Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä, kun lapsi nauraa hankalissa tilanteissa
20.10.2020 |
4 v lapsella on erityispiirteisyyttä (en nyt tarkemmin avaa, koska ei ole oleellista) ja siirtymätilanteet on haastavia. Rajoitettaessa lapsi saattaa nauraa, jolloin mies tulkitsee että lapsi suhtautuu rajoittamiseen vain "leikkinä". Lapsi taistelee kynsin ja hampain lähtemistä vastaan ja nauraminen ilmenee erityisesti silloin kun isänsä ärähtää hänelle. Miten saisin miehen ymmärtämään, että lapsen nauramisessa (ja muussa tunteenilmaisussa) ei aina ole kyse siitä miltä se päällepäin näyttää?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on se ongelma, että exä nauraa j8ka välissä, myös hankalissa ja haastavissa ongelmatilanteissa. Lapsi ei ymmärrä tätä (enkä ymmärtänyt aikoinani kyllä minäkään) ja valittaa, että isä nauraa hänelle koko ajan.
Lapselle on tullut tästä ongelma. Jos joku nauraa, hän alkaa helposti itkeä ja huutaa, että ei saa nauraa. Että hän ei tykkää, kun hänelle nauretaan - vaikka nauraja olisi nauranut jotain ihan muuta.
Miksi ihmeessä aikuinen ihminen nauraa, jos lapsi esim itkee?
Eksäsi on tainnut jäädä lapsen tasolle tuossa suhteessa. Todella sääli oman lapsesi kannalta. Oletko jutellut asiasta hänen kanssaan?
ApItse naurahdan usein jos olen hämmentynyt. Käsittääkseni se on ihan normaalia. Ihan aina en ehdi estää sitä.
Nimenomaan näin ihmettelin kuinka moni ehti vastata ennen tätä. Ihminen nauraa pakonomaisesti, kun on epävarma ja jännittää. Tästä muistuttaminen auttaa oppimaan siitä pois.
Tätä näkee joskus oikeudenkäynneissä, kun syytetty voi naurahtaa tms. Se ei aina tarkoita huvittuneisuutta. Erityisesti nuorilla se on merkki hermostumisesta ja jännityksestä.
Itsekin voin hämilläni joskus virnistää, jos lapsi itkee. Tiedostan, ettei pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Ex-puoliso, joka asuu eri osoitteessa, eikä ole edes paikalla näkemässä tilannetta, on tuskin paras henkilö toimimaan "opettajana" tai psykologina miehelle. Eiköhän paras olisi ammattiapu, saisi jutella niistä syistä taustalla ja oppisi parempia tapoja käsitellä epävarmuutta. Tosin jos mies ei vain halua, niin minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Toi aiheen vierestä vastaaja on vain trolli, ei tartte kauheesti käyttää aikaa rautalangasta vääntämiseen, kun sieltä tulee vaan uutta ja uutta viestiä, jossa se "hupsista hei ymmärtää väärin kaiken". Aihe on kuitenkin tärkeä niin mieluummin keskustellaan siitä, eikä keskitytä tähän yhteen, jota ei lasten ongelmat kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
En ole läsnä silloin, kun lapsi on isänsä kanssa. Voin vain reagoida siihen, mitä lapsi sanoo. Exän mielestä lapsen puheita ei pidä ottaa huomioon koska tämä on lapsi. Hän kuittaa kaikki lapsen puheet esim siitä, että ei ollut ruokaa, valehteluksi. Lapsen puheet ei pidä paikkaansa. Se siitä. Keskustella ei voi.
Otin asian puheeksi neuvolassa. Siellä todettiin vain, että hyvä, kun isän luona on erilaista kuin äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on se ongelma, että exä nauraa j8ka välissä, myös hankalissa ja haastavissa ongelmatilanteissa. Lapsi ei ymmärrä tätä (enkä ymmärtänyt aikoinani kyllä minäkään) ja valittaa, että isä nauraa hänelle koko ajan.
Lapselle on tullut tästä ongelma. Jos joku nauraa, hän alkaa helposti itkeä ja huutaa, että ei saa nauraa. Että hän ei tykkää, kun hänelle nauretaan - vaikka nauraja olisi nauranut jotain ihan muuta.
Miksi ihmeessä aikuinen ihminen nauraa, jos lapsi esim itkee?
Eksäsi on tainnut jäädä lapsen tasolle tuossa suhteessa. Todella sääli oman lapsesi kannalta. Oletko jutellut asiasta hänen kanssaan?
ApOlen jutellut. Kertonut, että lapsi on usein pahoilla mielin, kun isä nauraa hänelle. Ja pyytänyt lopettamaan. Ex alkaa nauraa ja hokee, että ei hän mitään naura.
Joo, voin kuvitella. Tosi kurjaa. Mitä hän mahtaisi sanoa, jos kysyisit että huomaatko että naurat nyt? Ja että miltä lapsesta mahtaa tuntua, jos vanhempi nauraa hänelle? Eli mahdollisimman paljon heität palloa eksälle, et niinkään puhu siitä että lapselle on tullut paha mieli (koska se on helppo sivuuttaa). Onko ex mahdollisesti alkoholisti tai onko muuta ongelmaa?
Ei ole alkoholisti. Mutta suhde päättyi exän jatkuviin sarjapettämisiin, hän ei vaan pystynyt lopettamaan käytöstään.
Jos sanon, että nytkin naurat, hän jatkaa nauramista ja sanoo, että en mä mitään naura. Jos puhun lapselle nauramisesta, hän vaan inttää, että ei naura.
Mulla soi nyt vähän kellot tuosta riippuvuuskäyttäytymisestä. Riippuvuudet on usein paljon enemmän kuin miltä ne päällepäin näyttää. Toisaalta sille asialle et voi tehdä oikein mitään, varsinkin kun mies on ex. Lapselle apua, tarvittaessa (kokeneelta) ammattilaiselta, joka osaa selittää lapsen tasoisesti, miksi aikuisetkin tekee joskus väärin. Tärkeintä olisi että lapsi tietää, ettei se ole hänen syynsä.
Vilauta tieteellisiä tekstejä aiheesta. Nauru voi johtua useasta eri syystä, esim. pelosta tai hermostuneisuudesta johtuen. Tämä on ihan normaalia, vaikkakaan ei se kaikkein yleisin tapa osoittaa em. tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin nuorempi lapsi nauroi aina jos oli tehnyt jotain luvatonta, ja toruttiin. Eikä ole edes erityispiirteinen. Tämä jatkui ehkä suurin piirtein kouluikään asti.
Kyllähän koiratkin heiluttaa häntää hämmentyneenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on se ongelma, että exä nauraa j8ka välissä, myös hankalissa ja haastavissa ongelmatilanteissa. Lapsi ei ymmärrä tätä (enkä ymmärtänyt aikoinani kyllä minäkään) ja valittaa, että isä nauraa hänelle koko ajan.
Lapselle on tullut tästä ongelma. Jos joku nauraa, hän alkaa helposti itkeä ja huutaa, että ei saa nauraa. Että hän ei tykkää, kun hänelle nauretaan - vaikka nauraja olisi nauranut jotain ihan muuta.
Miksi ihmeessä aikuinen ihminen nauraa, jos lapsi esim itkee?
Eksäsi on tainnut jäädä lapsen tasolle tuossa suhteessa. Todella sääli oman lapsesi kannalta. Oletko jutellut asiasta hänen kanssaan?
ApOlen jutellut. Kertonut, että lapsi on usein pahoilla mielin, kun isä nauraa hänelle. Ja pyytänyt lopettamaan. Ex alkaa nauraa ja hokee, että ei hän mitään naura.
Joo, voin kuvitella. Tosi kurjaa. Mitä hän mahtaisi sanoa, jos kysyisit että huomaatko että naurat nyt? Ja että miltä lapsesta mahtaa tuntua, jos vanhempi nauraa hänelle? Eli mahdollisimman paljon heität palloa eksälle, et niinkään puhu siitä että lapselle on tullut paha mieli (koska se on helppo sivuuttaa). Onko ex mahdollisesti alkoholisti tai onko muuta ongelmaa?
Ei ole alkoholisti. Mutta suhde päättyi exän jatkuviin sarjapettämisiin, hän ei vaan pystynyt lopettamaan käytöstään.
Jos sanon, että nytkin naurat, hän jatkaa nauramista ja sanoo, että en mä mitään naura. Jos puhun lapselle nauramisesta, hän vaan inttää, että ei naura.
Mulla soi nyt vähän kellot tuosta riippuvuuskäyttäytymisestä. Riippuvuudet on usein paljon enemmän kuin miltä ne päällepäin näyttää. Toisaalta sille asialle et voi tehdä oikein mitään, varsinkin kun mies on ex. Lapselle apua, tarvittaessa (kokeneelta) ammattilaiselta, joka osaa selittää lapsen tasoisesti, miksi aikuisetkin tekee joskus väärin. Tärkeintä olisi että lapsi tietää, ettei se ole hänen syynsä.
Olen yrittänyt keskustella kahden eri lastenpsykiatrin kanssa. He eivät tee mitään, kun kyseessä on erolapsi, jos molemmat vanhemmat ei tule pyytämään apua yhdessä. Pelkäävät liikaa oikeusjuttuja. Olen yrittänyt kääntää kaikki kivet. Mitään apua siihen, että lapsi viihtyisi paremmin etävanhempansa luona ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vilauta tieteellisiä tekstejä aiheesta. Nauru voi johtua useasta eri syystä, esim. pelosta tai hermostuneisuudesta johtuen. Tämä on ihan normaalia, vaikkakaan ei se kaikkein yleisin tapa osoittaa em. tunteita.
Tässä on nyt tullut aivan selväksi, että kyse ei ole vain siitä, että isä nauraa lapselleen, vaan hän ei myöskään kykene normaaliin vuorovaikutukseen puolisonsa, myöhemmin eksänsä kanssa, vaan kieltää sanallisesti, peittää/hyökkää nauramalla ja karjumalla. Suhde päättyi sarjapettämiseen, jota mies ei kyennyt lopettamaan. Tämän isän käytös EI ole normaalia.
Riippuvuuksissa ihmisen tunneilmastoa leimaa usein häpeä ja riippuvuus on joidenkin tutkijoiden mukaan pyrkimys eheyteen. Voi olla, että riippuvuustematiikka ei ole tämän isän kohdalla perhesuhteiden dynamiikan taustalla, mutta kyllä se kelloja soittaa ja kovaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on se ongelma, että exä nauraa j8ka välissä, myös hankalissa ja haastavissa ongelmatilanteissa. Lapsi ei ymmärrä tätä (enkä ymmärtänyt aikoinani kyllä minäkään) ja valittaa, että isä nauraa hänelle koko ajan.
Lapselle on tullut tästä ongelma. Jos joku nauraa, hän alkaa helposti itkeä ja huutaa, että ei saa nauraa. Että hän ei tykkää, kun hänelle nauretaan - vaikka nauraja olisi nauranut jotain ihan muuta.
Miksi ihmeessä aikuinen ihminen nauraa, jos lapsi esim itkee?
Eksäsi on tainnut jäädä lapsen tasolle tuossa suhteessa. Todella sääli oman lapsesi kannalta. Oletko jutellut asiasta hänen kanssaan?
ApOlen jutellut. Kertonut, että lapsi on usein pahoilla mielin, kun isä nauraa hänelle. Ja pyytänyt lopettamaan. Ex alkaa nauraa ja hokee, että ei hän mitään naura.
Joo, voin kuvitella. Tosi kurjaa. Mitä hän mahtaisi sanoa, jos kysyisit että huomaatko että naurat nyt? Ja että miltä lapsesta mahtaa tuntua, jos vanhempi nauraa hänelle? Eli mahdollisimman paljon heität palloa eksälle, et niinkään puhu siitä että lapselle on tullut paha mieli (koska se on helppo sivuuttaa). Onko ex mahdollisesti alkoholisti tai onko muuta ongelmaa?
Ei ole alkoholisti. Mutta suhde päättyi exän jatkuviin sarjapettämisiin, hän ei vaan pystynyt lopettamaan käytöstään.
Jos sanon, että nytkin naurat, hän jatkaa nauramista ja sanoo, että en mä mitään naura. Jos puhun lapselle nauramisesta, hän vaan inttää, että ei naura.
Mulla soi nyt vähän kellot tuosta riippuvuuskäyttäytymisestä. Riippuvuudet on usein paljon enemmän kuin miltä ne päällepäin näyttää. Toisaalta sille asialle et voi tehdä oikein mitään, varsinkin kun mies on ex. Lapselle apua, tarvittaessa (kokeneelta) ammattilaiselta, joka osaa selittää lapsen tasoisesti, miksi aikuisetkin tekee joskus väärin. Tärkeintä olisi että lapsi tietää, ettei se ole hänen syynsä.
Olen yrittänyt keskustella kahden eri lastenpsykiatrin kanssa. He eivät tee mitään, kun kyseessä on erolapsi, jos molemmat vanhemmat ei tule pyytämään apua yhdessä. Pelkäävät liikaa oikeusjuttuja. Olen yrittänyt kääntää kaikki kivet. Mitään apua siihen, että lapsi viihtyisi paremmin etävanhempansa luona ei saa.
Erittäin haastava ja kuormittava tilanne sekä sinulle että lapselle. Minkä tahon lastenpsykiatrit on olleet kyseessä? Minkä ikäinen lapsi (suunnilleen jos et tarkkaa ikää halua kertoa)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Ihan kenen vaan joka paikalla on, se olisi normaalia reagointia tilanteeseen joka koetaan hankalana. Mutta jos ihmetelys taso on täällä tällaista, niin huomaan ei voi paljon vaatia käyttämään omia aivojaan tekemään elämästä sellaista että se olisi miellyttävää.
Soittakkaa huoltomies vaihtaman lamppua jne. Se tuntuu tässä olevan keissi ettei normaali reaktio ole teilläkään toisen epänormaaliin häiritsevään reaktioon.
Huomaan että tällä palstrala jos kertoo että itse pitäisi alkaa tekemään saa vastustusta heti useilta ihmisltä joilla on vaikeuksi elää ja reagoida normaalisti tilanteisiin jotka häiritsevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Ihan kenen vaan joka paikalla on, se olisi normaalia reagointia tilanteeseen joka koetaan hankalana. Mutta jos ihmetelys taso on täällä tällaista, niin huomaan ei voi paljon vaatia käyttämään omia aivojaan tekemään elämästä sellaista että se olisi miellyttävää.
Soittakkaa huoltomies vaihtaman lamppua jne. Se tuntuu tässä olevan keissi ettei normaali reaktio ole teilläkään toisen epänormaaliin häiritsevään reaktioon.
Huomaan että tällä palstrala jos kertoo että itse pitäisi alkaa tekemään saa vastustusta heti useilta ihmisltä joilla on vaikeuksi elää ja reagoida normaalisti tilanteisiin jotka häiritsevät.
Onko tullut koskaan mieleen, että omista lähtökohdistasi antamasi neuvot voivat olla... hmm... no sanotaan suoraan, huonoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Ihan kenen vaan joka paikalla on, se olisi normaalia reagointia tilanteeseen joka koetaan hankalana. Mutta jos ihmetelys taso on täällä tällaista, niin huomaan ei voi paljon vaatia käyttämään omia aivojaan tekemään elämästä sellaista että se olisi miellyttävää.
Soittakkaa huoltomies vaihtaman lamppua jne. Se tuntuu tässä olevan keissi ettei normaali reaktio ole teilläkään toisen epänormaaliin häiritsevään reaktioon.
Huomaan että tällä palstrala jos kertoo että itse pitäisi alkaa tekemään saa vastustusta heti useilta ihmisltä joilla on vaikeuksi elää ja reagoida normaalisti tilanteisiin jotka häiritsevät.
Onko tullut koskaan mieleen, että omista lähtökohdistasi antamasi neuvot voivat olla... hmm... no sanotaan suoraan, huonoja?
Tarkoitatko että epänormaali suhtautuminen asiaan ja ihmisiin on järkevämpää ok...En enää ihmettele ongelmiasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Ihan kenen vaan joka paikalla on, se olisi normaalia reagointia tilanteeseen joka koetaan hankalana. Mutta jos ihmetelys taso on täällä tällaista, niin huomaan ei voi paljon vaatia käyttämään omia aivojaan tekemään elämästä sellaista että se olisi miellyttävää.
Soittakkaa huoltomies vaihtaman lamppua jne. Se tuntuu tässä olevan keissi ettei normaali reaktio ole teilläkään toisen epänormaaliin häiritsevään reaktioon.
Huomaan että tällä palstrala jos kertoo että itse pitäisi alkaa tekemään saa vastustusta heti useilta ihmisltä joilla on vaikeuksi elää ja reagoida normaalisti tilanteisiin jotka häiritsevät.
Onko tullut koskaan mieleen, että omista lähtökohdistasi antamasi neuvot voivat olla... hmm... no sanotaan suoraan, huonoja?
Tarkoitatko että epänormaali suhtautuminen asiaan ja ihmisiin on järkevämpää ok...En enää ihmettele ongelmiasi
Saat pitää näkökantasi, älä huoli. Kysyin vaan, että onko tullut mieleen, että OMISTA LÄHTÖKOHDISTASI antamasi neuvot voisivat olla huonoja, esimerkiksi nyt juuri tässä ketjussa. Ei tarvetta tämän enempään pohdiskeluun kanssasi, kiitos ja kuitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nauraa kun niitä jännittää, tai ne on epävarmoja, tai yrittää peittää jotain muuta tunnetta (säikähdys, suru, paniikki).
Eli se mies, joka jatkuvasti nauraa hekottaa omalle lapselleen, voi olla vain tosi kehno tunteiden käsittelyn kanssa. Ei kestä lapsen itkua, ei osaa auttaa, tuntee olon vähän hölmöksi ja turhaksi ja nauraa hekottaa. Ei osaa lopettaa, vaikka toinen huutaisi että mitä sä siinä virnistelet!
Ei se nyt sentään ole suora merkki sadismista tai psykopatiasta, enemmänkin normaali reaktio sellaiselle, joka ei ymmärrä omia tunteitaan.Mutta lapsi parka.. aika kamala tilanne. Mies tarttis ihan ammattiapua tuossa asiassa. Ei riitä mitenkään että puhutte vaan siitä nauramisesta, vaan hän tarttee oikeesti apua omien tunteiden kanssa ja niiden lukkojen avaamisen kanssa. Mutta luultavasti kokee ettei tartte, ei halua, ei kiinnosta..
Jos lapsi isompana päättää ettei enää halua isän luo mennä tai tavata tätä, niin sehän vois olla yksi ehto tapaamiselle.. että isän on mentävä ensin hoitoon ja sitouduttava vaikka 6kk terapiaan, sitten lasta voi alkaa taas suostuttelemaan tapaamiseen.Lisäks se lapsikin hyötyisi ammattilaisen juttutuokiosta tai paristakin. Joku ulkopuolinen ja empaattinen psykologi vois auttaa ja selittää miksi isä käyttäytyy niin, ei isä sinua pilkkaa ja inhoa jne. Ei ehkä riitä että äiti kertoo, äiti ei ole yhtä uskottava (liian läheinen ja liian puolueellinen). Lapsi voi saada tosta koko elämän kestävän ongelman ihmissuhteissa ja luottamuspulan, kokee tulleensa hylätyksi ja ettei kelpaa omana itsenään. Parempi hoitaa nyt, eikä vasta teininä kun homma purkautuu arvaamattomalla tavalla.
Erinomainen kirjoitus, liikutuin... Sinulla on paljon elämänviisautta!
Aivan turhan hankalaa.
Muistuta vain lapselle, heti tilanteessa opettaen, jännittääkö sinua taas kun naurat. Kun tämä tehdään selväksi hän käsittelee itse miksi oikein nauraa tai jännittää. End of story.
Se on nyt vähän myöhäistä, kun kyse on AIKUISESTA joka nauraa omalle lapselleen. Ja se aikuinen kieltää mauravansa, ei suostu asiasta enempää puhumaan, nauraa vaan lisää.
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.
Tarkoitatko siis että LAPSEN pitäisi huomauttaa vanhemmalleen siitä, kun tämä nauraa epäsopivissa tilanteissa? Aika iso vastuu lapselle, oli minkä ikäinen tahansa. Tässähän puhuttiin aikuisesta miehestä, joka nauraa lapselleen, ja koska kyseessä on kirjoittajan eksä, kirjoittaja ei ole paikalla näissä tilanteissa.
Ihan kenen vaan joka paikalla on, se olisi normaalia reagointia tilanteeseen joka koetaan hankalana. Mutta jos ihmetelys taso on täällä tällaista, niin huomaan ei voi paljon vaatia käyttämään omia aivojaan tekemään elämästä sellaista että se olisi miellyttävää.
Soittakkaa huoltomies vaihtaman lamppua jne. Se tuntuu tässä olevan keissi ettei normaali reaktio ole teilläkään toisen epänormaaliin häiritsevään reaktioon.
Huomaan että tällä palstrala jos kertoo että itse pitäisi alkaa tekemään saa vastustusta heti useilta ihmisltä joilla on vaikeuksi elää ja reagoida normaalisti tilanteisiin jotka häiritsevät.
Onko tullut koskaan mieleen, että omista lähtökohdistasi antamasi neuvot voivat olla... hmm... no sanotaan suoraan, huonoja?
Tarkoitatko että epänormaali suhtautuminen asiaan ja ihmisiin on järkevämpää ok...En enää ihmettele ongelmiasi
Saat pitää näkökantasi, älä huoli. Kysyin vaan, että onko tullut mieleen, että OMISTA LÄHTÖKOHDISTASI antamasi neuvot voisivat olla huonoja, esimerkiksi nyt juuri tässä ketjussa. Ei tarvetta tämän enempään pohdiskeluun kanssasi, kiitos ja kuitti.
Mikä normaalissa reagoimisessa epämiellytäviin asioihin on mielestäsi huonoa reagointia? Kannatat siis epänormaalia reagointia eikö se juuri ollut ongelman alku?
Asiasta ei tarvitse puhua. Riittää kun muistutat asiasta heti kun näin tapahtuu. Kyse on toistamisesta jota opetuksessa tarvitaan. Hän alkaa toiston yhteydessä automaatisesti ajatella mitä tekee. Tämä katkaisee kierteen. Jos taas tuijotatte ihmetellen että mitä tuo tekee, ei se mitään auta, tai puhutte myöhemmin tilanteesta, se ei estä sitä uutta tilannetta.
Opettamisessa pitää olla metodi jota noudattaa.