Mulla on niin käsittämättömän pahaa olla. Ei mikään terapia eikä asia ole auttanut. En vain kestä tätä nykyaikaa.

Olen todennut saman. Nykyään puuhastelen kaikkea vain itsekseni ja pysyttelen kaukana muista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jotenkin kaipaan 80- ja 90-lukua . 2000-luvun alkukaan ei ollut hassumpaa.

90-luvun elokuvia on IHANA katsoa. Niin tuttua. Elämä oli simppeliä.

Lankapuhelimet kotona, ne harvat yleisöpuhelimet ulkona, kirjeet ja se yleinen rento ja rauhallinen sekä yksinkertainen ilmapiiri.

Ja Suomi oli maailman kärjessä itsemurhatilastoissa!

Samoja tuntemuksia. Kaikki nykyajassa tuntuu lyhytnäköiseltä ja kertakäyttöiseltä, juuria ja (hyviä) perinteitä on heikosti, kaikki tuntuu fragmentoituneelta ja merkityksettömältä. Tuntuu, että sitä "omaa paikkaa maailmassa" ei edes ole. Opiskelu on tehostettu ilottomaksi puurtamiseksi, työelämä on latteaa, harrastukset teennäisiä. Aitoutta ja merkitystä on vaikea löytää arjesta. Käyn kyllä metsässä paljain jaloin, mutta yksilöllinen lohtu on laiha kun muu maailman hullunmylly jatkuu yhtä ahdistavana.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin sinua. Tämä maailmanaika on ihan paskaa. Kaikki on vaan minäminä-ihmisiä. Oli onnellista elää nuoruuttaan 70-luvulla.

Telkkariohjelmatkin! Jotkut Tempparit. Niitä tuijottaa typerykset, jotka janoaa katsella kännisiä i d i o o t t e j a, jotka panevat toisiaan ristiin rastiin sekopäisinä. Mitähän noidenkin vanhemmat ajattelee? Tuskin mitään.

Nuoriso kulkee rikkinäisissä rääsyissä ja maksavat vielä niistä. Pääasia, että pattipolvet näkyy.

Mielestäni telkkari nimenomaan on muuttunut täyson aivottomaksi. Kirkuvanvärisissä ohjelmissa juontaja karjuu ja yleisö velloo ja karjuu. 

Ap, erakoituisin tahallisesti hieman, ei kaikkea tarvitse "nähdä". Poimi nykyisyydestä ne hyvät puolet ja tee töitä eläinten tai taiteen parissa.

Vierailija kirjoitti:

Samoja tuntemuksia. Kaikki nykyajassa tuntuu lyhytnäköiseltä ja kertakäyttöiseltä, juuria ja (hyviä) perinteitä on heikosti, kaikki tuntuu fragmentoituneelta ja merkityksettömältä. Tuntuu, että sitä "omaa paikkaa maailmassa" ei edes ole. Opiskelu on tehostettu ilottomaksi puurtamiseksi, työelämä on latteaa, harrastukset teennäisiä. Aitoutta ja merkitystä on vaikea löytää arjesta. Käyn kyllä metsässä paljain jaloin, mutta yksilöllinen lohtu on laiha kun muu maailman hullunmylly jatkuu yhtä ahdistavana.

Iso osa tuntee näin. Uskonkin että lähitulevaisuudessa kommuunityyppinen asuminen lisääntyy, ja yleensäkin muutto pikkukaupunkeihin ja maalle. Ihmiset eivät jaksa median jatkuvaa huutoa.

Mammat valittavat älypuhelimet kourissaan sosiaalisessa mediassa, kuinka eivät kestä älypuhelimia ja sosiaalista mediaa...

Kukaan ei estä teitä elämästä menneessä, Senkus syötte paahtoleipää margariinilla ja poltatte ketjussa tupakkaa sisätiloissa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä alakoululainen tokaisi hiljattain leikin lomassa päiväkoti-ikäiselle pikkuveljelleen: "Älä oo niin herkkä, kato elämässä ei heikot pärjää!".

Menin ihan sanattomaksi ja tuli jotenkin surullinenkin olo tuosta. Ja siis aivan tavallinen perhe olemme - aika aikaisin lapsetkin edellämainitun tajunneet tästä maailmasta.

Missä maailmassa heikot ovat sitten pärjänneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jotenkin kaipaan 80- ja 90-lukua . 2000-luvun alkukaan ei ollut hassumpaa.

90-luvun elokuvia on IHANA katsoa. Niin tuttua. Elämä oli simppeliä.

Lankapuhelimet kotona, ne harvat yleisöpuhelimet ulkona, kirjeet ja se yleinen rento ja rauhallinen sekä yksinkertainen ilmapiiri.

Ja lama.

Kaikilla ei ole paha olla. Suurin osa ihmisistä nauttii elämästään.

Et sinä ap ole herkkä, olet vain masentunut. Siksi näet kaiken mustana ja toivottomana.

Minäkään en pidä maailmasta sellaisena, kuin se enimmäkseen ja varsinkin lyhyemmällä vilkaisulla näyttäytyy. Minulla on faceprofiili, jotta voin saada tietoa kiinnostavista tapahtumista, mitään muuta en siellä tee ja kirjaudun erittäin harvakseltaan. Twitteriä käytin vuosia sitten, kun siellä oli mielenkiinnonkohteeni ympärille rakentunut yhteisö. Mutta sielläkin alkoi lopulta vyöryä silmille kaikki turha, aiheeseen liittymätön sekä politiikan jauhaminen, joten lopetin sen käytön. Voin siis sanoa, että en käytä somea sen sosiaalisessa merkityksessä enää. 

Keskityn elämässä kivoihin asioihin, jotka tuottavat hyvää oloa ja mieltä. Nykyajassa nautin hyvästä elintasosta ja siitä, ettei omalla kohdallani ole ollut koskaan rahasta pulaa. En kovin tuhlaavainen, mutta voin asua mukavasti ja hankkia sellaista materiaa, josta saan iloa. Liika tavara kuitenkin ainoastaan ahdistaa. 

Kuvailisin itseäni myöskin herkäksi ja ajattelevaiseksi, mutta olen silti pääasiassa onnellinen. Luulen, että tähän auttaa elämänasenteeni – elämää ei tule ottaa vakavasti. Jos minulla olisi kiveenhakattuja tavoitteita elämälle ja tarve esim. muiden ihailulle, aivan varmasti ahdistaisi. Sen sijaan keskityn nauttimaan ajastani täällä niin hyvin kuin pystyn ja kehittämään itseäni. Olen muille niin hyvä kuin pystyn tulematta tallotuksi. Olen tavallaan irrottanut itseni elämästä ja ymmärtänyt, että aistein havaittava maailma on vain pieni osa todellisuutta. Uskon, että sielu jatkaa edelleen matkaansa kunhan tämä nykyinen ruumiini kuolee. Sieluni on vain vierailulla tässä ruumiissa, katselemassa maailmaa ja oppimassa. Tiedän, että monet pitävät tällaisia ajatuksia ihan hölynpölynä, mutta minulle ne ovat totta, ja ennenkaikkea tällaisen elämänasenteen omaksuminen on tuonut sisälleni suunnattoman rauhan. Se ei voi olla huono asia.

Nykyaika on tehnyt elämästä liian helppoa ja ihmisillä on liikaa vapaa-aikaa. Siksi aloittajaakin ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä alakoululainen tokaisi hiljattain leikin lomassa päiväkoti-ikäiselle pikkuveljelleen: "Älä oo niin herkkä, kato elämässä ei heikot pärjää!".

Menin ihan sanattomaksi ja tuli jotenkin surullinenkin olo tuosta. Ja siis aivan tavallinen perhe olemme - aika aikaisin lapsetkin edellämainitun tajunneet tästä maailmasta.

Sanottomaksi menin minäkin. Tähänkö on tultu: Ihmisten itsekkyys, minäminäedestäjatakaa-selfieitä, kertakäytöisyys ihmissuhteissa ja tavaroissa?

Onneksi me jäimme ajasta jälkeen jo kauan sitten, elämme melko onnellista maalaiselämää pk-seudulla.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin sinua. Tämä maailmanaika on ihan paskaa. Kaikki on vaan minäminä-ihmisiä. Oli onnellista elää nuoruuttaan 70-luvulla.

Telkkariohjelmatkin! Jotkut Tempparit. Niitä tuijottaa typerykset, jotka janoaa katsella kännisiä i d i o o t t e j a, jotka panevat toisiaan ristiin rastiin sekopäisinä. Mitähän noidenkin vanhemmat ajattelee? Tuskin mitään.

Nuoriso kulkee rikkinäisissä rääsyissä ja maksavat vielä niistä. Pääasia, että pattipolvet näkyy.

Huvittavaa, kun sinunlaiset ihmiset tuomitsevat "minä minä" ihmiset, mutta eivät sitten hyväksy jonkun muun makua vaatteissa tai heidän kiinnostusta joihinkin telkkuohjelmiin. Mitä se on muuta kuin "minä ja minun makuni ja muut katsovat ja pukeutuvat väärin ja heidän pitäisi olla mitä minä halua"? Olkoon rumaa ja tyhmää, mutta kai muilla on silti siihen oikeus ilman tätä jokapäiväistä arvostelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä alakoululainen tokaisi hiljattain leikin lomassa päiväkoti-ikäiselle pikkuveljelleen: "Älä oo niin herkkä, kato elämässä ei heikot pärjää!".

Menin ihan sanattomaksi ja tuli jotenkin surullinenkin olo tuosta. Ja siis aivan tavallinen perhe olemme - aika aikaisin lapsetkin edellämainitun tajunneet tästä maailmasta.

Sanottomaksi menin minäkin. Tähänkö on tultu: Ihmisten itsekkyys, minäminäedestäjatakaa-selfieitä, kertakäytöisyys ihmissuhteissa ja tavaroissa?

Onneksi me jäimme ajasta jälkeen jo kauan sitten, elämme melko onnellista maalaiselämää pk-seudulla.

Ihan perus luonnonlakia. Vahvat jyrää heikot. Julmaa ja nykyisin lääketeollisuus on ehkä onnistunut muokkaamaan tuota jossain määrin, mutta ihminen ei ole erillinen luonnon ja biologian tosiasioista.

Te, jotka ette löydä paikkaanne. Teillä on oikeasti sydämessä Jumalan muotoinen aukko. Kun se täyttyy, niin tajuatte, että ei tämä maailma olekaan ihmisille tarkoitettu. Tämä on karkoituspaikka ja rangaistusleiri. Todellinen kotimaa odottaa taivaassa. Sinne kannattaa tähdätä.

Olen ikäni (50+) tehnyt paljon käsitöitä, hyvää ruokaa yms luovaa. Nyt yli 60-vuotias tumpelo ukkoni valittaa kun en julkaise kuvia niistä netissä. Voi v sanon minä.

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän milloin oli parempi elää. Ysärillä. 

Ymmärrän sua ap! Minä ja mieheni ollaan samanlaisia. Me eletäänkin ysärielämää osittain, eli kuunnellaan c-kasetteja/cd-levyjä, patteriradiosta radiota, ei kuuluta someihin(siis face/insta/mitä näitä nyt on joihin luodaan profiilit) Ei omisteta älypuhelimia jne. Käydään soutelemassa eväät mukana, makkaraa paistamassa ns. omissa mestoissa, joissa ei paljon muita käy, luetaan toisille ääneen kirjoja, pelataan ysäripelejä nintendolla, mökkeillään, yövytään saaressa, hiihdetään, kalastellaan, eikä mihinkään näihin kuulu mitään ns. nykyaikaista joka on alkanut yleistymään vuoden 2000 jälkeen. Välillä on joku kaveri mukana, mutta yleensä ei ihmisiä kiinnosta, koska kaikestatekemisestä pitäisi raportoida someen, etsiä reittejä/paikantaa googlemapsista, katsella tuntemattomien, tai sellaisten jotka eivät ole paikalla raapustuksia ja kuvia instasta, ja meidän sääntömme näihin tekemisiimme on se että mukaan ei tule virtuaalisesti muita kuin se porukka joka siellä on. 

Muuten hyvä, mutta ysärillä oli lama. En itse tämän ajan lapsena muistele kovin hyvällä sitä, kuinka köyhää konkurssin tehneen yrittäjän lapsena oli. Tietyllä tavalla huolettomampaa aikaa, mutta itselle hyvin turvatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin sinua. Tämä maailmanaika on ihan paskaa. Kaikki on vaan minäminä-ihmisiä. Oli onnellista elää nuoruuttaan 70-luvulla.

Telkkariohjelmatkin! Jotkut Tempparit. Niitä tuijottaa typerykset, jotka janoaa katsella kännisiä i d i o o t t e j a, jotka panevat toisiaan ristiin rastiin sekopäisinä. Mitähän noidenkin vanhemmat ajattelee? Tuskin mitään.

Nuoriso kulkee rikkinäisissä rääsyissä ja maksavat vielä niistä. Pääasia, että pattipolvet näkyy.

Pohjoismaissa on asiat parhaiten maailmassa, vaikka maapallo ei voikaan hyvin. Jos suurin ongelmasi on Temptation Island ja nuorisomuoti niin voi voi.

Voi voi itsellesi. En sanonut, että nuo ovat "suuria ongelmia" itselleni vaan koko tämä maailman aika on perseestä. Mitään ei enää kunnioiteta.

Kakaratkin tarvii nykyään terapeutteja, kun niitä ei saa komentaa kotona eikä koulussa ja menevät päästään sekaisin ilman rajoja. Vanhemmat on kusessa ja niitäkin pitää terapoida. Opettajat vasta kusessa ovatkin eikä he tahdo jaksaa enää ammattiaan, kun pennut hyppii silmille luvan kanssa.

Siinäpähän alapeukutatte, mutta on vissiin uusi normaali, että ukot menee keskenään naimisiin ja akatkin. Jos saan elää vielä parikin kymmentä vuotta niin olen ihan valmis luopumaan tästä maailmasta ja mitenköhän sekopäistä se sitten jo on.

Olen puhunut.

Okei Kalervo 89 v. Unohdit mainita että naisillakin on housut voi rappiota ja töissäkin käyvät jo on aikoihin eletty, ja jollakulla koira sisätiloissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin sinua. Tämä maailmanaika on ihan paskaa. Kaikki on vaan minäminä-ihmisiä. Oli onnellista elää nuoruuttaan 70-luvulla.

Telkkariohjelmatkin! Jotkut Tempparit. Niitä tuijottaa typerykset, jotka janoaa katsella kännisiä i d i o o t t e j a, jotka panevat toisiaan ristiin rastiin sekopäisinä. Mitähän noidenkin vanhemmat ajattelee? Tuskin mitään.

Nuoriso kulkee rikkinäisissä rääsyissä ja maksavat vielä niistä. Pääasia, että pattipolvet näkyy.

Pohjoismaissa on asiat parhaiten maailmassa, vaikka maapallo ei voikaan hyvin. Jos suurin ongelmasi on Temptation Island ja nuorisomuoti niin voi voi.

Voi voi itsellesi. En sanonut, että nuo ovat "suuria ongelmia" itselleni vaan koko tämä maailman aika on perseestä. Mitään ei enää kunnioiteta.

Kakaratkin tarvii nykyään terapeutteja, kun niitä ei saa komentaa kotona eikä koulussa ja menevät päästään sekaisin ilman rajoja. Vanhemmat on kusessa ja niitäkin pitää terapoida. Opettajat vasta kusessa ovatkin eikä he tahdo jaksaa enää ammattiaan, kun pennut hyppii silmille luvan kanssa.

Siinäpähän alapeukutatte, mutta on vissiin uusi normaali, että ukot menee keskenään naimisiin ja akatkin. Jos saan elää vielä parikin kymmentä vuotta niin olen ihan valmis luopumaan tästä maailmasta ja mitenköhän sekopäistä se sitten jo on.

Olen puhunut.

Huh huh. Maailmassa tapahtuu valtavasti käsittämättömiä kauheuksia, Suomessakin, ja sinä valitat jostain vaatteista, tv-ohjelmista, koulun vapaamuotoisuudesta ja homoavioliitoista. On se KAMALA maailma.

Ohis: ehkä ongelma on juuri tuo, että kaikki ikävät maailman uutiset tulevat eri kanavia pitkin koteihimme. Ja aina ne kertovat kurjuudesta ja jotenkin syyllistävät, että meidän tulisi tehdä (muka) tälle jotakin. Ei pysty, ei ehdi.

Ennen ei kerrottu eikä edes tiedetty mistään maailman Takapajuloiden kansanmurhista, nälänhädästä, luonnonkatastrofeista, diktaattoreista, asekaupoista, sodista... elettiin ihanassa kuplassa ja keskityttiin ihan omiin ongelmiin.

Minusta näin pitäisi vieläkin tehdä. Olin kesällä onnellinen, kun olin kuukauden mökillä, jossa ei ollut telkkaa enkä katsellut mitään uutisia kännykästäkään. Mikä henkinen lepo, oikeasti!

Mä olen itse kanssa tuollainen helposti ahdistuva. Eikä ole auttanut masennuslääkkeet ja juttelut ammattiauttajan kanssa. Ainoa mikä auttoi, oli että poistin kaikki sometilini, lopetin Iltalehtien lukemisen, annoin telkkarin pois ja vietin monta vuotta ihan erakoituneena, mitä nyt töissä kävin.

Sinä aikana tutkin paljon henkisiä asioita ja tulin uskoon. Oloni on nykyään parempi, olen kuin luonut uuden suojakuoren itselleni kun aiemmin tuntui että olin aivan vereslihalla henkisesti.

Uskalsin jopa hankkia taas telkkarin, mutta hyvin vähän sitä katson. Ja jos se alkaa mua ottamaan aivoon, laitan sen taas pois.

Kyllä meille tuputetaan uskomatonta myrkkyä joka tuutista, pitää vain itse osata suojella itseään. Älkää menkö klikkaamaan joka otsikkoa. Ei maailma ole herkkien ihmisten paikka, itsekkäät ja ahneet nauttii ja porskuttaa. Mutta yritetään me muut suojata itseämme pahuudelta.