Pienten lasten korvakoruista asiaa
Tietääkö kukaan onko enää laillista laitattaa esim alle vuoden ikäiselle lapselle korvakoruja? Ja kertokaa mielipiteitänne tästä. Ystäväni on raskaana, odottaa tyttöä, ja aikoo laitattaa korvakorut jo vauvana. Itse kauhistuin tästä ja sanoinkin sen suoraan sillä itse en oman tyttäreni (11kk) kohdalla voisi kuvitellakkaan tuottavani mitään ylimääräistä kipua. Jo pelkät rokotukset ovat mielestäni niin kauheita, kun itkevä lapsi pyristelee sylistä karkuun, että itken joka kerta. Vaikkei lapsi vielä paljoa ymmärrä tuolloin niin sen kuitenkin että se yksi ihminen johon pitäisi luottaa, oma äiti, tekee tällaista hänelle eikä hän voi ymmärtää syytä. Tiedän ettei asia ole samassa mittakaavassa mutta itse rinnastan korvien rei'ittämisen jollain tasolla ympärileikkaamiseen. Tarpeetonta kipua, esteettisistä syistä. Ystäväni kommentoi ja perustelee päätöstään vain sillä että "kyllä mun mielestä tyttölapsilla pitää olla korvakorut. Onhan mullekkin laitettu enkä mä sitä muista. Eikä se satu kun sen hetken". En ensinnäkään ymmärrä miten edes meidän aikana (n 20 vuotta sitten) on ollut mahdollista tällaista tehdä, saatikka enää. Lapsillakinhan pitäisi olla itsemäärämisoikeus omaan kehoonsa. Vai siis saisiko vuoden ikäiselle teetättää kivan pienen tatuoinnin nilkkaan? Enpä usko.. Joo okei korvikset saa pois eikä niistä jää niin suurta jälkeä, mutta onhan niissä jo infektioriski, varsinkin kun ei sen ikäinen ymmärrä ettei niihin saa koskea yms.. Ei minulla ole muuten mitään korvakoruja vastaan, itselläni on useammat kuin kahdet ja mulle on ihan ok jos tyttäreni haluaa ottaa. Heti kun haluaa, saa ottaa, vaikka olisi vasta 5. Silloin lapsi on itse halunnut "kärsiä kauneuden vuoksi". Onneksi tämä ystäväni on sellainen jolle voin sanoa tuollaisesta asiasta suoraan. Perustelin kantani näillä samoilla jo mainitsemillani asioilla. Vielä yksi "pelastava" oljen korsi on lapsen isä. He eivät kuulemma ole yhdessä puhuneet asiasta. Ystäväni onneksi sanoi ettei tietenkään tekisi sellaista ilman isän suostumusta. Toivottavasti isä on viisaampi.
No mutta nyt tuli pitkää tekstiä. Kertokaa mielipiteenne ja jos jollaan on faktatietoa asiasta niin laittakaa alle :)
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:22"]
Herranjumala taas joku korvakoruhysteerikko.... ja törkeä vertaus ympärileikkaukseen... olen asunut yli 30 vuotta eteläeuroopassa ja lähes kaikille korvikset laitoksella ja en yhdestäkään tapauksesta kuullut että olisi tulehtunut tms... ei niin mitään haittaa!
Suomessa asuu muutama miljoona ja espanjassa 10krt enemmän+italia latinalainen amerikka jnejne ja lähes kaikilla tytöillä ne reiät laitoksella niin jos niistä olisi ongelmaa edes vähän niin eiköhän se olisi yleisesti tiedossa.
[/quote]missähän mahdat oikeasti asua... meinaan minä asun Madridissa, ja täällä ei kyllä ole korviksia kuin lähinnä mustalaisilla ja alemman sosiaaliluokan lapsilla. Eikä todellakaan laitetan korviksia LAITOKSELLA, hulluko olet! Mitä, kätilökö tekee mula lävistyksiä!
pöh, täällä av-mammat keksii mitä paskaa tahansa pönkittääkseen omaa mielipidettään. Kas kun ette tatuoikon sinä vauvaa! Oikeasti tulehtumis- ja repeämisriski on vauvan korviksissa iso.
[/quote]
Asut sitten eri Madridissa tai kannattaa hankkia silmälasit.

Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen mutta älä viitsi kertoa täysin väärää tietoa.
Número 42 vielä Madridista... Kannattaa Madridissa asuvien käydä pyörähtämässa kaupungin rikkaimpien asuinsijoilla Barrio Salamancassa. Montakohan tyttövauvaa löydät ilman korviksia. Vaatetuskin on aika erilainen jos vertaa mustalaisiin ja alempiin yhteiskuntaluokkiin jotka mainitset. Ne menee samaan sarjaan kuin synnytys suunnitellulla sektiolla yksityisesti ja pulloruokinta ensi hetkestä lähtien. Yläluokka tekee sitä 99% tapauksista. Suomessa taas luulisin asian olevan juuri toisin päin; mitä ylempi yhtieskuntaluokka sitä enemmän annetaan rintaruokintaa. Tuttipullot taas on enemmän wt, vai olenko väärässä?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:38"]
Minä ostin pitkän vonkumisen jäleen korvikset esikoiselle kymmenvuotislahjaksi. Kirurginteräksestä valmistettuja korviksia pidettiin pitkään ja puhdistettiin asiamukaisesti ja huolella. Reiät tehtiin isossa kultasepäliikkeessä, hygienisesti. Ja silti reiät tulehtuivat pahasti ja koruista oli pakko luopua. Siksi en todellakaan suosittele korviksia pienille lapsille, hyvin hoidetutkin voivat aiheuttaa kipua ja märkimistä.
[/quote]En oikein jaksa uskoa, että kultasepäliikkeissä olisi lävistäjiä? En ole ainakaan kuullut kultasepänliikkeen rei'ittämisistä muita tapoja kuin ampumisen. Sillä tavoinhan lävistyksiä ei saisi tehdä. Eli itse veisin lapseni kunnon lävistäjälle, ammattilaiselle, joka tekee homman OIKEASTI hygienisesti.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:22"]
Herranjumala taas joku korvakoruhysteerikko.... ja törkeä vertaus ympärileikkaukseen... olen asunut yli 30 vuotta eteläeuroopassa ja lähes kaikille korvikset laitoksella ja en yhdestäkään tapauksesta kuullut että olisi tulehtunut tms... ei niin mitään haittaa!
Suomessa asuu muutama miljoona ja espanjassa 10krt enemmän+italia latinalainen amerikka jnejne ja lähes kaikilla tytöillä ne reiät laitoksella niin jos niistä olisi ongelmaa edes vähän niin eiköhän se olisi yleisesti tiedossa.
[/quote]missähän mahdat oikeasti asua... meinaan minä asun Madridissa, ja täällä ei kyllä ole korviksia kuin lähinnä mustalaisilla ja alemman sosiaaliluokan lapsilla. Eikä todellakaan laitetan korviksia LAITOKSELLA, hulluko olet! Mitä, kätilökö tekee mula lävistyksiä!
pöh, täällä av-mammat keksii mitä paskaa tahansa pönkittääkseen omaa mielipidettään. Kas kun ette tatuoikon sinä vauvaa! Oikeasti tulehtumis- ja repeämisriski on vauvan korviksissa iso.
[/quote]
Sulla on niin väärää tietoa että sun espanjassa asuminen=viikko aurinkorannikolla.
Korvikset ihan pienillä lapsilla on ällöttövön näköiset. Tekevät tytösta ihan tantan näköisen. Ja makuasioista toiseen: lävistykset pitäisi olla henkilökohtainen päätös.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 16:22"]
Herranjumala taas joku korvakoruhysteerikko.... ja törkeä vertaus ympärileikkaukseen... olen asunut yli 30 vuotta eteläeuroopassa ja lähes kaikille korvikset laitoksella ja en yhdestäkään tapauksesta kuullut että olisi tulehtunut tms... ei niin mitään haittaa!
Suomessa asuu muutama miljoona ja espanjassa 10krt enemmän+italia latinalainen amerikka jnejne ja lähes kaikilla tytöillä ne reiät laitoksella niin jos niistä olisi ongelmaa edes vähän niin eiköhän se olisi yleisesti tiedossa.
[/quote]missähän mahdat oikeasti asua... meinaan minä asun Madridissa, ja täällä ei kyllä ole korviksia kuin lähinnä mustalaisilla ja alemman sosiaaliluokan lapsilla. Eikä todellakaan laitetan korviksia LAITOKSELLA, hulluko olet! Mitä, kätilökö tekee mula lävistyksiä!
pöh, täällä av-mammat keksii mitä paskaa tahansa pönkittääkseen omaa mielipidettään. Kas kun ette tatuoikon sinä vauvaa! Oikeasti tulehtumis- ja repeämisriski on vauvan korviksissa iso.
[/quote]
Minäkin asun Madridissa, olen asunut jo 20 vuotta ja ihan päinvastaista tietoa on. Itsellä on kaksi lasta ja ovat saaneet korvikset sitten kun itse ovat halunneet (n. 8-v). En siis sen takia puolustele. Mutta kyllä ne suurelle osalle jo synnärillä laitetaan, ainakin yksityisillä synnytysklinikoilla ja mitä ylempi sosiaaliluokka sitä varmemmin. Jotkut hipit tai vasemmistoviherpiipertäjät taas eivät laita.