Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Kyllä kohdunulkoisessa testi tulee positiiviseksi. hcg tasot eivät vaan nouse normaalisti, ja se näkyy sitten verikokeessa vasta, kun se arvo ei tuplaannu, vaan nousee kitsaammin tai ei ollenkaan :) Kipuakaan ei välttämättä tule heti, vaan vasta sitten viikolla 5+
Itse lopetin nyt aamulämpöjen seuraamisen, enkä myöskään ole tehnyt ovulaatiotestejä. Ajattelin, että stressaannun siitä vähän, ja täytyy sanoa, että aika paljon (yllättävänkin paljon) vapaampi tunne kun ei ole tullut kytättyä flota joka päivä ja mietittyä oireita. Nyt ovulaatio on takana päin(oletetusti :D) , ja alavatsalla ollut kummallista paineen tunnetta ja myös tärinä kipua.... Kierron ensimmäiseen päivään vielä aikaa, joten pitäisi jaksaa olla kärsivällinen. Talleteltiin kyllä viikonloppuna kun ovulaation olisi pitänyt ennusteen mukaan olla, mutta jotenkin on toisaalta vähän sellainen olo, että nyt ei olisi tärpännyt. Edellinen kierto oli kyllä karvas pettymys, kun kuukautiset tulivatkin, hieman myöhässä, niin että ehti testaamaan negatiivisen jonka jälkeen hanat aukesi..... Meillä on elämässä aika paljon kaikkea muutakin tällä hetkellä meneillään, mutta kohta tulee jo puolivuotta ilman ehkäisyä, ja vaikea on yrittää olla murehtimatta. tulipa pitkä sepustus.
On kyllä kiva lukea täällä vertaistuen viestejä, auttaa jaksamaan tässä projektissa :)
Pakko tulla nyt tänne kuumeilemaan, ystävät ei enää jaksa :D
Meillä nyt ensimmäinen yrityskerta ja piinapäivät menossa. Olo on väsynyt, flunssainen ja turvonnut, mutta ei tunnu raskaana olevalta, mutta silti on olo, että olisin.
Viime kierrosta keksin kyllä kaiken maailman oireita, vaikka ei sillon yritetty viel (lue= käytettiin kondomia juuri suositusten mukaan, eli vasta lopuksi ja välillä jäi kokonaan😁).
Yritän henkisesti varautua, että raskautumisessa voi kestää, mutta malttamaton luonne katselee jo vaunuja ja laskee, millon voi jäädä töistä pois😂 Ei auta yhtään, että läheiset ystävät on raskaana.
En ajatellut lähteä tikuttelemaan ovulaatiota tai mittaamaan lämpöä. En haluaisi ottaa tästä stressiä, töissä sitä on tarpeeksi. Tulee jos tulee.
Tsemppiä kaikille yritykseen :)
PieniUnelma1 kirjoitti:
Onko kukaan muuten mittaillut aamulämpöjä? Mulla oviksen aikaan lämpö notkahtaa vähän alaspäin ja lähtee taas kohoamaan normaaliksi sen jälkeen. Tänään kuitenkin notkahti taas alaspäin, toivottavasti ei tarkoita etten ole raskaana :( Yleensä kun raskauden aikana lämpö vähän nousee…
Vielä tähän, että mullakin selvästi lämmöt putoaa hieman ennen kuukautisia, kun raskaus ei ole alkanut...... Eli ensin ovulaation aikaan putoaa, sitten nousee selvästi alkukiertoa ylemmäs, ja roikkuvat siellä, ja sitten kun kuukautiset alkavat samana päivänä tai edeltävänä lämmöt taas putoavat. Sekin on kauhea tunne kun tietää jo mitä tuleman pitää......
Tuma kirjoitti:
Pakko tulla nyt tänne kuumeilemaan, ystävät ei enää jaksa :D
Meillä nyt ensimmäinen yrityskerta ja piinapäivät menossa. Olo on väsynyt, flunssainen ja turvonnut, mutta ei tunnu raskaana olevalta, mutta silti on olo, että olisin.Viime kierrosta keksin kyllä kaiken maailman oireita, vaikka ei sillon yritetty viel (lue= käytettiin kondomia juuri suositusten mukaan, eli vasta lopuksi ja välillä jäi kokonaan😁).
Yritän henkisesti varautua, että raskautumisessa voi kestää, mutta malttamaton luonne katselee jo vaunuja ja laskee, millon voi jäädä töistä pois😂 Ei auta yhtään, että läheiset ystävät on raskaana.
En ajatellut lähteä tikuttelemaan ovulaatiota tai mittaamaan lämpöä. En haluaisi ottaa tästä stressiä, töissä sitä on tarpeeksi. Tulee jos tulee.
Tsemppiä kaikille yritykseen :)
Heippa!
Meillä kanssa yritys alkanut nyt, ensimmäistä kertaa. Meillä/mulla samanlaiset ajatukset, ainakaan toistaiseksi ei mitään kauhean vakavamielistä yritystä. Mutta samaan aikaan tekisi mieli ostaa ne vaunut ja pinnasängyt ja ilmoittaa jo töihin että jään äitiyslomalle :D
Samalla vähän pelottaa intoilla, koska tiedän että jonkinlainen pettymys on, jos ei tärppää. Mulla on juuri nyt otollisimmat päivät, joten muutama viikko pitää sitten odotella miten kävi :)
Oletteko kertoneet kavereille tms että yritätte? Mä kerroin vain yhdelle kaverille, jotenkin tuntuu ehkä liian henkilökohtaiselta, ainakin vielä.
Hah joo, mäki suunnittelen jo sijaista itselleni töihin :D
Oon puhunut muutamien läheisten kavereiden kanssa asiasta, eikä aihe tunnu vielä aralta. Varmasti muuttuu sellaiseksi, mikäli ei meinaa onnistua. Ensimmäisestä raskaudesta (ja ainoasta. (Edellisestä liitosta)) en kertonut yrittämisestä tai alkuraskaudesta juuri kenellekään, vasta ekan ultran jälkeen.
Nyt ajatukset jotenkin erilaiset, ajattelin, että kerrotaan heti ja jos menee kesken, ni saapahan tukea.
Onko muilla pelkoa siitä että jäisi kokonaan lapsettomaksi? Minulla on ihan kamala pelko ja ahdistus siitä ajoittain :( Yrityskertoja ei ole vielä montaa takana joten mitään syytä tälle pelolle ei ole.
Miehelleni olen puhunut asiasta monta kertaa, mutta hän on luottavaisin mielin että kyllä me vielä lapsi saadaan kun aika on oikea.
Mua ainakin vähän stressaa että mitä jos ei koskaan luomusti raskaudukaan.. mutta jotenkin oon tästä kierrosta positiivisella mielellä koska ovisplussa oli ihan selkeä plussa ja sen jälkeen on ollut selkeät negat nyt pari päivää.
Aamulämpöjä oon ite mittaillut myös mutta korkeintaan jonkun 0,2 on nyt noussut oviksen jälkeen 🤔 aamulämmöistä en ovisdippiä löytänyt, ovista edeltävänä iltana kylläkin oli jonkun 0,6 matalammat normista ja ajattelin että varmaan ei ole aamuun sijoittunut lämmönlasku sitten. Ennen menkkoja huomaa kyllä lämmönlaskun, mutta eipä se kaikilla sitä merkkaa ettei olisi raskaana.
Tsemppiä kaikille muillekin piinailijoille ja raskautta haaveileville 😊 puoli vuottakin on ihan normiaika odottaa plussaa ja siihen yritän itsekin nojata nyt kun on vasta yk3 ja 3-4kk sitten pilleritkin lopetettu.
Oon testannu aamulämpöjä aina oletettua ovista ennen 5 päivää ja siihen asti, että oviksesta on 2 viikkoo, jolloin ne laski normaaliin (ja siitä seurasi seuraavana päivänä menkat). Se lämpöjen ylhäällä olo piti toivoa yllä, sit ku se laski niin osas odottaa menkkoja tuleviksi. Viime kierto oli yk1 ja sillon ainaki oli selvät noi aamulämmöt. Sehän niis vaan on, et oviksen näkee niistä jälkikäteen. Mut toisaalta mittaaminen autto siihen, että vaikeaselkoinen ovistikku olikin sitten plussa ja talletukset oltiin tehty oikeaan aikaan (vaikka ei tärpännytkään). Ku mua pelottaa se ettei ovulaatiota tapahdu ollenkaan, niin siihen toi aamulämpöjen seuraaminen autto henkisesti.
Mie oon semmonen et asioiden kirjaaminen lievittää mun stressiä, eli mulle nää testailut ja mittailut on keino pitää stressitasot kurissa.
Mulla on kans aktiivinen pelko siitä, että jää kokonaan lapsettomaksi. Omassa elämässä ei oo ikinä ollut oikein muita haaveita kuin perheellisyys niin se olisi mulle kova isku. En tiä, miten selviäisin. Koitan jaksaa uskoa siihen, että 1v yrittämistä on se keskiverto, eli oikeestaan on epätodennäköistä että vielä moneen kiertoon homma onnistuu. Ja et seki ois silti ok (jos täs nyt oli mitään järkeä)
Olipa kyllä erikoinen yö. Onko teillä kenelläkään ollut dpo 1-2 menkkamaisia kipuja/juilintaa? 😳 positiivisen ovistestin tein maanantaina ja tiistaina ajattelin oviksen olleen mutta mietin kyllä olisiko voinut olla vasta eilen/ viime yönä.. enpä ole tällaistakaan ennen kokenut ja jos olisi useampi päivä oviksesta niin olisin varma että joku siellä kiinnittyy tms 😅
Mulla ei ehkä pelkoa lapsettomuudesta, ainakaan vielä kun vasta ekaan ovulaation yritetään ja pillerit jätin elokuussa pois. Mutta tietysti sellainen pelko pettymyksestä on. Olis niin hyvä kun olis joku supertesti heti yhdynnän jälkeen :D
En tiedä onko tää vain sattumaa, mutta eilen pitäisi laskurin mukaan olla ollut ovulaatio ja eilen mulla oli maha kipeä. Heti jo mietin että siellä se munasolu varmaan hedelmöittyy :D
Noniin.. Emme ole kesäkuun keskenmenon jälkeen varsinaisesti yrittäneet mutta ilman ehkäisyä on menty. Nyt menkat 3 päivää myöhässä, tissit kipeät ja nännit alkoivat eilen tummentua. Minulla ei ollut raskaustestiä mutta tein ovulaatiotestin johon pamahti hymynaama.. Pakko huomenna hakea oikea testi! Sekavat fiilikset jos olenkin raskaana sillä ensi viikolla aloitan uudessa työpaikassakin.
Onnea Seepras, eiköhän sieltä plussa ilmesty! 🤩
Mä pelkäsin tulevaa lapsettomuutta jo teininä, kun menkat oli kivuliaat ja kierto silloin vielä pitkähkö. Ja kun tiesin, että omilla vanhemmilla on kans ollut lapsettomuutta. Yleensä omat pahimmat pelot ei toteudu, mut nyt meillä on jo 1,5 vuotta ja 21 yrityskiertoa takana. Eli virallisesti me kärsitään lapsettomuudesta. Vaikka pettymys menkkojen alkaessa on kova, mulla on kuitenkin usko siihen, että vielä meille lapsi suodaan.
Seepras - oot ollut ajatuksissa, toivon niin plussaa ja onnistunutta raskautta teille! ❤️🙏🏻
Noniin, täällä alkoi jälleen menkat ja nyt ootellaan seuraavaa ovista kuin kuuta nousevaa 🙈😅 YK10 menossa, tuntuu vaikealta ajatella, että meillä olisi jo tuore vauva sylissä, jos olis heti ekalla tärpänny. Miettiikö muut tällasia?
Nippailut alavatsassa ennen tai jälkeen oviksen voi olla myös ns. ovulaatiokipuja. Mulla on tosi selkeät ja kovat ovulaatiokivut, mutta nää on kyllä ilmaantuneet vasta synnytyksen jälkeen, etenkin ne koveni nyt kakkosen jälkeen! Ennen raskautumista en muista ees kiinnittäneeni sellaseen huomiota, joten onhan niitä voinut olla…
Toffi, varmasti joku päivä teilläkin on oma nyytti! ❤️
Kiitos Aidaal, näin mäkin sen oon aatellu että kyllä kohdunulkosesta pitäs tulla myös plussa! Se stressiaihe tosiaan katosi, kun hanat aukesi… Kaikkea sitä ehtii menkkoja odotellessa keksiä!
Sunnuntaityttö, jospa teillä kymppi olis onnennumero.. 😊
Itse mietin noita ovulaation jälkeisiä kipuja, että onkohan mahdollista että keltarauhanen käynnistellyt itseensä? Sellaisestakin mahdollisuudesta luin netin syövereistä.
Siinä se sitten olis. Tein ensin liuskatestin johon tuli myös vahva plussa (kesällä tuli vain haalea ja sehän päättyi sitten muutaman päivän päästä) ja sitten tuon. Olo on onnellinen mutta samalla pelottaa jos tämäkin menee kesken..
Onnea Seepras!!! ❤️ Kyllä se pysyy, päivä kerrallaan eteenpäin ☺️👌🏻
Onko kukaan muuten mittaillut aamulämpöjä? Mulla oviksen aikaan lämpö notkahtaa vähän alaspäin ja lähtee taas kohoamaan normaaliksi sen jälkeen. Tänään kuitenkin notkahti taas alaspäin, toivottavasti ei tarkoita etten ole raskaana :( Yleensä kun raskauden aikana lämpö vähän nousee…