Lähihoitajat hoi! Teille kysymys.
Itse vasta opiskelen. Ja kysyisin että pidättekö lääkelaskuja tärkeänä?
Itse pidän ja minusta ne pitäisi osata hyvin. Itse osaan ne ja läpäisinkin kokeen. Mutta kuulin että yksi opiskelija oli uusinut kahdeksan kertaa kokeen. Ja osassa taas opettaja näyttänyt virheet ja on saanut mennä korjaamaan virheitään. Minusta tämä toiminta ei ole ihan oikeuden mukaista.
Olenko hirveän itsekeskeinen ja kärkäs jos ajattelen näistä ketkä eivät selkeästi osaa/opi laskemaan niitä laskuja niin ei kuuluisi saada jakaa lääkkeitä tms. ? Tälläistä pohditaa opiskelijalta. Mitäs sanovat työelämässä olevat?
Kommentit (38)
Mun opiskeluaikaan lääkelaskutenttiä sai uusia 2 kertaa, sen jälkeen piti käydä koko lääkehoidon kurssi uudelleen. Opiskelijoilta ton vielä ymmärtää, mutta se, ettei työelämässä oleva sairaanhoitajakaan saa työnantajan määräämää lääkelaskutenttiä ekalla läpi, on jo vähän paksua... Lääkelaskut pitää osata, jos lähihoitajan tittelillä työskentelee, oli työpaikka sit ensiapupäivystyksessä tai päiväkodissa.
Toki se on tärkeää että osaa laskea 2+2, mutta se ei ole niin tärkeää kuin asiaa vaahdotaan.
Useimmiten lääkelasku virheet ovat huolimattomuus virheitä ja ymmärrän, jos siksi lääkelaskuja pitää tärkeänä, sitä että lääkehoidon kurssi pitää uusia alakoulunlaskujen takia, en.
Pitääkö minunkin mainostaa että lääkelaskut olivat minulle helppoja, kerralla niistä joka kerta suoriuduin, ääneen en tätä kyllä kenellekään kehtaisi sanoa.
Ja tosiaan joka 3. vai oliko 5. vuosi niitä saa töissä uusia, enkä tiedä ketään joka työsnsä olisi sen takia menettänyt.
No. Käytännössä eipä se ole tärkeää. Kyllä se lääkkeenjako onnistuu ilman mitään laskukaavoja - otat vaan sen potilaalle määrätyn nappulan sieltä lääkepurkista reseptissä/purkin kylessä/lääkelistassa olevan ohjeen mukaan.
Yhtään ainoaa kertaa mä en ole tarvinnut mitään lääkelaskutaitoja (jotka mulla on kuitenkin hyvin hanskassa) työelämässä. Eli melko lailla liioiteltuja, sekä vaikeustasoltaan että arvoltaan. Helppoja laskuja joista pääsee läpi n. 100 % ihmisistä viimeistään toisella kerralla.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 00:02"]

[/quote]
Lääkehoidon tentti eli ns. lovetentti on tulossa pakolliseksi jokaiselle lääkkeiden kanssa toimivalle hoitajalle. Tuo tentti on pakko päästä läpi, jotta voit jakaa / antaa lääkkeitä. Tentti uusitaan säännöllisin väliajoin, joten ei riitä, että sen on kerran tehnyt.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:02"]

Näin on ja tuo tentti sisältää, sekä teoriaosuuden, että lääkelaskut.

En mä sitä kiistänytkään, tiedän tämän kyllä, mutta vastasinkin laskujen tarpeellisuuteen oikeassa työelämässä. Kyllä harvemmin kukaan joutuu yhtään mitään oikeasti laskemaan.
Ja ne laskut, ei ole ydinfysiikkaa. Tenttiin oli varattu aikaa vaikka millä mitalla, laskin vartissa lukematta kokeisiin ollenkaan, vieläpä ilman laskukonetta ja virhepisteitä tuli 1 (kolme virhepistettäkö silloin sai tulla /20 pistettä). Lukematta jos selviää, niin selviää vähän heikommalla laskutaidolla silloin lukemalla.
Vaikeita laskuja on sellaiset, joista 99,5 % ei noin vaan mene läpi viimeistään toisella kerralla.
Jos kertoja on 8, niin varmaan taustalla on joku oppimishäiriö, se on sitten eri juttu ja siihen kuuluukin saada apua sekä helpostusta. Mulle sanottiin aikanaan, että kenenkään valmistuminen ei ole jäänyt lääkelaskustentistä kiinni.
Kyllä tätä aihealuetta nyt vähän yliarvostetaan.
Sairaalassa ei ole paljoakaan merkitystä, koska sairaanhoitajat jakavat lääkkeet. Se, että antaa kiposta osastolla potilaan suuhun toisen jakamata ja tarkastamat lääkkeet ei ole "lääkkeen jakamista" koska ei voi tietää mitä menee lääkelistalla, mitä on jauhettu jne.
Kotihoidossa annosjakelu ei ole ollut mikään onni ja autuus, lähihoitaja joutuu jakamaan ja vaihtamaan lääkkeitä kun annokset muuttuvat ja muutokset saa annosjakelupusseihin viiveellä.
Samaan aikaan kun yo-kirjoituksissa saa käyttää laskinta, ihmiset käyttävät laskimia ja kännyköitä on aika hassua, että yksi virhe tekee koko kokeen mitättömäksi. Lääkelaskujen oppiminen riippuu opettajasta, se ei ole pelkkää matematiikkaa vaan siinä pitää huomioida myös lääkehoito, mitä oikeasti lasketaan ja missä mittayksiköissä. Laskemisesimerkit tulee olla realistisia, jakouurrettomia tabletteja ei pilkota kovin pieniksi osiksi.
8 kertaa uusiminen on puolestaan väärin koulujen vertailun vuoksi, silloin pitäisi olla jo uudestaan käymässä koko kurssi. Ja opettajat eivät kyllä saa päästää läpi heikoimpia vain siksi, että koulu saisi määrärahansa. Tosin ap puhuu nyt kuulopuheen perusteella, mutta missä koulussa näin on tehty?
Työelämässä tuo viimeistään tule vastaan, jos ei osaa laskuja, lääkepoikkeamina, vaaratilanteina tai 2 vuoden välein tehtävin kokein.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 00:02"]
No. Käytännössä eipä se ole tärkeää. Kyllä se lääkkeenjako onnistuu ilman mitään laskukaavoja - otat vaan sen potilaalle määrätyn nappulan sieltä lääkepurkista reseptissä/purkin kylessä/lääkelistassa olevan ohjeen mukaan.
Yhtään ainoaa kertaa mä en ole tarvinnut mitään lääkelaskutaitoja (jotka mulla on kuitenkin hyvin hanskassa) työelämässä. Eli melko lailla liioiteltuja, sekä vaikeustasoltaan että arvoltaan. Helppoja laskuja joista pääsee läpi n. 100 % ihmisistä viimeistään toisella kerralla.
[/quote]
Lääkehoidon tentti eli ns. lovetentti on tulossa pakolliseksi jokaiselle lääkkeiden kanssa toimivalle hoitajalle. Tuo tentti on pakko päästä läpi, jotta voit jakaa / antaa lääkkeitä. Tentti uusitaan säännöllisin väliajoin, joten ei riitä, että sen on kerran tehnyt.
[/quote]
En mä sitä kiistänytkään, tiedän tämän kyllä, mutta vastasinkin laskujen tarpeellisuuteen oikeassa työelämässä. Kyllä harvemmin kukaan joutuu yhtään mitään oikeasti laskemaan.
Ja ne laskut, ei ole ydinfysiikkaa. Tenttiin oli varattu aikaa vaikka millä mitalla, laskin vartissa lukematta kokeisiin ollenkaan, vieläpä ilman laskukonetta ja virhepisteitä tuli 1 (kolme virhepistettäkö silloin sai tulla /20 pistettä). Lukematta jos selviää, niin selviää vähän heikommalla laskutaidolla silloin lukemalla.
Vaikeita laskuja on sellaiset, joista 99,5 % ei noin vaan mene läpi viimeistään toisella kerralla.
Jos kertoja on 8, niin varmaan taustalla on joku oppimishäiriö, se on sitten eri juttu ja siihen kuuluukin saada apua sekä helpostusta. Mulle sanottiin aikanaan, että kenenkään valmistuminen ei ole jäänyt lääkelaskustentistä kiinni.
Kyllä tätä aihealuetta nyt vähän yliarvostetaan.
[/quote]
Nykyään ei laskuissa saa olla yhtäkään virhettä ja kyllä ainakin minä joudun lähes päivittäin työssäni käyttämään tietoani liosten sekoitussuhteesta ym. joissa lääkelaskutaitoja tarvitaan.
"Nykyään ei laskuissa saa olla yhtäkään virhettä ja kyllä ainakin minä joudun lähes päivittäin työssäni käyttämään tietoani liosten sekoitussuhteesta ym. joissa lääkelaskutaitoja tarvitaan."
Tuskin koskee päiväkotia, kotihoitoa, mielenterveys tai päihde tai vammaisten parissa työskenteleviä...
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 00:02"]
No. Käytännössä eipä se ole tärkeää. Kyllä se lääkkeenjako onnistuu ilman mitään laskukaavoja - otat vaan sen potilaalle määrätyn nappulan sieltä lääkepurkista reseptissä/purkin kylessä/lääkelistassa olevan ohjeen mukaan.
Yhtään ainoaa kertaa mä en ole tarvinnut mitään lääkelaskutaitoja (jotka mulla on kuitenkin hyvin hanskassa) työelämässä. Eli melko lailla liioiteltuja, sekä vaikeustasoltaan että arvoltaan. Helppoja laskuja joista pääsee läpi n. 100 % ihmisistä viimeistään toisella kerralla.
[/quote]
Lääkehoidon tentti eli ns. lovetentti on tulossa pakolliseksi jokaiselle lääkkeiden kanssa toimivalle hoitajalle. Tuo tentti on pakko päästä läpi, jotta voit jakaa / antaa lääkkeitä. Tentti uusitaan säännöllisin väliajoin, joten ei riitä, että sen on kerran tehnyt.
[/quote]
En mä sitä kiistänytkään, tiedän tämän kyllä, mutta vastasinkin laskujen tarpeellisuuteen oikeassa työelämässä. Kyllä harvemmin kukaan joutuu yhtään mitään oikeasti laskemaan.
Ja ne laskut, ei ole ydinfysiikkaa. Tenttiin oli varattu aikaa vaikka millä mitalla, laskin vartissa lukematta kokeisiin ollenkaan, vieläpä ilman laskukonetta ja virhepisteitä tuli 1 (kolme virhepistettäkö silloin sai tulla /20 pistettä). Lukematta jos selviää, niin selviää vähän heikommalla laskutaidolla silloin lukemalla.
Vaikeita laskuja on sellaiset, joista 99,5 % ei noin vaan mene läpi viimeistään toisella kerralla.
Jos kertoja on 8, niin varmaan taustalla on joku oppimishäiriö, se on sitten eri juttu ja siihen kuuluukin saada apua sekä helpostusta. Mulle sanottiin aikanaan, että kenenkään valmistuminen ei ole jäänyt lääkelaskustentistä kiinni.
Kyllä tätä aihealuetta nyt vähän yliarvostetaan.
[/quote]
Nykyään ei laskuissa saa olla yhtäkään virhettä ja kyllä ainakin minä joudun lähes päivittäin työssäni käyttämään tietoani liosten sekoitussuhteesta ym. joissa lääkelaskutaitoja tarvitaan.
[/quote]
Milloin se on muuttunut? Ilmeisesti ihan vasta? Ei minunkaan kokeessa ole sanut olla yhtä kokonaista virhettä, eli koko lasku ihan minne sattuu, vaan se virhepiste tuli esim. sellaisesta, että selvästi näkyy että laskutoimitus on oikein tehty kera pienen huolimattomuusvirheen. Jos lopullinen tulos oli tyyliin 100 ml, niin 12,5 ml oli liian räikeä virhe.
Mulla liuoslaskut on kyllä rajoittuneet siihen, että joskus johonkin kuivana säilytettyyn ab-pulloon on lisätty nestettä. Virhemarginaali jonka voi tehdä, on kyllä aika pieni näissä, koska pullossa on tietty määrä valmiina ja pullon lapussa lukee esim. lisää 80 ml vettä. Pahimmillaan liuoksen tekee hiukan liian laimeaksi, jos pakkausseteliä ja reseptiä ei ollenkaan lue vaan pelkästään laskee vettä pulloon.
Tyypillisesti lähihoitajan työssä ne lääkkeet on henkilökohtaisia ja valmiita, joskus olen saanut apteekista lääkkeen jonka vahvuus on tuplat koska laimeampaa ei ole ollut saatavilla. Tässä kohtaa on apteekkihenkilökunnan velvollisuus selostaa tämä, ja kirjoittaa ohje uudelleen lääkepakkaukseen niin että se tulee oikein.
Minkälaisia liuoslaskuja sulla on?
Teoriakoe on hyvä idea, niillä tiedoilla on aika paljon merkitystä myös mun työssä vanhusten kanssa. Etenkin tavallisimmat kolesteroli/verenpaine/verenohennus/diabeteslääkkeet sekä kipulääkkeet olisi syytä tuntea jollain lailla, etenkin sivuvaikutukset.
Tässä muutama:
- Potilas käyttää insuliinia 25 IU per annoskerta. Kuinka monta annosta potilas saa yhdestä esitäytetystä 100 IU/ml 3 ml:n kynästä?
- Potilaalle on annettu 0,3 ml lääkeaineliuosta. Täten hän on saanut 6 mg lääkeainetta. Minkä vahvuista liuosta on käytetty?
- Kuinka paljon natriumkloridia on 1 millilitrassa 0,45 %:sta NaCl-liuosta?
- Potilalle annetaan 0,5 %:n injektioliuosta. Kuinka monta millilitraa injektioliuosta on annettava, jotta se sisältää 40 mg vaikuttavaa lääkettä?
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 11:10"]

Olet sairaalassa, niinkö?
Onhan nuo hyvä osata hahmottaa, mutta inskakynässä on omat ohjeensa, joiden mukaan annostellaan. Kun täydennetään apteekista, pyydetään toimittamaan esim. kuukauden tai kolmen kuukauden edestä. Kun viimeinen paketti lääkkeitä alkaa, niin haetaan lisää (poikkeuksena pkv-lääkkeet). Silmämääräinen arvio riittää yleensä ihan hyvin.
Mitä oikeastaan teet tuolla kakkoskysymyksen vastauksella ihan käytännössä? Mihin sitä tarvitset? Olet ottanut liuosta ohjeen mukaan ruiskuun ja tarkastanut, että pullon kyljessä lukee 6 mg/ml ja tarkastanut ennen antoa, että ruiskussa on 0,3 ml.
Kerropa ihan käytännön esimerkki, mitä merkitystä tuolla nakkelilaskulla on? Meinaatko että suolan käytön rajoitus? Annos on merkityksetön muulloin kuin esim. vaikeasti munuaissairaan hoidossa, ja heille kyllä tiedotetaan tarkat ohjeet erikseen.
Viimeisellä voi olla käyttöä, jos tosiaan lähihoitajat mittaa ja injektoi, eikä selvempiä ohjeita anneta. Aika harvassa paikassa varmaan näin?
Ja edelleen ihan kaikki noi on helppoja, puhdasta päässälaskua. Tämän siis vastaan koska niin monesti lääkelaskujen vaikeutta yliarvioidaan (lähihoitajien ja opiskelijoiden toimesta).
Mä en ole ollut sairaalassa mutta noin lähtökohtaisesti lääkehoito suunnitellaan ainakin muissa oloissa aina mahdollisimman helpoksi toteuttaa. Sellaiseksi, että siitä selviää myös potilas itse, jos ei ole rajoitteita kuten muistisairaus. On ihan hyvä kun nämä asiat läpikäydään koulussa mutta liikaan lääkelaskujen painotukseen mä en näe järkeä.
Työpaikka ihan varmasti myös opettaa, jos toteutetaan tavallisesta poikkeavasti lääkehoitoa.
Lähihoitajan tutkinnossa on kyllä paljon, mitä olisi muutenkin syytä tarkastaa.
Matematiikan lisäksi myös oikeinkirjoitustaito olisi tärkeää hallita. " Lääke laskut"
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 21:48"]Itse vasta opiskelen. Ja kysyisin että pidättekö lääkelaskuja tärkeänä?
Itse pidän ja minusta ne pitäisi osata hyvin. Itse osaan ne ja läpäisinkin kokeen. Mutta kuulin että yksi opiskelija oli uusinut kahdeksan kertaa kokeen. Ja osassa taas opettaja näyttänyt virheet ja on saanut mennä korjaamaan virheitään. Minusta tämä toiminta ei ole ihan oikeuden mukaista.
Olenko hirveän itsekeskeinen ja kärkäs jos ajattelen näistä ketkä eivät selkeästi osaa/opi laskemaan niitä laskuja niin ei kuuluisi saada jakaa lääkkeitä tms. ? Tälläistä pohditaa opiskelijalta. Mitäs sanovat työelämässä olevat?
[/quote]
Niitähän lääke laskuja tentitään uudelleen kun on jo työssä, ja silloin saa kokeilla vain 2 krt. Eli työt loppuu siinä vaiheessa jos ei osaa.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 12:43"]

Nuo laskut vaan täytyy lähihoitajan osata jos toimii lähihoitajana paikassa missä lääkehoitoa toteutetaan ja noihin laskuihin tulee tietää oikea vastaus, merkitystä ei ole sillä toimitko sairaalassa, tai vaikkapa hoivakodissa. Ne kuuluvat lähihoitajan pätevyysvaatimuksiin ja lääkehoidon osaamisen ylläpitäminen / tenttiminen tulee jokaisessa em. työympäristössä jokaisen lähihoitajan kohdalle.
Tämä koulutus on laajenemassa ja jokaisen lähihoitajan on kohta suoritettava/tentittävä em. paikoissa työskennellessään http://www.laakeosaaminen.fi/
Lääketaidon osaaminen varmistetaan viiden vuoden välein. Useassa paikassa lisäksi vaaditaan kokeen suorittaminen työpaikkaa vaihdettaessa. Välttämättä ei riitä voimassa oleva suoritus aiemmasta työpaikasta.
Hei,
Ei niitä käytännössä tarvitse osata. Meidän työpaikalla lähihoitajat ovat vastuussa lääkehoidosta, mutta ei siinä mitään laskea tarvitse. Tärkeämpää mielestäni on että muuten alalle soveltuu. Laskut on kyllä niin yksinkertaisia, että suurin osa ne osaa. Ennemminkin joskus hävettää, kun lähihoitajat pätevät helpoilla laskuilla. Saa sellaisen kuvan, että me lähärit ollaan yksinkertaisia ja tyhmiä.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 21:48"]Itse vasta opiskelen. Ja kysyisin että pidättekö lääkelaskuja tärkeänä?
Itse pidän ja minusta ne pitäisi osata hyvin. Itse osaan ne ja läpäisinkin kokeen. Mutta kuulin että yksi opiskelija oli uusinut kahdeksan kertaa kokeen. Ja osassa taas opettaja näyttänyt virheet ja on saanut mennä korjaamaan virheitään. Minusta tämä toiminta ei ole ihan oikeuden mukaista.
Olenko hirveän itsekeskeinen ja kärkäs jos ajattelen näistä ketkä eivät selkeästi osaa/opi laskemaan niitä laskuja niin ei kuuluisi saada jakaa lääkkeitä tms. ? Tälläistä pohditaa opiskelijalta. Mitäs sanovat työelämässä olevat?
[/quote]
Niitähän lääke laskuja tentitään uudelleen kun on jo työssä, ja silloin saa kokeilla vain 2 krt. Eli työt loppuu siinä vaiheessa jos ei osaa.
[/quote]
höpöhöpö! Tenttiä saa 3 kertaa, jonka jälkeen pitää osallistua kertausharjoitukseen.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 13:27"]
Hei,
Ei niitä käytännössä tarvitse osata. Meidän työpaikalla lähihoitajat ovat vastuussa lääkehoidosta, mutta ei siinä mitään laskea tarvitse. Tärkeämpää mielestäni on että muuten alalle soveltuu. Laskut on kyllä niin yksinkertaisia, että suurin osa ne osaa. Ennemminkin joskus hävettää, kun lähihoitajat pätevät helpoilla laskuilla. Saa sellaisen kuvan, että me lähärit ollaan yksinkertaisia ja tyhmiä.
[/quote]
Väärin, ammattitaitovaatimuksena on myös lääkehoidon osaaminen. Mikäli et suoriudu lääkehoidon kokeesta, jonka joudut meillä koeaikana suorittamaan. Sinut irtisanotaan koeajan puitteissa.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 21:48"]Itse vasta opiskelen. Ja kysyisin että pidättekö lääkelaskuja tärkeänä?
Itse pidän ja minusta ne pitäisi osata hyvin. Itse osaan ne ja läpäisinkin kokeen. Mutta kuulin että yksi opiskelija oli uusinut kahdeksan kertaa kokeen. Ja osassa taas opettaja näyttänyt virheet ja on saanut mennä korjaamaan virheitään. Minusta tämä toiminta ei ole ihan oikeuden mukaista.
Olenko hirveän itsekeskeinen ja kärkäs jos ajattelen näistä ketkä eivät selkeästi osaa/opi laskemaan niitä laskuja niin ei kuuluisi saada jakaa lääkkeitä tms. ? Tälläistä pohditaa opiskelijalta. Mitäs sanovat työelämässä olevat?
[/quote]
Niitähän lääke laskuja tentitään uudelleen kun on jo työssä, ja silloin saa kokeilla vain 2 krt. Eli työt loppuu siinä vaiheessa jos ei osaa.
[/quote]
höpöhöpö! Tenttiä saa 3 kertaa, jonka jälkeen pitää osallistua kertausharjoitukseen.
[/quote]
Joka maksaa sinulle sitten 34€ / yritys ja ei anna sinusta kovin hyvää kuvaa työyhteisössä ;)