Lue keskustelun säännöt.
Ystävä, jolla asiat huonosti. Mitä tehdä?
30.01.2014 |
Tuossa toisessa ketjussa valiteltiin ystäviä, joilla on aina kaikki huonosti, riippumatta oikeasta tilanteesta ja mitä näiden kanssa tulisi tehdä.
http://www.vauva.fi/keskustelu/3922924/ketju/ystava_jolla_on_aina_kaikki_huonosti/sivu/1#comment25732517
Kommentti 3 sai mietteliääksi:
"Onhan näitä, jotka valittavat kaikesta, mutta sitten on myös sellaisia, joilla on elämässään aivan uskomaton määrä epäonnea, eikä heitä oikein voi syyttää turhasta valittamisesta ja yrityksen puutteesta."
Mitä näiden kanssa tulisi tehdä? Nämä imevät itsestä energiaa myös, ei valituksellaan, vaan siinä, että tietää suunnilleen tilanteen ja tulee ihan rikollinen olo kun omat työ- yms. asiat on kunnossa, vaikken itse tunne olevani puoliksikaan saman veroinen kuin ystävä.
Minulla on esimerkkinä ystävä, hyväntuulinen, jumalattoman osaava, älykäs ja aivan valtavan yritteliäs. Mutta ei vaan tuuri ole puolella yhtään. Jäi työttömäksi reilu 10 v sitten. Puolisolle kävi sama jutttu. Liuta alaikäisiä lapsia. Töitä ei löydy kertakaikkiaan mistään, vaikka ollut aikanaan hyvinkin korkeassa asemassa ja ylennyt nopeasti. Luki taas yhden yliopistotutkinnon kaiken keskellä monen vuoden työnhaun ja köyhyyden jälkeen ja perusti valtavalla riskillä yrityksen viitisen vuotta sitten ja saman tien alkoi lama. Yritys on tuottanut hyvin vähän lamasta johtuen ja nyt sekin on menossa nurin. Työt tehnyt tosi hyvin, mutta asiakkaita ei vaan tule riittävästi
Aina kannustamassa ja auttamassa muita, mutta oma elämä ei vaan etene, osaamisesta huolimatta. Aivan järkyttävän vahvaluonteinen, ei tuota kai muuten kestäisikään.
Nyt taas putomassa siihen samaan paskaan, jossa tiesin heiden elävän aikaisemminkin, rahaa ei ole käytännössä lainkaan ja syömisestäkin tingitään. Ikää näillä on kohta 50 ja alkaa jo näkyä, kuinka vuosikausien tulokseton tappelu vanhentaa silmissä. Onneksi osa lapsista on jo aikuisia, Työnsaannin mahdollisuudet vähenevät kaiken aikaa. Asunnot on ostamatta. eikä taida tulla enää mahdollisuuttakaan. Mukavia, raittiita ihmisiä. Ei todellakaan mitään laiskoja sohvalla kaljaa kittaavia juoppoja, kuten työttömistä aina sanotaan.
Vaikkei ystävä tästä valitakaan, on minullakin silmät päässä ja tiedän tilanteen.
Hirvittää valittaa tällaisesta, mutta tämä ystävyys saa minut voimaan pahoin ja vie minulta energiaa. Miten voi itseäni paljon paremmat ihmiset joutua tilanteeseen, jossa mikään ei vaan etene? Jo pelkkä ystävän näkeminen saa minut ajattelemaan, että en ansaitse omaa elämääni, minulla on hyvä työpaikka, tosin vuorotyötä, josta en niin pidä, oma asunto ja mieskin töissä. Aina nähdessäni tulee mieleen, että mitä jos tuollainen sattuis meille? Emme aikuisen oikeasti ole kumpikaan yhtä vahvoja kuin tuo pariskunta, eikä meillä ole lähellekään samaa osaamista ja koulutusta.
Mitä pitäisi tehdä? Tuntuu aivan iljetäävän väärältä katkaista ystävyyssuhde tämän takia, vaikka tiedän useitakin tuttuja, jotka ovat näin tehneetkin, ilmeisesti samasta syystä. Tiedän tosin sellaisiakin, jotka ovat jopa vahingoniloisia tilanteesta.
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:09"]
Yksinhän tuollaisessa tilanteessa vähitellen jää, vaikka elämänasenne onkin optimistinen. Ei se haittaa, mene vaan. On ihan luonnolista jättää laumasta j'älkeen sellainen, joka hidastaa tyai uhkaa muiden kulkua. Menstyjjälle on raskasta käydä kylässä velvollisuudentunnosta tai lähetellä joulukortteja vain tradition velvoittamana. Toisten epäonni tuo jatkuvaa muistutusta onnen hauraudesta ja kaiken romahtamisen uhasta ihan kenen tahansa kohdalla.
Meillä on voimaa toisistamme perheen kesken niin kauan kuin elämää on.
[/quote]
...se ei vaan saa ajattelemasta, että mitä noille on tapahtunut, on helvetin VÄÄRIN, eivätkä ne ansaitse sitä, päinvastoin, lähes kaikki muut tuntemani ihmiset pitäisi olla ennen noita jonossa, kun menestymättömyyttä jaetaan.
Eivätkä nämä ole ansainneet sitäkään, että ystävätkin jättävät.
[/quote]
sääli on sairaus ja vain ihmiset jotka pitävät itseään parempana voi sääliä. Oletko sellainen? jos et älä jätä heitä sen vuoksi. Onko jotain pahaa sinulle tehneet vai haluatko vain maailmastasi niin täydellisen ettei siellä ole sijaa tällaiselle ystävälle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista, miten kunnollisille, älykkäillekin ihmisille voi käydä näin. Elämä on loppujen lopuksi tuuripeliä.
Tunnen joitakin vastaavia. Tosin nämä ovat itse reagoineet hiukan toisella tavalla, nostavat käytännössä asenteellaan keskisormen pystyyn koko yhteiskunnalle aikansa junnattuaan, eivätkä ystäviä edes kaipaakaan, vaikka usein ovat tosi ystävällisiä. Monet ovat hyvin itseriittoisia. Ei sillä lailla pahalla tavalla (koppava yms.), vaan tosiaan riittävät itselleen mainiosti, eivät tarvitse ystäviä ja osaavat/ taitavat yleensä muita paremmin kaikki asiatkin, missä muut tarvitsisivat apua.
Jos ovat töissä, etenevät nopeasti ja "pesevät" helposti kilpailijansa. Varmaankin siksi, ja muiden luonteenpiirteittensä vuoksi onkin kaikille muille helpotus, jos putoavat, eikä yhteisö enää takaisin päästä. Nämä ovat hyviä ja osaavia tyyppejä, mutta syövät mahdollisuudet muilta. Osaamisen puutteesta ei voi syyttää ja ovat usein sitä mieltä, että osaamisella pitääkin edetä. No, periaatteessa niin pitääkin, mutta kun muittenkin pitää omasta mielestään edetä...
No, enivei, mahtaneeko ap:n kaverit olla hiukan tällaisia? Keskiarvosta ei saa poiketa liikaa, muuten ei sovi joukkoon.
Ap provoilee tutulla tyylillä
Mitä tehdä?
Itseltä kuoli lapsi nuorena ja vaikka osa kavereista meni -koska he tahtoi antaa "tilaa surulleni" tai muuten varmaan sääli juuri kuten sinä niin ei tuo oikeasti ole mistään kotoisin.
Lapsesta saakka olen opetellut tämän ja olen opettanut tämän lapsilleni, nyt kerron sinullekin: Ole oma itsesi! Aina joku on sinua kauniimpi, rikkaampi, nopeampi, nauraa suloisemmin, piirtää luovemmin.. Miksi pitää verrata?
Jos tekee oman parhaansa ja on uskollinen itselleen ja muille niin se varmasti riittää.
Minulta ei ole koskaan ollut pois se että muilla on lapsia, kyllä: surussa tulee vaiheita kun ei kestä sitä miten naapurin lapsi saa kasvaa ja oma mätänee haudassaan tai jalat menee alta kun nuorin lapsi valmistuu -eikä esikoinen koskaan päässyt kouluun vaikka sinne kovasti toivoi pääsevänsä. Elämä on täynnä pahoja asioita ja ne vaan tulee, vyöryää ja vie mennessään.
Ei kaikkeen voi varautua ja sillä vaan on mentävä mitä on käsissä. Elämä vaan vaihtaa kulkusuuntaa ja sen kanssa pitää vaan elää.
Jos kaveri on kovin ahdistunut ja purkaa vain tuskaa ulos niin siitä voi hänelle sanoa, sinun paikka on olla lähellä häntä muttei toimia terapeuttina ja jos tästä loukkaantuu niin koita ymmärtää. Asiaa ei kannata kirjoittaa: tarttet ammattiapua vaan puhua kahdenkesken ja sanoa miltä sinusta tuntuu, sinunkin tunteilla on merkitys ja voit juuri kertoa siitä pelosta/surusta jota olet nähnyt ystävän elämässä ja toivoisit hänelle muutakin ja kannattaa kysellä mitä muuta kuuluu? Ehkä ystäväsi näkee sinut ihmisenä jolle voi ne kurjat asiat jakaa niin sinä jäät tavallaan niistä iloista nyt paitsi -koska vaikka on kurjuutta, niin on myös hyvää. Ja tämän saattaa myös toinen alkaa huomaamaan jos puhutte hänen elämänsä hyvistä ja lämpimistä asioista. Tämä saattaa olla hyvä asia koittaa aloittaa aihe? On niin kovin ihmisestä riippuvaa miten hän ottaa vastaan sanallisesti että vihjaisit terapiasta. Itse ainakin saattaisin huonossa tilassa tuskaa sanoa ettei toinen ymmärrä elämästäni, eikä se terapiakaan auta koska ne ratkaisevat ajatukset pitää itse oivaltaa, ei terapiassa anneta valmiita ajatusmalleja.
Mutta ehkä se syvin mitä voin antaa sinulle vastauksena on koittaa ymmärtää ystävää, sanoa ettet osaa auttaa ja antaa mitään uutta näkökulmaa (ehkä terapeutti niin tekee) jos jostain aiheesta ei vaan tunnu pääsevän eteenpäin toiseen näkökulmaan ja asia vaivaa häntä.
Ja kysele miten hän tekee että jaksaa päivästä toiseen? Käykö lenkillä vai mistä tulee voimaa? Mistä asioista iloitsee yms. Ja koita saada hänelle kerrottua positiivisia asioita.
Ihanaa että joillain on ystäviä, jotka aidosti välittävät! Itsestä tuntuu, että paras ystävä lähinnä nauraa minulle ja epäonnelleni, vaikka aiemmin olin itse hänelle aina tukena vaikeina aikoina. Tilanne on se että minulla on pahoja ongelmia avioliitossa, sairauksia ja kamala rahatilanne on jatkunut jo vuosia. Olen ollut sitkeä ja yritteliäs mutta epäonniset sattumat ovat jatkuneet. Tämä ystäväni tietää koko tarinani mutta hän ei ole auttanut millään lailla. Hänellä on todella paljon varallisuutta ja kaikki perusasiat kunnossa. Hän aina soittaa ja kertoo mitä on shoppaillut ja kertoo yksityiskohtaisesti esim. matkoistaan ja kaikista hienoista tapahtumista minne vie lapsensa. Muistaa aina todeta että olisipa kiva jos olisimme päässet mukaan "mutta kun ei teillä taida olla rahaa". Kerran kysyin että voisiko hän lainata minulle rahaa yhteen reisuun, minne olisi tahtonut minut ja lapaseni seuraksi. Olisin maksanut osamaksuna kaiken takaisin. Tämä ystävä vain nauroi että ei tosiaan lainaa. Usein soittelee kun on shoppailemassa, tietäen varsin hyvin että itse en ole päässyt aikoihin shoppailemaan yhtään mitään. Olen monesti miettinyt että mitähän tyydytystä tämä ystävä tästä käytöksestään saa, ilmeisesti paljonkin kun sitä vaan jatkaa. Ja kyseessä siis ihminen jolla on todella iso omaisuus ja tulot ja itse olen köyhääkin köyhempi.
Onneksi minulla on muitakin ystäviä, tavallisia tallaajia jotka eivät ole niin materialisteja ym. Mutta tämä paras ystävä tosiaan on ihan uskomaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ihan wtf kun luin viestisi. Eli kun sulle tulee paha mieli nähdä elämän realiteetteja, kostat ne ihmiselle joka elää sitä realismia? Jep, jos saisit vammasen lapsen, haluaisit siitäkin eroon kun on niin epäreilua maailmalta että se viaton yksilö ei saanut normaali elämää. Mun mielestä sä oot jotenkin sairas päästäs. Kaiken tulis olla aurinkoista kukkaisleikkiä jossa hyvät nauras ja tuhmat itkee. Niinkuin maailmanjärjestyksessä sun mielestäs kuuluisikin. Oletan että oot itsekin yli 40 kun noin vanhan pariskunnan vaiheet tunnet noin hyvin. Ite 35 en voi kuin kysyä kuinka lapselliseksi ihminen voi jäädä vaikka vanhenee.
Siis missä pumpulissa ap elää, jos ystäväsi epäonni on sulle näin hirveän stressin paikka? Jos ystäväsi on jo 50, tuskin sinäkään olet enää mikään tyttönen.Tekstissä oli jotain lapsenomaista ylemmyydentunnetta, joka pisti ärsyttämään. Vähän kuin keksittyä koko juttu...
Omassa kaveripiirissäni on ollut epäonnea monenlaista. On syöpää, nuorillakin, on huolta lapsista, on työttömyyttä jne. Ne nyt vaan asioita joita elämässä tapahtuu. Niistä joko selvitään ja jatketaan elämää tai ei selvitä ja tehdään surutyötä. Ei ystävä voi ikinä olla muuta kuin kanssakulkija. En ymmärrä tuollaista asennetta, että kaivetaan kaikki epäonnet viimeisen kymmenen vuoden aikana ja määritellään ihminen niiden kautta ja sitten säälitään, ai että säälitään. Se on vastenmielistä. Sellaisella tyylillä meistä jokaisesta saa melko rumannäköisen ihmisen.
Joten mitäpä ap jos lakkaisit märehtimästä menneitä, kun ystäväiskään tuskin niin tekee, ja elät tätä hetkeä aivan aitona kaverina. Jos nyt on hankalaa, niin on, mutta ystävän kanssa voi aina juoda kupin kahvia, nauraa ja nauttia elämästä sen hetken siitä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
os ystäväsi on jo 50, tuskin sinäkään olet enää mikään tyttönen.Tekstissä oli jotain lapsenomaista ylemmyydentunnetta, joka pisti ärsyttämään. Vähän kuin keksittyä koko juttu...
Trolliprovo tuttuun tyyliin
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:51"]
os ystäväsi on jo 50, tuskin sinäkään olet enää mikään tyttönen.Tekstissä oli jotain lapsenomaista ylemmyydentunnetta, joka pisti ärsyttämään. Vähän kuin keksittyä koko juttu...
Trolliprovo tuttuun tyyliin
[/quote]
No, kyllä noita henkisen kasvunsa jo nuorena lopettaneitakin kohtaa aika usein :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:32"]
Kummallista, miten kunnollisille, älykkäillekin ihmisille voi käydä näin. Elämä on loppujen lopuksi tuuripeliä.
Tunnen joitakin vastaavia. Tosin nämä ovat itse reagoineet hiukan toisella tavalla, nostavat käytännössä asenteellaan keskisormen pystyyn koko yhteiskunnalle aikansa junnattuaan, eivätkä ystäviä edes kaipaakaan, vaikka usein ovat tosi ystävällisiä. Monet ovat hyvin itseriittoisia. Ei sillä lailla pahalla tavalla (koppava yms.), vaan tosiaan riittävät itselleen mainiosti, eivät tarvitse ystäviä ja osaavat/ taitavat yleensä muita paremmin kaikki asiatkin, missä muut tarvitsisivat apua.
Jos ovat töissä, etenevät nopeasti ja "pesevät" helposti kilpailijansa. Varmaankin siksi, ja muiden luonteenpiirteittensä vuoksi onkin kaikille muille helpotus, jos putoavat, eikä yhteisö enää takaisin päästä. Nämä ovat hyviä ja osaavia tyyppejä, mutta syövät mahdollisuudet muilta. Osaamisen puutteesta ei voi syyttää ja ovat usein sitä mieltä, että osaamisella pitääkin edetä. No, periaatteessa niin pitääkin, mutta kun muittenkin pitää omasta mielestään edetä...
No, enivei, mahtaneeko ap:n kaverit olla hiukan tällaisia? Keskiarvosta ei saa poiketa liikaa, muuten ei sovi joukkoon.
[/quote]
Omalla osaamisellaan ja pätevyydellään PITÄÄ päästä etenemään. Tälläinen tilanne, jossa näin ei tapahdu, on selvä vääryys, eikä vääryyttä tarvitse sietää. Oikeuttaa jo aseelliseen kapinointiin.
Yksinhän tuollaisessa tilanteessa vähitellen jää, vaikka elämänasenne onkin optimistinen. Ei se haittaa, mene vaan. On ihan luonnolista jättää laumasta j'älkeen sellainen, joka hidastaa tyai uhkaa muiden kulkua. Menstyjjälle on raskasta käydä kylässä velvollisuudentunnosta tai lähetellä joulukortteja vain tradition velvoittamana. Toisten epäonni tuo jatkuvaa muistutusta onnen hauraudesta ja kaiken romahtamisen uhasta ihan kenen tahansa kohdalla.
Meillä on voimaa toisistamme perheen kesken niin kauan kuin elämää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:09"]
Yksinhän tuollaisessa tilanteessa vähitellen jää, vaikka elämänasenne onkin optimistinen. Ei se haittaa, mene vaan. On ihan luonnolista jättää laumasta j'älkeen sellainen, joka hidastaa tyai uhkaa muiden kulkua. Menstyjjälle on raskasta käydä kylässä velvollisuudentunnosta tai lähetellä joulukortteja vain tradition velvoittamana. Toisten epäonni tuo jatkuvaa muistutusta onnen hauraudesta ja kaiken romahtamisen uhasta ihan kenen tahansa kohdalla.
Meillä on voimaa toisistamme perheen kesken niin kauan kuin elämää on.
[/quote]
...se ei vaan saa ajattelemasta, että mitä noille on tapahtunut, on helvetin VÄÄRIN, eivätkä ne ansaitse sitä, päinvastoin, lähes kaikki muut tuntemani ihmiset pitäisi olla ennen noita jonossa, kun menestymättömyyttä jaetaan.
Eivätkä nämä ole ansainneet sitäkään, että ystävätkin jättävät.
Eivät tietenkään ole ansainneet sitäkin, että ystävät jättävät, mutta vielä raskaampaa on katsella kodissaan ns. ystäviä, jotka eivät enää haluaa sinne tulla. Älä teeskentele, mene pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"tämä ystävyys saa minut voimaan pahoin ja vie minulta energiaa."
Mitähän se epäonninen ystäväsi ajattelee, kun kaiken keskellä ystävänkin naamalta loistaa tällainen?
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 09:20"]
"tämä ystävyys saa minut voimaan pahoin ja vie minulta energiaa."
Mitähän se epäonninen ystäväsi ajattelee, kun kaiken keskellä ystävänkin naamalta loistaa tällainen?
[/quote]
Muakin vähän heikotti, kun luin ap:n kyseisen kommentin. Miten joku voi sanoa noin?
Muutoinkin tekstistä tuli sellainen olo, että kirjoittaja pikemminkin mässäili omalla hyvällä tuurillaan mutta puki sen "ystävästä huolestumisen" kaapuun.
Tekstistä paistoi kaiken "murehtimisen" alta vahingonilo ja ilo siitä että hähhää, kaikesta ystävän korkeakouluopiskelusta huolimatta se olenkin minä kaksivuorotyöni kanssa, joka pärjää paremmin.
No, onnea ap! Sait paremman elämän. Senhän halusit kirjoituksellasi ilmaista, eikö vain?