Johanna Julian hautajaisissa
Kommentit (38)
Miten niin hautajaisista, kun kotiveltahan tuo kuva on otettu?
Siellä lukee taustalla seinässä: "Iso Kappeli", eli hautajaisia ennen tai jälkeen otettu tämä kuva.
Tosi siistin näköinen. Tummaa vaatettahan tuolla takin alla näyttää olevan. Mitä siitä, vaikka takki onkin vaaleansininen. Eivät kaikki omista mustaa takkia.
Enkä muutenkaan ymmärrä sitä, että kaiken pitäisi olla mustaa, ei kai sitä vaatteilla surra.
Takki taitaa olla lempitakki, olen nähnyt hänet tuossa takissa monta kertaa.
Hienosti on hiukset ja meikki, paitsi huulipuna.
Johanna näyttää paremmalta kuin vuosiin. Toivottavasti pääsisi nyt jaloilleen, hänellä olisi vielä hyvä elämä edessä
Mielestäni Tuksun silmistä paistaa suru vaikka suupielet on väännetty ylös, tai saattaa olla botox joka pitää ne ylhäällä.
Tuksu näyttää oikein siistiltä ja olisiko turvotuskin hieman hävinnyt, muutos ei tapahdu nopeasti. Odotin että olisi ollut paikalla pinkissä barbiesatiinimekossa, hiukset blondinakiharapilvenä ympärillä ja ylipitkät ripsipidennykset joten ilmeisesti jotakin on tapahtunut tässä välissä. Tajusin vaan tämän kuvan myötä että piirteet ovat aivan samanlaiset kuin Xenialla. Jo kerran vahingossa sekoitin Tuksun ja Xenian pitkä aika sitten, Xenian blogin alkupuolella. Luulin siis yhtä Xenian yliblondi-feikkirusketuskuvaa Tuksun nuoruudenkuvaksi.
Pitihän se arvata. Eihän "suuri taiteilija" voinut surra ilman juorulehden läsnäoloa. :( Kuvia napsittu näemmän kappelin edestä ja sisältä, arkkukuva tosin takapenkistä, eli ei kukaan läheinen ole ollut kyseessä. Jotkut tekevät rahan eteen ihan mitä vain... Ja hiveleehän se toki narsistista egoa kun kaukaisetkin sukulaiset näkevät kuinka "haluttu" hän suomalaisessa julkkiskulttuurissa onkaan.
Muistan elävästi kuinka Tuksu syksyllä uhosi kostonhimoisena tietävänsä tarkkaan mitä aikoo seuraavaksi tehdä. Siis sen Jollaksesta häätämisensä jälkeen. Jäänyt kummittelemaan tuo lausahdus. En ole voinut olla miettimättä, liittyykö siskonsa kuolema jollakin tavalla tähän...
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 12:34"]
YÖKÖTTÄVÄÄ MYYDÄ HAUTAJAISET SEISKALLE! YÖKÖTTÄVÄÄ REPOSTELLA SEISKAN UUTISTA JA PUKEUTUMISTA TÄÄLLÄ!
[/quote]
Ja sä vielä päätit repostella tästä asiasta ihan huutamalla, miksi, jos kerran niin yököttää???
[/quote]
Mene sinä takasin pöntölle lukemaan Seiskaa WT! Äläkä tollo vaan ikinä mene kommentoimaan ketjuissa joissa käsitellään mielestäsi vastenmielisiä asioita.
Oho, tämpä positiivnen yllätys!
Tuksuhan näyttää kuvassa ihan hyvältä, normaalilta ihmiseltä. Sanoisin, että täällä pikkupaikkakunnalla ruokakaupassa yli puolet vastaantulevista saman ikäluokan naisista on "rumempia", jos tämä nyt on korrektia arvostella. Mutta joka tapauksessa, huomattava muutos hänessä. Laittoiko ehkä tämä tragedia sisimmissään ainakin hieman pohtimaan ja toi terveempää ajatusmaailmaa?
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:04"]
Miten ne on kehdanneet linkittää tuohon jutun perään sen karmaisevan kornin "uutislähetyksen" Julian kuolemasta? Huh, vieläkin puistattaa kun muistelen.
[/quote]
sama.
Muistaako joku sen vuosi-pari sitten Ylen tv-kanavalta tulleen kotimaisen draaamakomedian, jonka juoni kiertyi Seiskan tyylisen juorulehden ympärille? Tuon kuolinuutisraporttivideon nähtyä tuntui, ettei tuossa tv-sarjassa oltukaan enää komedian puolella....
Vielä kun pääisisi tuosta botox-koukusta irti, niin nuo töröhuuletkin muuttuisivat joskus normaaleiksi...
Lukekaa sitä Dolls-päiväkirjaa. Ei ole kyllä terveen ihmisen tekstiä. Kyllä mäkin johannalle kaikkea hyvää toivon, mutta luulen, että hän on joko niin persoonallisuushäiriöinen tai aineista sekaisin, ettei toivoa paranemisesta taida olla.
Olen seurannut Dolls-päikyn lisäksi Hymyn keskustelupalstaa pitempään. Ei ole jäänyt epäselväksi millainen ihminen on kyseessä. Valokuvat, videot ja kirjoittelut netissä kruunaavat kaiken.
Paras kuva pitkästä aikaa. Sääli, että vaati näin kurjan tilanteen.
Vaaetus on aivan asiallinen ja kaunis, meikki siisti. Tuoan on hänen mittakaavassaan hillity huulipuna. Suomessa on edelleen kovin körttiläinen meininki hautajaispukeutumisessa, ei missään muualla tällaista ole.
Äiti pitää aina saman jäkätyksen ennen hautajaisia, pelkkä ripisiväri saa olla, kokomusta vaatetus, jos halua korun sen pitää olla pelkkä rippiristi..enhän mä edes tiedä missä se on.
Isän hautajaisiiin ajattelinkin laittaa kokovakoista, eikös se ole ilon väri? Äitikin saa muuta ajateltavaa;) vitsi, vitsi.
Toivottavasti Johannasaa elämänsä parempaan suuntaan. Ja kaikkea hyvää ja kaunista lepoa Julian sielulle.
Mielestäni tämä Julian kuolema on ollut yksi traaginen esimerkki siitä mihin suomalainen mediakulttuuri on mennyt. Mässäilyä ja retostelua huonovointisten ihmisten sairauksilla ja elämällä. Nään molemmat sisaret julkkiskulttuurin jonkinlaisina uhreina. Jatkumoa Nykäs-uutisoinnille mutta näille neidoille on käynyt huonommin. Kuvaa sitä että suomessa erityisesti seksuaalisesti provosoivat ja päihdeongelmaiset naiset saavat mielettömästi negatiivista julkisuutta ja paheksuntaa. Siitähän se kanerva-kohukin kertoi että seksuaalisesti provosoiva nainen on vaarallinen ja yhteys tällaiseen uhkaa pilata jopa etabloituneen miespoliitikon uran. Tukiaisista on tehty "varoittavia esimerkkejä" ja hyväksyttäviä loanheiton kohteita muille naisille ja miehille.
Siunausta ja toivon vilpittömästi hyvää koko perheelle. Toipumista ja jaksamista surussa. Toivo elää keväässä.
[quote author="Vierailija" time="18.01.2014 klo 13:09"]
Oho, en meinannut tunnistaa! Hiusten väri paljon paljon parempi mitä vetyperoksidiblondi. Meikki on Tuksuksi myös hillitty, vaikka huulipunan olisin minäkin vaihtanut.
[/quote]
Tuo puna-vaalea "strawberry blonde" hiusten väri saa hänet näyttämään hoikemmalta kasvoista ja ihon terveen ja tasaisen näköiseltä. Huulipuna on kamala, sellaisen sävyn olisi saanut jättää sinne 80-luvulle ihan suosiolla koska tekee hampaat keltaisen sävyiseksi.
Kappas, tuksuhan näyttää hyvältä! Punainen sopii hänelle paremmin kuin vetyperoksidi.