Tulinko huijatuksi koirakaupassa?
En laita nimiä enkä edes koiranrotua ylös yksityisyyden vuoksi.
Olen jo vuoden verran katsonut kenneleistä ja netistä ylipäätään pentuja. Tiesin että pennun osto on aina pitkä prosessi ja vie aikaa. Tietysti oli hyvä myös kerätä säästöjä itse koiran ostoon sekä muihin tuleviin kuluihin.
Minulla on aiemmin ollut koira joka eli pitkän elämän, joten kokemusta löytyy ja kertauksen vuoksi etsin paljon tietoa tietyn rodun pennuista sekä ylipäätään koiran kasvatuksesta ja katselin paljon videoita ja ahmin tietoa. Niin kuin vastuullinen tuleva koiranomistaja tekisi, eikö?
No haaveilun, tiedonhankinnan ja säästämisen jälkeen olin valmis, ja aloin toden teolla etsimään pentuja. Kyseinen rotu on suosittu Suomessa, ja tällä hetkellä kenelläkään kasvattajalla lähellä ei ollut pentua. Ok, ei hätää, voin ottaa yhteyttä turvallisen tuntuisiin kenneleihin ja odottaa pentua, olin valmistautunut pitkään prosessiin. Olin kuitenkin tehnyt paljon taustatutkimusta ja tutkinut kaikki netin syöverit ja karsinut mahdolliset pentutehtailijat ilmoituksista pois, moni varmaan tietää yleisimmät varoitusmerkit ja jos yksikin kello soi, hommaa oli turha jatkaa. Vieläkin kuulostaa hyvältä.
Asia, jossa mahdollisesti mokasin..
Kyseisen rodun pentuja googletellessa vastaan tuli ilmoitus jossa hinta alle 1000e. Ilmoitus näytti hyvältä ja siinä oli selvät kuvat terveen näköisistä koirista. Hinta kuitenkin arvelutti sillä nämä pennut ovat olleet suosittuja sekä kenneleistä halvimmillaan varmasti yli 1000 euroa. Pennut eikä vanhemmat kuulu rekisteriin. Huolestuttavaa ehkä, mutta en itsekkään pitänyt rekisteröintiä ehtona sillä etsin vain harrastuskaveria.
Jätin kuitenkin ilmoituksen huomiotta ja jatkoin kaivelua, ja jätin jopa koko homman pois pariksi päiväksi mielestä.
Ilmoituksen pennut jäi kuitenkin vaivaamaan, ja ajattelin että eihän siitä haittaakaan ole jos laitan viestiä, aina voi perääntyä jos alkaa epäilyttämään.
Googlasin myyjän nimen ja tiedot täsmäsi, ei mitään epäilyttävää. Ok, laitoin viestiä ja kerroin kiinnostukseni pentua kohtaan, ei mitään tarkempia tietoja. Myyjä näki viestin seuraavana päivänä, muttei vastannut mitään. Outoa, muttei epätavallista kun koirankasvattajat kuitenkin saa paljon myös hupivarailuja sekä kyselyitä. Laitoin itse seuraavana päivänä vielä viestin jossa kerroin itsestäni ja millaiseen kotiin pentu tulisi. Taas myyjä katsoi viestin muttei vastannut, ajattelin että jaaha, eiköhän tämä ollut tällä selvä. Kuitenkin parin päivän päästä myyjä laittoi viestin että yksi pentu vapautui edellisen ostajan peruuttaessa. Jatkettiin siinä keskustelua ja kaikki vaikutti hyvältä ja myyjä herätti luottamusta, sain kuvia pennuista ja pennun vanhemmista, myyjän yhteystiedot sekä myyjä puhui selkeää suomea. Kuulemma he muiden ostajien kanssa ovat tehneet kennelliiton kauppakirjan kun varausmaksu (300e) näkyy tilillä. Taas googlettelin ja sain selville että tämä on normi käytäntö ja perustuu kasvattajan sekä ostajan luottamukseen. Ajattelin että koronan vuoksi en voisi muutenkaan matkustella kaupunkien välillä edestakaisin ja asun itse pienemmässä kunnassa kauempana kun pennut sijaitsevat Helsingissä.
Ajattelin että myyjä on luotettavan oloinen, tarjonnut kaikki tiedot jota olen pyytänyt eikä minulla ollut mitään syytä epäillä mitään vilppiä.
Jatkuu
Kommentit (22)
Kuka hullu ostaa pennun ilman, että menee paikan päälle katsomaan? Se on alkeellinen virhe. AINA menet katsomaan, millaisissa oloissa pentua on kasvatettu, onko varmasti edes kasvattajan myymä. Et sinä pelkän netti-ilmon kautta kykene päättelemään mitään pentujen kunnosta, tai edes siitä, että ne ovat ylipäätään olemassa!
Ja nimen voi aina nettihuijari keksiä.
Niin kaukana ei Suomessa voi asuakaan, että ei ensin käy katsomassa pentua ja kasvattajaa. Ja vasta sitten maksaa. Voi se maksaa käteisenäkin tai kännykkäsiirrolla reaaliajassa sitten, jos vaikuttaa ok:lta - ja laatia paikan päällä kauppakirjan.
Ja kyllä, rahasi ovat menneet. Nyt poliisille rikosilmoitusta heti. Mitään tuskin saat takaisin, ota tuo oppirahoina tyhmyydestä.
(2)
Rekisteröimättömät koirat on aina varoitusmerkki. Miksi ihmeessä olisit valmis maksamaan tonnia rekisteröimättömistä, eli käytännössä sekarotuisista pennuista? Jotkut viralliset kasvattajat näännyttävät koiransa tekemällä rekisteröityjen pentueiden välissä rekisteröimättömiä ”vahinkopentuja”, jottei tehtailu näy Kennelliitolle.
Minun lähipiirissä oli valitettavasti vastaavanlainen tilanne kesällä ja valitettavasti paljastui huijaukseksi. Rikosilmoitus asiasta tehtiin. Jos tuo paljastuu huijariksi, muista myös siinä tapauksessa ehdottomasti tehdä rikosilmoitus, noita idioot teja riittää.
Hyvä nyrkkisääntö jatkossa on se ettei maksa mitään varausmaksuja koskaan kenellekään. Tiedän, että luotettavatkin varausmaksuja välillä pyytävät, mutta silti. Yksi vaihtoehto on myös vaatia nähdä pennut ennen varausmaksua.
Tee rikosilmoitus, mutta "myyjä" tuskin esiintyi omalla nimellään. Ei kannata sortua pentutehtaisiin, joko menee rahat, tai menee rahat ja saa sairaan koiran ja loputkin menee eläinlääkärikuluihin. Pentutehtailu on myös epäeettistä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka hullu ostaa pennun ilman, että menee paikan päälle katsomaan? Se on alkeellinen virhe. AINA menet katsomaan, millaisissa oloissa pentua on kasvatettu, onko varmasti edes kasvattajan myymä. Et sinä pelkän netti-ilmon kautta kykene päättelemään mitään pentujen kunnosta, tai edes siitä, että ne ovat ylipäätään olemassa!
Ja nimen voi aina nettihuijari keksiä.
Niin kaukana ei Suomessa voi asuakaan, että ei ensin käy katsomassa pentua ja kasvattajaa. Ja vasta sitten maksaa. Voi se maksaa käteisenäkin tai kännykkäsiirrolla reaaliajassa sitten, jos vaikuttaa ok:lta - ja laatia paikan päällä kauppakirjan.
Just näin. Pentu pitää aina nähdä ennen ostopäätöstä. Mutta nyt on löröt housuissa ja huijari saanut rahansa. Odottaisin ehkä maanantaihin ja tekisin sitten rikosilmoituksen. Todennäköisesti et ole ap ainoa, jota on huijattu. Jos se nyt yhtään lohduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka hullu ostaa pennun ilman, että menee paikan päälle katsomaan? Se on alkeellinen virhe. AINA menet katsomaan, millaisissa oloissa pentua on kasvatettu, onko varmasti edes kasvattajan myymä. Et sinä pelkän netti-ilmon kautta kykene päättelemään mitään pentujen kunnosta, tai edes siitä, että ne ovat ylipäätään olemassa!
Ja nimen voi aina nettihuijari keksiä.
Niin kaukana ei Suomessa voi asuakaan, että ei ensin käy katsomassa pentua ja kasvattajaa. Ja vasta sitten maksaa. Voi se maksaa käteisenäkin tai kännykkäsiirrolla reaaliajassa sitten, jos vaikuttaa ok:lta - ja laatia paikan päällä kauppakirjan.
Varausmaksuja perivistä huijareista on ollut juttua lehdissä ja ainakin yksi on jo saatu kiinni. Tällä hetkellä koiranpennuista on isompi kysyntä kuin koiria on saatavissa, joten huijareilla on hyvät markkinat. Söpöjä koirankuvia löytää Netistä helposti, joten koiraa ei tarvitse edes olla.
Tee rikosilmoitus.
Rikosilmoitus poliiseille puhelin numeroiden ja tilinumeroiden kera asap! Voit vielä saada rahasi takaisin!
Maksoit nyt oppirahasi. Sille on syynsä, että pentuja käydään katsomassa 1-2 kertaa ennen kuin raha liikkuu!
Paperitonta koiraa ei edes yritetä ostaa, ellet tunne myyjää ja ole 100% varma hänen tarkoitusperistä. Ihan hyvän oppirahan maksoit.
Toki voit olla poliisiin yhteydessä ja tehdä rikosilmoituksen. Mitään tuskin asialle voivat.
Alku oli ihan ok, mutta lopetin lukemisen, kun sanoit ostavasi rekisteröimättömän rotukoiran. Sellaisia ei ole. On vain rekisteröimättömiä sekarotuisia ja 1000 e sellaisesta on huijausta. Ilmeisesti menetit myös rahaa näkemättä koiria?
Tärkein kriteeri on ostaa rekisteröity koira.
Vaikka vuolasvirta-palkittu kasvattaja tarjoaisi sinulle vaikka ja mitä, niin älä ikinä maksa varausmaksua.
Se EI OLE normaali ostokäytäntö.
Jo ennen pennun varaamista tai edes sen syntymistä on käytävä kasvattajan luona! Me oltiin siellä pari tuntia juttelemassa ja koiriin tutustumassa. Sen jälkeen maksettiin varausmaksu ja jäätiin odottelemaan pentujen syntymää.
Eikä kasvattajia etsitä mistään Googlesta vaan Kennelliiton kasvattajalistalta.
Älyvapaata maksaa 800 euroa paperittomasta pennusta.
Rahojasi tuskin saat takaisin mutta ota nyt hyvä ihminen opiksesi.
Juu, näin epäilinkin. Rahalle tottakai olisi käyttöä, mutta nyt ne taisi mennä oppirahoiksi kuten joku jo mainitsi. Tästä oppineena taidan vielä uuden vuoden odottaa ennen kuin lähden uudelleen tähän rumbaan.. Sitä aina ajattelee ettei tämä osu omalle kohdalle, ja minä muutenkin sokeana luotan siihen että olen tehnyt tarpeeksi taustatutkimusta tai kun toinen niin vakuuttavasti lähetti kuvat ja tiedot. Nyt tiedän paremmin. Että voi olla ihminen tyhmä.
Maanantaina käyn tekemässä rikosilmoituksen.
Kiitos kaikille suorasta vastauksesta!
Ap
Tutkit hirveän hyvin ettet tue pentutehtailua mutta silti sulle kelpaisi rekisteröimätön ja muihin verrattuna halpa pentu? Ihmisten tyhmyys on loputon suo.
Vaikka olisikin väärällä nimellä se myyjä, niin pankkitilin kautta poliisi voi päästä jäljille, jos asia siihen asti etenee.
"....muiden ostajien kanssa ovat tehneet kennelliiton kauppakirjan kun varausmaksu on tilillä...." Eihän koirat olleet edes rekisteröityjä, eikö hälytyskellot soineet kun puhui kennelliiton kauppakirjasta.
Jos pitää täältä asti kysyä, niin vastaus on KYLLÄ
Luulin tutkineeni. Mutta ihan totta jos puhutaan, ennen kuin luin oman tekstini en edes ymmärtänyt kuinka hölmösti toimin. Tästä oppineena ostan vain rekisteröidyltä kasvattajalta, mutta tämän jälkeen saa sekin odottaa hetken.
Ap
Siirsin varausmaksun ja jatkettiin vielä muutaman viestin verran juttelua. Myyjä oli myös pyytänyt minun yhteystiedot ja osoitteen kauppakirjaa varten.
Seuraavana päivänä laitoin viestiä ja kysyin joko varausmaksu oli saapunut perille. Myyjä ei kuitenkaan koko päivänä ollut nähnyt viestiä ja parin päivän päästä myös ilmoitus oli kadonnut. Ok, ensimmäinen hälytyskello. Ymmärrettävää kuitenkin että jos kaikista pennuista oltiin maksettu varausmaksut oli turha myynti-ilmoitusta pitää enää yllä ja on voinut jo rahan siirtymisen jälkeen poistaa myynti-ilmoituksen.
Odottelin muutaman päivän vastausta ja kun ei kuulunut, laitoin sähköpostia, kahteen päivään ei vastausta. Tänään sitten soitin, puhelin hälytti, muttei vastausta. Jätin viestin perään. Siihenkään ei ole tullut vastausta. Rahan siirsin 15.10.
Missään vaiheessa en epäillyt mitään, ennen kuin myyjä jätti vastaamatta heti seuraavana päivänä kun olin rahat siirtänyt.
Mitä tekisitte minun tilanteessani? Osa minusta haluaa uskoa että myyjän elämä on vain kiireistä eikä päivystä koko aikaa puhelimella, mutta enimmäkseen tuntuu siltä että todennäköisesti tulin jonkun toisen nimellä huijatuksi.
Mitä tekisitte minun tilanteessani? Onko kukaan kokenut samaa? Edellinen koirani oli suvun kennelistä, joten tämä on ensimmäinen kerta kun näin etsin koiranpentua.
Minulla on kuvankaappaukset myynti-ilmoituksesta sekä kaikista viesteistä.