Vihaatko omaa äitiäsi?

Ei rakkautta voi pakottaa. Todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai voi vihata mutta aikuinen ihminen myös ymmärtää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja ovat tehneet virheitä. Ei kukaan vanhempi selviä vanhemmuudesta ilman virheitä. Eri asia tietenkin on, jos vanhemmat ovat esim. käyttäneet seksuaalisesti hyväksi, hylännyt lastenkotiin tms. vakavaa. Mutta muut asiat ovat anteeksi annettavissa ja selvitettävissä. Usein iän myötä alkaa ymmärtämään asioita ja tajuaa syyt, miksi joku on toiminut niin kuin on toiminut ja silloin on helpompi antaa myös anteeksi.

No ei todellakaan voi kaikkea muutakaan antaa anteeksi noin vain olkia kohauttamalla.  Jos vanhempi on systemaattisesti vuosikymmeniä parjannut ja pilkkanauranut omaa lastaan koko suvulle/kylälle ja saanut sisarukset samaan lapselliseen kiusantekoon mukaan, niin en näe mitään syytä antaa anteeksi, etenkin kun ei ole koskaan pyydetty anteeksi. Jos yrittämällä yritetään saada oma lapsi päättämään elämänsä kiusaamalla, kenenkään ei pidä antaa anteeksi sellaisille vanhemmille ja sisaruksille. 

On ihan normaalia, että aikuistut. Kaikki eivät ole äidin BFF. Vihaatko siksi että äitisi takertuu sinuun? Yrittää edelleen kasvattaa aikuista lastaan. On ihan normaalia laittaa rajat.

Hyvin hankala on antaa anteeksi kymmenen ja 30 vuotta vanhoja asioita. Tiesi mitä teki, anelin erilaista kohtelua, mutta ei muutosta äidissä. Mutsi kuollut 3 vuotta sitten ja vieläkin hänen käytös raivostuttaa minua. Oli henkistä ja taloudellista hyväksikäyttöä. Valheita, mihin uskoin tyhmänä hyväntahtoisesti.

Olen antanut anteeksi kaiken äidille ja  edesmenneelle isälle. En edes tiedä enkä muista kaikkea. Mitään tietoja ei ole enkä enää saa, sukulaisia en tunne. Ei ole ketään.

Sehän on tabu, josta ei saisi puhua. Mutta monen kohdalla se on totta.

Itselläni on aika vaikea tilanne. Äitini kuoli jo vuosia sitten ja luulin kaiken olleen ihan hyvin välillämme ja lapsuusperheessäni. Sitten sain tietää hänen abortoineen nuoremman sisarukseni isämme tietämättä. Eikä siinä vielä kaikki. Hän oli painostanut aiemmin myös sukulaiseni abortoimaan lapsensa. 

Eniten suututtaa ettei äitini koskaan kertonut minulle mitään, vaikka isäni kuoleman jälkeen hänellä olisi ollut vuosikymmeniä aikaa kertoa minulle asiasta, kun olin jo aikuinen. Samalla hän olisi voinut selittää, miksi päätyi tuohon ratkaisuun, jota on hyvin vaikea ymmärtää. 

Tiedän eräistä yksityiskohdista tämän minulle kerrotun asian pitävän paikkansa. 

Nuoremman sisaruksen abortoiminen on minulle vaikea asia siitäkin syystä, että koin aina äitini olleen tyytymätön minuun. Tuntuu siltä ettei hän halunnut enää uutta lasta minun takiani. Nyt en tiedä oliko hänen käytöksensä outoa vain abortin harkitsemisen takia vai olinko syy aborttiin, vaikka olin varmasti historian helpoin lapsi koko lapsuuteni ajan. 

Minun psyyke ei kestä sitä kaikkea paskaa, mitä mun harhaluuloinen mutsi kuvitteli minun ja hänen elämän ympärille. Olin curling- lapsi, ennen kuin käsitettä oli edes luotu. Vituttaa, miten paljon minun elämää on muokattu ennen kuin minulla oli edes mahdollisuutta päättää asioistani.

Ambivalentit tunteet minullakin. Hän ei koskaan kasvanut kunnolla aikuiseksi ja ottanut vastuuta esimerkiksi itsensä elättämisestä ja tunnetason kasvusta. Hän saattaa edelleen vajota jonnekin noin 5-vuotiaan tasolle  esim. sättiessään joitain ihmisiä, jotka ovat häntä ylenkatsoneet. Esimerkkejä olisi monia. Lapsuutta hän ei ihan tajunnut, vaan puhui meille muista lapsista todella rumasti. No, hän on silti minulle tärkeä äiti ja tykkään hänen terveemmistä puolistaan. 

En, toivon hänelle kaikkea hyvää. Valitettavasti ongelmallisen käytöksen vuoksi joudun pitämään etäisyyttä, jotta oma elämäni pysyy kasassa, mutta muistan häntä kyllä säännöllisesti hyvällä tahdolla ja uskon että tällä on ihan oikeasti postiivinen vaikutus myös. Jos ei, niin ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

En, toivon hänelle kaikkea hyvää. Valitettavasti ongelmallisen käytöksen vuoksi joudun pitämään etäisyyttä, jotta oma elämäni pysyy kasassa, mutta muistan häntä kyllä säännöllisesti hyvällä tahdolla ja uskon että tällä on ihan oikeasti postiivinen vaikutus myös. Jos ei, niin ei voi mitään.

Isästäni en voi sanoa samaa, hän on ottanut maailmalta liikaa ja väärillä tavoilla. Lisäksi pahoinpidellyt minua aktiivisesti. Hänen kohdallaan toivon, että pääsee pian haudan rauhaan ja pysyy siellä.

Meinasin laittaa kommentin, mutta täällä onkin ihan tosi pahoinvoivien kokoontumisajot

Mulla oli siis hyvä perhe

Olen itsekin monissa asioissa täysin erilainen kuin vanhempani. On eri kiinnostukset kohteet, eri elämänkatsomus, erilaiset tavat jne. Enempi se on heille ollut ongelma kuin itselleni. Minä olen jossain vaiheessa löytänyt oman minäni ja vahvistunut ja pysynyt siinä, kuka olen, vaikka se on herättänyt kaikenlaisia tunteita ja vastustustakin.

Olen kokenut vastenmielisyyttä, vihaa ym. itsekin heitä kohtaan, varsinkin nuorempana. Näin vanhemmiten pääsia on, että sopu säiyy. Olen valinnut hyväksyä ja kunnioittaa vanhempiani. Ja olen oppinut arvostamaan vanhempiani sellaisina kuin he ovat. Jos kerran haluan itse tulla hyväksytyksi omana itsenäni, niin eiköhän minunkin siinä tapauksesa pidä hyväksyä heidät omana itsenään? MInusta pitää.

Sellaisia vanhempia on olemassa, että on varmasti todella yleistä, että vihaa äitiään.

Normaalia on. Ei lapsia ole tarkoitettu tehtäväksi siitä syystä miksi suurin osa ihmisistä tekee ja kun lapsi tajuaa tämän niin vaikea sitä on vanhempiaan kunnioittaa. Oleellista kuitenkin mennä eteenpäin ja jättää vanhemmat pärjäilemään keskenään, itse katse kohti sitä mitä oikeasti arvostaa ja haluaa

Itselleni viha on merkki siitä, että rajani on ylitetty. Ja kyllä olen vihannut äitiäni, joka on mm. toivonut kuolemaani ja ollut iloinen kun olen kohdannut kärsimystä (hänen sanojensa mukaan jumalan rankaisuna siihen että en ole uskovainen).

En vihaa. Ymmärrän nykyään, että vanhemmat on vain ihmisiä ja ovat tehneet virheitä. Isäni on melko selvä diagnosoimaton autisti ja se selittää paljon hänen toimintaansa. Äitini taas on saanut hyvin perinteisen kasvatuksen ja on yrittänyt erittäin tunnollisena ihmisenä toimia sen mukaan. He todennäköisesti jopa pitää minusta, vaikka sitä ei ole ikinä sanottu, koska se ei vain ole tapana. 

En vihaa enkä rakasta. Täysin neutraali, en usko että hirveästi itkettää kun kuolee. Ei ole mikään helppo ihminen, minä olen se joka on haukuttu pystyyn siitä mitä siskoni ei tee esim siskoni sai lääkärin todistuksen ettei voi tehdä yövuoroja, minä sain haukut koska ollaan niin laiskoja niin ettei edes töitä jakseta tehdä, itse ei ole ikinä yhtään yövuoroa tehnyt ja minä olin siihen aikaan viisi vuoto työssä eli 2 aamua, 2 iltaa, 2 yötä ja neljä vapaata, mutta olinkin laiska 

Vierailija kirjoitti:

Totta kai voi vihata mutta aikuinen ihminen myös ymmärtää, että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja ovat tehneet virheitä. Ei kukaan vanhempi selviä vanhemmuudesta ilman virheitä. Eri asia tietenkin on, jos vanhemmat ovat esim. käyttäneet seksuaalisesti hyväksi, hylännyt lastenkotiin tms. vakavaa. Mutta muut asiat ovat anteeksi annettavissa ja selvitettävissä. Usein iän myötä alkaa ymmärtämään asioita ja tajuaa syyt, miksi joku on toiminut niin kuin on toiminut ja silloin on helpompi antaa myös anteeksi.

Usein iän myötä ja viimeistään oman lapsen myötä lähinnä ihmettelee, miten joku voi toimia niin omaa lastaan kohtaan.