Hermot ja kärsivällisyys nollassa

Oman käytöksen muutos vaikuttaa kaikista parhaiten. Ei lähde mukaan vänkäämään, sanoo, käskee ja käskee toiste ja jos ei usko niin menee vaikka hetkeksi sivummalle, toiseen huoneeseen tai ylipäänsä kiinnittää huomion johonkin ihan muuhun, kuin lapseen. Heti kun lapsi lopettaa vänkäämisen, rauhoittuu, hiljenee (mikä tilanne nyt milloinkin päällä) niin huomioi lapsen. Ei ikinä huutoa, jos ei meinaa hermo kestää niin toiseen huoneeseen laskemaan sataan tai hengittelet syvään, mietit jotain rauhoittavaa, kunhan keksit keinon mikä sinulle toimii. Kehut aina kunnolla, kun tekee asioita oikein ja erityisen hyvin jos ihan itse ymmärtää toimia oikein tai toimii heti kun käsketään oikein. Voi aluksi tuntua tosi tyhmältä, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan (helpompaa jos on ollut joskus koiranpentu, silloin tottunut kehumaan tyyliin hyvä pissa).

Varaa kaikkeen paljon enemmän aikaa, kuin tavallisesti että voit pysyä rauhallisena ja odottaa tilanteen rauhoittumista. Lisäksi suosittelen käyttämään enemmän aikaa lapseen, niin että keskityt ihan vain lapseen. Oli se sitten mitä tahansa, piirtämistä, jokin peli, jutustelua, jumppailua ihan mitä vain. Mutta niin, ettet keskity mihinkään muuhun ja olet siinä täysillä mukana. Ihan joku 15min voi riittää tällaiseen.

Vaatii paljon työtä, mutta alkaa toisaalta toimimaan tosi nopeasti jos onnistut johdonmukaisesti olemaan vänkäämättä, hermostumatta ja huutamatta. Huomaat jonkinlaisia tuloksia viikossa tai viimeistään kahdessa. Olen tällaista itse tehnyt nyt parin vuoden ajan. Omia tapoja on tosi vaikea muuttaa ja vanhat tavat palaavat helposti itselle ja silloin alkaa näkyä myös lapsen huonona käytöksenä. Heti kun ottaa itseään taas niskasta kiinni niin alkaa sujumaan elämä mukavasti. :) Niin ja meillä tämä toimii mieheenkin, joka tykkää haastaa riitta herkästi. Kyllästyy myös muutamassa viikossa, kun en enää lähdekään mukaan. :D

Ja niin ne on meidänkin lapset käyttäytyneet, kuin enkelit ystävillä, isovanhemmilla ja sukulaisilla (mukaanlukien mies). Lapset uhmaavat omia vanhempia, ei muita.

Kiitos, niinhän se menee... Se koiranpentu oli helpompi;)

Nyt on iltapalaa syöty puolitoista tuntia, on pissahätää, on äiti yks juttu..., pylly pyörii tuolissa, äiti mul ois taas yks juttu

Välillä on tosi välkky ja yritän kyllä kehua, mut täytynee kiinnittää tähän enemmän huomiota

Itse en suostu tuohon yksi juttu leikkiin mukaan. Jos ei ole juuri tehnyt iltapissaa tai juonut todella paljon, että voisi tulla perään toinen niin sängyssä pysyy ja pissalle ei pääse. Sama nälän yms kanssa. Saa huutaa omassa huoneessa ihan rauhassa ja minä yritän touhuta rauhallisesti omiani. Kun lopettaa niin käyn antamassa hyväyön pusun ja halin. Välillä jos tuntuu kaipaavan kovasti huomiota saatan keskeyttää lapsen, menen hänen korkeudelleen, katson suoraan silmiin ja kysyn, jotakin esim. "Mitä olet tehnyt tänään", "Kävitkö tänään luistelemassa, oliko kivaa" ja muutamia jatkokysymyksiä. Tuokin monesti toimii jos jaksaa sen 5-10min keskittyä puhumiseen lähellä ja kasvotusten sekä innostuen lapsen vastauksista. Sen jälkeen sitten kerron, että nyt mennään nukkumaan ja huomenna puhutaan lisää.

Koiran kanssa on tosiaan paljon helpompaa. Lapsenkin kanssa sujuu ihan hyvin ja tulokset näkyy aikalailla yhtä nopeasti, mutta vaatii itseltä miljoona kertaa enemmän.

-2