Kauanko olet odottanut epätyydyttävässä suhteessa asioiden korjaantumista? Kannattiko?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tässä olis aikaa kulunut, sanotaan että 20 vuotta ja edelleen kärsin, kun olen liian heikko lähtekseni. Kai tämäkin on seurausta tästä vuosien itsetunnon nakerruksesta, että mietin liikaa mitä muut ajattelee jos tässä kohtaa alan sinkuksi.

Voi lähde. Itse lähdin ja elämä muuttui. Tosin sitä lähtöä olin miettinyt kauan. Uusi rakkaus pakotti tekeen päätöksen elämä muuttui niin hyväksi sitten.

Lähteminen kannatti, odottaminen ei. Vaihtamalla paranee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tässä olis aikaa kulunut, sanotaan että 20 vuotta ja edelleen kärsin, kun olen liian heikko lähtekseni. Kai tämäkin on seurausta tästä vuosien itsetunnon nakerruksesta, että mietin liikaa mitä muut ajattelee jos tässä kohtaa alan sinkuksi.

Voi lähde. Itse lähdin ja elämä muuttui. Tosin sitä lähtöä olin miettinyt kauan. Uusi rakkaus pakotti tekeen päätöksen elämä muuttui niin hyväksi sitten.

Ihannetapauksessa se uusi rakkaus syttyisi omaa itseä kohtaan: alkaisi pitää itsensään niin paljon, että haluaa asettua omalle puolelleen ja tehdä niin kuin on itselle parasta.

Pari vuotta. Paheni vaan. Olisi pitänyt todellakin lähteä aikasemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tässä olis aikaa kulunut, sanotaan että 20 vuotta ja edelleen kärsin, kun olen liian heikko lähtekseni. Kai tämäkin on seurausta tästä vuosien itsetunnon nakerruksesta, että mietin liikaa mitä muut ajattelee jos tässä kohtaa alan sinkuksi.

Voi lähde. Itse lähdin ja elämä muuttui. Tosin sitä lähtöä olin miettinyt kauan. Uusi rakkaus pakotti tekeen päätöksen elämä muuttui niin hyväksi sitten.

Mikä siinä yksinolossa on niin pelottavaa, että mieluummin roikkuu huonossa suhteessa kuin olisi yksin. Entäs jos se uusikin rakkaus muuttuu huonoksi, ei kai se edellinenkään alusta asti huono ollut? Uskallatko sittenkään lähteä omillesi?

Varmaan on vaikeaa lähteä siksi, että muistaa ne hyvät hetket ja toivoo saavansa ne odottamalla takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan on vaikeaa lähteä siksi, että muistaa ne hyvät hetket ja toivoo saavansa ne odottamalla takaisin.

Ei kai asiat odottomalla tapahdu vaan keskustelemalla. Jos kaksi aikuista ihmistä 3i pysty ongelmista puhumaan kapsäkit mukaan ja thats it. Hommatkaa munasarjat hyvät leidit!

Kolme vuotta taisin odottaa, se oli pahinta aikaa. Mutta totuuden nimissä rakoilu alkoi ensimmäisen lapsen myötä, eli kai kaikkiaan seitsemän vuotta kymmenestä haasteita. Nälvimistä, passiivisaggressiivisuutta, kerran meinasi jopa lyödä, ei läheisyyttä, nimittelyä, ei arvostusta. Oltiin kuin eri puolilla ja minä hullu yritin puhua ja korjata. Aina välillä hetkeksi korjaantui ja taas paheni pahemmaksi ja pahemmaksi. 

Olin jo menettänyt uskoni että tästä elämästä enää mitään tulisi. Luojan kiitos sain jostain kerättyä voimia lähteä. Kaikki – ihan kaikki paremmin nyt. En välittänyt mitä lähipiiri tai kukaan sanoi vaikka kaikki kauhistelivat. Toivoisinkin, että ihmiset lakkaisivat tuomitsemasta, te ette tiedä millaista toisten suhteessa on elää, mitä seinien sisällä tapahtuu.

Ei ole parantunut, luovutin jo vuosia sitten, kun toinen poistui paikalta, kun yritin puhua suhteen ongelmista. Terapiaankaan ei suostunut. Nyt olen haluton ja se on suurin huoli toisen mielestä, vaikka tilanne olisi ollut mahdollista korjata vuosia sitten keskustelemalla tai pariterapialla.

Liian kauan. Ei ne korjaantunut, koska ex:ällä ei ollut kiinnostusta ja motivaatiota edes keskustella ja käydä asioita läpi. Noin 3:n vuoden parisuhde lopui siihen. Ellei suhteessa ole kaikki kohdallaan, kannattaa tarttua asioihin, tai viheltää peli poikki. Ei kannata jäädä  roikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan on vaikeaa lähteä siksi, että muistaa ne hyvät hetket ja toivoo saavansa ne odottamalla takaisin.

Ei kai asiat odottomalla tapahdu vaan keskustelemalla. Jos kaksi aikuista ihmistä 3i pysty ongelmista puhumaan kapsäkit mukaan ja thats it. Hommatkaa munasarjat hyvät leidit!

Puhuminen tekee arjesta sujuvampaa ja vahvistaa keskinäistä yhteyttä, mutta harvemmin se oikeita ongelmia ratkaisee. Jos tarvitset toiselta jotakin, mitä hän ei pysty tai halua sinulle antaa, sitä ei keskustelu muuta. Keskustelu voi toki tuoda selvyyttä tilanteeseen ja auttaa ymmärtämään, ettei yhteistä tulevaisuutta ole.

Kolme vuotta kesti vaimon "päänsärky" ja se, että siitä ei voinut keskustella. Olisi pitänyt lähteä aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuusi viikkoa taisi aika tarkalleen olla siitä hetkestä kuin sanoin, että jos tilanteeseen ei tule muutosta, suhde loppuu.

Jälkeenpäin ajatellen suhde olisi pitänyt lopettaa siinä kohtaa. Yhtään mitään myönteistä ei tapahtunut niiden kuuden viikon aikana, ja olin selvästi jo hyvin kypsä siinä kohtaa. Ainoastaan otti päähän enemmän.

Ongelmana oli kumppanin seksihalujen katoaminen.

Kauanko ongelma kesti kaiken kaikkiaan?

Seksihalut alkoivat vähentyä kahden vuoden jälkeen. Kerran päivässä -tahdista mentiin kerran viikossa -tahtiin n. kahden kuukauden aikana. Sitä kesti kuukauden, ennen kuin esitin ukaasini. Eli neljä ja puoli kuukautta yhteensä. Missään vaiheessa seksitiheys ei kohentunut.

Sinusta seksiä kerran viikossa on ongelma, jonka vuoksi kannattaa erota?

Minulle ainakin olisi. Missään suhteessani ei ole ollut noin vähän seksiä, enkä keksi, miksi nyt pitäisi tuohon tyytyä, kun omat halut eivät ole mitenkään vähentyneet iän myötä, oikeastaan päinvastoin. Kannattaa valita kumppani, jonka kanssa mieltymykset ja tarpeet osuvat yksiin, ja odottaa ainakin se pari vuotta alkuhuuman haihtumista, ennen kuin alkaa miettiä yhteen muuttamista tai yhteistä asuntolainaa.

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta kesti vaimon "päänsärky" ja se, että siitä ei voinut keskustella. Olisi pitänyt lähteä aiemmin.

Olit suhteessa kolme vuotta ilman seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta kesti vaimon "päänsärky" ja se, että siitä ei voinut keskustella. Olisi pitänyt lähteä aiemmin.

Olit suhteessa kolme vuotta ilman seksiä?

Kyllä. Never again.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme vuotta kesti vaimon "päänsärky" ja se, että siitä ei voinut keskustella. Olisi pitänyt lähteä aiemmin.

Olit suhteessa kolme vuotta ilman seksiä?

Kyllä. Never again.

Otan osaa. Mutta niin kuin sanotaan: vahingosta viisastuu.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tässä olis aikaa kulunut, sanotaan että 20 vuotta ja edelleen kärsin, kun olen liian heikko lähtekseni. Kai tämäkin on seurausta tästä vuosien itsetunnon nakerruksesta, että mietin liikaa mitä muut ajattelee jos tässä kohtaa alan sinkuksi.

Sama. Yli 20 vuotta yhteistä taivalta ja en usko itseäni enää lainkaan! Mihin lähtisin kun tyhmä, köyhä ei saa siedettävää asuinpaikkaa? Ei lapset pitäisi yhteyttä huonoon äitiin? Miten pärjäisin kun olen tyhmä, ruma, lihava, ilkeä, syöppö, juoppo, hullu, vanha. Ei tulisi mieleenkään että joku minut kumppaniksi haluaisi.

Mielistelen muita.

up

Alkoholistin puolisona en kyl suosittelis tätä kenellekkään. Itse olen jo tekemässä täältä vähin äänin lähtöä.. ensin pitäisi saada asunto hankittua.

Vuoden vaihteessa tulee täyteen 11 vuotta. 

Sanotaan, että asiat jotka ovat häirinneet eivät ole korjaantuneet, mutta oma suhtautumiseni niihin on muuttunut. Ja monen asian kohdalla se on pelkästään hyvä asia.