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 21:19"]
Minä katkaisin lähes 20 vuotta kestäneen ystävyyden. Erottajaksi tulivat lapset. Meidän lapsemme olivat samassa yläkouluissa. Ystäväni lapset olivat suosittuja fasionisteja bloggaajia. Minun lapseni oli kiusattu ja yksinäinen. Kaikki välitunnit hän seisoi yksin pylvään varjossa. Kertaakaan hänen kanssaan ei juteltu. Tervehdittiin vain harvoin, silloin kun näiden kaverilauma ei ollut mukana. Minua on syytetty siitä, että kehtisin kuvitella, että näillä tytöillä olisi ollut muka joku velvollisuus auttaa. Ystäväni sanoi, että onhan se ikävää, koittakaa pärjätä. Kun kysyi, miksei tosiaan voinut edes tervehtiä, se olisi merkinnyt minun lapselleni paljon ja muut olisivat nähneet, että kun nuo suositut tytöt tervehtii niin ei hän niin surkea voi olla. Äiti perusteli, että kun heidän tyttöjen kaverit on niin persoonallisia ja värikkäitä niin minun tyttö vaikuttaa ehkä tylsältä. Ja kuulema ei ole mitään juteltavaa, ovat niin erilaisia. Te mammat olette sanoneet, että tässä välirikossa eniten olen menettänyt minä, tällainen nuija ei ansaitse ystäviä. Olette oikeassa. Mutta ei minusta ollut kiva kuulla, että lapseni on tylsä, vaikka se olisikin totta. Miksi minun pitäisi hyväksyä ja sietää sellaista? Ja kun sain tietää mitä lapsistani heidän perheessä ajatellaan. jotain lojaalisuutta oletin ja odotin mutta se oli väärä luulo.
[/quote]
Olen todella pahoillani (ex)ystäväsi käytöksestä, mutta samalla iloinen lojaaliudestasi tytärtäsi kohtaan. :) Luulenpa että ratkaisusi merkitsi lapsellesi todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 18:10"]
Niin eihän se enää siinä vaiheessa ollut hyvällä tolalla kun mulla oli hankala elämäntilanne. Mutta mun periaatteisiin kuuluu, että ystävästä pidetään huolta ja jos ei haluta jatkaa ystävyyttä niin asiasta keskustellaan.
[/quote]
Jos olit myös kirjoittaja nro 16 niin ei kauheasti vaikuta sille, että pidät ystävästä huolta, kun haukut paskakasaksi ja olet edelleen katkera, että hänellä keitti yli sinun käytöksesi häntä kohtaan.
Eli hänen olisi pitänyt ymmärtää sinua kun sinulla oli hankala elämäntilanne ja noin hyvin sinä ymmärrät häntä, kun hänellä oli hankalaa sinun kanssasi, eikä enää kestänyt.
Teidän tilannehan on tasan 50-50.
[/quote]
No ei todella ole 50-50. Hän rikkoi ystävyyden ilman selityksiä. Se on kyllä enemmän 50-60