Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Täällä sitä nyt ollaan itsekin haaveilemassa toisesta lapsesta :) Terolut kuuri päällä kierron säännöllistämiseksi, kuuri 1/3 kk, tänään 10/10tbl. Kierron pituus ollut parhaillaan jopa 53pv. Yritystä aloitettu vasta kp 15, joten ei ole suurta odotusta vielä raskautumiseen tällä kierrolla, jos ovulaatio ollut ihmeen kaupalla ennen sitä. Mammavitskut, foolihappo, sinkki, gelee royale, d-vitamiini, omega ja greippimehu käytössä kp 15 lähtien ja muutenkin panostan mahdollisimman paljon hyviin elintapoihin :)
Tähti☆ kirjoitti:
Lorna kirjoitti:
Lisään tänne mielummin kun plussa/nega/haamu-ryhmään 😄 nään ite hailuraisen mutta luulen että on viivanpaikka tai jotain 😄 yleensä ei tuu mitään ja joudun kuitenkin säännöllisin väliajoin testaamaan koska muuten oisin varmaan niitä naisia jotka synnyttää pönttöön kun ei tienny olevansa raskaana 😆 (koska menkat tulee miten sattuu)
Mulla on varmaan erityisvahvat viivalasit - eihän tuossa oo mitään? 🤔
Ja tsemppiä piinailijat! 💕
Lorna, kyllä olen näkeväni siellä jotain👍💕💕💕
Jospa huomenna ois vahvempi👍👍👍
Olen täällä satunnaisesti, kun tässä kierrossa jätettiin yritys väliin...
Ihanaa kun en ole ainoa jolla vahvat viivalasit 💕
Epäilen kuitenkin että huomenna testaan puhtaan negan 😄
Niin siinä kävi, räikyvän punainen ovisplussa taas ilta kasin paikkeilla! Ootteko muut huomanneet että kellon ajalla olis ovis plussaan merkitystä? Viimeks kävi sama, että päivällä viiva, mutta ei tarpeeksi selkeä plussaksi. Illalla sitten täysin selkeä plussa.
Käyttäjä38733 kirjoitti:

No hormoneissahan esiintyy vuorokausivaihtelua, joten selittyisiköhän ihan sillä?
Meillä nyt ei tästä kierrosta tullutkaan taukoa, joskaan ei myöskään mitään kovin aktiivista yritystä, mutta ei siis myöskään melko varmasti mitään tulosta. Mietin, josko seuraavaan kiertoon kokeilisi ovistestejä, itse tosin ajattelin niitä hymynaamaversioita. Toisaalta olen "oireista" melko varma, että ovis tapahtuu ja suunnilleen Flon ennustamiin aikoihin, joten en tiedä tuoko ne mitään lisähyötyä tähän tilanteeseen.
binaari kirjoitti:

Voi olla, toki oleellinen tieto, koska tänään ovistikut täysin negatiivisia! Eli jos olisin tikuttanut vain keskipäivällä, olisi ovis jäänyt bongaamatta / olisin ajatellut ettei tullut ovis plussaa, koska haaleita ei lasketa positiiviseksi! Toki oviskivuista ei voi erehtyä omalla kohdalla, mutta tikut tuo itselle tietyn varmuuden. 🙊
On kyllä jännä miten nopeasti ainakin itselläni tuo ovis tulee ja menee ohi! Tänään ei edes haaleaa viivaa tikkuun! Enää ei olisi tarvinnut edes tikuttaa, mutta mielenkiinnosta olen tätä seurannut!

- Tuo lh-huippu on todella yksilöllinen. Joillainhan viivojen tummumista voi seurata jopa viikon! Mulla menee ovistesti negasta positiiviseen ja takaisin negaan jollain 24-36h aikajänteellä. Ja mun testit on ihan blankoja sen lähes 30pv kuusta, eli ei mitään väriä laisinkaan. Tässä tärpänneessä kierrossa sain illalla hyyyyyvin hailuran viivan ja testasin aamulla uudestaan ja sain vahvemman viivan ja sitten illalla taas jo ihan olematon viiva (ja missään vaiheessa ei tullut hymynaamaa). Noh, ovis se varmasti oli koska kiertoa hyödynnettiin vain kahdesti ja raskaustesti näytti kaksi viikkoa myöhemmin plussaa. Valkovuodon koostumus myös vahvisti teoriaa tuosta ovulaation ajankohdasta.
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
Hei!
Halusin tulla vielä kertomaan, että eilen ultrassa varmistettu syke ja hieno kasvu. Nyt uskallan hieman huokaista. Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin <3 <3 <3
Sateenkaariperheen iltatähti toiveissa. Ikää nelisenkymmentä, yritys aloitettu toden teolla 12/2020. Tässä yrityksessä diagnosoitu ovulaatiohäiriö, johon kevyitä hoitoja. La 12/21, takana varhaisia keskenmenoja (1/21 ja 3/2021) ja siksi vaikeaa vielä luottaa tähän raskauteen.
Joo-o, tietää taas että kohta saa vastaanottaa kp1 kun JÄRJETÖN makeanhimo taas iski ja pakko saada suklaata. Huoh. 😅
Lady Lazarus -ihanaa, onnea ❤️
Binaari - mulla on myös kahden lapsen synnyttäneenä niin järkyt oviskivut + muut ”oireet” etten oo ottanu tikkuja käyttöön, lähinnä pelänny et stressaan itteäni niillä liikaa... Mutta voihan kokeilla, mikä fiilis niistä tulee itselle, toimiiko hyvänä apuna vai ei! ☺️
Mulla myös oviskivut lapsen saamisen jälkeen pahentuneet. Menkat ei tunnu enää missään! 😆
Tänään alkoi tuikkimaan lantioluun alle. Tosi ilkeetä kipua. Onko hormonaalista, sitä en tiedä.. Kp29 ja perus väsymys ja saamattomuus iskee koko ajan kovempaa. Epäilen et tänään vois olla 8 päivää oviksesta. Vielä pitää odottaa testaamisen kanssa ainakin pari päivää, mielellään 4 ni ei tartte arpoa. 😄
Paljon onnea Lady Lazarys❤️
Ja binaari, aivan sama täällä, ihan JÄRKYTTÄVÄ makeanhimo iski eilen. Syötiin iltapalaksi kaikkia mahdollisia herkkuja. Periaatteessa tänään pitäs alkaa menkat. Kyl ne lähipäivinä alkaa. Sellaista oireilua on ilmassa..
Ja heti kirjoitusvirheitä.. Lady Lazarus siis🙂
Onnea Lady Lazarus!
N21: Mulla oli aukiolotutkimus pari viikkoa sitten. Jännitin hirveästi, mutta ei ollut paha. Tosin on hyvin yksilöllistä, miten kipeää se tekee! Suosittelen kertomaan etukäteen, kuinka paljon jännität. Jos siihen voisi saada vaikka jonkun rauhoittavan särkylääkkeen lisäksi?
Joku kyseli aiemmin, milloin tiedettiin haluavamme lapsia. Mulle se on aina ollut rakastavan miehen lisäksi elämäni suurin haave. Hyvä mies löytyi vasta lähes kolmekymppisenä, joten sen vuoksi unelma oli pitkään tavoittamattomissa. Myös mies kysyi jo ensitreffeillä, haaveilenko perheestä, joten tää on alusta asti ollut myös meidän yhteinen unelma.
Täällä vasta kp 23, mutta hoitojen vuoksi jo dpo 11.. Muutaman päivän päästä virallinen testipäivä, mutta ei yhtään raskaanaoleva fiilis.
Lorna kirjoitti:
Tähti☆ kirjoitti:
Lorna kirjoitti:
Lisään tänne mielummin kun plussa/nega/haamu-ryhmään 😄 nään ite hailuraisen mutta luulen että on viivanpaikka tai jotain 😄 yleensä ei tuu mitään ja joudun kuitenkin säännöllisin väliajoin testaamaan koska muuten oisin varmaan niitä naisia jotka synnyttää pönttöön kun ei tienny olevansa raskaana 😆 (koska menkat tulee miten sattuu)
Mulla on varmaan erityisvahvat viivalasit - eihän tuossa oo mitään? 🤔
Ja tsemppiä piinailijat! 💕
Lorna, kyllä olen näkeväni siellä jotain👍💕💕💕
Jospa huomenna ois vahvempi👍👍👍
Olen täällä satunnaisesti, kun tässä kierrossa jätettiin yritys väliin...
Ihanaa kun en ole ainoa jolla vahvat viivalasit 💕
Epäilen kuitenkin että huomenna testaan puhtaan negan 😄
Lorna, miten sulle kävi? Toivon plussan tietenkin👍💕💕💕
Kaikille muillekin plussaa ja plussanneille onnitteluja...❤💕💕
Tsemppiä niille, jotka negan saaneet.
En ole ehtinyt lukea kaikkia viestejä, pahoittelut. Yllättäin en olekaan enää varma haluanko raskaaksi 48-vuotiaana.
Tilanne on kiikun kaakun🙄(?)
Kaikille hyvää omiin tilanteisiin💕💕💕
T. Tähti☆
Tähtitaivas☆
Tulin mukaan tänne keskusteluun. Aloitettiin miehen kanssa yrittämään tämän kuun alussa, ja todettiin, että saa tulla jos tulee. Lauantaina tein varhaisen rfsu testin, mutta näytti niin negatiivista kuin olla voi. Pettymys oli kova, koska en halunnut ajatella, että tässä menisi montaa kiertoa. Noh, maanantaina tein huvinvuoksi päivällä toisen rfsun testin, ja sai oikein kiikareilla katsoa sitä haamuviivaa. Haamu se oli, koska eilen aamulla tein tämän clearbluen testin ja sehän näyttää että raskaana ollaan! Hullua, enkä tahdo uskoa todeksi.
Äh, jossain mielenhäiriössä menin jo tänään testaamaan eikä olis pitänyt. Vain yksi viiva tuli ja hirveä pettymys. Olisi ollut kiva elää vielä hetki toivossa. Kp 30 tänään ja tuntemuksia on, että menkat kurvaavat viikon sisään. Voihan pettymys!
Tekeekö muut täällä sitä, kun uusi kierto alkaa, että tutkii edellisen kierron päiviä tarkemmin ja osuiko tallettelut kuinka nappiin? Mä palaan aina edelliseen, koska yritän analysoida osuiko edes lähelle, oliko edes mahdollisuutta tulla raskaaksi. Katson myös oirekirjaukset, mitä oireita oli ovispäivänä. Mulla kun kierto ei ole koskaan saman mittainen niin jälkikäteen yritän "oppia". 😀
Onnea plussanneille :)
Mulla terolut tehnyt tehtävänsä; kierto oli 27pv ja tänään alkoi kp 1. Ovulaatiosta ei ole mitään hajua, pitää varmaan reilu paketti hankkia testejä että löytää sen 😅 Terolutin aikana munasarjoja juili koko sen 10pv.
Onnea plussista! ☺
Olin ihan varma, että mulla oli sunnuntaina ovulaatio, kun vuoto oli kirkasta, normaalia enemmän haluja, ja nännit herkät ja turvonneen oloiset. Mutta negaa näytti testi. Edelleen rinnat on vähän arat, mikä voi toki olla merkki melkein mistä vaan: ovis, raskaus, menkat tulossa... En kuitenkaan muista, että tällaista ois välttämättä ollut koskaan aiemmin. Oikein turhauttaa, kun Flo kyselee menkkoja edeltävistä oireista yms, kun ei oo antaa mitään järkeviä vastauksia 😅 Useampi vuosi siitä kun on ollut kunnon menkkoja, enkä muista että silloinkaan olis koskaan ollut ihan hirveesti oireita.
Ajattelin nyt huomenna varmuuden vuoksi tehdä raskaustestin, vaikka olisikin naurettavan hyvää tuuria, jos heti tärppäisi. Joka tapauksessa, vaikken raskaana olisikaan, nautin olostani tällä hetkellä. Kuukausi ilman hormonaalista ehkäisyä ja oon huomannut selviä muutoksia yleisessä voinnissa. Oon paljon energisempi ja saan enemmän aikaan, ajatukset seksin suhteen on positiivisempia ja tekee enemmän mieli. Toki nämä voi johtua osittain myös siitä, kun on kevät ja valoisampaa, mutta ihan varmasti hormonit vaikuttaa monella tapaa.
N29
❤️ 1/2022
Liityn itsekin ketjuun! Teistä saa positiivista energiaa. Minulta poistettiin hormonikierukka huhtikuun alussa eli Elfrida aika samassa tilanteessa ollaan. Tsemppiä huomiseen testiin! Olen 24 vuotias ja esikoista
yritetään. Mulla oli säännöllinen kierto kierukan
kanssa ja terveydenhoitaja jo innostui että tulisin heti poiston jälkeen raskaaksi mutta ei tärpännyt. Vuosin kyllä niin paljon verta sen jälkeen ettei ihme.
Tällä viikolla alkoi ensimmäinen kierto kierukan
poiston jälkeen eli pääsee kunnolla yrittämään. Kävin ostamassa valmiiksi ovulaatiotestejä, että ensi viikolla saa aloittaa testauksen. Se oli Prisman viimeinen paketti eli kyllä muitakin kuumeilijoita löytyy :D
Alle vuosi sitten en olisi ikinä uskonut, että vauvaa yritettäisiin nyt. Mutta miehen pää kääntyi täysin omakotitalon ostamisen jälkeen. Jouluna jo sanoin että tulen ottamaan kierukan pois keväällä, että sai hetken vielä tottua ajatukseen. Jännittää kun ei yhtään tiedä että tuleeko helposti raskaaksi vai ei.
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Lorna, kyllä olen näkeväni siellä jotain👍💕💕💕
Jospa huomenna ois vahvempi👍👍👍
Olen täällä satunnaisesti, kun tässä kierrossa jätettiin yritys väliin...
Tähtitaivas☆