Lue keskustelun säännöt.
Kun raskauden pelko vie kaikki halut
20.10.2020 |
Meillä on yksi lapsi, mutta sekä raskaus että synnytys oli vaikeat ja sekä minun että vauvan henki vaarantui vakavasti. On siis hiuskarvan varassa, että olemme yhä elossa. Tuon seurauksena olen alkanut pelkäämään uutta raskautta niin paljon, että en enää pysty seksiin ja kaikki halut on kadonneet. En luota ehkäisyyn ja kohdunpoistoa en haluaisi vielä ettei tulisi ennenaikaiset vaihdevuodet. Oikeastaan en koe asiaa edes ongelmaksi, koska kaikki halut on kadonneet, joten en kärsi tippaakaan seksin puutteesta vaan tuntuu, että voin elää ihan hyvin ilman. Mies kokee asian kyllä ongelmaksi, joten siksi tämä aloitus.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit käydä keskustelemassa asiasta jonkun ammattilaisen luona. En tiedä minkä ikäinen lapsi teillä on, jos vauva niin silloin on aika luonnollista ettei haluta. Mutta jos lapsi on jo isompi niin suosittelen tekemään asialle jotain. Seksitön parisuhde ei suurinta osaa nappaa.
Arvasin, että ekaksi ehdotetaan terapiaa. Mutta epäröin, koska en tavallaan halua muutosta, sillä en halua seksiä. En siksi oikein halua terapiaakaan, jossa päämäärä olisi alkaa haluamaan asiaa, jota ei halua. Eli olen haluton, joska ei kärsi yhtään haluttomuudestaan eikä siksi oikein kaipaa muutostakaan. Toki miestäni ymmärrän, että hän ehkä kärsii, mutta kun minulla on olo, että mieluummin jopa suostuisin avioeroon kuin väkisin ryhtyisin asiaan (seksiin), jota en kertakaikkiaan yhtään yhtään enää halua. Ap
En ehdottanut mitään terapiaa, vaan ajattelin että ehkä auttaisi jos keskustelisit ehkäisyasioista ammatti-ihmisen kanssa. Mutta jos tosiaan tilanne on se, ettet vaan yksinkertaisesti enää halua seksiä miehesi kanssa, niin sitten lienee parempi kertoa asia hänelle suoraan ja hän voi tehdä omat ratkaisunsa.
En halua seksiä kenenkään kanssa. En halua seksiä ylipäätään. Ja olen vuosien varrella keskustellut paljonkin ehkäisyasioista ammattilaisten kanssa, eli tiedän kyllä eri ehkäisymuotojen luotettavuudesta. Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, toki moni on noin 98 % varma. Ap
Tässä olet väärässä. Nykyaikainen vasektomia, jossa molemmista siemenjohtimista leikataan pala pois ja päät ommellaan kiinni ja kauas toisistaan, on sataprosenttisen varma varoajan jälkeen. Yhtään vahvistettua rekanalisaatiotapausta ei tunneta. Vasektomian heikko luotettavuusprosentti perustuu vanhoihin "singöle cut" -vasketomioihin ja aineistoihin, joissa isyyttä ei ole vahvistettu (= lapsi oli jonkun toisen).
Mies ei suostu vasektomiaan. Ap
Onpa itsekäs mies! Saisi sekin vähän kärsiä, kun säkin olet jo kärsinyt. Miehille tuo ei edes ole kovin iso operaatio. Mieti tarkkaan, haluatko noin itsekkään kanssa olla yhdessä. Tai voithan asettaa ehdoksi vasektomian, jos mies haluaa pillua.
Oma keho, oma päätös. Aloittaja voi itse hakeutua sterilisaatioon, jos hän ei missään tapauksessa halua tulla raskaaksi.
Jos minulla olisi pelkkä kova raskauden pelko mutta halut tallessa, niin niin varmaan tekisinkin. Mutta kun ei ole tippaakaan mitään haluja ketään kohtaan, niin ei ole oikein motivaatiota mennä isoon leikkaukseen päämääränä voida tehdä asiaa jota ei yhtään halua tehdä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Raskauden pelko ei ole selvästikään vienyt kaikkia haluja, vaan pikemminkin traumaattinen synnytys, jota varmaan olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa (ihan muidenkin syiden kuin seksin takia). Vasektomiasta on turha jauhaa, koska sen jälkeenkin olisit ilmeisesti haluton. Oletko muuten masentunut, saatko iloa yhtään mistään? Kuinka pitkään tilanne on ollut tämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit käydä keskustelemassa asiasta jonkun ammattilaisen luona. En tiedä minkä ikäinen lapsi teillä on, jos vauva niin silloin on aika luonnollista ettei haluta. Mutta jos lapsi on jo isompi niin suosittelen tekemään asialle jotain. Seksitön parisuhde ei suurinta osaa nappaa.
Arvasin, että ekaksi ehdotetaan terapiaa. Mutta epäröin, koska en tavallaan halua muutosta, sillä en halua seksiä. En siksi oikein halua terapiaakaan, jossa päämäärä olisi alkaa haluamaan asiaa, jota ei halua. Eli olen haluton, joska ei kärsi yhtään haluttomuudestaan eikä siksi oikein kaipaa muutostakaan. Toki miestäni ymmärrän, että hän ehkä kärsii, mutta kun minulla on olo, että mieluummin jopa suostuisin avioeroon kuin väkisin ryhtyisin asiaan (seksiin), jota en kertakaikkiaan yhtään yhtään enää halua. Ap
En ehdottanut mitään terapiaa, vaan ajattelin että ehkä auttaisi jos keskustelisit ehkäisyasioista ammatti-ihmisen kanssa. Mutta jos tosiaan tilanne on se, ettet vaan yksinkertaisesti enää halua seksiä miehesi kanssa, niin sitten lienee parempi kertoa asia hänelle suoraan ja hän voi tehdä omat ratkaisunsa.
En halua seksiä kenenkään kanssa. En halua seksiä ylipäätään. Ja olen vuosien varrella keskustellut paljonkin ehkäisyasioista ammattilaisten kanssa, eli tiedän kyllä eri ehkäisymuotojen luotettavuudesta. Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, toki moni on noin 98 % varma. Ap
Tässä olet väärässä. Nykyaikainen vasektomia, jossa molemmista siemenjohtimista leikataan pala pois ja päät ommellaan kiinni ja kauas toisistaan, on sataprosenttisen varma varoajan jälkeen. Yhtään vahvistettua rekanalisaatiotapausta ei tunneta. Vasektomian heikko luotettavuusprosentti perustuu vanhoihin "singöle cut" -vasketomioihin ja aineistoihin, joissa isyyttä ei ole vahvistettu (= lapsi oli jonkun toisen).
Mies ei suostu vasektomiaan. Ap
Onpa itsekäs mies! Saisi sekin vähän kärsiä, kun säkin olet jo kärsinyt. Miehille tuo ei edes ole kovin iso operaatio. Mieti tarkkaan, haluatko noin itsekkään kanssa olla yhdessä. Tai voithan asettaa ehdoksi vasektomian, jos mies haluaa pillua.
Oma keho, oma päätös. Aloittaja voi itse hakeutua sterilisaatioon, jos hän ei missään tapauksessa halua tulla raskaaksi.
Jos minulla olisi pelkkä kova raskauden pelko mutta halut tallessa, niin niin varmaan tekisinkin. Mutta kun ei ole tippaakaan mitään haluja ketään kohtaan, niin ei ole oikein motivaatiota mennä isoon leikkaukseen päämääränä voida tehdä asiaa jota ei yhtään halua tehdä. Ap
Jos ei ole motivaatiota haluamiseen, niin sitten tämä suhde on taputeltu. Seksitön suhde ei voi selvitä, ellei tilanne ole molempien mielestä kriisi, johon täytyy heti puuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit käydä keskustelemassa asiasta jonkun ammattilaisen luona. En tiedä minkä ikäinen lapsi teillä on, jos vauva niin silloin on aika luonnollista ettei haluta. Mutta jos lapsi on jo isompi niin suosittelen tekemään asialle jotain. Seksitön parisuhde ei suurinta osaa nappaa.
Arvasin, että ekaksi ehdotetaan terapiaa. Mutta epäröin, koska en tavallaan halua muutosta, sillä en halua seksiä. En siksi oikein halua terapiaakaan, jossa päämäärä olisi alkaa haluamaan asiaa, jota ei halua. Eli olen haluton, joska ei kärsi yhtään haluttomuudestaan eikä siksi oikein kaipaa muutostakaan. Toki miestäni ymmärrän, että hän ehkä kärsii, mutta kun minulla on olo, että mieluummin jopa suostuisin avioeroon kuin väkisin ryhtyisin asiaan (seksiin), jota en kertakaikkiaan yhtään yhtään enää halua. Ap
En ehdottanut mitään terapiaa, vaan ajattelin että ehkä auttaisi jos keskustelisit ehkäisyasioista ammatti-ihmisen kanssa. Mutta jos tosiaan tilanne on se, ettet vaan yksinkertaisesti enää halua seksiä miehesi kanssa, niin sitten lienee parempi kertoa asia hänelle suoraan ja hän voi tehdä omat ratkaisunsa.
En halua seksiä kenenkään kanssa. En halua seksiä ylipäätään. Ja olen vuosien varrella keskustellut paljonkin ehkäisyasioista ammattilaisten kanssa, eli tiedän kyllä eri ehkäisymuotojen luotettavuudesta. Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, toki moni on noin 98 % varma. Ap
Tässä olet väärässä. Nykyaikainen vasektomia, jossa molemmista siemenjohtimista leikataan pala pois ja päät ommellaan kiinni ja kauas toisistaan, on sataprosenttisen varma varoajan jälkeen. Yhtään vahvistettua rekanalisaatiotapausta ei tunneta. Vasektomian heikko luotettavuusprosentti perustuu vanhoihin "singöle cut" -vasketomioihin ja aineistoihin, joissa isyyttä ei ole vahvistettu (= lapsi oli jonkun toisen).
Mies ei suostu vasektomiaan. Ap
Onpa itsekäs mies! Saisi sekin vähän kärsiä, kun säkin olet jo kärsinyt. Miehille tuo ei edes ole kovin iso operaatio. Mieti tarkkaan, haluatko noin itsekkään kanssa olla yhdessä. Tai voithan asettaa ehdoksi vasektomian, jos mies haluaa pillua.
Oma keho, oma päätös. Aloittaja voi itse hakeutua sterilisaatioon, jos hän ei missään tapauksessa halua tulla raskaaksi.
Jos minulla olisi pelkkä kova raskauden pelko mutta halut tallessa, niin niin varmaan tekisinkin. Mutta kun ei ole tippaakaan mitään haluja ketään kohtaan, niin ei ole oikein motivaatiota mennä isoon leikkaukseen päämääränä voida tehdä asiaa jota ei yhtään halua tehdä. Ap
Mutta miehesi pitäisi mennä katkaisemaan piuhat vaikka reikää ei siltikään olisi tiedossa? Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Ero ilman lapsia on eri asia kuin erota, kun yhteisiä lapsia jo on. Jos meillä ei olisi lapsia ja olisin täysin haluton, niin varmaan eroaisinkin tuon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mutta nyt meidän on mietittävä lasta ja sitä, että onko oikeasti lapselle parasta alkaa elämään nyt kolme vuotiaana elämää kahden kodin välissä riepoteltuna. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voisit käydä keskustelemassa asiasta jonkun ammattilaisen luona. En tiedä minkä ikäinen lapsi teillä on, jos vauva niin silloin on aika luonnollista ettei haluta. Mutta jos lapsi on jo isompi niin suosittelen tekemään asialle jotain. Seksitön parisuhde ei suurinta osaa nappaa.
Arvasin, että ekaksi ehdotetaan terapiaa. Mutta epäröin, koska en tavallaan halua muutosta, sillä en halua seksiä. En siksi oikein halua terapiaakaan, jossa päämäärä olisi alkaa haluamaan asiaa, jota ei halua. Eli olen haluton, joska ei kärsi yhtään haluttomuudestaan eikä siksi oikein kaipaa muutostakaan. Toki miestäni ymmärrän, että hän ehkä kärsii, mutta kun minulla on olo, että mieluummin jopa suostuisin avioeroon kuin väkisin ryhtyisin asiaan (seksiin), jota en kertakaikkiaan yhtään yhtään enää halua. Ap
En ehdottanut mitään terapiaa, vaan ajattelin että ehkä auttaisi jos keskustelisit ehkäisyasioista ammatti-ihmisen kanssa. Mutta jos tosiaan tilanne on se, ettet vaan yksinkertaisesti enää halua seksiä miehesi kanssa, niin sitten lienee parempi kertoa asia hänelle suoraan ja hän voi tehdä omat ratkaisunsa.
En halua seksiä kenenkään kanssa. En halua seksiä ylipäätään. Ja olen vuosien varrella keskustellut paljonkin ehkäisyasioista ammattilaisten kanssa, eli tiedän kyllä eri ehkäisymuotojen luotettavuudesta. Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, toki moni on noin 98 % varma. Ap
Tässä olet väärässä. Nykyaikainen vasektomia, jossa molemmista siemenjohtimista leikataan pala pois ja päät ommellaan kiinni ja kauas toisistaan, on sataprosenttisen varma varoajan jälkeen. Yhtään vahvistettua rekanalisaatiotapausta ei tunneta. Vasektomian heikko luotettavuusprosentti perustuu vanhoihin "singöle cut" -vasketomioihin ja aineistoihin, joissa isyyttä ei ole vahvistettu (= lapsi oli jonkun toisen).
Mies ei suostu vasektomiaan. Ap
Onpa itsekäs mies! Saisi sekin vähän kärsiä, kun säkin olet jo kärsinyt. Miehille tuo ei edes ole kovin iso operaatio. Mieti tarkkaan, haluatko noin itsekkään kanssa olla yhdessä. Tai voithan asettaa ehdoksi vasektomian, jos mies haluaa pillua.
Oma keho, oma päätös. Aloittaja voi itse hakeutua sterilisaatioon, jos hän ei missään tapauksessa halua tulla raskaaksi.
Jos minulla olisi pelkkä kova raskauden pelko mutta halut tallessa, niin niin varmaan tekisinkin. Mutta kun ei ole tippaakaan mitään haluja ketään kohtaan, niin ei ole oikein motivaatiota mennä isoon leikkaukseen päämääränä voida tehdä asiaa jota ei yhtään halua tehdä. Ap
Mutta miehesi pitäisi mennä katkaisemaan piuhat vaikka reikää ei siltikään olisi tiedossa? Uskomatonta.
Enhän minä sellaista ole sanonut. Koko vasektomian otti puheeksi joku muu keskustelija. En minä ole sellaista mieheltä vaatinut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
Enemmin tai myöhemmin pettäminen tulee kuvioon ja luultavasti molemmat katkeroidutte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raskauden pelko ei ole selvästikään vienyt kaikkia haluja, vaan pikemminkin traumaattinen synnytys, jota varmaan olisi hyvä purkaa ammattilaisen kanssa (ihan muidenkin syiden kuin seksin takia). Vasektomiasta on turha jauhaa, koska sen jälkeenkin olisit ilmeisesti haluton. Oletko muuten masentunut, saatko iloa yhtään mistään? Kuinka pitkään tilanne on ollut tämä?
Siis tilanne on ollut tämä synnytyksestä saakka eli kolme vuotta. Ja olen puhunut traumaattisesta synnytyksestä neuvolassa ja yksityisellä eli käynyt sitä läpi (en seksiin liittyen vaan muuten purkanut asiaa), mutta halut meni siitä totaalisesti eikä ne ole palanneet. En ole masentunut, olen muuten ihan tavallinen itseni ja ihan elämään tyytyväinen ihminen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Ero ilman lapsia on eri asia kuin erota, kun yhteisiä lapsia jo on. Jos meillä ei olisi lapsia ja olisin täysin haluton, niin varmaan eroaisinkin tuon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mutta nyt meidän on mietittävä lasta ja sitä, että onko oikeasti lapselle parasta alkaa elämään nyt kolme vuotiaana elämää kahden kodin välissä riepoteltuna. Ap
Sori, mutta mikäli miehelläsi on haluja, niin ennemmin tai myöhemmin kuvioon tule pettäminen ja koko homma eskaloituu. Nimenomaan lapsen kannalta olisi parempi jos eroaisitte hyvän sään aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Ero ilman lapsia on eri asia kuin erota, kun yhteisiä lapsia jo on. Jos meillä ei olisi lapsia ja olisin täysin haluton, niin varmaan eroaisinkin tuon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mutta nyt meidän on mietittävä lasta ja sitä, että onko oikeasti lapselle parasta alkaa elämään nyt kolme vuotiaana elämää kahden kodin välissä riepoteltuna. Ap
Sori, mutta mikäli miehelläsi on haluja, niin ennemmin tai myöhemmin kuvioon tule pettäminen ja koko homma eskaloituu. Nimenomaan lapsen kannalta olisi parempi jos eroaisitte hyvän sään aikana.
Enhän minä voi tietää onko haluttomuuteni pysyvä ja lopullinen olotila. Ap
Ja siis, koska ennen raskautta olin aina, siis koko aikuisiän, paljon haluava, niin en oikein ymmärrä haluttomuudesta kun siitä ei ole mitään aiempaa kokemusta. Minulle on hämmentävää olla yhtäkkiä aivan totaalisen haluton, kaikki halut loppui kuin seinään ja ajatus seksistä muuttui täysin mahdottomaksi enkä edes kärsi tilanteesta yhtään. En tiedä mitä pitäisi tehdä, en tiedä onko haluttomuus pysyvää, en ymmärrä itseäni. Jos kärsisin tilanteesta niin olisin hakenut apua, mutta kun en edes kärsi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Ero ilman lapsia on eri asia kuin erota, kun yhteisiä lapsia jo on. Jos meillä ei olisi lapsia ja olisin täysin haluton, niin varmaan eroaisinkin tuon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mutta nyt meidän on mietittävä lasta ja sitä, että onko oikeasti lapselle parasta alkaa elämään nyt kolme vuotiaana elämää kahden kodin välissä riepoteltuna. Ap
Kyllä te voitte samassa kodissakin asua, jos se tuntuu järkevältä. Tärkeää on se, että virallisesti päivitätte suhteen vastaamaan sitä, mitä se on, eli olette kanssavanhemmat ja kämppäkaverit, ja seksuaaliset ja romanttiset tarpeet tyydytetään sitten muiden ihmisten kanssa. Kaikenlaiset järjestelyt ovat mahdollisia ja ok paitsi sellaiset, joissa toisen tai molempien perustarpeisiin ei vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole käytettävissä suhteeseen, jossa kumppanini ei halua harrastaa ollenkaan seksiä, joten miehen asemassa olisin jo eronnut. Jos ei ole (hyvää) seksiä, ei voi olla suhdettakaan.
Ymmärrän tämän ja siksi olenkin mielessäni jo prosessoinut valmiiksi ajatuksen siitä, että mies varmaan tulee ottamaan minusta eron. Ap
No kannattaisiko ne omat rajalliset psykologiset resurssit suunnata sitten siihen, että saatte erottua ystävällisissä väleissä, ennen kuin sinä olet täysin ahdistunut ja mies pysyvästi katkeroitunut? Teidän täytyy kuitenkin pystyä luontevaan yhteisvanhemmuuteen, ja se on paljon helpompaa, kun erotaan ystävinä yhteensopimattomuuden vuoksi eikä riitaisasti, kun kuppi on mennyt nurin.
Jos mies ilmaisisi, että haluaa erota, niin kyllä. Mutta kun itse en halua erota vaan olen tyytyväinen elämään seksittömässä avioliitossa (=en kärsi eikä minulla ole ongelmaa). Mieskään ei erityisemmin halua erota (ainakaan vielä). Eli tuo ehdotuksesti olisi ero tilanteessa, jossa kumpikaan ei halua erota. Ap
No aika harva varmaan haluamalla haluaa erota. Mutta kun on selvää, että te kaksi ette enää sovi yhteen, ja vähintään pettäminen on tulossa ennemmin tai myöhemmin, kannattaisi silti koettaa järjestää se suhde uusiksi jo nyt niin, että molemmat eikä lapsen oikeus hyvään hoivaan ja vanhempien huomioon vaarannu. Miksi pitää päästää tilanne tosi huonoksi, kun siitä kärsii lapsikin?
Minä erosin puolisostani aikanaan, vaikka suhde oli aivan fantastinen. Emme olleet samaa mieltä lasten hankkimisesta, emmekä halunneet erota vasta sitten, kun toinen on jo katkeroitunut.
Ero ilman lapsia on eri asia kuin erota, kun yhteisiä lapsia jo on. Jos meillä ei olisi lapsia ja olisin täysin haluton, niin varmaan eroaisinkin tuon yhteensopimattomuuden vuoksi. Mutta nyt meidän on mietittävä lasta ja sitä, että onko oikeasti lapselle parasta alkaa elämään nyt kolme vuotiaana elämää kahden kodin välissä riepoteltuna. Ap
Kyllä te voitte samassa kodissakin asua, jos se tuntuu järkevältä. Tärkeää on se, että virallisesti päivitätte suhteen vastaamaan sitä, mitä se on, eli olette kanssavanhemmat ja kämppäkaverit, ja seksuaaliset ja romanttiset tarpeet tyydytetään sitten muiden ihmisten kanssa. Kaikenlaiset järjestelyt ovat mahdollisia ja ok paitsi sellaiset, joissa toisen tai molempien perustarpeisiin ei vastata.
Niin no minulla ei ole niitä seksuaalisia tarpeita enää eikä halua ketään kohtaan. Eikä mies ole ottanut puheeksi, että hän haluaisi jotain avointa suhdetta, hän on luonteeltaan aika konservatiivinen enkä usko että hän sellaisessa suhteessa niin haluaisi elää. Hän kai toivoo minun muuttuvan takaisin haluavaksi. Ap
Onko kukaan parantunut täydestä haluttomuudestaan? Olisi kiva kuulla sellaisia kokemuksia, jos niitä on. Ap
Raskaaksi tulo on todella epätodennäköistä ylipäätään, parhaiten 20-30v tuntemattoman kumppanin kanssa tulee raskaaksi, ja vain niinä 1-2 vrk kuussa (+sperman elinikä 3-5vrk). Eli jossain kohtaa sullakin ikää niin että raskaus on käytännössä mahdoton.
Vaikutat että olet tyytyväinen seksittömyyteen niin sinäänsä ongelmaa ei ole. Mut luulen että ainakaan omaa miestäsi et enää halua tarpeeksi, että seksi hänen kanssa onnistuisi. Kerro hänelle totuus jotta hän voi myös tehdä päätöksensä.
Oletko katsellut onko ketään ihmistä joka herättäisi haluja? Ei pettämistä vaan siis katsoo vaan omia tuntemuksia kun näkee ihmisiä livenä tai netissä.
Oma synnytys oli helvettiä, hätäsektio lähellä, kätilöt ei toiveita kuunnellut, repeämät jne. Silti en halua lopettaa seksielämää (imetysaikana halut oli nollassa niinkuin on normaalia) vaikka raskaus olisikin mahdollinen, itse saan niin paljon voimia seksistä.
Sallit siis tasa-arvo naisena edes miehellesi seksin toisen naisen kanssa?
Vai oletko itsekäs?
Vierailija kirjoitti:
Raskaaksi tulo on todella epätodennäköistä ylipäätään, parhaiten 20-30v tuntemattoman kumppanin kanssa tulee raskaaksi, ja vain niinä 1-2 vrk kuussa (+sperman elinikä 3-5vrk). Eli jossain kohtaa sullakin ikää niin että raskaus on käytännössä mahdoton.
Vaikutat että olet tyytyväinen seksittömyyteen niin sinäänsä ongelmaa ei ole. Mut luulen että ainakaan omaa miestäsi et enää halua tarpeeksi, että seksi hänen kanssa onnistuisi. Kerro hänelle totuus jotta hän voi myös tehdä päätöksensä.
Oletko katsellut onko ketään ihmistä joka herättäisi haluja? Ei pettämistä vaan siis katsoo vaan omia tuntemuksia kun näkee ihmisiä livenä tai netissä.
Oma synnytys oli helvettiä, hätäsektio lähellä, kätilöt ei toiveita kuunnellut, repeämät jne. Silti en halua lopettaa seksielämää (imetysaikana halut oli nollassa niinkuin on normaalia) vaikka raskaus olisikin mahdollinen, itse saan niin paljon voimia seksistä.
Tulin helposti raskaaksi, 35-vuotiaana, ekalla yrittämällä heti kun jätettiin pillerit pois. Nyt olen 38 eikä hedelmällisyys nyt varmaan täysin ole parissa vuodessa muuttunut.
Mutta ero sinun ja minun välillä on se, että sinulla halut ei täysin kadonneet. Minäkin olin ennen tuollainen, että sain voimaa seksistä eikä halut kadonneet vaikka oli rankkojakin vaiheita elämässä. Nyt tuntuu, että en halua yhtään ketään, kukaan mies missään ei herätä mitään ajatusta, että pystyisin seksiin. Ap
Samaa mieltä.