"Älä tapaa sankareitasi" ja työelämä

Pidän itseäni jonkinlaisena ex-syrjäytyneenä, jolla olisi työelämälle annettavaa ja voisin käsitellä tätä asiaa monesta näkökulmasta, mutta yritän rajoittaa.
Teen paljon vaativimmasta päästä olevaa vapaaehtoistyötä hankalassa elämäntilanteessa olevien kanssa enkä siis tarkoita fyysistä työtä leipäjonossa, vaan aivotyötä ja vuorovaikutustyötä.

Sellaiset jutut, mistä toiset saavat asemaa ja palkkaa, ovat minulle maksullisia; tehdäkseni erästäkin vaativaa työtä joudun matkaamaan bussilla tai junalla yli 100km suuntaansa eikä tätä korvata minulle. Joku toinen taas saa vähintään satasen kuussa parin tunnin vapaaehtoisuudesta, johon minua ei ole aikanaan otettu; coping-keinonani on olla ajattelematta rahanmenoa ja epäoikeudenmukaisutta. Minun pitää käydä toisessa kaupungissa "harrastamassa" työtä omaan laskuun, koska kotipaikkakunnan tahot ovat päättäneet, että eivät pitäneet ulkonäöstäni, äänestäni tai jostain muusta.

Olen kohdannut elämässäni aika ikäviä lääkäreitä, psykologeja ja sosiaalialan ihmisiä, vaikka on siellä hyviäkin kohtaamisia joukossa ja ensimmäinen kerta, kun minua kehuttiin tällaisen taholta oli kolmekymppisenä erään koulupsykologin toimesta, joka ihmetteli myönteisessä mielessä saavutuksiani eräässä harrastuksessa.

Esim.kerran eräs erikoistuva psykiatri sanoi minulle voitonvarma virne naamalla, ettei minun kannata harkita erästä koulutusta, koska "mun kaveri on siellä ja niin et sä pärjäis siellä". Myös sosiaalialaan on vähän mennyt luottamus, koska minun piti pantata kunnan työntekijöiltä vuosikaupalla vastausta yksinkertaiseen kysymykseen ja vasta valituksen kautta sain "vastauksen" asian vierestä. Huvittaa ajatus siitä, että paperitiikeri viranomaisen asemassa alkaa sanoittaa jaksamista, kelpoisuutta ja mielenterveyttä toiselle samalla, kun hän koomapotilaan tapaan 'ratkaisee' keskustelu vaikenemalla vuosiksi, vaikka varmasti saa viestit ja vielä valehtelee välikätenä toimivalle olevansa yhteydessä.

Tämä liittyy otsikkoon siten, että itselläkin on samankaltaisia ammatillisia pyrkimyksiä ja asemassaan nuo ihmiset ovat minun yläpuolella; vaikka minulla on enemmän koulutusta opintopisteissä laskettuna, minulta vapaaehtoisena ja tutkinnottomana otetaan näkyvyys, valta ja rahallinen arvo pois tehdystä työstä ja voidaan estää pääsy eteenpäin. Tuntuu, että olen jo monessa mielessä heidät kehityksessä ohittanut, mutta virallisesti minun pitäisi katsoa heitä ylöspäin ja antaa räkämällien tipahdella silmiin. Tämä haittaa motivaatiota ja mietin tuleeko minustakin samanlainen, kun olen lopulta "oikea" ammattilainen saadessani paperin kouraan.