Jätättekö asioita väliin maskipakon tai -painostuksen takia?
Itse olen jättänyt elokuvat, teatterit, konsertit, kurssit ja muut harrastukset. Saa nähdä, loppuuko tämä koskaan.
Kommentit (482)
Hain syyskuussa kaupunkini ilmaistajakelusta 2 kangasmaskia ja käytän niitä aina kun koen painostusta maskin käyttöön. Maski kulkee kätevästi taskussa eikä sen käyttö ole iso vaiva. Omat maskini on tosin ruvennut haisemaan vähän, eli ne pitäisi varmaan pestä tai laittaa roskiin ja hakea kaupungilta uudet.
Mulla on nyt yksi kertakäyttömaski takin taskussa, jos joudun tilanteeseen, missä maskia vaaditaan. Enempää ei ole tarkoitustakaan hankkia enkä sitä siis käytä kuin jos on aivan pakko.
Kokeilin maskia, pidin sitä n. minuutin ajan, silmälasini menivät niin huuruun, että en nähnyt mitään ja koska minulla oikeasti on todella huono näkö maskin käyttö aiheuttaisi käytännössä sen, etten näe mitään. Ei siis kovin hyvä juttu, noh, missään.
Toisekseen jo sen minuutin aikana kosteus kertyi maskin sisälle ja iho oli nihkeä.
Lisäksi en halua lähteä mukaan tähän koronapsykoosiin, joten en maskia ihan siitäkään syystä käytä.
Tampereella kannattaa busseissa ja keskustassa käyttää. Nyt on neljällä korvaushoidon potilaalla koronatartunta ja ainakin kaks näistä heiluu tullintorilla ilman maskia.
Minä olen astmaatikko, eikä tuota vaikeuksia käyttää maskia. Joillekin voi tuottaa, muttei astma automaattisesti estä maskin käyttöä. Itse asiassa kylmällä jotkut astmaatikot käyttävät muutenkin maskia.
Ensisijaisesti käytän maskia muiden suojelemiseksi. Kaupan kassallakin saattaa olla kotona riskiryhmäläinen.
Mutta tosi hyvä jos maskikammoiset pysyvät kotona, niin meidän kaikkien muiden on turvallisempaa liikkua kaupungilla ja tapahtumissa.
Vierailija kirjoitti:
En jätä mitään väliin, mutta jos jossain paikassa pakotetaan käyttämään maskia, teen näin:
1. Kerron etten voi käyttää maskia. Jos saan sen jälkeen olla rauhassa ilman maskia, käyttäydyn ihan fiksusti.
2. Jos maskin käyttöön ollaan edelleen painostamassa, kerron sairastavani vaikeaa astmaa ja saaneeni astmakohtauksen aina kun olen käyttänyt maskia. Jos saan sen jälkeen olla rauhassa ilman maskia, käyttäydyn muuten fiksusti mutta rupean yskimään välillä hihaani.
2. Jos astmaatikolle annetaan vaihtoehdoiksi laittaa maski naamalle tai poistua paikalta / siirtyä syrjempään, kaivan taskusta esiin näkyvästi likaisen kangasnenäliinan ja laitan sen teipillä naamaani kiinni ikään kuin kangasmaskiksi. Rupean yskimään vähän väliä, feikkaan muitakin oireita ja valitan kovaan ääneen, millaisen vääryyden uhriksi olen joutunut.
Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset.
Jännä että tartunnat ei vähene vaikka maskit on käytössä olleet jo pitkään.
Paras lääke koronaa vastaan on turvaväli. Mitään maskia en käytä ja kaupassa kun tekee kierrepotkuja käytävillä suhisten niin johan pysyy kauempana! 😎
Vierailija kirjoitti:
Jännä että tartunnat ei vähene vaikka maskit on käytössä olleet jo pitkään.
Maskit on arkikäytössä tehottomia, vaikka oikein käytettynä laboratorio-olosuhteissa niiden suodatusteho on hyvä.
Todella hyvä aloitus.
En mene enää mihinkään muualle kuin ruokakauppaan, jos on sosiaalinen paine laittaa maski päälle. Onneksi on vielä paikkoja ja kuntia, jossa vielä puolet EI käytä maskia.
Vierailija kirjoitti:
Paras lääke koronaa vastaan on turvaväli. Mitään maskia en käytä ja kaupassa kun tekee kierrepotkuja käytävillä suhisten niin johan pysyy kauempana! 😎
Kierrän maskilliset kaukaa. Voi, kun he tekisivät samoin.
En ymmärrä näitä joiden peruste maskittomuudelle on se että ei näe ihmisten naamoja. Sehän on nimenomaan paras asia näissä maskeissa. :D Tykkään siitä että kukaan ei voi nähdä kasvojani ja julkisilla paikoilla voi siten myös välttää ärsyttäviin tuttuihin törmäämisen kun kukaan ei tunnista. Jos koronasta on jotain hyvää seurannut, niin tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tää maskisuositus tappaa Suomen talouden viimeisetkin riippeet, kukaan ei viitsi lähteä shoppailemaan, ihmiset ostelee vain välttämättömät ruuat ja siinäpä se.
Kukaan ei enää mene mihinkään shoppailemaan.
Edelleen en tunne edes ketään koronaan sairastunutta. Tunnen verkostoni kautta noin 5 000 ihmistä pitkin maailmaa!
Eilen kävin Vantaan Jumbossa, ja kyllä siellä ainakin shoppailijiota riitti ihan maski kasvoillakin. Joten väitteesi, että kukaan ei mene mihinkään shoppailemaan maskin kanssa ei pidä paikkaansa. Eipä tuo maskin käyttö tunnu läheskään kaikkia haittaavan. Ehkä siihen on jo totuttu ja siitä on tullut pikku hiljaa itsestään selvyys monelle.
Itselläni on kanssa laaja verkosto ihmisiä joita tunnen. Heistä viidellä on ollut tartunta ja yksi taisteli keväällä hengestään teho-osastolla 10 päivää. Hänen kannaltaan taistelu päättyi hyvin ja elämä on palautunut normaaliksi. Muut neljä sairastivat ilman hoidon tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Jännä että tartunnat ei vähene vaikka maskit on käytössä olleet jo pitkään.
Jännä, että ne vain lisääntyy maskipakkomaissa
Jos vaikka 1/4 jättää shoppailut ja kahvittelut väliin maskipelleilyn vuoksi, se aiheuttaa monta konkurssia.
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti ymmärrä, mikä on maskin käytössä niin epämiellyttävää. Jopa minä pystyn monisairaana käyttämään sitä. Tuntuu liioittelulta. Eivätkö ihmiset siedä nykyään pienintäkään epämukavuutta?
Mua alkaa jostain syystä pyörryttää maskin kanssa, vaikka olenkin ihan perusterve, eikä pitäisi olla mitään astmaa ym. En tiedä mistä johtuu. Käytän kyllä kaupassa ym., mutta en mene "turhaan" minnekään juuri nyt. Olisi ihan liian noloa pyörtyä johonkin vaatekauppaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en jätä. En ihan tajunnut, miksi maski olisi esteenä esim. teatteriin menemiselle? Ennemminkin mietin, voiko siellä saada Koronan.
- naamaa kutittaa (ja kun on koko ajan työnnettävä käsiä maskin alle naamaa raapiakseen niin kai se hyöty vähän kärsii)
- aivastuttaa ja nenä valuu
- naama hikoaa (ei ehkä ongelma näitä vain koristeena toimivia kangasmaskeja käyttävillä)
- en halua elää maailmassa jossa meillä on velvoite elää kasvot peitettyinä, etenkään kun syy tähän naaman liinojen alle piiloon käärimiseen on täysin banaali
- maskimuoti mitä se nyt näyttää olevan (ig-kuvat, trendikuosi- ja merkkimaskit jne) on käsittämättömän typerä ja vastemielinen ilmiö
Sinä kirjasit kaikki ajatukseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti ymmärrä, mikä on maskin käytössä niin epämiellyttävää. Jopa minä pystyn monisairaana käyttämään sitä. Tuntuu liioittelulta. Eivätkö ihmiset siedä nykyään pienintäkään epämukavuutta?
Mua alkaa jostain syystä pyörryttää maskin kanssa, vaikka olenkin ihan perusterve, eikä pitäisi olla mitään astmaa ym. En tiedä mistä johtuu. Käytän kyllä kaupassa ym., mutta en mene "turhaan" minnekään juuri nyt. Olisi ihan liian noloa pyörtyä johonkin vaatekauppaan...
Johtuu ihan siitä, että ihmisen oma uloshengittämä hiilidioksiidi aiheuttaa päänsärkyä ja pidemmään ajan kuluessa heikotusta ja hapen puutetta. Maski kasvoilla, jos mahdollista, kannattaa hengittää vain nenän kautta ja pitää suuta kiinni.
Epämukavaahan tuo on, mutta minkäs tälle ajalle teet. Ehkä jossain kohtaa päästään taas aikaan, jossa maskeja ei tarvita.
Kyllä jätän.
Maski on hyvin epämiellyttävä. Minulla on aistien prosessoinnissa ongelmia, jolloin maskin muoto, kankaan laatu ja kuminauhat aiheuttaa paljon epämukavuutta ja keskittymiseni muihin asioihin kärsii. Kaupassa käymisestä on tullut hirveää, koska siellä aistit on jo kireellä valaistuksen ja äänien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti ymmärrä, mikä on maskin käytössä niin epämiellyttävää. Jopa minä pystyn monisairaana käyttämään sitä. Tuntuu liioittelulta. Eivätkö ihmiset siedä nykyään pienintäkään epämukavuutta?
Mua alkaa jostain syystä pyörryttää maskin kanssa, vaikka olenkin ihan perusterve, eikä pitäisi olla mitään astmaa ym. En tiedä mistä johtuu. Käytän kyllä kaupassa ym., mutta en mene "turhaan" minnekään juuri nyt. Olisi ihan liian noloa pyörtyä johonkin vaatekauppaan...
Hengitätkö ihan normaalisti maskin kanssa? Olen huomannut että alan helposti haukkomaan happea ja melkein hyperventiloimaan kun tulee vähänkään rasitusta maskin kanssa, tuntuu että ei saa tarpeeksi ilmaa. Mutta siihen auttaa kun tietoisesti rauhoittaa hengityksen, vetää muutaman kerran syvään henkeä ja pitää rytmin tasaisena niin happea saakin taas ihan normaalisti.
Poika pelaa futista 3-6 kertaa viikossa. Pallohalliin ei pääse sisälle, jos ei käytä naamarättiä. Pojat pelaavat kuitenkin ilman sitä. Jos jollekin ei vielä tässä vaiheessa välähdä, kuinka turhaa lapun pitäminen on, niin kerrottakoon tietämättömille, että futis on kontaktilaji, jossa jokainen pelaaja on jatkuvasti toisissaan kiinni. Puskee palloa päät vastakkain, räkii ja huohottaa toisten naamaan kulmapotku- ja vaparitilanteessa jne. Mitä mahtaa käydä treenien aikana, jos yhdellä pelaajalla on virus. Jos ei viekäkään välähdä, niin kerrottakoon, että se virus on pelin jälkeen jokaisella pelaajalla ja muutaman tunnin/päivän sisällä koko perheessä.
Mutta mitä sitten. Riskiryhmään kuuluvan ei pidä sinne halliin mennä. Muille siitä ei todistetusti ole mitään haittaa, joten minäkin pidän rättiä kuuliaisesti naamassa, että kaikilla on hyvä mieli ja poika saa harrastaa ja elää suhteellisen normaalia elämää tästä hysteriasta huolimatta.