Mieheni totesi, että häntä ei kiinnosta lomailu meidän kanssa

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 08:22"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 23:02"]

Opettele elämään. Minä lähden 10v. pojan kanssa Turkkiin ensi kesää. Mies jää kotiin esikoisen kanssa. Ne lähtee ketkä haluaa ja ne jää kotiin jotka ei halua lähteä. Simppeliä ja on kissoillekkin hoitaja omasta takaa.

[/quote]

Haluaisin elää sen puolisoni kanssa! Haluaisin suunnitella matkoja puolisoni kanssa! Haluaisin koko perheen yhteisiä muistoja yhteisiltä matkoilta! Mun mielestä on luottamuksen pettämistä vetäytyä tällaisesta. Sitä paitsi pienen lapsen kanssa on paljon turvallisempaakin matkustaa, kun on mies matkassa.

Ap

[/quote]

No jos te ette ole seurusteluvaiheessa todellakaan keskustelleet yhdessä lomamieltymyksistä tai ne eivät ole tulleet mitenkään ilmi, niin kerro nyt edes se, lomailitteko te kahdestaan seurusteluaikana? Matkustitteko vai olitteko kotona, kävittekö mökillä?

Mä ainakin joudun matkustamaan työkseni sen verran (vaikka kuitenkin vain noin 1 matka/kk), etten kertakaikkiaan jaksa pakata ja varsinkaan raahautua lentokentälle lomalla.

Kuulostaa vähän siltä, että tähän perheeseen lapsi on tullut ap:n aloitteesta, ja mies ei olisi alunperinkään oikeasti lapsia halunnut, mutta halusi olla mieliksi vaimolleen... Miksi h-------ssä se kakara pitää saada mukaan lomille? Menkää lomalle pariskuntana, siihen taatusti mies suostuu.

Muista ap, että vaikka sä olet muuttunut paljolti pelkäksi äidiksi, on puolisosi edelleen mies, aviomies ja isä.

Jos häneltä otetaan aviomies ja mies pois, ei hän jaksa loppujen lopuksi olla enää myöskään isä.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 11:17"]

Kuulostaa vähän siltä, että tähän perheeseen lapsi on tullut ap:n aloitteesta, ja mies ei olisi alunperinkään oikeasti lapsia halunnut, mutta halusi olla mieliksi vaimolleen... Miksi h-------ssä se kakara pitää saada mukaan lomille? Menkää lomalle pariskuntana, siihen taatusti mies suostuu.

[/quote]

Siis niinkö on, että kerran vuodessa noin viikon lomamatkan viettäminen yhdessä perheen kanssa on liikaa vaadittu. Ja kyllä me yhdessä käydään ulkona, että ei sd ole parisuhdeajasta pois. En nyt ihan ymmärrä, miten tähän kuuluu, mutta ihan yhdessä lapsen hankkimisesta päätettiin :)

Mutta joo, meinaan keskustella asiasta miehen kanssa, ettei sinänsä positiivinen asia (lomamatka) kääntyisi pelkästään negatiiviseksi. 

Harmi ettei kukaan mies vastannut (kai). Mun ei siis ole tarkoitus olla mikään päällepäsmäri. Mutta joku tässä nyt mättää.

Minkä takia ap säälit itseäsi? voihan lomasta tulla mahtava ilman miestäkin. Sinuna jättäisin tuommosen tossukan omaan ravoonsa. Olkoot sit saatana yksin, nauti sinä rakas ystävä elämästä lapsesi kanssa! 

Onko tässä nyt ongelmana se, että mies ei osallistu matkan suunnitteluun vai se, että hän ei suostu lähtemään edes koko matkalle, vaikka suunnittelisit koko matkan?

Mä en tajua sitä ettei suunnitella etukäteen, tai puhuta yleensäkään siitä, miten lapsi muuttaa elämää. Me ei paljon muuta tehtykään kun alettiin miettiä lasta. Mietittiin että miten se vaikuttaa arkipäivään, lomiin, juhliin, aikatauluihin, omaan aikaan. Mitä tehdään jos lapsi sairastuu tai jompikumpi meistä sairastuu. Kuka hoitaa jos me halutaan kahdenkeskistä aikaa. Miten lomat ja viikonloput muuttuvat, miten ne vietetään. Miten matkaillaan lapsen kanssa. Miten jaetaan kotityöt ja vastuut ja kustannukset ja kaikki mahdollinen.

Ettekö te ihmiset oikeasti mieti mitään etukäteen puolisonne kanssa?

Mäkään en ihan ymmärrä sun ongelmaa.

Onko ongelma se, että ei halua samoja asioita kuin sinä? Että ei unelmoi samoista asioista kuin sinä?

Oikeasti ne eivät ole ongelmia, mutta olet tehnyt niistä itsellesi ongelman, koska sinulla on kuvitelmia, jotka eivät täyty. Sen seurauksena sinä petyt.

Hyväksy mies niin kuin se on.

Sä pääset tästä yli, kun käytät hetken aikaa sen miettimiseen, että mikä se sun suru/ongelma tässä tarkalleen on.

Huomaatko, että me muut ei sitä oikein nähdä. Se johtuu siitä,että ei olla sun kengissä, ei tiedetä, että mikä ajatus sulla on tossa takana.

Jos sä yrität muuttaa miestä, niin mitään hyvää siitä ei seuraa.

Kai olet kysynyt, miksi mies ei halua matkustaa teidän kanssa? Lähde ainakin siitä liikkeelle, että yrität ymmärtää miestä. Sen jälkeen sun tehtävä on kuitenkin itse tehdä itsesi onnelliseksi ja turvalliseksi siellä matkoilla.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 08:22"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 23:02"]

Opettele elämään. Minä lähden 10v. pojan kanssa Turkkiin ensi kesää. Mies jää kotiin esikoisen kanssa. Ne lähtee ketkä haluaa ja ne jää kotiin jotka ei halua lähteä. Simppeliä ja on kissoillekkin hoitaja omasta takaa.

[/quote]

Haluaisin elää sen puolisoni kanssa! Haluaisin suunnitella matkoja puolisoni kanssa! Haluaisin koko perheen yhteisiä muistoja yhteisiltä matkoilta! Mun mielestä on luottamuksen pettämistä vetäytyä tällaisesta. Sitä paitsi pienen lapsen kanssa on paljon turvallisempaakin matkustaa, kun on mies matkassa.

Ap

[/quote] Tätä viimeistä lausetta en ymmärtänyt - miten niin pienen lapsen kanssa olisi "paljon turvallisempaa" matkustaa, kun mies on mukana? Jos teillä on vain se yksi lapsi, niin eipä siinä miestä paljoa tarvita jossakin Kreetalla, sinähän olet siellä! Aika kaukaa haettu juttu tuo turvallisuus. Ota joku Aurinkomatkojen valmiiksi purtu ja mietitty matka, niin pärjäät taatusti ilman miestä. Tai jos et pärjää, niin olisin erittäin huolissani yleensäkin pärjäämisestäsi...

Mä ymmärrän sua ap hyvin. Minä haluan viettää aikaa perheenä, ja lapsikin kaipaa isäänsä. Onneksi meidän intressit osuvat yksiin tässä asiassa. Ja ymmärrän myös turvallisuuspointin, esim. itse jouduin Turkissa sairaalaan äkillisen vatsataudin takia, olihan Se ihan kiva, että lapsella oli isä mukana.

Miesnäkökulmaa:

En ole mikään himomatkaaja. Teen mielelläni lyhyempiä reissuja vaimon ja lasten kanssa tyyliin telttaretki naapurikaupungin leirintäalueelle, viikonlopun kylpyläloma, tai ehkä korkeintaan viikon ulkomaanmatka.

Miksi näin? Mielestäni 4 viikon kesäloma on todella lyhyt enkä halua siitä viikkoa enempää käyttää matkusteluun. Tarvitsen sitä myös lepoon ja kodin kunnostamiseen, harrastuksiin. Vietän hyvin mielelläni aikaa perheeni kanssa, mutta viihdyn hyvin kotona.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 20:38"]

Meillä jaoimme loman niin että olimme kolme viikkoa yhdessä ja sitten kumpikin oli viikon mökillä lasten kanssa kun toinen oli töissä päivisin ja siis kotipaikkakunnalla. Sekin tuntui lomalta kun sai viikon tehdä illalla mitä halusi ja ei tarvinnut hoitaa lapsia. Sitten mies ehdotti että olisin mökillä kaksi viikkoa lasten kanssa yksin ja hän kotona. Toisen viikon kävisi töissä ja toisen pelaisi yötä päivää yhtä tietokonepeliä. Vuoden päästä vapautin hänet perheestämme pelaamaan juuri niin paljon kuin haluaa. Tosin joutuu lomallaan olemaan lasten kanssa kolme viikkoa ja voi pelata vain kolme viikkoa. Vittu.

[/quote]

Ihan yhtälailla miehesi voisi avautua täällä, että kun ei vaimoa kiinnosta aika omassa kodissa oman perheen kanssa, vaan pitää päästä mahdollisimman kauas pois.

Meillä on aikalailla sama tilanne, tosin meillä on myös rahasta kiinni. Minä olen työn vuoksi paljon pois kotoa, enkä ehdi rentoutua kotona ja leikkiä lasten kanssa kunnolla. Vaimo selailee milloin mitäkin matkamainoksia ja kitisee kun miksi ei lähtä etälänlomalle tai Lappiin. Meillä on juuri valmistunut iso talo ja talous on tiukalla. Sen vähäisen vapaa-ajan mikä minulla on haluaisin nauttia vaivalla rakennetusta hienosta talostamme ja perheestä. Mutta sehän on vääriín kun muutkin käyvät lomamatkoilla.

Jännää, miten tässäkin asiassa mies, joka ei halua viettää lomiaan perheen kanssa, on oikeassa, ja nainen, joka haluaa viettää lomaa koko perheen voimin, on väärässä, itsekäs, lapsellinen ja vieläpä typerä, kun ei tajunnu tentata mieheltä ennen lapsen tekoa, suostuuko hän varmasti edelleen matkustamaan perheenä.

Minä vannon suunnittelun ja ennakoinnin nimeen. En ole hankkinut lapsia hetken mielijohteesta enkä paukauttanut naimisiin rakastumisvaiheessa. Seurusteltiin neljä vuotta, asuttiin sen jälkeen yhdessä kaksi vuotta, sitten naimisiin ja vasta sitten lapsia, kun molemmilla vakituiset työpaikat ja oltiin sopeuduttu yhdessä asumiseen ja elämiseen. MUTTA en sentään ole niin naiivi tai kaikentietäjä, että kuvittelisin voivani ennakoida, miten mies tulee suhtautumaan lapsiperhe-elämään tai työnsä vaatimiin muutoksiin tai ylipäätään vanhenemiseen. On hyvä tuntea se ihminen, jonka kanssa hankkii lapsia mutta ketään ei voi tuntea niin hyvin, että tietäisi, miten tämä ihminen tulee muuttumaan. Me jokainen muutumme, mutta monet osaavat muuttua samaan suuntaan sen puolison kanssa. Kaikille ei näin käy. Ei siihen voi eikä pysty varautumaan muuten kuin että toivoo parasta.

Meillä mies tykkää perheen kanssa matkustelusta, ja vaikka minä usein niitä matkoja varailen, niin osallistuu suunnitteluun ja sanoo mielipiteensä. Ongelmana on enemmänkin se, että ei halua matkustaa lainkaan ilman lapsia, koska hänestä on mukavaa näyttää lapsille niitä matkakohteita. Niin on minustakin, mutta joskus olisi kiva, jos oltaisiin edes hetken kahdestaankin. Tätä puolta miehestä en olisi voinut ennakoida, koska hän ei ole koskaan ollut mikään lapsiperhe-elämän ylistäjä.

Vaikka ihmiset muuttuvat ja vaikka heidän mieltymyksensä vaihtelevat, niin ihminen, joka ei halua matkustaa perheen kanssa eikä viettää aikaa sen kanssa, on kyllä hukassa. Jos täällä joku perheenäiti tekisi aloituksen, miten aikoo viettää kesäloman ihan itsekseen ja mies reissaa lasten kanssa, niin kummasti tulisi pelkästään niitä tuomitsevia viestejä. Kaksinaismoralismi jyllää edelleen täällä.

Vastaisitko ap, kuuluiko lomamatkat teidän repertuaariin enne lasta? Kahdestaan, isommalla porukalla vai kenties erikseen? Haen tällä nyt vastausta siihen, haluaako mies ylipäätään käyttää lomiaan matkustamiseen? Kun tämän saat meille kerrottua, päästään itse asiaan: a, b, vai c-luokan matkat vaiko kenties niitä kaikkia sopivassa suhteessa.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 11:38"]

Mä en tajua sitä ettei suunnitella etukäteen, tai puhuta yleensäkään siitä, miten lapsi muuttaa elämää. Me ei paljon muuta tehtykään kun alettiin miettiä lasta. Mietittiin että miten se vaikuttaa arkipäivään, lomiin, juhliin, aikatauluihin, omaan aikaan. Mitä tehdään jos lapsi sairastuu tai jompikumpi meistä sairastuu. Kuka hoitaa jos me halutaan kahdenkeskistä aikaa. Miten lomat ja viikonloput muuttuvat, miten ne vietetään. Miten matkaillaan lapsen kanssa. Miten jaetaan kotityöt ja vastuut ja kustannukset ja kaikki mahdollinen.

Ettekö te ihmiset oikeasti mieti mitään etukäteen puolisonne kanssa?

[/quote]

Tällä palstalla useimmin esiintyvien ongelmien perusteella sanoisin, että suurimmalle osalle ei ole tullut mieleenkään, kuinka moni asia muuttuu lasten myötä, saati että olisi suunnitellut asioita etukäteen.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 12:11"]

Jännää, miten tässäkin asiassa mies, joka ei halua viettää lomiaan perheen kanssa, on oikeassa, ja nainen, joka haluaa viettää lomaa koko perheen voimin, on väärässä, itsekäs, lapsellinen ja vieläpä typerä, kun ei tajunnu tentata mieheltä ennen lapsen tekoa, suostuuko hän varmasti edelleen matkustamaan perheenä.

[/quote]

Ei tässä ole minusta kyse siitä, että ap olisi väärässä ja mies oikeassa.

Minä näen asian niin, että ap antaa viesteissään sen kuvan, että on itse oikeassa ja mies on väärässä, kun ei halua samoja asioita.

Usein naiset tuntuvat moittivan miestään siitä, että ne eivät ole samanlaisia kuin he itse haluavat ja kaiken lisäksi kehtaavat vielä haluta eri asioita.

Todennäköisesti takana on muutakin?

Tuskin tuo on ap:n parisuhteen ainoa ongelma, sillä jos olisi, niin siitä ei olisi tullut ongelmaa.

Nyt ap ei ole vielä oikein kertonut asiasta mitään.

Surullistahan se on,jos mies ei halua viettää vähäistä loma-aikaa perheen kanssa. Kun mies on vähän sitä tyyppiä, että matkalla pitäisi olla aina Olli joku repäisevä elämys, seikkailu, urotyö tai vähintään hirveää ryyppäystä. Ei oikein sovi perhelomailuun.

Monen vuoden jälkeen melkein matkustaisin mielummin vaan lasten kanssa. Ei eksymistä vieraille reiteille, ryyppäämistä, vaatimuksia seksistä vaan rauhallinen rentouttava loma.

Teille jotka jatkuvasti kummastelette, miksi menemme naimisiin ja hankimme lapsia miehen kanssa, joka ei sitä tai tätä, miksi emme ole etukäteen sopineet tai varmistuneet siitä tai tästä.. Kerronpa esimerkin juurikin matkailuun liittyen omasta miehestäni ja minusta.

Olemme olleet yhdessä noin 15 vuotta. Seurustellessamme miestä ei voinut matkustaminen kiinnostaa vähempää. Se oli liian kallista, ihan typerää, siitä ei saanut mitään, vierasmaalaiset ja heidän ruokansa eivät kiinnostaneet, ei lämpimämpi ilmasto varsinkaan. Oli lapsena perheen kanssa raahattu parille autoreissulle Eurooppaan ja se oli hirveää, mutta ei niin hirveää ja ankeaa kuulemma kuin Kanarialla/Manner-Espanjassa/Kreikassa tai missä tahansa rantakohteessa lomailu.

Minua hieman harmitti, olisin mielellään nipistänyt pienestäkin budjetistani edes yhden reissun vuodessa, jollekin äkkilähdölle vaikka. En ole itsekään lapsena paljon päässyt matkustelemaan, mutta olen nauttinut jokaisesta "ankeasta" etelänmatkasta aina kovasti. Ajattelin kuitenkin, että eipähän ole ainakaan vaaraa, että mies törsäisi turhaan matkusteluun, käänsin ominaisuuden vain pihiydeksi, jota pidin tietyssä määrin hyvänä puolena. Lopulta sain kuitenkin miehen suostuteltua äkkilähdöllä Madeiralle. Siellä oli tosi kivaa, hyvä hotelli, paljon muuta aktiviteettia kuin altaalla löhöily. Silti mies keskittyi moittimaan jokaista vähemmän hyvää puolta, ankeat päiväpeitot, lennot huonoon aikaan, nuhaa, ei kummoinen ruokakulttuuri, sitä sun tätä, satoikin kerran, iho vähän punoitti kerran. Viiden vuoden aikana kävimme vielä kahdella reissulla, joista toinen oli "pakollinen" häämatka. Mies vieläkin muistelee vain hyttysenpuremia, joita hänelle tuli toiselta matkalta. Saimme lapsen, toisenkin, ja ajattelin tyytyväisenä, että tässä elämäntilanteessa matkustelemattomuus ei nyt edes häiritse minua.

Mutta sitten mies meni työpaikkaan, jossa on paljon työmatkoja ympäri maailmaa. Yhtäkkiä matkustelu ja yltiöpäinen rahankulutus matkusteluun nostettiin jollekin jalustalle. Yhtäkkiä matkustelusta tulikin elämän itsetarkoitus. Suomesta tuli ankea takapajula, jossa ei saa hyvää ruokaa, jossa on aina kylmä ja aurinko ei ikinä paista, jossa ihmiset ovat juntteja, josta pitää päästä pois mahdollisimman usein ja maksoi mitä maksoi.

Eli nyt, kun meillä on pienet alle kouluikäiset lapset, iso asuntolaina, arki viimeisen päälle sumplittua ja kiireistä, lomia se max 28 päivää vuodessa (joista osa kuluu pakollisiin vapaisiin tarhan ollessa kiinni) ja penniä venytetään, nyt mies kitisee ja kiukuttelee, että pitäis päästä lämpimään, pitäis päästä kaupunkilomalle, pitäis päästä viikonloppupyrähdykselle Eurooppaan ja tiettyyn Michelin-ravintolaan, pitäis olla hienompia hotelleja, pitäis olla fancympi mesta rantalomalle kuin perus Tjäreborgin perhehotelli, pitäis voida asua oikeastaan koko syksy ja talvi poissa Suomesta. Nyt valittaa minulle, että kun SÄ vaan et halua lähteä IKINÄ. Ja mainittakoon tässä, että meille on tullut tavaksi tehdä kuitenkin joka vuosi yksi perhelomareissu ja yksi aikuistenviikonloppureissu ulkomaille. Kuten varmaan arvaattekin, mies ei ollenkaan "muista" etteikö olisi AINA halunnut matkustella tosi paljon.

Eli ihmiset muuttuvat. Aina ei saa sitä, mitä 5-10-15 vuotta sitten tilasi. Ei kaikkea syytä voi aina vierittää ap:lle, että "olisit valinnut toisin".

Samaa mieltä kuin kirjoittaja, jonka mies muuttui matkustelun suhteen.

Ymmärrän, että olisi hyvä, jos suunnilleen tietäisi, minkälaisen puolison nai.

Mutta ihmiset muuttuvat! Ja niiden tulee muuttua, elämä on muutosta.

Itsekin olemme tänään yhtä mieltä ja huomenna toista.

Mä itse ajattelen, että tärkeintä on että kulloisenakin hetkenä tietää, mitä itse haluaa eikä projisoi kaikkea pahaa mieltään puolisoon tai odota, että puolison tulee tehdä onnelliseksi.

Täällä mies joka tykkäisi kyllä matkustella, mutta lasten kanssa vähemmän.

Tiedän, olen mulkku. Mutta kyllä se lasten kanssa matkustaminen vaan paljon hankalampaa. Pitää koko ajan vahtia, etteivät katoa ja sit syödään viikko espanjalaisessa mäkissä, kun muuta eivät uskalla syödä. Ja hieman ahdistaa ahtautua vaimon ja kolmen lapsen kanssa pieneen hotellihuoneeseen.