Lue keskustelun säännöt.
Hyvä aviomies, huono isä? Help!
18.10.2020 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo lähes 10 vuotta, päätimme pitkän harkinnan jälkeen perustaa perheen, ja meillä on nyt 3v ja 5v lapset. Mieheni on kaiken tämän ajan ollut unelmamies minulle, ajattelevainen, lempeä, huolehtiva ja rehellisyyden perikuva. Hän huolehtii, keskustelee, hellii ja tekee paljon kotitöitä. Olemme olleet aina todella rakastuneita.
Kuvittelin tämän perusteella, että mies olisi myös hyvä ja lempeä isä. Olinpa väärässä! Miehellä on alusta alkaen mennyt helposti hermo lasten itkemiseen ja vaativiin hetkiin. Mies ärähtelee ja suoranaisesti huutaa lapsille usein. Minuun mies ei ole hermostunut vielä koskaan. Miestä ei kiinnosta lainkaan esim. lukea satuja tai leikkiä lasten kanssa. Matkoilla ollessaan mies on osoittanut ikävää vain minua kohtaan, ei lapsia. Mies kyllä suorittaa kaikki isän velvollisuutensa pintapuolisesti, mutta kaikesta näkee, että hän olisi paljon mieluummin jossain muualla. Kun lapset menevät iltaisin nukkumaan, mies on selvästi ainoastaan helpottunut.
Mies ei vaikuta uupuneelta, sillä jaksaa kyllä helliä minua, innostua harrastuksista ja lasten ollessa nukkumassa/hoidossa on oikein hyväntuulinen ja pirteä. Onko muilla samoja kokemuksia? Mitä tästä pitäisi ajatella? En kai voi pakottaa miestä kiintymään lapsiimme?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi hyvin. Olen herkkä ja introvertti, en siedä meteliä tai levottomuutta. Siksi olen miettinyt, että ei varmaan kannata hankkia lapsia. Koska tuntuu että yleinen mielipide on, että jos lasten ei anna riehua ja huutaa ja juosta kotona, se on suunnilleen henkistä väkivaltaa eikä lapset silloin saa olla lapsia.
En pystyisi elämään jatkuvan melun ja huomionhakuisuuden keskellä.Siksi ehdotan pohtimaan, voisiko jo tuon ikäisille sanoa, että kotona voisi ainakin tietyn kellonajan jälkeen olla hiljempaa, koska isän korvia sattuu meteli. Tai muita vastaavia keinoja joihin osallistaa myös ne lapset. Monet lapset osaavat olla empaattisia.
Tuota, ehkä et ole paras henkilö antamaan kasvatusvinkkejä, kun et näytä tietävän lapsista hölkäsen pöläystäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies näytti mulle yhtä nettivideoo, missä ryhdikäs ja luonnonkaunis äiti leikki ja leipoi ja harrasti onnellisen näköisenä lastensa kanssa ja sit kysyi multa, miksen mä voi olla tollanen.
On paljon hyviä naisia jotka ovat rakastavia kumppaneita , mutta huonoja äitejä.
Samoin on paljon hyviä miehiä jotka ovat kumppanina aarteita, mutta joille isyys ei yksinkertaisesti sovi.
Älkää painostako kumppaneitanne tavoitteleman jotain ydinperheidylliä sen takia kun itse haluatte vanhemmaksi tai se lasten hankkiminen ikään kuin kuuluu asiaan kun naimisissa/kimpassa eletään.
Älkää myöskään antako painostaa itseänne lasten hankintaan, sillä sitä ei voi perua. Ja lapset eivät ole ansainneet pakollisen statistin asemaa kahden puupään elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies näytti mulle yhtä nettivideoo, missä ryhdikäs ja luonnonkaunis äiti leikki ja leipoi ja harrasti onnellisen näköisenä lastensa kanssa ja sit kysyi multa, miksen mä voi olla tollanen.
Shanann Watts postaili juurikin tuollaisia nettivideoita itsestään ja lapsistaan ja --- mikä olikaan totuus kulissien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi hyvin. Olen herkkä ja introvertti, en siedä meteliä tai levottomuutta. Siksi olen miettinyt, että ei varmaan kannata hankkia lapsia. Koska tuntuu että yleinen mielipide on, että jos lasten ei anna riehua ja huutaa ja juosta kotona, se on suunnilleen henkistä väkivaltaa eikä lapset silloin saa olla lapsia.
En pystyisi elämään jatkuvan melun ja huomionhakuisuuden keskellä.Siksi ehdotan pohtimaan, voisiko jo tuon ikäisille sanoa, että kotona voisi ainakin tietyn kellonajan jälkeen olla hiljempaa, koska isän korvia sattuu meteli. Tai muita vastaavia keinoja joihin osallistaa myös ne lapset. Monet lapset osaavat olla empaattisia.
Tuota, ehkä et ole paras henkilö antamaan kasvatusvinkkejä, kun et näytä tietävän lapsista hölkäsen pöläystäkään.
Perustele, kiitos. Mikä tuossa antaa sen käsityksen että en "hölkäsen pöläystäkään", missä olin niin suuresti väärässä? Siinä että lapsilla voisi olla empatiakykyä?
Tiedän lapsista omakohtaisesti vain sen verran että olen itse ollut sellainen ja oli muutama sisarus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on samanlainen. Olen alkanut ajatella, että hän on ehkä asperger. Voi tosiaan olla, ettei pärjää lasten kanssa, koska melu, vaatimukset, aikataulut, pakkotahtisuus jne jne. Mun mies pärjää nyt kun on teini-ikäkin ohi ja voivat kohdata enemmän kaveripohjalta.
Sori nyt tästä, tällaisia miehiä on. Sun vaihtoehdot on joko hoitaa lapsiperheasiat yksin tai ottaa ero.
Voisitte puhua tästä, varmaan mies ei tiedosta, että voisi olla asperger. Todennäköisesti hänellä on myös melko omalaatuinen ja vetäytyvä isä.
Hän voisi olla halukas hoitamaan onan osansa muulla tavoin, vaikka enemmän siivoamaan ja hoitamaan kotityöt, ja ehkä voisit tehdä lyhennettyä viikkoa ja hän maksaisi enemmän laskuja. Tähän tapaan. Voisitte sopia että hänellä on oma työhuone, missä voi olla rauhassa melulta.
Ero on tietysti aina vaihtoehto, mutta nyt on sellainenkin todennäköisyys että jollain lapsistasi on asperger, ja on aika haasteellinen. Jos löydät uuden miehen, hän ei välttämättä kestä myöskään lapsiasi ja olet ihan samassa tilanteessa.Sori nyt, mutta monella vasta lasten saaminen nostaa realiteetit esiin. Parempi sulla on kuin mulla, jonka mies alkoi lisätä ylitöitä ja ryyppäystä. Ehkä teillä on vielä toivoa.
En ole huomannut miehessä yhtäkään asperger-piirrettä, en usko että kyse on siitä. Herkkä ja introvertti kyllä on.
-ap
Tuota... oletko ihan varma että tiedät millaiset piirteet on asperger-piirteitä, nimittäin tuo, ettei jaksa laumoja, lapsia ja melua on juuri niitä. Luitko tuota ketjuakaan? Ei ole häpeä vaikka olisi lievästi aspergerpiirteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää pakottaako miestä isäksi, jos hän ei ole isätyyppi. Ei kaikki naisetkaan ole äitityyppejä.
Ymmärrän hyvin ap:n miestä. Eikä ihmisen peruspersoonaa voi muuttaa mikään.
Lapset ovat aika usein rasittavia, varsinkin nykyajan lapset.
Meilläkin mies oli se, joka alunperin taivutteli minut että hankitaan lapsia. Lopulta oli todella laiska tekemään lasten kanssa mitään, kyllä nyt oli jos mulla oli menoa, mutta tyyliin katsotaanpa videoita koko ilta. Kalalle ei voinut lapsia ottaa, kun "ovat tiellä" ja moni ihmettelee, miksi meidän lapset eivät ole kiinnostuneet kalastuksesta. No vanhempi ei, mutta nuorempi olisi ollut, mutta ei vain päässyt koskaan mukaan tai pääsi mökille, jos minä olin mukana vahtimassa. Nuorempi on nyt aikuisena alkanut kaveriporukassa harrastaa kalastusta ja kyselee joskus, että miksi isukki ei koskaan ottanut mukaan. En pysty tuohon vastaamaan, muuta kuin että kysy isältä. Isä vaihtaa puheenaihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on samanlainen. Olen alkanut ajatella, että hän on ehkä asperger. Voi tosiaan olla, ettei pärjää lasten kanssa, koska melu, vaatimukset, aikataulut, pakkotahtisuus jne jne. Mun mies pärjää nyt kun on teini-ikäkin ohi ja voivat kohdata enemmän kaveripohjalta.
Sori nyt tästä, tällaisia miehiä on. Sun vaihtoehdot on joko hoitaa lapsiperheasiat yksin tai ottaa ero.
Voisitte puhua tästä, varmaan mies ei tiedosta, että voisi olla asperger. Todennäköisesti hänellä on myös melko omalaatuinen ja vetäytyvä isä.
Hän voisi olla halukas hoitamaan onan osansa muulla tavoin, vaikka enemmän siivoamaan ja hoitamaan kotityöt, ja ehkä voisit tehdä lyhennettyä viikkoa ja hän maksaisi enemmän laskuja. Tähän tapaan. Voisitte sopia että hänellä on oma työhuone, missä voi olla rauhassa melulta.
Ero on tietysti aina vaihtoehto, mutta nyt on sellainenkin todennäköisyys että jollain lapsistasi on asperger, ja on aika haasteellinen. Jos löydät uuden miehen, hän ei välttämättä kestä myöskään lapsiasi ja olet ihan samassa tilanteessa.Sori nyt, mutta monella vasta lasten saaminen nostaa realiteetit esiin. Parempi sulla on kuin mulla, jonka mies alkoi lisätä ylitöitä ja ryyppäystä. Ehkä teillä on vielä toivoa.
En ole huomannut miehessä yhtäkään asperger-piirrettä, en usko että kyse on siitä. Herkkä ja introvertti kyllä on.
-ap
Tuota... oletko ihan varma että tiedät millaiset piirteet on asperger-piirteitä, nimittäin tuo, ettei jaksa laumoja, lapsia ja melua on juuri niitä. Luitko tuota ketjuakaan? Ei ole häpeä vaikka olisi lievästi aspergerpiirteinen.
Tuota, nuo voivat olla ihan introvertin ja herkän piirteitä - tai ihan vain henkilön yksilöllisiä ominaisuuksia vaikkei olisi kumpaakaan edellisistä, ei se tarkoita että on aspergerpiirteinen vaikka ei oikein kestä meteliä.
Tuota, haluat nyt vaan varmaan Hyvänä Äitinä leimata kaikki jotka pitävät joitakin lasten tyypillisiä piirteitä kuormittavina tai epämiellyttävinä jotenkin "erityisiksi" eli poikkeaviksi.
Kommentoin muutaman lapsen äitinä. Sillon, kun lapset oli pieniä ja nuoria. Koin enemmän ukon riesana. Ja työläänä parisuhteen. Lasten seurasta nautin. Erosin 10v sitten. Ei oo kiinnostanut perhe-elämä sen jälkeen. Näen lapsiani usein. Soitellaan päivittäin. Nyt voisin elää miehen kanssa. Miehellä ei saa olla pieniä/ nuoria lapsia. Olen introvertti. Tarvitsen hyvin vähän muiden ihmisten seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on samanlainen. Olen alkanut ajatella, että hän on ehkä asperger. Voi tosiaan olla, ettei pärjää lasten kanssa, koska melu, vaatimukset, aikataulut, pakkotahtisuus jne jne. Mun mies pärjää nyt kun on teini-ikäkin ohi ja voivat kohdata enemmän kaveripohjalta.
Sori nyt tästä, tällaisia miehiä on. Sun vaihtoehdot on joko hoitaa lapsiperheasiat yksin tai ottaa ero.
Voisitte puhua tästä, varmaan mies ei tiedosta, että voisi olla asperger. Todennäköisesti hänellä on myös melko omalaatuinen ja vetäytyvä isä.
Hän voisi olla halukas hoitamaan onan osansa muulla tavoin, vaikka enemmän siivoamaan ja hoitamaan kotityöt, ja ehkä voisit tehdä lyhennettyä viikkoa ja hän maksaisi enemmän laskuja. Tähän tapaan. Voisitte sopia että hänellä on oma työhuone, missä voi olla rauhassa melulta.
Ero on tietysti aina vaihtoehto, mutta nyt on sellainenkin todennäköisyys että jollain lapsistasi on asperger, ja on aika haasteellinen. Jos löydät uuden miehen, hän ei välttämättä kestä myöskään lapsiasi ja olet ihan samassa tilanteessa.Sori nyt, mutta monella vasta lasten saaminen nostaa realiteetit esiin. Parempi sulla on kuin mulla, jonka mies alkoi lisätä ylitöitä ja ryyppäystä. Ehkä teillä on vielä toivoa.
En ole huomannut miehessä yhtäkään asperger-piirrettä, en usko että kyse on siitä. Herkkä ja introvertti kyllä on.
-ap
Tuota... oletko ihan varma että tiedät millaiset piirteet on asperger-piirteitä, nimittäin tuo, ettei jaksa laumoja, lapsia ja melua on juuri niitä. Luitko tuota ketjuakaan? Ei ole häpeä vaikka olisi lievästi aspergerpiirteinen.
Tuota, nuo voivat olla ihan introvertin ja herkän piirteitä - tai ihan vain henkilön yksilöllisiä ominaisuuksia vaikkei olisi kumpaakaan edellisistä, ei se tarkoita että on aspergerpiirteinen vaikka ei oikein kestä meteliä.
Tuota, haluat nyt vaan varmaan Hyvänä Äitinä leimata kaikki jotka pitävät joitakin lasten tyypillisiä piirteitä kuormittavina tai epämiellyttävinä jotenkin "erityisiksi" eli poikkeaviksi.
Ehdit todeta sen, mitä aioin juuri itse kirjoittaa. Ilmeisesti se ei kaikille mene sitten jakeluun, että joku voi olla introvertti ja ääniyliherkkä ilman mitään diagnoosia. Varsinkin tuota aspergeria ollaan aina tuputtamassa, kun joku ei jaksa jatkuvaa kuormitusta ja sosiaalista vaativuutta.
On hyvinkin yleistä, että puolisona hellä ja rakastava ihminen ei liiemmin nauti vanhemman roolistaan tai edes sovellu siihen. Osa meistä on ns. aikuisihmisiä eli nauttivat kanssakäymisestä toisten aikuisten kanssa ja kykenevät asettumaan toisen aikuisen asemaan. Lapset ovat kehittymättömyydessään, alkukantaisuudessaan ja rajattomuudessaan kuin eri planeetalta ja siksi heihin on vaikea tällaisen ihmisen suhtautua luontevasti ja ymmärtäväisesti. Itsekin olen ihminen, jota on moni kuvaillut empaattiseksi ja toisia huomioivaksi mutta koen lasten seuran stressaavana ja ei-palkitsevana. En aina käsitä, mikä mittari nimenomaan lapsista ja heidän seurastaan pitäminen on hyvälle ihmisyydelle.
En tyytyisi siihen, että isä ei vain ole isämateriaalia.
Ihan mitä materiaalia tahansa, niin isä ei saa toiminnallaan vahingoittaa lapsia. Jos isä ärjyy lapsille ja suhtautuu heihin välttelevästi, niin hän vahingoittaa lasten kehitystä.
Siksi isän tulee käsitellä ongelmansa ja kehittää itseään niin, että pystyy suhtautumaan lapsiin paremmin. Ammattiapu on varmaankin aiheellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on aivan samanlainen ongelma. Pahinta oli, kun lapset olivat pieniä. Nyt isompien koululaisten kanssa helpottaa. Edelleen toki minä olen se, joka kasvatan ja huomioin lapset. Mies tekee kotitöitä, hoitaa harrastukset ulkoilee lasten kanssa, mutta kaikki muu jää minulle. Mies on ollut minulle valtavan hyvä aviomies ja siksi on ollut niin tuskallista katsoa vierestä, miten minun kunnioittama mies ei sitten osannut olla isä, miten jättää lasten tunnepuolen huomioimatta, eikä nauti yhtään perhe-elämästä. Olen iloinnut lapsista yksin.
Vasta lasten kasvettua olen ymmärtänyt, miten esimerkiksi miehen ääniyliherkkyys on vaikuttanut lasten ja hänen välisiin suhteisiin. Hän ei välittänyt pitää lapsia sylissä, koska nämä saattoivat milloin tahansa päästää jonkin kovan ääneen. Huutava ja itkevä lapsi sai miehen ihan lukkoon, paineli ulos kädet korvilla. Ei hänestä ollut rauhoittamaan pieniä lapsia. Jos kaikki lapset itkivät yhtä aikaa, mies jätti minut yksin selviytymään.
Vinkit: Pakota mies jonkin verran viettämään aikaa lasten kanssa kahdestaan. Kannusta osoittamaan hellyyttä ja rakkautta, vaikka siltä ei aina tuntuisi. Esimerkiksi hyvän yön halaukset joka ilta lapsille. Mies tuskin muuttuu, joten anna ajan kulua. Tiedosta, että sinulla on perheen tunne-elämän kannalta kaikkein keskeisin osa: olet liima, jonka varassa miehen ja lasten välinen suhde ainakin jollain tasolla on. Se on raskasta, mutta en tiedä onko sinulla tai oliko minulla vaihtoehtoa. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen auttaa jaksamaan.
Ja sitten joku päivä sinulla ja miehellä on enemmän yhteistä aikaa ja huomaat, että mieskin on yhtäkkiä parempi isä kasvaneille lapsille. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miestäsi hyvin. Olen herkkä ja introvertti, en siedä meteliä tai levottomuutta. Siksi olen miettinyt, että ei varmaan kannata hankkia lapsia. Koska tuntuu että yleinen mielipide on, että jos lasten ei anna riehua ja huutaa ja juosta kotona, se on suunnilleen henkistä väkivaltaa eikä lapset silloin saa olla lapsia.
En pystyisi elämään jatkuvan melun ja huomionhakuisuuden keskellä.Siksi ehdotan pohtimaan, voisiko jo tuon ikäisille sanoa, että kotona voisi ainakin tietyn kellonajan jälkeen olla hiljempaa, koska isän korvia sattuu meteli. Tai muita vastaavia keinoja joihin osallistaa myös ne lapset. Monet lapset osaavat olla empaattisia.
Se riippuu monta lasta teet tai millainen persoona lapsi itsessään on. Yhdellä lapsistani on hirveän kova ääni, ja vaikka joka kerta asiasta sanoisin, ettei tarvitse huutaa, hän "huutaa" silti. Usempi lapsi (meillä poikia) tarkoittaa myös jatkuvaa painia, nahistelua, enemmän astioiden kilinää, ampumisleikkejä, yhtäaikaa puhumista kun innostutaan, tappelua autossa, enemmän kavereita kylässä jne.
Jo ensimmäisen kappaleen perusteella mies vaikutti vähän sellaiselta äitinsä traumatisoimalta nössökältä. Ei sellaista voi muuttaa. Sait nyt tietää, minkä todellisuudessa nait. Joo anna hänen olla mitä on, tai häneltä menee hermo myös sinuun (vaikka tarvitseekin sinua seksiin jne.) Jos rupeat painostamaan häntä muutokseen, saattaa käydä niin, että koko äijä rupeaa ällöttämään joten ei kannata.
Yhteen asiaan kuitenkin puuttuisin: en hyväksyisi aggressiivisuutta lapsia kohtaan. Juttele hänen kanssaan (ei aggressiivisesti) kun lapset eivät kuule, ja ota enemmän ohjat käsiisi, jotta jatkossa ei tule tilanteita, joissa lapsista ei täysin huolehdita ja mies kärsii.
Älkää jättäkö kasvattajan roolia 5-vuotiaan harteille.
Kun perheessä on lapsia, aviomies ja isä ovat sama asia, ap.
Introvenrttina varmaan ärsyyntyy lasten äänistä ja metelistä. Kun ei ole rauhaa, hermot kireällä koko ajan. Miehesi tarvitsee itse rauhaisaa palautumisaikaa viikon aikana, olen itsekin samanlainen. Jos aikaa ei ole, ärsyynnyn helposti. Isompi ongelma on varmasti se, ettei mies varmaankaan ole muodostanut kunnon suhdetta lapsiin. Meillä tuo muuttui kun mies oli hoitovapaalla lapsen kanssa. Itse otin kuitenkin automaattisesti sitä aiemmin vastuuta lapsesta enemmän. Kun side lapsiin on vahva ja hyvä, rakkautta riittää niihin hankalampiinkin hetkiin. Eli miehelle enemmän vastuuta lapsista ja lepoaikaa jotta saa olla rauhassa.
Ymmärrän miestäsi hyvin. Olen herkkä ja introvertti, en siedä meteliä tai levottomuutta. Siksi olen miettinyt, että ei varmaan kannata hankkia lapsia. Koska tuntuu että yleinen mielipide on, että jos lasten ei anna riehua ja huutaa ja juosta kotona, se on suunnilleen henkistä väkivaltaa eikä lapset silloin saa olla lapsia.
En pystyisi elämään jatkuvan melun ja huomionhakuisuuden keskellä.
Siksi ehdotan pohtimaan, voisiko jo tuon ikäisille sanoa, että kotona voisi ainakin tietyn kellonajan jälkeen olla hiljempaa, koska isän korvia sattuu meteli. Tai muita vastaavia keinoja joihin osallistaa myös ne lapset. Monet lapset osaavat olla empaattisia.