Lue keskustelun säännöt.
Skitsofrenia ilman harhoja, kaksisuuntainen mielialahäiriö ilman maniaa, adhd/add ilman ylivilkkautta/keskittymisvaikeuksia
19.10.2020 |
Psykiatrinen diagnostiikka menee kokoajan jännemmäksi :o
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma kovenee koko ajan, entistä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin pitäisi joka asiasta suoritua. Ei mikään ihme että nepsyt tarvitsevat lääkityksiä, nepsyvalmennusta, terapiaa jne pärjätäkseen nykypäivänä. No, joskus ennen muinoin heistä sitten tulikin sopivissa olosuhteissa keksijöitä tai taitelijoita, vähemmän hyvissä sitten kylähulluja, syrjäytyneitä tai juoppoja.
Edelleenkin tulee, ei ole muutunut mihinkään. Mutta yhä useampi ihminen kärsii työttömyydestä tai työstä, joka johtaa sosiaalisiin ongelmiin, uupumukseen jne.
En nyt vieläkään ymmärrä miksi ette edes yritä muuttaa maailmaa?
En myöskään ymmärrä miksi aikuiset ovat valmiita ottamaan riskin siitä että vahingoittavat vielä lapsen kehittymättömiä aivoja lääkekokeiluilla? Koska pelkäävät lapsen kärsivän "outoudestaan" enemmän kuin lopullisista jopa kuolettavista vaikutuksista?
Ajatellaan että meillä olisi ujo ja syrjäänvetäytyvä lapsi. Koska yhteiskuntamme ei myöskään siedä ujoutta ja me oletamme kaiken yhtään keskiarvosta poikkeavan olevan viallista ja kärsimystä aiheuttavaa päätämme lääkitä lasta alkoholilla.
Se toimii, lapsi on rennompi ja puheliaampi. Vaikuttaa iloisemmalta ja silmissämme vähemmän ahdistuneelta. Iltaisin ja aamuisin lapsi on tavallista ärtyneempi ja huonovointisempi, mutta saa kuitenkin unta paremmin. Alkoholin hyödyt siis voittavat haitat.
Alkoholia ei kuitenkaan määrätä ujouteen, se ei ole lääke. Ei ennen kuin sitä aletaan myymään pillereinä tai pienissä ruskeissa pulloissa.
Esimerkiksi adhd:ssa ei ole kyse siitä, että haitta olisi suurin ulkopuolisille tai kysymys oli siitä mitä muut sietävät. Kyllä luokan pellejä on ennenkin kestetty. Kyse on siitä, että tiedetään sen hyvin todennäköisesti aiheuttavan haittojen riskejä yksilön elämänkululle. Kyse ei todellakaan mistään "outoudesta", tätä on siedetty kautta aikain. Nykyisin on enemmän tietoa siitä, millaisia ongelmia tarkkaavuuden ja ylivilkkauden ongelmat aiheuttavat suhteessa itsetuntoon, koulutukseen ja uraan. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.
Itse ainakin yritän muuttaa maailmaa siinä suhteessa, että stigmat asian suhteen vähenisivät ja ongelmat tunnistettaisiin. Että yhä harvempi luisuisi marginaaliin sen sijaan, että voisi ihan hyvin pärjätä "outoudestaan" huolimatta. Että heidän ei edes tarvitsisi tuntea itseään oudoksi suhteessa muihin. Että yhä harvemmalla olisi päihdeongelma itselääkinnän vuoksi, että jokainen saisi mahdollisuuden saada voimavaransa käyttöön sotkeutumatta suotta haasteisiin. Lääkitä ei tarvitse, jo se että ymmärretään haasteet auttaa sekä henkilöitä itseään, että ympäröiviä ihmisiä. Se estää varsinaista leimautumista. Se estää leimautumista tyhmäksi, näennäisen välinpitämättömäksi, epäkypsäksi tai tunnetaidoilta vajavaiseksi. Se estää itsetunnon murentumista jatkuvien, monille muille vieraiden haasteiden kanssa kamppaillessa. Jos haasteita ei huomioida, niistä tulee ongelma. Niistä voi tulla juuri silloin tulla itseään suurempi, minuutta määrittävä haitta.
Skitsofreenikoilla taas lääkityksen riskeistä huolimatta sen vaikutuksen näkeminen on mullistavaa. Jos ihminen ei syö lainkaan, koska pelkää ruuan olevan myrkytettyä, tuhoaa asuntonsa, koska repii kaiken auki etsiäkseen kuuntelulaitteita tai katatoninen henkilö lähtee liikkeelle täydellisen jumiutumisen jälkeen, määrittävät oireet hänen elämäänsä täysin. Näiden liennyttyä oireiden takaa paljastuu aina tavallinen ihminen pelkoineen ja iloineen, toiveineen ja huumorintajuineen. Se, mitä he joutuvat kokemaan, on äärimmäisen pelottavaa. Me näemme vain oireet, jolloin ihminen leimautuu oudoksi, hulluksi tai jopa vaaralliseksi. Etenkin jos he eivät saa apua. He ovat oireiden takana ihan tavallisia, mutta oireet eriyttävät heidät muista, rajoittavat elämää ja aiheuttavat ennakkoluuloja ja leimautumista. Se on älyttömän traagista. Onneksi on tehokkaita lääkkeitä.
Lääke- ja diagnoosivastaisuudessa unohdetaan olemassa olevat ongelmat ja takerrutaan paljon pienempiin haittoihin ikäänkuin ideaalitilanteesta käsin. Se ei ole reaalitodellisuus kuitenkaan. Näiden kanssa toimeentulemista ei edistä se, että niiden vaikutuksia ei tunnisteta tai niitä vähätellään. Maailma ei muutu siten ainakaan parempaan suuntaan. Tieto ja sitä kautta lisääntyvä ymmärrys voi muuttaa.
Pakko myöntää: tämän ketjun myötä olen myös alkanut vakuuttua siitä, että nepsyillä todellakin voi olla aivovamma. My bad.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma kovenee koko ajan, entistä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin pitäisi joka asiasta suoritua. Ei mikään ihme että nepsyt tarvitsevat lääkityksiä, nepsyvalmennusta, terapiaa jne pärjätäkseen nykypäivänä. No, joskus ennen muinoin heistä sitten tulikin sopivissa olosuhteissa keksijöitä tai taitelijoita, vähemmän hyvissä sitten kylähulluja, syrjäytyneitä tai juoppoja.
Edelleenkin tulee, ei ole muutunut mihinkään. Mutta yhä useampi ihminen kärsii työttömyydestä tai työstä, joka johtaa sosiaalisiin ongelmiin, uupumukseen jne.
En nyt vieläkään ymmärrä miksi ette edes yritä muuttaa maailmaa?
En myöskään ymmärrä miksi aikuiset ovat valmiita ottamaan riskin siitä että vahingoittavat vielä lapsen kehittymättömiä aivoja lääkekokeiluilla? Koska pelkäävät lapsen kärsivän "outoudestaan" enemmän kuin lopullisista jopa kuolettavista vaikutuksista?
Ajatellaan että meillä olisi ujo ja syrjäänvetäytyvä lapsi. Koska yhteiskuntamme ei myöskään siedä ujoutta ja me oletamme kaiken yhtään keskiarvosta poikkeavan olevan viallista ja kärsimystä aiheuttavaa päätämme lääkitä lasta alkoholilla.
Se toimii, lapsi on rennompi ja puheliaampi. Vaikuttaa iloisemmalta ja silmissämme vähemmän ahdistuneelta. Iltaisin ja aamuisin lapsi on tavallista ärtyneempi ja huonovointisempi, mutta saa kuitenkin unta paremmin. Alkoholin hyödyt siis voittavat haitat.
Alkoholia ei kuitenkaan määrätä ujouteen, se ei ole lääke. Ei ennen kuin sitä aletaan myymään pillereinä tai pienissä ruskeissa pulloissa.
Esimerkiksi adhd:ssa ei ole kyse siitä, että haitta olisi suurin ulkopuolisille tai kysymys oli siitä mitä muut sietävät. Kyllä luokan pellejä on ennenkin kestetty. Kyse on siitä, että tiedetään sen hyvin todennäköisesti aiheuttavan haittojen riskejä yksilön elämänkululle. Kyse ei todellakaan mistään "outoudesta", tätä on siedetty kautta aikain. Nykyisin on enemmän tietoa siitä, millaisia ongelmia tarkkaavuuden ja ylivilkkauden ongelmat aiheuttavat suhteessa itsetuntoon, koulutukseen ja uraan. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.
Itse ainakin yritän muuttaa maailmaa siinä suhteessa, että stigmat asian suhteen vähenisivät ja ongelmat tunnistettaisiin. Että yhä harvempi luisuisi marginaaliin sen sijaan, että voisi ihan hyvin pärjätä "outoudestaan" huolimatta. Että heidän ei edes tarvitsisi tuntea itseään oudoksi suhteessa muihin. Että yhä harvemmalla olisi päihdeongelma itselääkinnän vuoksi, että jokainen saisi mahdollisuuden saada voimavaransa käyttöön sotkeutumatta suotta haasteisiin. Lääkitä ei tarvitse, jo se että ymmärretään haasteet auttaa sekä henkilöitä itseään, että ympäröiviä ihmisiä. Se estää varsinaista leimautumista. Se estää leimautumista tyhmäksi, näennäisen välinpitämättömäksi, epäkypsäksi tai tunnetaidoilta vajavaiseksi. Se estää itsetunnon murentumista jatkuvien, monille muille vieraiden haasteiden kanssa kamppaillessa. Jos haasteita ei huomioida, niistä tulee ongelma. Niistä voi tulla juuri silloin tulla itseään suurempi, minuutta määrittävä haitta.
Skitsofreenikoilla taas lääkityksen riskeistä huolimatta sen vaikutuksen näkeminen on mullistavaa. Jos ihminen ei syö lainkaan, koska pelkää ruuan olevan myrkytettyä, tuhoaa asuntonsa, koska repii kaiken auki etsiäkseen kuuntelulaitteita tai katatoninen henkilö lähtee liikkeelle täydellisen jumiutumisen jälkeen, määrittävät oireet hänen elämäänsä täysin. Näiden liennyttyä oireiden takaa paljastuu aina tavallinen ihminen pelkoineen ja iloineen, toiveineen ja huumorintajuineen. Se, mitä he joutuvat kokemaan, on äärimmäisen pelottavaa. Me näemme vain oireet, jolloin ihminen leimautuu oudoksi, hulluksi tai jopa vaaralliseksi. Etenkin jos he eivät saa apua. He ovat oireiden takana ihan tavallisia, mutta oireet eriyttävät heidät muista, rajoittavat elämää ja aiheuttavat ennakkoluuloja ja leimautumista. Se on älyttömän traagista. Onneksi on tehokkaita lääkkeitä.
Lääke- ja diagnoosivastaisuudessa unohdetaan olemassa olevat ongelmat ja takerrutaan paljon pienempiin haittoihin ikäänkuin ideaalitilanteesta käsin. Se ei ole reaalitodellisuus kuitenkaan. Näiden kanssa toimeentulemista ei edistä se, että niiden vaikutuksia ei tunnisteta tai niitä vähätellään. Maailma ei muutu siten ainakaan parempaan suuntaan. Tieto ja sitä kautta lisääntyvä ymmärrys voi muuttaa.
Pakko myöntää: tämän ketjun myötä olen myös alkanut vakuuttua siitä, että nepsyillä todellakin voi olla aivovamma. My bad.
Samoin. Kiitos kaikille kirjoittajille.
Vierailija kirjoitti:
Maailma kovenee koko ajan, entistä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin pitäisi joka asiasta suoritua. Ei mikään ihme että nepsyt tarvitsevat lääkityksiä, nepsyvalmennusta, terapiaa jne pärjätäkseen nykypäivänä. No, joskus ennen muinoin heistä sitten tulikin sopivissa olosuhteissa keksijöitä tai taitelijoita, vähemmän hyvissä sitten kylähulluja, syrjäytyneitä tai juoppoja.
Luostareitakaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/unilaakkeet-voivat-aiheuttaa…
Kiitos myös tästä linkistä!
No niin, pienin kukonpojan askelin eteenpäin ymmärryksessä ;) Turhautumisesta se kasvu usein lähtee käyntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustele väitteesi.
Voin perustella.
Ennen esim. keskeisimpänä oireena adhd/add;ssa pidettiin keksittymiskyvyttömyyttä, mutta eipä enää. Nyt esim. Ongelmat oman "toiminnan ohjaamisessa" voi riittää diagnoosiin, jos "oireita" ollut lapsesta asti, varsinaista keskittymyskyvytömyyttä ei siis tarvitse olla.
Dg kriteerit ovat väljentyneet vähän jokaisen "mt- tai nepsy sairauden/häiriön" kohdalla.
Esim. Kaikki otsikossa esitetyt väitteet pitävät paikkansa.Kyllähän toiminnanohjauksen vaikeudet liittyvät työmuistiin ja tätä kautta,keskittymiseen saumattomasti. Kerroppas mikä on pelkkä keskittymiskyvyn ongelma? Kuinka arvioit tässä olevan haasteita?
Keskittymiskykyyn voi vaikuttaa esim. aistiyliherkkyys, aistikuormitus, sosiaalinen kuormitus. Työmuisti voi olla täysin hyvä, ja jopa erinomainen, jos kuormitusta ei ole.
Tämän vuoksi diagnoosikriteerinä varmaankin pitkäaikaisen haitan aiheutuminen usealla elämänalueella. Eli pyritään sulkemaan tilannesidonnaisuus tai ulkopuolelta tulevat tekijät pois oireiden aiheuttajina.
No höpö höpö. Aistit tyypillisesti tulevat ulkopuolelta ja jos aistikuormitus on sekä, mikä aiheuttaa ongelmaa, niin ei sitä mitenkään suljeta pois.
Mm. nepsyjen kohdalla tuo "useampi elämänalue" on yhtä tyhjän kanssa, koska nepsyys on saattanut viedä jo elämänalueita pois, koska ei pysty. Koulu on pakollinen ja koti on sitten toinen. Kaikilla nepsyillä ei todellakaan ole harrastuksia, sosiaalista elämää, ja silloinhan näihin ei ole haittaa osoitettavissa.
Lisäksi ongelmat voivat olla piileviä, eli lapsi vaikka kuormittuu päivähoidossa tai koulussa, mutta sinnittelee. Sitten kotona tapahtuu räjähdys, melt down. Koulun mielestä mitään ongelmaa ei ole, ja kodin ongelmat johtuvat huonosta vanhemmuudesta ja perheen sisäisestä vuorovaikutuksen häiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö että adhd:ta kun tutkitaan, niin siinä testataan älykkyys ja muisti.
Jos älykkyys ei ole korkea, et saa diagnoosia, jos se on matala saat jotain muuta diagnoosiksi.
Ensimmäinen väite ei pidä paikkansa, laajoja psykologisia testejä ei tehdä mitenkään automaationa kaikille diagnoosia hakeville. Tehdäänkö vai ei, riippuu hieman asiakkaan elämäntilanteesta ja siitä miltä taholta diagnoosia hakee ja mikä siellä on tyypillinen "hoitopolku".
Esim. Joskus ja varmaan vieläkin jossain päin suomea/joissakin tapauksissa piti kokeilla ensin mm. ssri-lääkkeet lävitse, ennen kuin varsinaista adhd-lääkitystä voitiin kokeilla. Tämä siis aikuisilla, lapsilla ollut eritilanne.
Mutta siis totta, adhd:seen "kuuluu" diagnostisesti normaaliälykkyys, tällä voidaan vetää rajoja esim. Autismin ja adhd:n välille.
Mitä tarkoitat älykkyys vs. autismi/adhd? Nämähän ovat täysin erillisiä asioita, joita voi esiintyä erilaisina kombinaatioina. Osa autismin kirjon ihmisistä on huippuälykkäitä, osa kehitysvammaisen tasolla älykkyyden osalta. Samoin varmasti adhd:ssa voi olla monenmoista. Lisäksi molempii voi liittyä tai olla liittymättä erilaisia oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeuskaan ei ole sama asia kuin älykkyys. Esim. lukivaikeudesta kärsivä voi olla normaalia älykkäämpi.
Viittasin aiempaan kommenttiin, jossa sanottiin adhd:iden olevan (vähintään) normaali älyisiä
ja autismin kirjon ihmisetkö ei? Kuvasit älykkyystestin käyttöä diagnoosien erotukseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä asiapitoista keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi, millainen on tämä dg skitsofrenia ilman harhoja sitten. Onko kyse siis negatiivisista oireista eli tällaisista kuin aloitekyvyttömyys? Mitenhän erottavat masennuksesta jos mitään harhoja ei ole? Ja onhan olemassa myös paykoottinen masennus, jossa on harhoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustele väitteesi.
Voin perustella.
Ennen esim. keskeisimpänä oireena adhd/add;ssa pidettiin keksittymiskyvyttömyyttä, mutta eipä enää. Nyt esim. Ongelmat oman "toiminnan ohjaamisessa" voi riittää diagnoosiin, jos "oireita" ollut lapsesta asti, varsinaista keskittymyskyvytömyyttä ei siis tarvitse olla.
Dg kriteerit ovat väljentyneet vähän jokaisen "mt- tai nepsy sairauden/häiriön" kohdalla.
Esim. Kaikki otsikossa esitetyt väitteet pitävät paikkansa.
Ja psykiatrian tutkinto oli suoritettu missä yliopistossa ja koska? Niinpä niin, paskaa jauhat kun mistään mitään tiedä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustele väitteesi.
Voin perustella.
Ennen esim. keskeisimpänä oireena adhd/add;ssa pidettiin keksittymiskyvyttömyyttä, mutta eipä enää. Nyt esim. Ongelmat oman "toiminnan ohjaamisessa" voi riittää diagnoosiin, jos "oireita" ollut lapsesta asti, varsinaista keskittymyskyvytömyyttä ei siis tarvitse olla.
Dg kriteerit ovat väljentyneet vähän jokaisen "mt- tai nepsy sairauden/häiriön" kohdalla.
Esim. Kaikki otsikossa esitetyt väitteet pitävät paikkansa.Ja psykiatrian tutkinto oli suoritettu missä yliopistossa ja koska? Niinpä niin, paskaa jauhat kun mistään mitään tiedä. :D
Ihan itse voit tarkistaa dg-kriteerit ja perehtyä aiheeseen. Saatatpa yllättyä. Kirjallisuutta löytyy myös, vaikkapa juuri suomennettu Hulluna Amerikassa, joka kertoo tästä tieteenalasta kaiken oleellisen.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia ap ajattelee, että psykiatria olisi sellainen ala, jossa diagnostiikka pysyy muuttamattomana? Somaattisten sairauksienkin kriteerejä muutetaan tutkimustulosten muuttuessa tarpeen mukaan.
Kaikki tietävät, että diagnoosit eivät psykiatriassa perustu niinkään lääketieteelliseen näyttöön, vaan konsensukseen. Tämän myöntää esimerkiksi ihan jokainen DSM-diagnostiset manuaalin tuottamiseen osallistunut työryhmän puheenjohtaja, joita esimerkiksi haastatellaan kirjassa Hajalla-onneton totuus psykiatrian nykytilasta. Siinä esim. työryhmään osallistunut psykologi kuvailee, kuinka diagnostiikan kehittäminen muistutti sitä, kuinka kaverukset väittelevät, mihin ravintolaan menisivät syömään. Skitsofreniakin sai DSM-V uuden diagnostiset luokan määrittämätön skitsoyse on
Skitsofrenian yhteys aivojen rakenteellisiin ja toiminnallisiin poikkeuksiin on tilastollinen, ei kausaalinen. Eli vaikka huomaat ryhmätasolla tilastollisia eroja, niin et voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kausaliteetista. Lähes kaikki skitsofreniaan ryhmätasolla yhteydessä olevat poikkeamat ovat epäspesifejä, eli sama tyyppisiä eroja on havaittu mm. lapsuusiän traumoista kärsineillä ihmisillä ja stressaantuneilla tai neuroleptejä käyttäneillä eläimillä. Ja kun puhutaan uusista tutkimuksista, niin puhutaan yleensä yksittäisistä tutkimuksista joita ei ole saatu (vielä) toistettua. Psykiatrian alan tutkimuksissa ja oppikirjoissa ilmenee paljon tällaisia ekologisia virhepäätelmä. Viitataan tilastollisiin eroihin kausaalisina, vaikka sekoittavia tekijöitä ei ole huomiotu ja tulokset ovat yleensä hyvin epäjohdonmukaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, kyllä me sulle diagnoosi keksitään ja pillerit, tuu vain tänne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia ap ajattelee, että psykiatria olisi sellainen ala, jossa diagnostiikka pysyy muuttamattomana? Somaattisten sairauksienkin kriteerejä muutetaan tutkimustulosten muuttuessa tarpeen mukaan.
Kaikki tietävät, että diagnoosit eivät psykiatriassa perustu niinkään lääketieteelliseen näyttöön, vaan konsensukseen. Tämän myöntää esimerkiksi ihan jokainen DSM-diagnostiset manuaalin tuottamiseen osallistunut työryhmän puheenjohtaja, joita esimerkiksi haastatellaan kirjassa Hajalla-onneton totuus psykiatrian nykytilasta. Siinä esim. työryhmään osallistunut psykologi kuvailee, kuinka diagnostiikan kehittäminen muistutti sitä, kuinka kaverukset väittelevät, mihin ravintolaan menisivät syömään. Skitsofreniakin
Tämä myös selittää sen, miksi aivokuvantamistutkimuksissa havaitut tilastolliset erot eivät ole tuottaneet minkäänlaista edistystä diagnostiikkaan ja hoitoon viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä yhdelläkään tunnetulla häiriöllä ole koherenttia neurobiologista pohjaa. Tämän asian ovat todenneet mm. ansioitunut neurotutkija Raumond J. Donal kumppaneineen vuonna 2013 julkaistussa artikkelissaan Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better. Heidän mukaansa psykiatriaa määrittävä olennaisin piirre on sen tietämättömyys tutkimiensa häiriöiden etiologiasta, koska pyrkimys löytää etiologia psykiatrisille häiriölle on ollut pelkkä epäonnistumisten sarja: "Thus, it remains difficult to refute a critique that psychiatrys most fundamental characteristic is its ignorance, that it cannot successfully define the object of its attention, while its attempts to lay bare the etiology of its disorders have been a litany of failures (Scull, 2021)." Tämä epäonnistuminen on erittäin korostunut juuri siksi, koska psykiatristen häiriöiden aivokuvantamistutkimuksiin on panostettu massiivisia summia rahaa. Käteen on jäänyt vain kasa epäjohdonmukaisia tilastollisia korrelaatioita, ja uraansa pönkittäiven tutkijoiden ylimoitoitetut väitteet löydöstensä merkittävyydestä, jota rahoittajien intressit ja lukijoiden tieteellisen lukutaidon puute vielä moninkertaistavat. Tutkimuksia ei kuitenkaan tehdä siksi, että voitaisiin oppikirjoissa ja valtamediassa toistaa ekologista virhepäätelmää redusoiden yksilötasolle ryhmätason korrelaatioita, vaan siksi että niistä pitäisi olla jotain hyötyä hoidon ja diagnostiikan näkökulmasta. Silti edelleen hoito pohjautuu 50-luvulla kehitettyihin lääkkeisiin ja skitsofrenian diagnostiset kriteerit viittaavat paljon enemmän metafyysisiin oletuksiin kuin neurobiologiaan. Tälle on siis olemassa aivan selkä syy: psykiatria ei ole kehittynyt lääketieteenä mihinkään viimeiseen 100 vuoteen. Samaan aikaan monien muiden lääketieteen alojen sairauksien hoito ja diagnostiikka on kehittynyt, vertaa esim. diabeteksen diagnostiikkaan ja hoitoon 50-luvulla ja tänään. Diabeteksen hoidon kehittyminen on ollut yhteydessä myös sen parantuneisiin hoitotuloksiin, kun taas skitsofrenian hoidon "kehittyminen" esimerkiksi vuonna 2013 julkaistun meta-analyysin A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia ollut yhteydessä huomattavasti heikompiin hoitotuloksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustele väitteesi.
Voin perustella.
Ennen esim. keskeisimpänä oireena adhd/add;ssa pidettiin keksittymiskyvyttömyyttä, mutta eipä enää. Nyt esim. Ongelmat oman "toiminnan ohjaamisessa" voi riittää diagnoosiin, jos "oireita" ollut lapsesta asti, varsinaista keskittymyskyvytömyyttä ei siis tarvitse olla.
Dg kriteerit ovat väljentyneet vähän jokaisen "mt- tai nepsy sairauden/häiriön" kohdalla.
Esim. Kaikki otsikossa esitetyt väitteet pitävät paikkansa.
Tietääkö hän, mitä tarkoittaa ongelmia oman toiminnanohjaamisessa? Haluatko kuulla? Aikaisemmin oli ADD ja ADHD. Nykyään vain ADHD. Omantoiminannohjaus vaikuttaa elämää ihan hemmetisti. MInulla on tämmöinen lapsi tai nyt jo aikuinen. Tiiätkö kuinka rasittavaa se on, kun joutuu samaa asiaa toistamaan tuhat kertaa, eikä se silti mene perille. Tai menee se perille, mutta mitään ei tapahdu. Yhtenä esimerkkinä " Siivoo huonees" arvaa kauan se oli siivoomattaa, kunnes oli pakko itse se tehdä, koska mitään ei tapahtunut?
Sama koskee kaikke, missä pitäis alottaa joku toiminta , jos se ei sati olemaan todella häntä kiinnostava asia. Se on ihan järkyttävää pskaa ja jos et mitään tiedä, niin ole hiljaa. Mielummin olisin ottanut sen aktiivisemman riehujapälättäjän, kun tän toisen mallin, joka ei saa mitään aikaseks.
Onneks kehitys kehittyy ja pystytään tarkemmin tutkimaan, mitkä asiat kuuluvat minkäkin dg. alle. Olis aika kauheeta, jos uskottas samoihin asioin vaikka, kun 50- luvulla. Eikä ihmiset sais apua. Onko tullut mieleen, että näitä asioita tutkitaan, jotta päästään paremmin selville, mistä on kyse jollain ihmisellä? Kuinka mustavalkoinen on sinun ajattelu?
Minulla on puolisoni mielestä varmasti nuo kaikki vaivat, mutta itse olen sairaudentunnoton. Näiden lisäksi olen kuulemma uskomattoman narsistinen.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi, millainen on tämä dg skitsofrenia ilman harhoja sitten. Onko kyse siis negatiivisista oireista eli tällaisista kuin aloitekyvyttömyys? Mitenhän erottavat masennuksesta jos mitään harhoja ei ole? Ja onhan olemassa myös paykoottinen masennus, jossa on harhoja.
Skitsofrenia ilman harhoja on erityisosatekijätön skitsofrenia, harvinainen tautimuoto. Ilman selkeää psykoosijaksoa ilmenee skitsofrenialle tyypillisiä negatiivisia ja kognitiivisia oireita, jotka madaltavat toimintakykyä. Tyypillistä on totaalinen vetäytyminen sosiaalisista kontakteista, ulospäin näkyvää on tietynlainen tyhjyys ja outous.
Esimerkiksi adhd:ssa ei ole kyse siitä, että haitta olisi suurin ulkopuolisille tai kysymys oli siitä mitä muut sietävät. Kyllä luokan pellejä on ennenkin kestetty. Kyse on siitä, että tiedetään sen hyvin todennäköisesti aiheuttavan haittojen riskejä yksilön elämänkululle. Kyse ei todellakaan mistään "outoudesta", tätä on siedetty kautta aikain. Nykyisin on enemmän tietoa siitä, millaisia ongelmia tarkkaavuuden ja ylivilkkauden ongelmat aiheuttavat suhteessa itsetuntoon, koulutukseen ja uraan. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.
Itse ainakin yritän muuttaa maailmaa siinä suhteessa, että stigmat asian suhteen vähenisivät ja ongelmat tunnistettaisiin. Että yhä harvempi luisuisi marginaaliin sen sijaan, että voisi ihan hyvin pärjätä "outoudestaan" huolimatta. Että heidän ei edes tarvitsisi tuntea itseään oudoksi suhteessa muihin. Että yhä harvemmalla olisi päihdeongelma itselääkinnän vuoksi, että jokainen saisi mahdollisuuden saada voimavaransa käyttöön sotkeutumatta suotta haasteisiin. Lääkitä ei tarvitse, jo se että ymmärretään haasteet auttaa sekä henkilöitä itseään, että ympäröiviä ihmisiä. Se estää varsinaista leimautumista. Se estää leimautumista tyhmäksi, näennäisen välinpitämättömäksi, epäkypsäksi tai tunnetaidoilta vajavaiseksi. Se estää itsetunnon murentumista jatkuvien, monille muille vieraiden haasteiden kanssa kamppaillessa. Jos haasteita ei huomioida, niistä tulee ongelma. Niistä voi tulla juuri silloin tulla itseään suurempi, minuutta määrittävä haitta.
Skitsofreenikoilla taas lääkityksen riskeistä huolimatta sen vaikutuksen näkeminen on mullistavaa. Jos ihminen ei syö lainkaan, koska pelkää ruuan olevan myrkytettyä, tuhoaa asuntonsa, koska repii kaiken auki etsiäkseen kuuntelulaitteita tai katatoninen henkilö lähtee liikkeelle täydellisen jumiutumisen jälkeen, määrittävät oireet hänen elämäänsä täysin. Näiden liennyttyä oireiden takaa paljastuu aina tavallinen ihminen pelkoineen ja iloineen, toiveineen ja huumorintajuineen. Se, mitä he joutuvat kokemaan, on äärimmäisen pelottavaa. Me näemme vain oireet, jolloin ihminen leimautuu oudoksi, hulluksi tai jopa vaaralliseksi. Etenkin jos he eivät saa apua. He ovat oireiden takana ihan tavallisia, mutta oireet eriyttävät heidät muista, rajoittavat elämää ja aiheuttavat ennakkoluuloja ja leimautumista. Se on älyttömän traagista. Onneksi on tehokkaita lääkkeitä.
Lääke- ja diagnoosivastaisuudessa unohdetaan olemassa olevat ongelmat ja takerrutaan paljon pienempiin haittoihin ikäänkuin ideaalitilanteesta käsin. Se ei ole reaalitodellisuus kuitenkaan. Näiden kanssa toimeentulemista ei edistä se, että niiden vaikutuksia ei tunnisteta tai niitä vähätellään. Maailma ei muutu siten ainakaan parempaan suuntaan. Tieto ja sitä kautta lisääntyvä ymmärrys voi muuttaa.