Lue keskustelun säännöt.
Ystävä, jolla on aina kaikki huonosti
30.01.2014 |
Hyvä ystäväni, jonka olen tuntenut jo parikymmentä vuotta, rasittaa minua mielettömän negatiivisella asenteellaan. Hän on minulle hyvin tärkeä ja rakas ihminen, enkä haluaisi menettää ystävää. Nyt minun alkaa tehdä mieli jättää tapaamisia jo väliin, kun tiedän hänen vievän minulta nykyään joka tapaamisella hurjan määrän energiaa.
Olen se, joka kiltisti kuuntelee häntä ja yritän aina auttaa, mutta hänellä on aina tekosyy kaikkeen, miksi ei voisi itse omalla toiminnallaan muuttaa asioita siihen suuntaan, että hän olisi onnellisempi. Olen tukenut ja auttanut, koittanut rohkaista ja kannustaa häntä uskaltamaan elää tätä elämää jo noin 15 vuotta.
On ymmärrettävää, että joskus on vaikeita vuosia, mutta hänelle kaikki tuntuisi olevan täyttä paskaa ihan jatkuvalla syötöllä ja hän aiheuttaa sen itselleen omalla toiminnallaan sekä hän selvästi puheidensa perusteella tiedostaa sen. Yli kolmekymppinen ihminen elää kuin teini.
Nuorempana en vielä tajunnut, että kausina, kun näen häntä useammin, myös minua alkaa masentaa ihan pienet typerät asiat. En halua itsekin masennella hänen vuokseen.
Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (31)
Mulla on myös tälläinen ihminen ystävänä. Aina on kaikki huonosti ja samalla vie multa ihan uskomattoman määrän energiaa ja tartuttaa oman negatiivisuutensa. Ainoona ratkaisuna koin sen etten enään tapaa tätä ystävää kuin todella harvoin. Hänelle ei auttanut sanoa mitään, koska hänessä itsessään ei koskaan ollut mitään vikaa.
Negatiivisuus luo negatiivisuutta, positiivisuus positiivisuutta. Jos ihminen valmiiksi on sillä asenteella että mulla on kaikki huonosti ja mulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää, niin mitään hyvää ei koskaan tule tapahtumaankaan ja kaikki tulee aina olemaan huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nostin ton toisen ketjun johon kommentoin jo tätä aihetta
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:33"]
Minä olen varmaan tällainen ystävä. Tosiasia on, että minulla on asiat huonosti. Olen töistäni koko ajan erittäin ylirasittunut, mikä vaikuttaa terveyteenikin. Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vaihtaa työtä. Ei taloudellisesti eikä myöskään siksi, että kouluttauduin aikanaan ihan väärälle alalle, josta ei töitä irronnut. Olen tehnyt yrityksiä toisiin suuntiinkin, mutta tällä hetkellä en vain jaksa niitäkään.
Ennen tosiaan sitten ihan rehellisesti kerroin ystäville, missä mättää. Kun huomasin rasittavani heitä, niin opin pitämään mölyt mahassani. En kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että pystyisin näyttelemään sellaista iloista ihmistä kuin ennen olin. Niinpä vietän ystävieni seurassa aikaa hiljaisena, vain heidän juttujaan kuunnellen ja niistä kysellen. Kaipa he jotain huomaavat, mutta muutakaan en voi.
Anteeksi vain kovasti, jos läsnäoloni pimentää hetkellisesti teidän muuten niin iloista mielialaanne.
[/quote]
No mutta kuvitelepa kuuntelijana, että sama virsi olisi kuultu jo moneen kertaan ja aina ne työolot myös ovat maailmanlopun veroinen asia. Kaikenlaisia ikävyyksiä elämässä on, mutta en odota, että kukaan jaksaa vatvoa pelkästään niitä ikävyyksiä. Itse ainakin oletan, että jos haluaa aina noita ikäviä juttuja käsitellä, yrittää suhtautua niihin itsekin aikuisesti ja huumorilla eikä siten, että ystävän kanssa tapaamiset on kuin terapiasessioita kuukausikaupalla. Edelleen siis: on inhimillistä, että välillä on ikävää, jos kuitenkin on joku tuollainen ikävä asia elämässä, minusta ei voi olettaa että muut ihmiset haluaisivat olla likasankona pitkiä aikoja vaikka olisivatkin valmiita hetkellisesti toimimaan kuuntelijana.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 10:13"]
Hmm, hankaliahan nämä kysymykset ovat. Toisaalta ystävyyteen kuuluu olla tukena ja turvana, toisaalta ensisijaisesti tulee huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jossain vaiheessa voi myös kyllästyä ystävän tempauksiin, jos hän aina toistaa virheissään samaa kuvioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin auttaa, tukea ja neuvoa hienovaraisesti (liikaa tunkeilematta ja loukkaamatta). Jossain vaiheessa kilteinkin uupuu, ja oma mieli tummuu.
Minä olen parissa ihmissuhteessa joutunut toteamaan, että parempi tarjota omaa tukea ja apua sellaiselle, joka sitä arvostaa ja sen ansaitsee. Yksi edelleen läheinen ystäväni (joskaan ei enää se, jonka ongelmia suostun kuuntelemaan päivät pitkät, ja keksimään ratkaisuja ongelmiinsa) on suoraan sanottuna pilannut elämänsä ihan omilla valinnoillaan. Mistään suurista epäonnista ei ole ollut kyse. On ollut tolkutonta päihteidenkäyttöä, huonoa taloussuunnittelua ja huonoja miesvalintoja ja kerrassaan vastuutonta perhesuunnittelua. Kaikista olen yrittänyt kohteliaasti, liikaa tunkeutumatta, ensin vähän varoitella, ja myöhemmin neuvoa miten pääsisi pinteestä. Sitten kun sama ongelma alkoi toistaan itseään, esimerkiksi se että hakeutui aina tietynlaiseen parisuhteeseen ja eteni siinä liian nopeaa, aloin ymmärtämään että ei ystäväni ystävää kaipaa, vaan terapiaa. Ihminen joka on niin sokea omille virheilleen ja ongelmilleen, on apuni ja tukeni ulottumattomissa. Pelkkää tukeakaan en jaksa tarjota, koska on hirveän vaikeaa tarjota olkapäätä kolmatta kertaa parisuhteen päättyessä miehen tolkuttomaan päihteidenkäyttöön ja henkiseen väkivaltaan, kun ystäväni on raskaana. Varsinkin kun kaikki ystävät ovat vasta varoitelleen (jälleen), että ei kannata edetä liian nopeaa, varsinkaan lasten teossa. Ystäviä ollaan edelleen, mutta olen luonut omat rajani, emmekä tapaa kovin usein. Itse siinä alkaa vain voida huonosti.
[/quote]
Tämä ystäväsi kuulostaa todella eräältä lähisukulaiseltani. Onko ystäväsi ns. "suvun musta lammas" ? Vaikka kyllä kai näitä "hetkessä eläjiä" Suomen maahan mahtuu useampia.Käsittämättömintä noissa miesvalinnoissa on se, että hlö tasan tarkkaan tietää, mitä seuraa päihdeongelmaisen miehen kanssa yhteenmuuttaminen hänen lapsilleen ja hänelle itselleen. Ja silti sama kuvio toistuu ja toistuu...suku luovutti toisen äijän jälkeen. Lapsia koko suku ottaa mielellään hoitoon ja suoraan lapsille annamme avokätisesti niin rahaa kuin myös niitä vaatteita, joita itse kaupoista valitsevat. Turha kai sanoa, että tätä nykyistä miesystävää(kään) ei voi sietää sen enempää hlön ystävät kuin sukulaisetkaan :(
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 11:08"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 10:13"]
Hmm, hankaliahan nämä kysymykset ovat. Toisaalta ystävyyteen kuuluu olla tukena ja turvana, toisaalta ensisijaisesti tulee huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jossain vaiheessa voi myös kyllästyä ystävän tempauksiin, jos hän aina toistaa virheissään samaa kuvioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin auttaa, tukea ja neuvoa hienovaraisesti (liikaa tunkeilematta ja loukkaamatta). Jossain vaiheessa kilteinkin uupuu, ja oma mieli tummuu.
Minä olen parissa ihmissuhteessa joutunut toteamaan, että parempi tarjota omaa tukea ja apua sellaiselle, joka sitä arvostaa ja sen ansaitsee. Yksi edelleen läheinen ystäväni (joskaan ei enää se, jonka ongelmia suostun kuuntelemaan päivät pitkät, ja keksimään ratkaisuja ongelmiinsa) on suoraan sanottuna pilannut elämänsä ihan omilla valinnoillaan. Mistään suurista epäonnista ei ole ollut kyse. On ollut tolkutonta päihteidenkäyttöä, huonoa taloussuunnittelua ja huonoja miesvalintoja ja kerrassaan vastuutonta perhesuunnittelua. Kaikista olen yrittänyt kohteliaasti, liikaa tunkeutumatta, ensin vähän varoitella, ja myöhemmin neuvoa miten pääsisi pinteestä. Sitten kun sama ongelma alkoi toistaan itseään, esimerkiksi se että hakeutui aina tietynlaiseen parisuhteeseen ja eteni siinä liian nopeaa, aloin ymmärtämään että ei ystäväni ystävää kaipaa, vaan terapiaa. Ihminen joka on niin sokea omille virheilleen ja ongelmilleen, on apuni ja tukeni ulottumattomissa. Pelkkää tukeakaan en jaksa tarjota, koska on hirveän vaikeaa tarjota olkapäätä kolmatta kertaa parisuhteen päättyessä miehen tolkuttomaan päihteidenkäyttöön ja henkiseen väkivaltaan, kun ystäväni on raskaana. Varsinkin kun kaikki ystävät ovat vasta varoitelleen (jälleen), että ei kannata edetä liian nopeaa, varsinkaan lasten teossa. Ystäviä ollaan edelleen, mutta olen luonut omat rajani, emmekä tapaa kovin usein. Itse siinä alkaa vain voida huonosti.
[/quote]
Tämä ystäväsi kuulostaa todella eräältä lähisukulaiseltani. Onko ystäväsi ns. "suvun musta lammas" ? Vaikka kyllä kai näitä "hetkessä eläjiä" Suomen maahan mahtuu useampia.Käsittämättömintä noissa miesvalinnoissa on se, että hlö tasan tarkkaan tietää, mitä seuraa päihdeongelmaisen miehen kanssa yhteenmuuttaminen hänen lapsilleen ja hänelle itselleen. Ja silti sama kuvio toistuu ja toistuu...suku luovutti toisen äijän jälkeen. Lapsia koko suku ottaa mielellään hoitoon ja suoraan lapsille annamme avokätisesti niin rahaa kuin myös niitä vaatteita, joita itse kaupoista valitsevat. Turha kai sanoa, että tätä nykyistä miesystävää(kään) ei voi sietää sen enempää hlön ystävät kuin sukulaisetkaan :(
[/quote]
Hmm, en osaa sanoa onko hän ns musta lammas, mutta tiedän että äitinsä on ainakin aivan yhtä tympääntynyt touhuun kuin me ystävät. En viitsi enempää tietoja laittaa julkisesti, mutta kyllähän näitä Suomeen mahtuu moniakin, joilla on siis elämänhallinta hukassa, ja lapsia silti tehdään.
Kiva että huolehditte lapsista, vaikka välit ovat heidän äitiin viilentyneet. Se voi todellakin olla korvaamatonta noille lapsille, että heillä on muita aikuisia elämässään, ja tarpeista huolehditaan ainakin jollain tavalla. Toivottavasti näistä tällaisten perheiden lapsista kuitenkin kasvaa onnellisia ihmisiä, jotka eivät toista vanhempien virheitä. Ja toivotaan toki näille ystävillemmekin, että joskus huomaavat kuinka syvällä ongelmat ovatkaan, ja hakevat apua niihin ihan ammattiauttajiltakin.
21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 08:14"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:39"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:33"]Minä olen varmaan tällainen ystävä. Tosiasia on, että minulla on asiat huonosti. Olen töistäni koko ajan erittäin ylirasittunut, mikä vaikuttaa terveyteenikin. Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vaihtaa työtä. Ei taloudellisesti eikä myöskään siksi, että kouluttauduin aikanaan ihan väärälle alalle, josta ei töitä irronnut. Olen tehnyt yrityksiä toisiin suuntiinkin, mutta tällä hetkellä en vain jaksa niitäkään.
Ennen tosiaan sitten ihan rehellisesti kerroin ystäville, missä mättää. Kun huomasin rasittavani heitä, niin opin pitämään mölyt mahassani. En kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että pystyisin näyttelemään sellaista iloista ihmistä kuin ennen olin. Niinpä vietän ystävieni seurassa aikaa hiljaisena, vain heidän juttujaan kuunnellen ja niistä kysellen. Kaipa he jotain huomaavat, mutta muutakaan en voi.
Anteeksi vain kovasti, jos läsnäoloni pimentää hetkellisesti teidän muuten niin iloista mielialaanne.
[/quote] Onko työ tosiaan niin tärkeää, että laitat terveyden edelle sen? Uupumus ei ole normaalia,johon vain täytyy tottua. Haloo ihmiset, täällä eletään vain kerran! Jos teet itse elämästä paskaa,niin turhaa itkeä. Minä menin hakemaan uupumukseen sairaslomaa, sainkin pitkän ja silloin tein päätöksen lopettaa työni. Nyt opiskelen uutta alaa. Olen yli kolmekymppinen.
[/quote]
Mitenköhän tämmöinen onnistuisi 5 lapsen ädille? Millä elät?
[/quote]
Lehessä oli joskus 7 lapsen äiti joka oli valmistumassa lääkäriksi. Ehkä sinä et vaan sitten keksi miten arjen pyörittää tai ehkä sinulla on eri raha tilanne, asutte erilailla? Mitä elämässä voisi muuttaa jotta voisi saavuttaa opinnot JOS sellaisen oikeasti tahtoo saada. Että se on oikeasti päämäärä, eikä vaan puhe kahvipöydässä. Koska silloin kyllä keksii kaikenlaisia verukkeita miksei. Muuta, sovi raha-asiat? Lapsille hoitaja? Ei voi sanoa, mutta itselläni on 5 lasta ja kova tarkoitus päästä opiskelemaan lisää.
Minun ystävälläni on myös ollut noita huonoja miesvalintoja. Jos hänen kohdalleen sattuu kunnollinen mies, tämä nainen ehkä hiukan narsistiseen tyyliin lyttää miehen täysin ja vie hänen sydämensä. Haukkuu, nauraa ja jatkaa matkaansa.
Hänellä ei ole yhtäkään ammattia. Hän on aina kuitenkin ollut hyvä koulussa, joten ällistä ei ole kiinni. Hän on opiskellut useampaa alaa, joka koulutusalalla on viihtynyt alle vuoden, koska kuulemma kaikki kanssaopiskelijat ovat hänen mielestään liian erilaisia kuin hän ja alakin tuntuu paskalta vaihtoehdolta. Aina on ollut tekosyy, miksei voi jatkaa. Hän on vuosikausia tehnyt hanttihommia ja valittaa että joutuu niitä tekemään, mutta kun kaikki opiskelukin tuntuu niin paskalta ettei mikään ala kelpaa hänelle.
Hän on ihmisenä ihan hirveän ehdoton. Hänen rikkaat vanhempansa ovat jo kuolleet ja perintö jakautui tasaisesti kolmelle lapselle, joten rahastakaan ei ole kiinni. Hän haukkuu silmittömästi sisariaan, jotka yrittävät auttaa häntä.
Hän haukkuu myös avomiehensä aivan mielettömän törkeällä tavalla. Mies on ystäväni mielestä joka tavalla ällöttävä ja inhottava. Kaikki, mitä mies tekee, on väärin. Hän on väärässä työpaikassa, tekee kotona kaiken väärin. Syö väärää ruokaa, harrastaa vääriä asioita. Myös on muuttunut ulkoisestikin niin vastenmieliseksi, vaikka mies on ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Hän ei kuitenkaan eroa miehestä. Hän keskittyy vain tuhoamaan kiltin miehen itsetuntoa.
Mikään, mikä voisi häntä piristää, ei kelpaa. Ei suostu matkustamaan eikä harrasta liikuntaa. Kaikkeen on tekosyy miksei asioita voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:56"][quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:39"]
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:33"]Minä olen varmaan tällainen ystävä. Tosiasia on, että minulla on asiat huonosti. Olen töistäni koko ajan erittäin ylirasittunut, mikä vaikuttaa terveyteenikin. Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vaihtaa työtä. Ei taloudellisesti eikä myöskään siksi, että kouluttauduin aikanaan ihan väärälle alalle, josta ei töitä irronnut. Olen tehnyt yrityksiä toisiin suuntiinkin, mutta tällä hetkellä en vain jaksa niitäkään.
Ennen tosiaan sitten ihan rehellisesti kerroin ystäville, missä mättää. Kun huomasin rasittavani heitä, niin opin pitämään mölyt mahassani. En kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että pystyisin näyttelemään sellaista iloista ihmistä kuin ennen olin. Niinpä vietän ystävieni seurassa aikaa hiljaisena, vain heidän juttujaan kuunnellen ja niistä kysellen. Kaipa he jotain huomaavat, mutta muutakaan en voi.
Anteeksi vain kovasti, jos läsnäoloni pimentää hetkellisesti teidän muuten niin iloista mielialaanne.
[/quote] Onko työ tosiaan niin tärkeää, että laitat terveyden edelle sen? Uupumus ei ole normaalia,johon vain täytyy tottua. Haloo ihmiset, täällä eletään vain kerran! Jos teet itse elämästä paskaa,niin turhaa itkeä. Minä menin hakemaan uupumukseen sairaslomaa, sainkin pitkän ja silloin tein päätöksen lopettaa työni. Nyt opiskelen uutta alaa. Olen yli kolmekymppinen.
[/quote]
Niin, niin. Sinä olet varmasti oman elämäsi sankari. Anteeksi kun minulla ei ole vastaavia mahdollisuuksia.
Tässä tilanteessa työnteon lopettaminen ja uuden alan opiskeleminen tekisi elämästäni taloudellisessa mielessä täysin mahdotonta. Käytännössä minun kohdallani tämä tarkoittaisi uusia yliopisto-opintoja, koska en ole mitenkään käytännöllisesti suuntautunut kyvyiltäni enkä kiinnostuksiltani.
Olet onnellisessa asemassa, jos sinulla päälle kolmekymppisenä on ollut mahdollisuus löytää uusi, sinua kiinnostava ja myös työllistävä ala, johon vielä saat tukea opintoihin joko valtiolta tai läheisiltäsi. Tai jos sinulla on säästöjä.
Olen myös tehnyt erikoistumisopintoja yliopistotutkintoni päälle, mutta ne eivät valitettavasti johtaneet mihinkään. Ja nykyisessä työssäni en enää millään jaksa tehdä niitäkin iltaisin ja öisin kuten ennen.
Niin, olenhan minäkin onnellinen siitä, että töitä yleensä on.
Ja tähän on kenenkään turha kuittailla, että mitäs teit nuo valinnat elämässäsi. Ne on nyt tehty ja tilanne on tämä. Hähättely ei minua auta.
[/quote]
Vaikutat vaikeasti masentuneelta. Oletko hakenut apua?
Mua ärsyttää näissä positiivisuus/negatiivisuus -keskusteluissa aina se, että kukaan ei määrittele mitä on positiivisuus tai negatiivisuus. Vähän vaikea puhua mistään kun ei tiedä mitä käsitteet edes tarkoittavat. Miksi näitä käsitteitä ei määritellä? Kenen etu on se, että ne pysyvät hieman hämärinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti ystäväsi ei tarkoituksella halua masentaa sinua. Joskus ihmiset eivät vaan tajua, millainen vaikutus omalla käytöksellä on muihin. Siksi kannattaa ottaa asia puheeksi hänen kanssaan, ja hyvällä säkällä asiasta puhuminen voisi auttaa häntäkin ymmärtämään, miten turha valittaminen vain pahentaa kaikkien oloa, ja miten vähän hyötyä siitä loppujen lopuksi on. Toivon että ystävyytenne kestää ja että te molemmat saatte olla onnellisia.
Voi apua, olenko minä kirjoittanut tämän!! :O Vuosia ja ikiä myöten kaikki sopii myös minun ja erään ystäväni suhteeseen.. En osaa auttaa, mutta mielelläni lukisin muiden mielipiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla aika ottaa uutta suuntaa, jos ystävä vie paljon enemmän kuin antaa. En tarkoita mitään hyötymistä, vaan voimaa joka läheisistä ihmissuhteista pitäisi saada.
Minulla on ihan samanlainen ystävä ja olen miettinyt myös josko antaisin välien viiletä. Minun ystävälläni on sitä paitsi kaikki hyvin! 4 lasta, työpaikka, mies ja paljon muuta. Mutta mikään ei koskaan ole hyvin, nyt hän on avoimen katkera siitä että meille tulee kolmas lapsi... Siksi, ettei hän joutui yrittämään ensimmäistä lasta puoli vuotta ja meillä on tärpännyt toisessa kierrosta. Hänellä on kuitenkin 4 lasta kuudessa vuodessa!?
Ja hän on väsynyt töissä, mutta ei jaksa kotona lastensa kanssa. Kaupassa käyntikin on kamala draamanaihe puhumattakaan verhojen vaihdosta jne... En jaksa, vaikka tämä ystävä on ollut minulle tärkeä niin nyt vuosien päästä huomaan hänen puhuneen vain itsestään :( En ole heinäkuun jälkeen kertonut hänelle omia kuulumisiani eikä hän ole edes huomannut...
Ehkä voisit jotenkin kääntää asian niin että muka itse olit aiemmin negatiivinen (ajatuksissasi) ja löysit jonkun artikkelin, jonka jälkeen aloit tietoisesti muuttaa itseäsi positiivisemmaksi ja sitten elämänlaatu paranikin oikeasti. Suoraan sanominen voi hänestä tuntua pahalta, jos muutenkin taipuvainen negatiiviseen ajatteluun mutta esimerkki voisi pistää miettimään.
Joo ja tuo ikuisuusaihe eli lihavuus, on niin läski ja kamala ja ällöplösö, mutta silti kaupasta kannetaan herkkuja ja kahviin lapataan sokeria ja liikkuahan ei toki voi, mutta kiloista pitää silti valittaa. Ehdotin kerran ystävälleni salaatin syöntiä, hän oli aivan järkyttynyt ettei semmoisia tule ostettu. Osti sitten valmista italiansalaattia :D t.5
Minä olen varmaan tällainen ystävä. Tosiasia on, että minulla on asiat huonosti. Olen töistäni koko ajan erittäin ylirasittunut, mikä vaikuttaa terveyteenikin. Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vaihtaa työtä. Ei taloudellisesti eikä myöskään siksi, että kouluttauduin aikanaan ihan väärälle alalle, josta ei töitä irronnut. Olen tehnyt yrityksiä toisiin suuntiinkin, mutta tällä hetkellä en vain jaksa niitäkään.
Ennen tosiaan sitten ihan rehellisesti kerroin ystäville, missä mättää. Kun huomasin rasittavani heitä, niin opin pitämään mölyt mahassani. En kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että pystyisin näyttelemään sellaista iloista ihmistä kuin ennen olin. Niinpä vietän ystävieni seurassa aikaa hiljaisena, vain heidän juttujaan kuunnellen ja niistä kysellen. Kaipa he jotain huomaavat, mutta muutakaan en voi.
Anteeksi vain kovasti, jos läsnäoloni pimentää hetkellisesti teidän muuten niin iloista mielialaanne.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:33"]
Joo ja tuo ikuisuusaihe eli lihavuus, on niin läski ja kamala ja ällöplösö, mutta silti kaupasta kannetaan herkkuja ja kahviin lapataan sokeria ja liikkuahan ei toki voi, mutta kiloista pitää silti valittaa. Ehdotin kerran ystävälleni salaatin syöntiä, hän oli aivan järkyttynyt ettei semmoisia tule ostettu. Osti sitten valmista italiansalaattia :D t.5
[/quote]
Entä jos ystäväsi on stressaantunut ja ylirasittunut? Kai tajuat, että laihduttaminenhan se vasta vaatiikin huomattavasti aikaa ja energiaa: syömisten suunnittelu, liikkuminen jne. Siksi tässä maassa köyhällä on paljon suurempi riski olla lihava kuin rikkaalla. Ei kaikkea voi ajatella niin yksioikoisesti, vaikka tuo italiansalaatti varmaan onkin jonkinlainen pohjanoteeraus.
[quote author="Vierailija" time="30.01.2014 klo 07:33"]Minä olen varmaan tällainen ystävä. Tosiasia on, että minulla on asiat huonosti. Olen töistäni koko ajan erittäin ylirasittunut, mikä vaikuttaa terveyteenikin. Minulla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta vaihtaa työtä. Ei taloudellisesti eikä myöskään siksi, että kouluttauduin aikanaan ihan väärälle alalle, josta ei töitä irronnut. Olen tehnyt yrityksiä toisiin suuntiinkin, mutta tällä hetkellä en vain jaksa niitäkään.
Ennen tosiaan sitten ihan rehellisesti kerroin ystäville, missä mättää. Kun huomasin rasittavani heitä, niin opin pitämään mölyt mahassani. En kuitenkaan ole niin hyvä näyttelijä, että pystyisin näyttelemään sellaista iloista ihmistä kuin ennen olin. Niinpä vietän ystävieni seurassa aikaa hiljaisena, vain heidän juttujaan kuunnellen ja niistä kysellen. Kaipa he jotain huomaavat, mutta muutakaan en voi.
Anteeksi vain kovasti, jos läsnäoloni pimentää hetkellisesti teidän muuten niin iloista mielialaanne.
[/quote] Onko työ tosiaan niin tärkeää, että laitat terveyden edelle sen? Uupumus ei ole normaalia,johon vain täytyy tottua. Haloo ihmiset, täällä eletään vain kerran! Jos teet itse elämästä paskaa,niin turhaa itkeä. Minä menin hakemaan uupumukseen sairaslomaa, sainkin pitkän ja silloin tein päätöksen lopettaa työni. Nyt opiskelen uutta alaa. Olen yli kolmekymppinen.
Hmm, hankaliahan nämä kysymykset ovat. Toisaalta ystävyyteen kuuluu olla tukena ja turvana, toisaalta ensisijaisesti tulee huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jossain vaiheessa voi myös kyllästyä ystävän tempauksiin, jos hän aina toistaa virheissään samaa kuvioita. Ei kukaan jaksa loputtomiin auttaa, tukea ja neuvoa hienovaraisesti (liikaa tunkeilematta ja loukkaamatta). Jossain vaiheessa kilteinkin uupuu, ja oma mieli tummuu.
Minä olen parissa ihmissuhteessa joutunut toteamaan, että parempi tarjota omaa tukea ja apua sellaiselle, joka sitä arvostaa ja sen ansaitsee. Yksi edelleen läheinen ystäväni (joskaan ei enää se, jonka ongelmia suostun kuuntelemaan päivät pitkät, ja keksimään ratkaisuja ongelmiinsa) on suoraan sanottuna pilannut elämänsä ihan omilla valinnoillaan. Mistään suurista epäonnista ei ole ollut kyse. On ollut tolkutonta päihteidenkäyttöä, huonoa taloussuunnittelua ja huonoja miesvalintoja ja kerrassaan vastuutonta perhesuunnittelua. Kaikista olen yrittänyt kohteliaasti, liikaa tunkeutumatta, ensin vähän varoitella, ja myöhemmin neuvoa miten pääsisi pinteestä. Sitten kun sama ongelma alkoi toistaan itseään, esimerkiksi se että hakeutui aina tietynlaiseen parisuhteeseen ja eteni siinä liian nopeaa, aloin ymmärtämään että ei ystäväni ystävää kaipaa, vaan terapiaa. Ihminen joka on niin sokea omille virheilleen ja ongelmilleen, on apuni ja tukeni ulottumattomissa. Pelkkää tukeakaan en jaksa tarjota, koska on hirveän vaikeaa tarjota olkapäätä kolmatta kertaa parisuhteen päättyessä miehen tolkuttomaan päihteidenkäyttöön ja henkiseen väkivaltaan, kun ystäväni on raskaana. Varsinkin kun kaikki ystävät ovat vasta varoitelleen (jälleen), että ei kannata edetä liian nopeaa, varsinkaan lasten teossa. Ystäviä ollaan edelleen, mutta olen luonut omat rajani, emmekä tapaa kovin usein. Itse siinä alkaa vain voida huonosti.