Mistä johtuu kauniin ja älykkään ihmisen huono itsetunto

Ihan samoista asioista kuin vähemmän viehättävän ja ei-niin-kovin-älykkään ihmisenkin huono itsetunto.

Koulukiusaaminen, lapsuudessa koettu tunnekylmyys.. Jatkuva kateudesta johtuva arvostelu ja tuomitseminen. Nämä tulevat ensimmäisenä mieleen kun katson siskoani.

Kateus on tuhoava voima. Kun kateus koetaan oikeudeksi ja usea kohdistaa kateuttaan samaan ihmiseen niin kyllähän sitä nujertuu, oli miten vahva hyvänsä. Eikä tämä ole projisointia vaan koettua.

Komppaan kolmosta lisäten, että mitä herkempi persoonallisuus sen enemmän noiden asioiden antaa vaikuttaa.

Yksinäisyys, arvostelluksi ja hyljätyksi tuleminen, läheisten ankaruus ja vaativuus, mitätöinti, välinpitämättömyys, petetyksi joutuminen

Jo lapsuudessa kotona lannistettu, ilman lämpöä, syliä ja rakkautta jäänyt. Kateellisten kiusaus koulussa viimeistelee tuloksen.

Mutta usko tai älä, vielä aikuisenakin on mahdollista saada hyvä itsetunto.

Esim. liian ankara kasvatus tai koulukiusaaminen

Usein suoranaista kiusaamista pahempi on mielestäni esim. vanhemmilta tulevat epärealistisen korkeat odotukset. Tunnistan tämän jokseenkin myös itsessäni ja pelkään siksi epäonnistumisia todella paljon.

Minulla näistä: lapsuudessa koettu henkinen ja fyysinen väkivalta, rakkaudettomuus, yksinäisyys, hylkäämisen kokemukset.

Minulla: koulukiusaaminen, joka jatkui koko kouluajan pääsyy. Lisäksi olen hyvin introvertti ja vähän "outo" tyyppi joten ihmiset ei yleensä pidä minusta ja olen ollut aina hyvin yksinäinen. Siksi tunnen itseni ihmisten seurassa jatkuvasti noloksi ja häpeälliseksi.

Usein olen toivonut olevani rumempi, koska se on niin masentava kokemus kun taas joku mies kiinnostuu minusta ulkonäköni takia, tulee siihen flirttaamaan ja jututtamaan, mutta ei kauaa kestä kun huomaa, että ei jumalauta mikä omituinen nörtti-tylsimys ja häipyy... On vittumaisempaa tulla hylätyksi persoonansa takia kuin vaikka siksi ettei ole kaunis.

Mä täytän aika hyvin just noi kriteerit. Monikaan ei uskoisi että mullaon itsetunto ihan nollassa. Johtuu pitkälti siitä, että miessuhteissani oon kerta toisensa jälkeen tullut petetyksi ja jätetyksi. Pakostikin miettii mikä itsessä on vikana, kun ei ikinä lopulta kenellekkään riitä vaikka itse rakastaiskin toista sydämensä pohjasta.

Myös paskanpuhumisen määrä on järkyttävä, ihmisiltä jota en edes kunnolla tunne tai ole ehkä edes koskaan puhunut . Lukioaikoina mua vihattiin muide tyttöjen toimesta aika avoimesti, vaikken useimpien kanssa ollut ikinä edes puhunut. Viidakkorumpu lauloi ja perättömät huhut levis, enkä tänäkään päivänä tiedä mitä pahaa olin heille tehnyt. Pojat ovat aina olleet paljon armollisempia, mutta niidenkin on helppo usko ilkeitä kieliä ja huhuja kun tarpeeksi kauan jaksetaan jauhaa.

Jännä, miten ulkoisesti kauniit ihmiset (ja nyt en puhu itsestäni vain) ovat vapaata riistaa haukuille ja paskanpuhumiselle, heidät saa vapaasti leimata tyrkyiksi, huoriksi ja ylimielisiksi ja pinnallisiksi, kun vielä jaksavat laittautua ja puunautua ja käyttää kivoja vaatteitakin. Itse en todellakaan uskaltaudu enää ilman meikkiä ihmisten ilmoille, kun tiedän millasessa suurennuslasissa on tietyissä porukoissa. Jos jotain haukkumista saa ulkonäöstä vaan irti niin voi sitä riemua tietyissä piireissä. Oli se sitten liika meikki tai rumuus ilman meikkiä.

Vähän sama ilmiö kuin se, että lihavia ei saa haukkua mutta anorektisen laihoja saa ihan vapaasti arvostella...

itsetunto rakennetaan lapsuudessa. lapsi tarvii tulla hyväklsytyksi ja rakastetuksi omana itsenä. Tunnekylmässä ja ankarassa ilmapiirissä kasvanut hakee koko elämän rakkautta ja hyväksyntää muilta.

Lapsuuden tai nuoruuden peruja (kiusaaminen). Latistava lähipiiri. 

Outo kysymys. Ei itsetunto ole kiinni kauneudesta tai älykkyydestä tai sen puutteesta. Objektiivisesti mitattuna.

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 00:12"]

Mä täytän aika hyvin just noi kriteerit. Monikaan ei uskoisi että mullaon itsetunto ihan nollassa. Johtuu pitkälti siitä, että miessuhteissani oon kerta toisensa jälkeen tullut petetyksi ja jätetyksi. Pakostikin miettii mikä itsessä on vikana, kun ei ikinä lopulta kenellekkään riitä vaikka itse rakastaiskin toista sydämensä pohjasta.

Myös paskanpuhumisen määrä on järkyttävä, ihmisiltä jota en edes kunnolla tunne tai ole ehkä edes koskaan puhunut . Lukioaikoina mua vihattiin muide tyttöjen toimesta aika avoimesti, vaikken useimpien kanssa ollut ikinä edes puhunut. Viidakkorumpu lauloi ja perättömät huhut levis, enkä tänäkään päivänä tiedä mitä pahaa olin heille tehnyt. Pojat ovat aina olleet paljon armollisempia, mutta niidenkin on helppo usko ilkeitä kieliä ja huhuja kun tarpeeksi kauan jaksetaan jauhaa.

Jännä, miten ulkoisesti kauniit ihmiset (ja nyt en puhu itsestäni vain) ovat vapaata riistaa haukuille ja paskanpuhumiselle, heidät saa vapaasti leimata tyrkyiksi, huoriksi ja ylimielisiksi ja pinnallisiksi, kun vielä jaksavat laittautua ja puunautua ja käyttää kivoja vaatteitakin. Itse en todellakaan uskaltaudu enää ilman meikkiä ihmisten ilmoille, kun tiedän millasessa suurennuslasissa on tietyissä porukoissa. Jos jotain haukkumista saa ulkonäöstä vaan irti niin voi sitä riemua tietyissä piireissä. Oli se sitten liika meikki tai rumuus ilman meikkiä.

Vähän sama ilmiö kuin se, että lihavia ei saa haukkua mutta anorektisen laihoja saa ihan vapaasti arvostella...

[/quote]
Olisin voinut kirjoittaa tämän viestin! Varsinkin noi miessuhteet ovat ajaneet itsetuntoni alas. Ei minusta ehkä päällepäin uskoisi, miten huono itsetuntoni oikeasti on. Se on enemmänkin sisäistä kamppailua mulla, mietin koko ajan miten olla ja miltä pitäisi näyttää, en luota itseeni, tulkitsen toisten pienetkin negatiiviset eleet todella isoiksi ja "yhyy senkin mielestä oon paska".

Olen myös sairastanut anoreksian ja bulimian. Kyllä minun kehoani monet kehtasivat ääneen arvostella, mutta ootappa jos sanot jollekkin pyöreälle, että "no en mä haluis olla noin läski kun sä oot". Hirvee paskamyrsky joka puolelta, joten parempi jättää sanomatta. Sitähän mulle anorektisen laihana sanottin, että "no en mä haluis olla noin laiha kun sä oot, hyi saatana".

Ei kukaan koskaan arvostele rumiakaan ihmisiä. Kauniita saa kyllä arvostella ja naureskella, jos mulla on jättifinni naamassa niin heti joku on säksättämässä asiasta. Jotain oman itsetunnon pönkitystä huomata, että minussakin on virheitä? Jos jollain tosi rumalla olisi kyseinen jättifinni, ei se todellakaan kiinnostaisi ketään.

Lisäys vielä, että mulla on ainakin ollut tosi rakastava ja kannustava perhe ja lapsuus, että ei se aina kotioloista ole kiinni. Samoin ystävtyssuhteissa mua on aina tuettu, kehuttu ja kannustettu, mutta kyllä vaan ne randomien paskanpuhumiset sai vielä vajaa parikymppisenkin itsetunnon aika alas. Ihmismieli on siitä kiero, että vaikka sais 100 positiivista kommenttia yhtä huonoa kohti, niin helposti uskoo sen yhden paskan kommentin paljon helpommin.

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 00:31"]Lisäys vielä, että mulla on ainakin ollut tosi rakastava ja kannustava perhe ja lapsuus, että ei se aina kotioloista ole kiinni. Samoin ystävtyssuhteissa mua on aina tuettu, kehuttu ja kannustettu, mutta kyllä vaan ne randomien paskanpuhumiset sai vielä vajaa parikymppisenkin itsetunnon aika alas. Ihmismieli on siitä kiero, että vaikka sais 100 positiivista kommenttia yhtä huonoa kohti, niin helposti uskoo sen yhden paskan kommentin paljon helpommin.

[/quote]

Tämä siis -12

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 00:22"]

Outo kysymys. Ei itsetunto ole kiinni kauneudesta tai älykkyydestä tai sen puutteesta. Objektiivisesti mitattuna.

[/quote]

:)

Entisenä koulukiusattuna ja huonon itsetunnon omaavana olen muuttunut nyt itse aika vittumaisen ja kyynisen luonteen omaavaksi näin reilu kolmekymppisenä. Ei siinä, että itse kiusaisin ketään tai mitään sellaista, mutta äärimmäisen suorapuheinen, kyyninen ja erittäin mustan huumorin omaava minusta on tullut. Itsetunto ei ainakaan ole enää välttämättä heikko, parempi näin.

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 00:06"]

Minulla: koulukiusaaminen, joka jatkui koko kouluajan pääsyy. Lisäksi olen hyvin introvertti ja vähän "outo" tyyppi joten ihmiset ei yleensä pidä minusta ja olen ollut aina hyvin yksinäinen. Siksi tunnen itseni ihmisten seurassa jatkuvasti noloksi ja häpeälliseksi.

Usein olen toivonut olevani rumempi, koska se on niin masentava kokemus kun taas joku mies kiinnostuu minusta ulkonäköni takia, tulee siihen flirttaamaan ja jututtamaan, mutta ei kauaa kestä kun huomaa, että ei jumalauta mikä omituinen nörtti-tylsimys ja häipyy... On vittumaisempaa tulla hylätyksi persoonansa takia kuin vaikka siksi ettei ole kaunis.

[/quote]

Kirjoitit juuri minusta, sielunsiskoni.